Äiti-tytär-ilta

Ravintolat Tampere, ruoka
6 kommenttia

Vitsit oli kivaa käydä viime viikolla ulkona syömässä äidin kanssa. Äiti asuu osan viikosta toisella paikkakunnalla töidensä takia, joten välillä tekee tosi hyvää istahtaa kunnolla alas ja vaihtaa kuulumiset ja juorut. Tuntui että niitä olikin kertynyt kerrottavaksi vaikka millä mitalla; syksy ja draama taitavat kulkea käsi kädessä.

Pohdittiin pitkään minne mentäisiin syömään ja googleteltiin monen tamperelaisen ravintolan ruokalistat läpi. Monessa näytti olevan yhä sama lista, jonka jompi kumpi oli jo käynyt testaamassa tai sitten lista ei vain houkuttanut yhtään. Vaikka Masu Asian Bistro onkin äidille varsin tuttu, päädyttiin illalliselle sinne. Mun toka kerta (ekasta kerrasta kirjoitin täällä)! Tykkäsin taas hulluna; palvelu pelasi ja ruoka oli herkullista.

Alkupalaksi otettiin puoliksi tarjoilijan suosittelema sushiannos, smoked salmon with soy gel & miso-mayo. HUH miten hyvää! Yksi parhaista sushiannoksista mitä oon ikinä maistanut. Tiesin kyllä, että Masun sushit ovat hehkutettuja, mutta en odottanut niiden olevan näin hyviä. Täydellinen alkupala, mutta miksei noita vois herkutella joskus pääruuaksikin kun ottaisi isomman satsin.

Äiti valitsi pääruuaksi siikaa miso-voi-kastikkeessa. Oli kuulemma herkkua! Maistoin kastiketta vähän ja sen perusteella tuokin annos olisi ollut nappivalinta. Söin viimeksi Masussa kalaa, joten halusin testata tällä kertaa paikan kasvispääruuan.

Hot Paa Naam Tok” oli ihan älyttömän herkullista! Sieniä, parsakaalia, sipulia ja muita kasviksia sisältävä nuudelikulho mitä herkullisimpine mausteineen ja kastikkeineen oli ihan täydellinen valinta. Annos oli todella iso ja maukas, suosittelisin tätä myös lihansyöjille. Maukas kasvisruoka ei todellakaan ole itsestäänselvyys edes kovatasoisissa rafloissa, joten olen erittäin positiivisesti yllättynyt.

Jälkkäriksi valittiin jälkiruokakimara, joka sisälsi koko jälkiruokavalikoiman. HUH miten isot annokset, oletin että tuossa setissä olisi useampi pienempi annos samassa, mutta annoskoot olivatkin tosi isot. NOO, saipahan sitten herkutella :-D Paras oli tuo raikas matcha-pannacotta hedelmäsalaatilla. Maapähkinäsuklaakakku oli mun makuun aivan liian makea; tämä on suklaanrakastajan ja sokeriövereitä pelkäämättömän valinta! Uppopaistetut banskut olivat hyviä, samoin tuoo matcha-vaahto mansikoiden kera.

Kaiken herkuttelun jälkeen oli hyvä idea käppäillä Torni-hotellin Moro Sky Bariin skumpalle. Äiti ei ollut vielä käynyt ihaileamassa kotikaupunkia yläilmoista enkä minäkään totta puhuen ole käynyt yläilmoissa kertaakaan avajaisten jälkeen, että jo oli aikakin!

Lisää luettavaa

Alkoholittomat juomavinkit juhliin

5 x Paras alkoholiton kuohuva

Vegaaninen pavlova

Vegaaninen pavlova

Gluteeniton pizzapohja (pellillinen)

Kommentit

Vastaa käyttäjälle ida365 Peruuta vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.

    1. Oon samaa mieltä, yksi parhaista!! Bertha on mun ykkössuosikki, vaikka se taisteleekin vähän eri kategoriassa mitä Masu :-)

  1. Haha! Mäkin meinasin tehdä tänä aamuna postauksen mun äärettömästä rakkaudesta Masuun :-D Oon käynyt siellä varmaan 10 kertaa huhhuh! Se on ihan vakkari ”treffi”paikka meille, koska siellä ei koskaan joudu pettymään palveluun, ruokaan tai miljööseen. Kun seurakin on melkein aina sama, ei siihenkään joudu pettymään :—D

    Me tilataan aina monta, noin 4-6 annosta ja jaetaan kaikki ruoat. Että tavallaan ei oo omia tilauksia ollenkaan. Se on ollut hauska tapa testata kaikkia ruokia ilman annoskatetutta :-)

    1. No teee!! Masu on kyllä lemppareita, ihan sairaan kiva. Palvelu on mainiota ja ruoka on hitsin hyvää; sellaista, mitä ei muualta Tampereella saa.

      Nam, jep! Ruuan jakaminen on kans parasta, jos pöytäseurueessa ei oo ruokarajoitteita :-D mama ei esim. syö vehnää ja mä en lihaa, niin siksi ei aina ole tuo annosten jakaminen niin yksinkertaista, mutta sushit ja alkupalat nyt ainakin voi! Onko sulla joku superlemppariannos? :-)

      1. Sushit ja Satay-kana on aivan hullun hyviä! Olis ihan hauska mennä sinne istuskeleen porukallakin :–)