Henriksissä herkuttelemassa

Ravintolat Tampere, ruoka
2 kommenttia

Tästä tuntuu jo olevan pieni ikuisuus, mutta koska Henriks on niin kiva ravintola, ajattelin postata tästä hieman myöhässä. Käytiin toukokuussa Maj:n kanssa illallistamassa Henriksissä. Kerta ei ollut ensimmäinen; pari vuotta sitten kävimme tuolla juhlistamassa pyöreitä täyttyävää isoisää ja sitä ennen olemme käyneet perheen kanssa Henriksissä muutamaankin otteeseen. Ruoka on aina ollut mainiota ja ilmapiiri miellyttävä, eikä tähän tullut poikkeusta nytkään.

Koska äitienpäivänä testattu Von Nottbeck jätti aavistuksen pettyneen fiiliksen, täytyy hehkuttaa Henriksiä, joka taas yllätti positiivisesti. Henriks unohtuu multa jostain syystä helposti kun mietin hyviä ravintoloita Tampereella, joten ehkä tämä auttaa minuakin muistamaan paremmin.

Henriksin leivät olivat taivaallisia. Ei kai ihme, kun tekevät ne itse paikan päällä.

Keittiön tervehdyksenä oli lohta ja näkkäriä, olisko voinut olla spelttinäkkäriä? Mm.

Mulla oli alusta asti hyvä fiilis kaikesta, mutta kun sain alkupalan eteeni, olin aivan myyty. Paras piiiiitkään aikaan syömistäni alkupaloista, ihan täydellisiä makuyhdistelmiä! Verigreippisorbetti oli jännittävä ja toimiva valinta siian ja kananmunan kanssa. Ja on tämä annos kyllä ihan todella nättikin, tämmöisen kollaasiväkertäjän mieleen. :-D

Pääruokana kevätkääryleitä. Aavistuksen tasapaksu alkuun, mutta onneksi seasta löytyi myös chiliä ja tuoreita yrttejä muuten aika tuhdin ja lämpimän ruuan kaveriksi. Ei ehkä omia suosikkejani, mutta hyvä kasvisruoka-annos.

Jälkkäriksi valitsin jotain ihan kummallista: kirsikkaa, colaa ja vaniljaa. Olin tyytyväinen eriskummalliseen valintaani, ei nimittäin yhtään kuulosta minulta. Ehkä se oli kirsikka, jota en voi vastustaa. Cola oli jäätelön muodossa ja varsin hauska makuelämys. Parasta tuossa jälkkärissä oli tuo älyttömän söpö minikastikekasari!

Intiimi ja viihtyisä Henriks löytyy Satamakadulta. Ruokaa saa ala carte -menun lisäksi myös bistro-listalta sekä take awayna – ihanaa, ettei tasokkaan ravintolankaan tarvitse noudattaa mitään tiettyä kaavaa. Onko kukaan teistä käynyt testaamassa Henriksin lauantaibrunssia? Sellainenkin olis!

Lisää luettavaa

Alkoholittomat juomavinkit juhliin

5 x Paras alkoholiton kuohuva

Vegaaninen pavlova

Vegaaninen pavlova

Gluteeniton pizzapohja (pellillinen)

Kommentit

Vastaa käyttäjälle Hanna Mäkelä Peruuta vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.

  1. Hei! Tervetuloa testaamaan Näsilinnan brunssi, tarjoan sen mielelläni sinulle ja ystävällesi. Alkukankeuksien jälkeen brunssimme on saanut erittäin positiivista palautetta asiakkailtamme. Oöethan yhteydessä :-)

    Terveisin,
    Linnanrouva

    1. Heippa Hanna!

      Kiitos kutsusta, tulen mielelläni! Näsilinna on niin kaunis ja puitteet kunnossa, että todellakin ansaitsee testauksen. :-) Laitan sulle viestiä!