Kotitoimiston tärkeimmät

lifestyle
6 kommenttia

Olen ollut yrittäjä alkuvuodesta asti. Teen paljon töitä kotona, joten toimiva työpiste on osoittautunut todella tärkeäksi.

Mun työpisteelle kuuluu iso pöytä, johon voin levittää suunnitelmat, paperit ja laskut. Tärkeimpänä tietysti iMac ja puhelin; ilman niitä en pärjäisi päivääkään. Teen niin paljon hommia kotoa käsin, että pöytäkone tuntui läppäriä paremmalta vaihtoehdolta. Arvostan isoa näyttöä ja sitä, että ohjelmat pyörivät sulavasti. Läppäri ei tunnu yhtä tehokkaalta vaihtoehdolta (varsinkaan jos pyörittää photaria ja illustratoria päällekkäin) mutta huomaan tarvitsevani kannettavaakin aika usein; tuntuu että olen ollut viime aikoina reissussa niin paljon, että matkustusajatkin kannattaisi hyödyntää työskentelyyn. Kotona on silti ihan parasta tehdä töitä pöytäkoneella. Olen varmaan ainut ammattibloggaaja, jolla ei ole kannettavaa tietokonetta!

Toimiva tulostin ja skanneri on yksi tärkeimmistä laitteista toimistossani – heti tietokoneen ja puhelimen jälkeen. Kuittien skannailu ja laskujen tulostaminen ovat arkipäivää, vaikka ihan jo ympäristösyistä tulostan mahdollisimman vähän. Skannaan aina kaikki tärkeimmät paperit, laskut ja kuitit koneelle. Ovatpa sitten säilössä kahdessa paikassa. Skanneri on ehdoton myös paperivalokuvien skannaamisessa – pitäisikin muistaa kehittää tänä kesänä täyteen otetut filmit ja skannailla onnistuneet kuvat koneelle.

Tulostinta käytän laskujen tulostamisen lisäksi myös esimerkiksi matkalippujen ja keikkalippujen tulostamiseen. Vaikka useimmiten näytänkin matkalippuni puhelimesta, tulostan aina esim. lentoliput paperisena mukaani. Jostain syystä puhelinlipun kanssa on ollut useastikin ongelmia kentällä, paperilipuilla pelaa varman päälle.

Sain alkukesästä testiin Epsonin L355 ecotank -monitoimitulostimen. Se on täydellinen tarpeisiini; tulostaminen ja kopioiminen on megahelppoa. Entiseen tulostimeeni verrattuna parasta on mustesäiliöttömyys; tulostimeen ei tarvitse vaihtaa mustepatruunoita vaan sen tankit täytetään musteella niiden loppuessa. Täytöstä ei tosin tarvitse huolehtia vielä hetkeen; mukana tulevilla musteilla pitäisi pärjätä kaksi vuotta! Se tarkoittaa 4 000 sivua mustavalkoisia tulosteita ja 6 500 sivua värillisiä. Huh. Lisämusteet myydään ekologisissa suurissa mustepulloissa, joista voi täyttää mustetta tarpeen mukaan.

Epsonin tulostin on yksinkertainen ja nätti, mutta silti se saa majailla pöydän alla. Musta on parasta, että kodinelektroniikka kestää katseita muttei vie huomiota.

Myös valokuvien tulostus onnistuu! Taidanpa tehdä taas valokuva-joulukortteja kamuille, hoho. Seuraavaksi täytyy testata miten langaton tulostus onnistuu; tulostus suoraan puhelimesta hoituu wifin avulla.

Hoitaako myös joku teistä työnsä kotoa käsin? Millainen sun työpiste on ja sen tärkeimmät laitteet? :-)

Lisää luettavaa

Meikkipussin päivitys syksyyn ja hyvää tekevä kuivakuppausrutiini

Kesäkuulumisia

ida hanhiniemi – uusi koti.

Uudessa yhteisessä kodissa – vihdoin!

ida365 asunnon myynti

Miten asunto myydään? Kokemuksia ja tietoa asunnon myymisestä välittäjän avulla

Kommentit

Vastaa käyttäjälle nelly Peruuta vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.

  1. jostain tuli tälläinen postausidea mieleen mikä ainakin itseäni kiinnostais, että miten kaikin tavoin yrität elää mahdollisimman ekologisesti kuin esimerkiksi käyttämällä luonnonkosmetiikkaa? mitkä on sellasia asioita mistä oot pikku hiljaa lähteny alottamaan ja muutenki sellasia pieniä vinkkejä kohti ekologisempaa elämää!

    1. Ooh joo, mulla on itseasiassa ollut tuollaisen toteutus mielessäkin, mutta en ole oikein vielä varma millainen siitä kannattaisi tehdä. Kiitos siis vinkistä!! Voisi hyvin tehdä sellaisen postauksen, johon saa kuka vaan vinkata omat ekologiset vinkkinsä. :-)

  2. Meillä on sama tulostin ja mamma sillä aina langattomasti printtaa esim laskut suoraan iPadiltä. Niin kätevä! En tosin itse osaa sitä käyttää, mutta ajatuksena siis :D

    1. UUU, kuinka kätevää!! :D mun pitää opetella sama, mutta puhelimesta!!

  3. Ääh, iski kamala kotitoimistokateus / -ihailu! Odotan innolla että pääsen muuttamaan isompaan asuntoon, johon pystytän just jonkun tuon näköisen toimiston itselleni – valoisan, simppelin ja INSPIROIVAN! Työpisteellä on niin iso merkitys, jos haluaa olla luova ja aikaansaava. :)

    http://www.lily.fi/blogit/tyhja-ajatus

    1. Voiei! Toivon kovasti, että pääset pian isompaan asuntoon jonne sitten saat ihanan toimiston itsellesi :-) Mun toimisto sijaitsee makkarin nurkassa, mutta toimii tässä erityisen hyvin. En omista tv:tä, joten katselen joskus netflixiä koneelta; sängyssä makoillen tietty. Just hyvä kombo!

      Mutta siis jep, noin se kyllä on! Mulle iso pöytä on tosi tärkeä, jotta voin levittää muistiinpanot ja suunnitelmat (ja teemukin) tähän.