IT’S SPRING!

sisustus
26 kommenttia

Itku että on hyvä olla. Tuntuu että useampi raskas kivi on vierähtänyt sydämeltä eikä rintaa purista nukkumaan mennessä. Sen sijaan välillä vähän jännittää, oikein kutkuttaa kaikki tuleva. Kevät, tulevat reissut, kesäsuunnitelmat, se, että voin alkaa pyöräillä töihin, valoisat aamut, kauan odotetut keikat, uudet tyypit, kivat työkuviot ja elämä ylipäätään. En muista koska olisi ollut näin kiva fiilis, siitäkin huolimatta että hommia on paljon. 

Pari juttua mielessä:
x Miksi en voi opetella sulkemaan kansia ja purkkeja? Yksi mun raivostuttavimpia tapoja on se, etten jaksa/viitsi/ehdi sulkea purkkeja, jonka vuoksi heittelen sinkkitabletit kerran viikossa vessan lattialle (mmmh vastustuskyky kasvaa) ja suolat hellalle. ÄRSYTTÄVÄÄ. Kiroan itseäni useasti, mikään ei ole raivostuttavampaa kuin alkaa kiireessä siivoilla itseaiheutettuja sotkuja, etenkin kun tietää että ne voisi estää todella helposti…

x Miksi kaikki jutut tapahtuvat aina kerralla? Miksi on olemassa pitkiä tylsiä kausia ja sit sellaisia, kun kaikki tapahtuu lyhyen ajan sisällä? Oon ollut lähiaikoina aivan superhämmentynyt kaikesta, erilaisista ehdotuksista ja yhteydenotoista

x Oon innoissani siitä, että mun kotiin paistaa aurinko koko päivän (läpitalon asuntojen etu, jihuu!) – aamulla makuuhuoneeseen herättäen mut lempeästi ja koko loppupäivän parvekkeelle. Kuinka siistiä! En tiennyt tätä syksyllä tänne muuttaessani, silloin ei enää valoa riittänyt moisiin havaintoihin

x Palautin tänään loput tupareista jääneistä pulloista ja mietin, että jos joku näkis muovipussin sisällön, mahtais pitää mun makua erinomaisena…. oli jallupulloa, rommia, bisseä, disko-likööri (se oli väriltään elintarvikesinistä, ahaha), raparperilikööri ja pari halpaa skumppaa.  Hhahaha :– D

x Unohdan aina välillä jonkin raaka-aineen mahtavuuden ja kun löydän sen uudelleen, ylikäytän sitä niin, että kyllästyn. Nyt menossa aurinkokuivatut tomaatit -kausi

x Mun tarvii ostaa uus puhelin hajonneen tilalle. Onko iphone 6:sessa hyvä kamera? Entä kestääköhän sen akku yhtään paremmin mitä iphone 4s:ssä..? Se on kyllä aika sairaan iso ja kallis, mutta tarviin töiden takia puhelimen, joka on helppo ja yksinkertainen ja jossa on hyvä kamera. Mun henkilökohtaisen kokemuksen mukaan ehdottomasti paras on iphonessa, vaikka akun kesto ei olekaan päätä huimaava

Mitä teille kuuluu?! :-* 

Lisää luettavaa

ida hanhiniemi – uusi koti.

Uudessa yhteisessä kodissa – vihdoin!

Ida Hanhiniemi Iittala

Iittalan kierrätyskokoelma meillä kotona

Haaveena yhteinen koti (ja yhteinen asuntolaina)

Suosikkini: Oiva Toikan Frutta

Kommentit

Vastaa käyttäjälle Janniina Peruuta vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.

  1. Käyppä ihmeessä fiilistelemässä myös esim Nokian 1020 :) Siinä ainakin omasta mielestä toosi paljon parempi kamera kun Iphone 4:issa.. ja älä ainakaan hanki Samsungin S5, huonompi kamera kun iphone kolmosessa (argh) !

    1. No mäpä käyn! Samsung ei kyllä jotenkin oo mielessä ollenkaan, iPhonesta haaveilen mutta hitsit se on kallis, äh.

  2. Sony Xperia Z3:ssa on ainakin tosi hyvä kamera. Akkukin kestää todella paljon pidempään kuin iPhonessa.

    1. Hahaa, mulla on se ollut testissä nyt muutaman viikon! Oon kyllä muuten tosi tyytyväinen, mutta android on raivostuttava käyttöjärjestelmä (tyyliin nettiasetukset pitää lataa ennen kuin netin saa toimimaan, mitä? MIKS tosta on tehty niin vaikeaa) ja kamera ei mun makuun ole yhtä hyvä mitä iphonessa. Kuvat heilahtaa herkemmin eikä sävyt tallennu yhtä kauniisti mitä vaikka mun vanhalla ipadilla tai iphone 4s:llä, vaikka tarkempia kuvia kyllä saa ja etukamera on parempi jep. Akku kyllä kestää paljon paremmin mitä mun vanhassa 4s:ssä kesti!

  3. ihanaa, että sulle kuuluu hyvää :-* tännekin kuuluu kivaisaa, tänään tullu kahviteltua kaverin kanssa, käyty lenkillä ja vain nautittu ihanasta auringosta.

  4. itse ostin tällä viikolla iphone kutosen kun 4s tipahti lattialle ja voi että on kyllä täysin hintansa arvonen! Sekä etu- että takakamera ovat todella hyvät ja terävät, puhumattakaan tästä näytöstä, joka on t o d e l l a tarkka. Akunkesto ainakin neloseen verrattuna sairaan hyvä, omaa nelosta lataisin noin 2-3 kertaa päivässä ja täyä kutosta kerran päivässä, jos sitäkään. Suosittelen kyllä ehdottomasti, jos koet ompputiimin olevan sun juttu :)

    1. Ooooh HYVÄ KUULLA! Koska mun iphone 4s vaan jumahti kesken päivityksen eikä enää aukea, sitä ei voi palauttaa tehdasasetuksiin tai mitään, plääh, mennyttä kalua se kyllä muutenkin jo oli.

      Mutta siis MAHTAVAA! Akunkesto kuulostaa hyvältä ja ompputiimi on todellakin mun juttu, siksi mä tuota eniten mietinkin.

  5. osta mielummin sony xperia z3 compact, sekin tosin kallis mutta akku sata kertaa iphonea parempi (kestää pari päivää kohtuullisella käytöllä).Kamera on myös tosi hyvä, en uskalla sanoa onko markkinoiden paras mutta parhaimmistoa. Itsellä ollut nyt vajaa puoli vuotta ja ei olevalittamista :)+ muotoilu on tässä kännykässä mun mielestä myös tosi kaunis jos vertaa uusin iphoneihin.

    1. Hmmmmm. Kamera ei oo mun mielestä paras mahdollinen, tarvii vähän testailla iphone kutosen kameraa liikkeessä ja miettiä sitten. Se on kyllä muuten ollut hyvä, vaikka android vähän tökkiikin….

  6. JEE kevät on parasta aikaa, vaikka itsellä on taas hirvee ahdistus mitä teen elämälläni ja että pitäskö hakea taas johonkin korkeakouluun kun nykyinen ei tunnu omalta. Hnngh toivottavasti en oo ainoa.. :-D Mutta asiaan. Iphone 6ssa on loistava akku ainakin mun mielestä! Räpeltelen puhelinta 8-16 hirmuisasti ja silti on akkua yleensä vähintään 50% jäljellä. Ottaa huomioon, että tähän sisältyy siis kaikki feisbuukit, luentoprujujen läpikäyminen, candy crush, sähköposti jne. :-D Kamera on mielestäni hyvä myöskin! Ei oo valittamista. Vaihdoin iphone 5:sta kun akku alkoi öykkäröimään ja en oo katunu. Oli kyllä kallis lovi lompakolle, mutta kyllä tää on ygöne.

    Ihanaa kevättä ja törmäilään Tampereella hehee ;-D (Näin sut yks päivä kaupassa kai)

    1. Voi eiii, peruskevätahdistus! :-/ Toivottavasti saat päätäsi selvemmäksi ja vaikka inspiroiduttua hakemaan kouluun jos tuntuu siltä ettei nykyinen paikka ole sua varten.

      Ja hei joo, hyvä tietää, kiitos! Mulla iphone 4s piti ladata ainakin kerran päivässä aktiivisen käytön takia, hohhoi. Jospa tolla pärjäis päivän lataamatta. Kamera on varmaan kyllä tosi jees, tarvii päästä testaan se ennen ostopäätöstä vielä, se on erittäin tärkeässä roolissa nimittän.

      Oooh voi ei!:-D oisit moikannut, en oo varmaankaan tajunnut mitään kun ei muistu mieleen!

  7. Iphone 5S:ssä on ainakin ihan loistava kamera! Mietin kanssa kutosta, mutta se koko tuli esteeksi… Haluan mieluummin hieman kompaktimman puhelimen ja viisässä on siihen mahtava. Kamera on huimasti parempi kuin nelossarjalaisissa.

    Ihanaa, että asiat alkaa selvitä :) Se on aina hyvä tunne. Mustakin tuntuu, että asiat tapahtuu rypäyksittäin ja välillä on aika höökiä elämä. Sitten joskus taas on ihan sanomattoman tylsää ja väritöntä :D

    1. No hyvä tietää! :–) Joo, viis äs mielessä kanssa, mutta jotenkin tuntuis hölmöltä osta ”vanha malli” kun uuden ja vanhan välillä ei oo paljoa hintaeroa… koko on kyllä kutosessa HUGE, mutta niinpä on tuossa Sone xperia z3:sessakin jota oon pari viikkoa tässä testaillut. Mun 4s tuntu NIIN pieneltä ja kömpelöltä kädessä tohon tottumisen jälkeen, vaikka alkuun toi Sony tuntu ihan liian isolta. Hassua miten nopeasti sitä tottuu :-D

      Jep, niinpä! Onneks tohon voi asennoitua ja ottaa ilon irti kummistakin kausista.

  8. Mä suosittelen Sony Xperia z3. Paras puhelimen kamera mitä oon koskaan koittanu (myös etukamera ja hämärässä). Akun kesto on myös loistava, peruskäytöllä helposti kaks päivää ja nenä kii puhelimessakin uskaltaa helposti liikkua ilman laturia koko päivän. Nytkin aktiivista nettisurffailua takana 5h ja akkua jäljellä 59%.
    Toki käyttöjärjestelmä on Android,et jos siinä on valmis joustamaan :) koko on aika iso, mut ei kyl käytössä tunnu isolta. Hinta suolaiset 600, mutta onhan tuo halvempi kuin iPhone. Itse kanssa mietin niiden välillä, mut päädyin xperiaan, koska se on myös vedenkestävä ja muutenkin paremmat speksit pienempään hintaan.

    Mut jos android ja xperia tuntuu ihan väärältä niin mun testailujen mukaan s e iPhone6 on aivan pätevä myös.

    1. Mulla on ollut tuo Sony Xperia Z3 testissä pari viikkoa! :-) On kyllä hyvä, mutta android tuntuu jähmeältä ja monimutkaiselta. Akun kesto on kyllä huikea, mutta kamerasta en oo ihan vakuuttunut. Se on kyllä ihan jees mutta etukamera tekee kuvista oudon pehmeitä vaikka se pehmennys-ominaisuus olis pois käytöstä. Ja kuvat heilahtaa helposti, toisin kuin iphonella – tosin en oo sitä kutosen kameraa päässyt vielä testaamaan… Mutta tarviipa funtsia, oon kyllä tykännyt tästä :-) Hyvä että kutonenkin on ollut sun mielestä jees!

  9. Mä ostin iphone 5s ja ainakin vielä tässä on ollu parempi akku kuin nelosessa… :-D Ja parempi kamera! Ja tää tuntuu ihanan sirolta nelosen jälkee, ei niin jättikömpelö kuin kutonen.

    1. Ooh no hyvä! :-D Ja joo, en kestä, mä aattelin että 4s on ihan söpö ja pieni mut tän sonyn jälkeen se tuntuu vaan hassun kömpelöltä!

  10. unohdin viikko sitten palautuspullojen pantin koneeseen. joku huru-ukko sai kivat 4 e :’–(
    itse oon nokia-tyyppi. oman 520:sen kamera on surkea, mutta kamu kehui toisen mallin (1020?) spesiaalikameraa. akku kestää ja lattialle tippuessa luurille käy kuten nokialta odottaa, akku ja kuori irtoavat, mutta näyttö ei halkea x–D

    1. EIHÄÄÄÄN! Aika mojova summa, mä sain tuparipulloista vaan pari euroo! Mut palautin ne kyllä kahdessa erässä……

      Tota 1020 ei ollut jossain verkkokaupoissa enää, se lienee vanha malli siis jo? Jotenkin Nokia ei houkuta kyllä yhtään, eikä Samsung myöskään. Sony oli mulle yllätys sen suhteen että se oli niin mainio käytössä, mut ois tosta tiputtelun kannalta iloa jos se ei meniskään säpäleiksi vaan palasiksi vaan :–D hahaa!!

  11. OSTA Sony (oli se sitten xperia 3 tai muu malli, itelläni vanhempi 1), ostin tän rikkimenneen iphone 4s tilalle ja en voi kun kehua! Akkua jäljellä päivän intensiviisen käytön jälkeen vielä 60%, esteettisesti kaunis puhelin ja kamera on kans huippu!!

    1. Hitsiiiit kun en jotenkin yhtään lämpee tolle androidille :—(((((( ääh! Mutta siis akunkesto on kyllä aika kreisihyvä!

  12. Hehe itse myös maistelin tuota disko-likööriä pari viikkoa sitten, oikein mielenkiintoista :D

    Auringosta on kyllä saanut nyt nauttia täysillä! Kunpa tämä ei loppuisi koskaan… Ei enää kauaa kesään :)

    1. HAhahah, mä sain kans maistaa yhden siitä tehdyn drinkin, oli aikas….. jännää :-D hahahah!

      Ja no niinpä! KEVÄT! <3

  13. todellaki iphone6!!! mä nyt oon muutenki omppugirl henkeen ja vereen (eli periaatteesta pitää kehuu, eiku…….), mut siis mä ostin tossa perjantaina tän kutosen mun vanhan vitosen tilalle ja oon kyllä ihan sairaaaaan tyytyväinen! akkukesto on ++++ (ja kuten mun mama sano lauantaina, et onko toi puhelin kasvanu jo mun käteen kiinni :-DD eli käytännössä käytän puhelinta kokoajan, superhyvä ku ei tarvii ladata useempaan kertaan päivässä vaan akku kestää vähä pidempään! varsinki ku oon viime aikoina opetellu oikeesti sulkemaan niitä sovelluksia sieltä, heh) ja varsinki kameran laatu (tärkee etuselfiekameran etenki) ihan huippu aiempaan verraten. kuten joku edellä sanoikin, niin myös itse näytön tarkkuus saa kyllä kiitokset. :–) rakkaudella suosittelen kyllä, hintansa väärti!

    1. NOOOO senhän mä sit menin tilaamaan <3333 AI etttäää!! Kiitos tästä kommentista, vakuutti! :---D