Don’t make me read your mind

kauneus, luonnonkosmetiikka
10 kommenttia

Tässä lähiaikoina on ollut paljon hyviä keskusteluja ystävien ja läheisten kanssa. Tuntuu, että olen oppinut näkemään tietynlaisia elämäntilanteita ihan uudessa valossa sekä olemaan armollisempi ajatusteni kanssa sekä omien, että muiden, valintojen ja tilanteiden suhteen. Moni ystävä on tuntunut kahlaavan syvissä vesissä ja keskenäiset roolit kuuntelijana, lohduttajana ja tsemppaajana ovat vaihdelleet nopeasti.

Tuntuu hassulta, että vielä vuosi pari sitten tutun tuttuina pitämäni tyypit ovat muotoutuneet mulle todella tärkeiksi ihmisiksi. Sellaisiksi ystäviksi, joiden tiedän pysyvän matkassa koko loppuelämän. On ollut mahtavaa tajuta, että ystävyyden ei tarvitse tarkoittaa sitä, että täytyy olla joka päivä yhteydessä tai että kun nähdään, ei voi hetkeäkään olla omissa oloissaan vaan täytyy olla energisenä ja läsnä joka sekunti. Onneksi sen ei tarvitse olla niin. Arvostan hulluna ystävyyssuhteita, joissa voin olla oma itseni ja joskus olla vaikka ihan hiljaa toisen seurassa, omissa mietteissä. Sellaisten ystävien kanssa jutut yleensä jatkuvat siitä mihin ne ovat jääneetkin, ilman että tuntuu oudolta vaikkei hetkeen näkisi tai olisi yhteyksissä.

Ja tietysti on ihan parasta, että matkassa on mukana ihan upouusia tyyppejä ja niitä, joiden kanssa ollaan tehty verivalat yläasteella ja niitä, joiden kanssa ollaan kasvettu yhdessä ala-asteikäisistä asti. Jopa niitä, joiden kanssa ollaan tutustuttu jo vauvoina – ystävä voi löytyä myös ihan tosi läheltä, vaikkapa omasta sisaresta tai serkuskatraasta. Olen nykyisin tosi läheinen pikkusiskoni kanssa, vaikka vielä muutamia vuosia sitten molempien asuessa kotikotona, emme todellakaan olleet. On ihan tosi siistiä huomata viihtyvänsä myös sillä samalla jengillä mitä joskus viisitoista vuotta sittenkin; siskon ja serkkujen kanssa.

Olen pohtinut ystävyyttä ja ihmissuhteita paljon viimeisen vuoden ja puolentoista aikana ja oppinut paljon itsestänikin. Ja siitä, että ystävyyssuhteet ovat tosi erilaisia keskenään, eikä niitä kuulu eikä kannata verrata tai arvottaa keskenään – uskon, että kaikenlaisilla ystävyyssuhteilla on aikansa ja paikkansa ja jokainen niistä on arvokas. Mutta silloin, kun tuntuu, että ystävyys vie hulluna enemmän energiaa kuin antaa, kannattaa ehkä hetkeksi pysähtyä miettimään, että miksi.

Näihin kuviin ja mietteisiin. Tunnelmallista sunnuntai-iltaa. x


kuvat: Pasi Tiitola / meikki  ja hiukset: Tiina Toratti (meikkipohja, silmät ja kulma Zuii, huulet Absolution)

Lisää luettavaa

HOUSE OF ORGANIC IDA365

Kevään ihanimmat luonnonkosmetiikkatuotteet

Talvi-ihon hoito ja hemmottelu luonnonkosmetiikalla

Herkullisimmat luonnonkosmetiikan uutuudet syksy 2022

Ida365 hiustenhoito

Lempeämpää hiustenhoitoa – parempikuntoisten hiusten salaisuus

Kommentit

Vastaa käyttäjälle Q Peruuta vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.

  1. Hyviä ajatuksia ja kauniita kuvia :) itelläkin löytyy ystäviä joihin oon tutustunut alle 5-vuotiaina, ala-asteella, lukiossa ja nyt sitten muutaman vuoden sisällä ja on tosiaan ihana huomata, että parhaimpien tyyppien kanssa ei tarvi nähdä koko ajan jotta pysyy mukana, vaan jutut jatkuu siitä mihin on jääny viimeksi. Ja hyvä pointti toi, että eihän niitä tarvi keskenään vertailla vaan jokainen kaveri- ja ystävyyssuhde on omanlaisensa :)

    1. Kiitos Q ! :-) Mulla meni aikansa tajuta, ettei ystävyys voi mitenkään olla samanlaista kaikkien kanssa. Nyt se vaikuttaa itsestäänselvältä ajatukselta, mutta ei kyllä ollut sitä vielä jokin vuosi sitten.

  2. Voi ! Haluaisin jotenkin sanoa tähän niin paljon, mutten osaa sanoa oikein mitään. Ystävät voi olla niin erilaisia, ja silti niin hyviä. Mutta sitten minusta tosi ystävyyteen kuuluu myös se, että pitää osata irrottaa. Ihmiset, ajat ja tilanteet muuttuu niin tiuhaan tahtiin, ettei aina vaan voi pitää kiinni siitä samasta vanhasta- väkisin. Ja vaikka jokin joskus päättyisikin, ei välttämättä tee kenestäkään huonoa ystävää. Ja…semmoista!

    1. no siis niiiinpä! että jos ennen on aina tehty jotain jollain kaavalla, niin pitää osata päästää siitä irti ja hyväksyä että tilanteet ja elämä muuttuu. Jos kaikki säilyy isojen muutostenkin jälkeen, niin se on tosiystävyyttä. Jooooo, sanoit just sen mitä myös mietin!

  3. Olipas hyvä teksti :) Mä oon pohtinut vähän samoja aiheita viime aikoina ja mullekin on valjennut vasta vähän aikaa sitten, että jokainen ystävyys ei voi olla samanlainen ja ystävyydetkin muuttuu vuosien myötä.
    Niin ja tosi kauniit kuvat muuten!! :) Mulla on samaa huulipunaa myös, aivan ihana!

    1. Kiitos kaunis! :-)

      Jep, tuo on ollut uusi oivallus jokin aika sitten; ennen sitä ajatteli että kaikkien ystävyyssuhteiden pitää olla tietynlaisia, jotta niitä voisi esimerkiksi sanoa parhaiksi ystäviksi tms, mutta eihän se todellakaan niin ole.

      Ooh joo, toi huulipuna on IHANAA. Tarvii käydä testaamassa muutkin sävyt Absolutionilta nyt kun niitä on saatu Tampereellekin Keidas by Lumoon. Mulla on Zuiilta tuollainen tumma sävy, niin voisi kiinnostaa joku punainen. Ai että.

      ps. Oli kiva nähdä messuilla nopsaa!!

      1. Joo täytyy itekin seuraavaks testailla Absolutionin punien muitakin sävyjä :)
        Ja oli tosi kiva nähdä messuilla! :) Kiitos vielä meikkipohjan sävyn valinnassa, se osui nappiin just eikä melkein! Ja se matte on mulle just hyvä, kun naama kiiltelee. Nytpä en oo tarvinnut puuteria erikseen :)

        1. Voi eikä, I H A N A kuulla!! <3___<3 kiitos palautteesta, tulipa hyvä mieli! Sävynvalinta on noissa se vaikein juttu, mutta hyvä kuulla että se osui kerralla kohdilleen. Matte tekee kyllä ihanan tasaista jälkeä, hyvä kuulla että toimii eikä oo tarvinnut puuteroida. Noissa pohjissa on se hyvä puoli kanssa, että niitä voi lisäillä päivän mittaan jos tuntuu siltä :-)

  4. Hyvä teksti!
    Piti myös kommentoida sun aiempaan postaukseen missä puhuit kiltteydestä, koska siinä sekä tässä oli hyvin samoja fiiliksiä mitä oon ite tän syksyn aikana pohtinut. Jos osaisin kirjottaa, niin nää ois voinu olla mun suusta! :D Kiva siis lukea ja samaistua :)

    Kivaa tiistaita!