CRYSTAL CLEAR

muoti
12 kommenttia

kuvat: Mikko Pylkkö

Olin pitkästä aikaa kuvailemassa Mikko Pylkön kanssa, viimeisin Mikon ottama kuva blogissa löytyikin vuodelta 2010… Ei huhhuh, tunnen itseni hetkittäin konkariksi kun mietin että onpas noista ajoista tultu kauaksi. Ja vanhaksi – toisinaan nimittäin miellän olevani edelleen 18, vaikka siitä on kohta kuusi (KUUSI?!?!?) vuotta. Molemmat ajatukset on lopulta hyviä, sekä se, että tuntee itsensä junioriksi, että välillä vähän vanhaksi myös. 

Kuvattiin Rosendahlissa auringonlaskun aikaan. Vitsit siellä oli kaunista, hanki narskui kenkien alla ja lumi oli vuoroin sinistä ja pinkkiä auringon laskiessa. Jos totta puhutaan, niin mulla on ikävä tämmöisiä kuvaussessioita, nuorempana näille tuntui olevan enemmän aikaa – silloin vapaapäivien agendana olikin usein valokuvailu erilaisissa miljöissä ja usein lähdettiin kavereiden kanssa keskustaan kamerat laukuissa, ihan vaan kuvailemaan. Ehkä me kuvaillaan Mikon kanssa jatkossakin yhdessä, mä ainakin tykkäsin näistä kuvista kovasti. Mikko kuvas myös filmille, en malta oottaa että kuvat on teetetty!

Lisää luettavaa

5 uuden vaatteen vuosi paketissa

Yli neljä vuotta ostamatta pikamuotia

kööpenhamina second hand

Ihanat second hand -putiikit Kööpenhaminassa

Vastuullinen uimapuku

7 x vastuullisempi uikkaribrändi

Kommentit

Vastaa käyttäjälle Marie Peruuta vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.

  1. uuuu super siistei kuvia, tälläsiä lisää! varsinki toi ensimmäinen on upeee :—-))

    1. Jee, mäkin tykkään näistä kovasti!! :–) Mikko on hyvä kuvaaja. Huh, onneksi en näytä kuvissa ihan kuolleelta, ulkona oli -15 astetta ja aika hiton kylmä tuuli :D

  2. Mitäää…… Siis aivan mielettömiä kuvia!! Ja toi sun asukin on niin näytti kiharalla olevaa tukkaa myöten <3

    1. Hihiii ^____^ oon kans tyytyväinen ja innoissani, onneks Mikko pyys mua megeen ja tajuttiin että meidän kantsis tehdä tätä useemminkin, koska win-win-tilanne :-D

  3. upeita kuvia! <3 en kestä tota valoo, niin ihana. sun takki on kans hurjan kaunis, mistä se mahtaa olla?

    1. Hihii, kiitos Marie! :-* Takki on Monkista puoltoista vuotta sitten, mutta samaa sai ainakin mustana tänä vuonnakin :-)