Nyt kiinnostaa: suomalainen muoti

muoti, vastuullinen muoti
7 kommenttia

Vaikka blogissa vilahteleekin vielä kesäisempiä asuja Kreikasta, on mun mieli jo aivan syksyssä ja syksyvaatteissa. Rakastan syksyä, etenkin tätä vaihetta, kun valosta ei vielä ole pulaa, mutta iltaisin voi sytyttää kynttilät. Kun tee tuntuu taas siltä miltä se syksyisin tuntuu ja kun on viileää, muttei kylmä. Rakastan kotipihasta haettuja omppuja, raikasta syysilmaa aamuisin, kauppojen ja torien paranevaa juuresvalikoimaa, melankolisia biisejä ja isoja kaulahuiveja. Ja syysmuotia.

Nyt just kiinnostaa suomalainen muoti, etenkin nämä:

1. Samuji 2. Arela 3. R/H 4. Arela 

Syksy on kutkuttavaa aikaa myös vaatekaapin osalta (vaikka tiedän, että tämä ihastus menee ohi viimeistään marraskuussa). Nyt saa pukeutua neuleisiin, kerrostaa ja kaivaa takit vaatehuoneen kätköistä. Tämä syksy on tuonut mukanaan myös ilahduttavia muotiuutisia; Tiia Vanhatapiosta tuli R-Collectionin luova johtaja, mahtavaa! R-Collection on mielestäni mennyt koko ajan tyylikkäämpään suuntaan ja pysynyt silti uskollisena perinteille ja klassikoilleen. R/H:n Black Waves Aw15 -mallisto näyttää niin hyvältä, että ansaitsee erityismaininnan – en malta odottaa että se saapuu liikkeeseen ja verkkokauppaan.

Mikäs teitä kiinnostaa, suomalainen muoti, kotipihan omput vai jokin ihan muu?

Lisää luettavaa

5 uuden vaatteen vuosi paketissa

Yli neljä vuotta ostamatta pikamuotia

kööpenhamina second hand

Ihanat second hand -putiikit Kööpenhaminassa

Vastuullinen uimapuku

7 x vastuullisempi uikkaribrändi

Kommentit

Vastaa käyttäjälle ida365 Peruuta vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.

  1. tilasin just arelan uutiskirjeen, sillä eihän noi ihanat kasmirjutut ole edes niiiin tyyriitä alessa! :–D onneksi mulla ei ole tarvetta uusille neuleille

    1. No ei ne oikeesti ookaan, jos miettii että hyvin pidettynä kasmirneule voi kestää monia kymmeniä vuosia! :D just jotain sellaista mitä vois säästää omille lapsille. OH, Arela on niin ihana.

  2. Suomalainen muoti todellakin kiinnostaa, kotipihan omput myöskin, mutta niitä ei tänä vuonna ole kun jotkut pihlajanmarjamadot ovat tuhonneet lähes koko sadon :(

    1. No totta, meilläkin on aika reikäisiä. Niistä voi syödä osan, mutta ei oo kyllä sellaisia herkkuomppuja mitä yleensä!

  3. Tänä vuonna on muuten ollut ihan ympäri Suomea sama tilanne, että kirsikkasato on ollut HUOMATTAVASTI tavallista mahtavampi (siis yleensä puut tuottaa hyvässä lykyssä muutaman marjan, nyt puhutaan ämpäreistä), ja omenapuut vastaavasti ei tuottaneet juuri mitään. Lajikkeissa ja alueissa ja yksittäisissä yksilöissä on tietysti niinkuin aina eroa, mutta olin itse yllättynyt kuinka laajana tää ilmiö oli :D sukulaiset ja kaverit ympäri Suomea raportoi samasta.
    Siis ihan ompuista vaan tuli mieleen. Eli ne kyllä kiinnostaisi, jos niitä saisi. Ehkä ens vuonna?

    Toinen juttu mikä kiinnostaisi, olisi sateeton sää…

    1. Ohhoh, jännää!! :-D En tiedä onko meidän kotipihassa enää kirsikkapuita, ennen oli, mutta ne tuotti just maks viis kirsikkaa / puu. Hahaa, pitääkin kysyä mamalta.

      Omput on kyllä vähän surkeita, mutta jos jaksaa pilkkoa niin hyvät osat voi onneks syödä, vaikka vähän joutuukin askartelemaan.