Blondattujen hiusten hoito luonnonkosmetiikalla

kauneus, luonnonkosmetiikka
10 kommenttia

Laitoin hiuksiini raitoja toukokuussa. Se oli eka kerta viiteen vuoteen, kun värjäsin (=vaalensin) hiuksiani. Ylioppilasjuhlistani asti ollaan menty omalla värillä, mutta kaipasin siihen jotain muutosta ja raikkautta – viidessä vuodessa alkaa kaivata muutosta, vaikka oma väri onkin kaikista helpoin ja näyttää takuulla kantajalleen sopivalta.

Olen käyttänyt muutamaa muotoilutuotetta lukuunottamatta vain luonnonkosmetiikkaa hiustenhoidossa keväästä 2013 ja käytän yhä edelleenkin, mutta huomaan kaipaavani hiuksilleni nyt ihan järjettömän paljon enemmän hoitoa! Blondatut hiukset ovat kuivat ja imevät kaikki hiusöljyt itseensä niin tehokkaasti, että olen saanut monta vuotta kestäneet hiusöljyt vihdoin käytettyä loppuun :-D Shampoon suhteen en ole kaivannut muutoksia, mutta hoitoaineen täytyy olla todella tehokas, että saan tämän helposti takkuuntuvat pehkon harjattua suihkun jälkeen. Olen etsinyt myös hiuksiin suihkutettavia hoitoaineita avuksi, sillä pelkkä suihkussa pois pestävä hoitoaine ei tunnu riittävän.

Tangle Teezer on ihan välttämätön raidoitettujen hiusten kanssa. Sen avulla hiukset saa harjattua hellävaraisesti auki. Tangle Teezereitä saa nykyisin aika monesta tavaratalosta, mutta verkossa niitä myy ainakin kotimainen Beauty Pop Up. Sen valikoimissa on vaikka mitä muutakin spessumpaa, jota ei ihan joka kaupasta löydy.

Olen joutunut lipsumaan luonnonkosmetiikka-linjaltani ja ostamaan hopeahoitoaineen, jotta raidat pysyisivät viileinä. Käytän tätä tehohoitona silloin tällöin, ehkä kaksi kertaa kuukaudessa.  Rahuan hiusnaamiosta olenkin kirjoittanut aiemmin, siitä voi lukea enemmän täältä. Tämä luonnollinen tehohoito tekee hiuksista ihanan pehmeät ja kiiltävät ja vaikka se on kallis, tuntuu hoito jokaisen euron arvoiselta. (Pst, tarjouksessa Biodellyllä hintaan 44,93€ *!) Täydellinen käsitellyille hiuksille, kosteuttaa ja hoitaa riittävästi vaikka onkin täysin luonnollinen tuote.

Hiusten harjaamisen apuna olen käyttänyt Unique Haircaren Leave-in Conditioneria, joka tuoksuu ihanalta ja helpottaa hiusten selvittämistä. Olen ostanut omani Tampereelta Keidas by Lumosta, mutta tuotetta saa myös esim. Biodellyltä. * Tämä on hyvä perustuote, mutta veikkaan että tämä toimii vielä paremmin värjäämättömissä hiuksissa. Kaipaan vähän enemmän hoitavuutta näille kuiville latvoille. Plussaa siitä, että suojaa hiuksia myös lämpökäsittelyn aikana! Tätä siis aina alle ennen föönaamista tai kihartamista. Toinen hyväksi havaittu hiuksiin jätettävä hoitoaine on Laveran hoitosuihke *. Kirjoitin siitä aiemmin täällä.

Blondatuissa hiuksissa on myös toinen puoli kaiken tuon hoitotarpeen ohessa: niitä on paljon helpompi käsitellä ja muotoilla. Kiharat pysyvät hiuksissani nyt paljon paremmin, kun blondattu karkea hius taipuu ja pysyy sellaisena ihan erilailla, mitä oma, luonnollinen hius. Tarvitsen paljon vähemmän hiustuotteita mitä ennen: muutama suihkaus Less is Moren Elderflower (seljankukka!) -suolasuihketta kuiviin hiuksiin, vähä puristelua ja voilà! Jos taas teen kiharat, en tarvitse alle kymmentä muotoilutuotetta, vaan pieni sipaus Less is Moren Mascobado-geeliä ajaa asiansa. Less is Moren tuotteita myy verkossa Greenlips ja Tampereelta niitä voi ostaa Keidas by Lumosta.

Onko ruudun toisella puolella muita, joilla on käsitellyt hiukset mutta kaapit täynnä luonnonkosmetiikkaa? Oletteko löytäneet hyviä tuotteita hiustenhoitoon?


*-merkityt affiliate-linkkejä

Lisää luettavaa

HOUSE OF ORGANIC IDA365

Kevään ihanimmat luonnonkosmetiikkatuotteet

Talvi-ihon hoito ja hemmottelu luonnonkosmetiikalla

Herkullisimmat luonnonkosmetiikan uutuudet syksy 2022

Ida365 hiustenhoito

Lempeämpää hiustenhoitoa – parempikuntoisten hiusten salaisuus

Kommentit

Vastaa käyttäjälle Katri Peruuta vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.

  1. Mä oon ihan ummikko vielä luonnonkosmetiikan kanssa, mut kiinnostus olis kova! Tarttis ajan kanssa lukee sun aiempia postauksia läpi ja alottaa sitten vaan jostain :) Mikä olis sun mielestä semmonen helpoin ja monikäyttöisin öljyjuttu (hiuksiin, iholle ym.)? Onks kookosöljy paras vai arganöljy vai mitä näitä nyt olikaan? :D

    Aloitin sun ansiosta aikoinaan mineraalimeikkien käyttämisen ja nyt ostin laivalta suosittelemaas ”38*:n korvikeripsaria”, toimii todella hyvin! Kiitos :)

    1. Jee, ihanaa Katri! Mä muistan, itku siitä on kauan kun ollaan hölisty noista mineraalimeikeistä Särkkis-aikoina :-D

      Öljyistä helpoin ja monikäyttöisin on arganöljy. Se imeytyy sata kertaa nopeammin mitä kookosöljy ja on ihan täydellinen oikeastaan kaikenlaisille ihoille. Käytän ite lähinnä kasvoille ja vartalovoiteeseen sekoitettuna jaloille, mutta sopii myös hiustenlatvoihin ja kynsille ja kynsinauhoille. Talvella pari kertaa käytin päänahalle tehohoitona kun tuntu että pakkaset ärsytti ihoa. Kookosöljy taasen on sen verran halvempaa että siitä teen aina kuorintoja (kahvinpuruja + kookosöljyä on helppo ja hyvä vartalokuorinta!) ja käytän välillä hiustenlatvoihin tehohoitona saunassa ja pesen sit huolella pois. Se vaan ei imeydy niin nopsaa, etten jaksa esim. naamaan sitä laittaa kun sit se sotkee hiukset yön aikana. Vartalolle sitäkin joskus laitan, mutta kookosöljyä käytän nykyisin lähinnä leivonnassa vaan :-) Arganeissakin on eroja, kantsii suosia luomua ja tuoksutella vähän ettei osta sellaista pistävän hajuista.

      Ja jeee, Cliniquen se korvaaja on ihan paras! Sillä saa paljon näyttävämmät ripset mutta pysyy ihan yhtä hyvin mitä kolmekasikin.

  2. Taitaa olla kyllä hiustenkin suhteen niin, että parhaiten luonnonkosmetiikka toimii ns. luonnolliselle hiukselle. Itse käytän Santen hoitoainetta Brilliant Care, joka on tosi hyvä luonnolliseen hiukseen, muuten en tiedä.

    1. Joo, aivan varmasti se on niin :-) Mutta toisaalta, en oo koskaan oikein ollut täysin innoissani mistään luonnonkosmetiikan hoitoaineista, nuo Rahuan ovat poikkeus. Mutta ne on niin kalliit, etten viitsi niitä ostaa usein. Santea aion testaa kun saan edelliset käytettyä, tota samaa on muutkin kehuneet! Myös eräs tuttu, joka värjää hiuksiaan :-)

  3. Hei! Olisi todella kiva, jos tekisit jonkun kattavan postauksen luonnonkosmetiikan meikkipohjista. Nimittäin ihosi näissäkin kuvissa näyttää aivan täydelliseltä! Mikä on mielestäsi paras pohja, peiteaineet, millä teet varjostukset yms. Olisi todella mahtavaa

    1. Voi ihana, tuo oli tosi kauniisti sanottu! Kiitos :-) Teen kyllä mielelläni, meikkipohja on mun mielestä ehkä jopa helpoin luonnonkosmetiikkaostos!

  4. Oon normaalisti käyttänyt Urtekramin hoitoainetta, mutta voitettuani eräästä kilpailusta Frantsilan Luonnon yrtti -hoitoaineen, täytyy sanoa että se on kyllä paljon parempi. Ei ole aikaisemmin tullut kokeiltua sillä se on vähän kalliimpi kuin Urtekram. Mulla on kans vaalennettuja raitoja ja tuntuu että toimii niihin aika hyvin :)

    1. OOh, tarviipa pitää mielessä toi! Urtekramit ei musta oo kovinkaan hyviä, mutten ihmettele, kun ne on niin halpoja. Frantsilaa ois ihana testailla, mut vitsit kun niiden pakkausdesign ei houkuta yhtään :D

    1. WHAAATT, oikeesti!? EN KESTÄ, niin siistiä!! Kiitos kun vinkkasit, meen heti lukeen sun postauksen ja koklaan joku kerta itekin tuota :D