Good luck & bad luck

lifestyle
2 kommenttia

Miksi kaikki asiat hajoavat aina yhtä aikaa? Viimeisen kahden viikon aikana multa on hajonnut pyykinpesukone ihan yhtäkkiä, vaikkei se ole kuin kolme vuotta vanha, tulostin lopetti vissiin toimintansa vaistotessaan että mulle oli tulossa postissa uusi, pyörän lukkoon katkesi avain sisälle, mun nätti lintupullonavaaja (löytyi arkistoista kun googlasin ”ida365 hirputin”) sanoi naps kun pyrstö katkesi kesken siideripullon korkkaamista ja  repäisinpäs äsken komean reiän ainoisiin ehjiin sukkahousuihini. Huhhuh. Viime yönä näin unta, että mun ajokortti oli taittunut lompakossa kaksinkerroin, mutta se sentäs oli vain unta!

kuvat minusta: Linda 

Pikkuharmituksia, joihin voi todeta, että onneksi ne ovat vain tavaroita, mutta aikamoisen loven saa lomppaakkoon esim. uuden pesukoneen hankinta. Sitä paitsi olisi sitä ehkä kiinnostavampikin sijoituskohteita, kuin hommata uutta kolmen vuoden välein… Mikään ei ole niin raivostuttavaa kuin elektroniikka, joka ei toimi. Eteisessä odottaa korjausta myös yhdet kengät ja yksi laukku – äh, miksi kaikki aina kasaantuu.

Ja sitten taas vastapainona on ollut niiiin paljon hyviä juttuja, ettei mitkään noista pienistä vastoinkäymisistä jaksa harmittaa hetkeä kauempaa. Isä auttoi samantien pyöränlukon kanssa ja vakuutuksestakin oli hyötyä pesukoneen kanssa. Olen tutustunut uusiin mahtaviin tyyppeihin, tehnyt asioita ekaa kertaa, pelännyt kuolevani ja ollut silti elossa (jep, roller derby vähän jännitti….), odottanut sydän pamppaillen ja saanut tarjouksen, josta on aika mahdotonta kieltäytyä.


On ollut spontaaneita yöseikkailuita, kesän ekat jätskit, extempore-reissu Tallinnaan, ekat polttarit joihin olen osallistunut, vierailu Ranskan suurlähetystön kevätjuhlissa, järjetön rankkasade,  kotipihasta napattuja pioneja ja niin rentouttava alkuilta ystävän kanssa, jota ei ole hetkeen nähnyt kaksin. Ja nyt kerään kimpsuni ja kampsuni ja lähden näkemään kahta mun pitkäaikaisinta ystävää. Pusuja! x

Lisää luettavaa

Meikkipussin päivitys syksyyn ja hyvää tekevä kuivakuppausrutiini

Kesäkuulumisia

ida hanhiniemi – uusi koti.

Uudessa yhteisessä kodissa – vihdoin!

ida365 asunnon myynti

Miten asunto myydään? Kokemuksia ja tietoa asunnon myymisestä välittäjän avulla

Kommentit

Vastaa käyttäjälle ida365 Peruuta vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.

  1. Siiis sehän selviää samantien tuosta linkistä hirputin-sanaaa ennen??!?! IHAN looginen juttu. Hahhaha.