Yhdessä

hyvinvointi
20 kommenttia

* Yhteistyössä Asennemedia ja Suomen Punainen Risti

Tältä näyttää juuri töitä uudesta kaupungista saanut; hämmentyneeltä, onnelliselta, helpottuneelta ja vähän jännittyneeltä. Kun kuulin saaneeni unelmieni työn, oli ensireaktio valtava innostus ja helpotus, mutta illalla kotona tuli itku; iiks, tässähän muuttuu moni asia. Uusi kaupunki, uudet kuviot. Läheisimmät ystävät ja perhe jää Tampereelle, vaikka monia upeita ystäviä on Helsingissä ja ympäri maailmaa. Mielessä uusien työkuvioiden myötä muuttuisi koko arki: kenen kanssa nyt kävisin salilla, voinko jatkossakin soittaa ilman sen kummempaa syytä rakkaalle ystävälle, kuka nyt auttaa mua kun polkupyörän rengas tyhjenee ja hitsit, tulee ikävä tuota naapurin mummoakin, vaikka se polttaa sisällä ja kyselee välillä vähän liikoja.

Oli helpottavaa huomata, että muuton myötä mikään ei oikeastaan muuttunutkaan; täällähän on ihan yhtälailla ystäviä ja tuttavia mitä Tampereellakin, todellisuudessa varmasti enemmän kuin vanhassa kotikaupungissani. Pelkäsin ihan turhaan, että suhteet läheisimpiin ystäviin muuttuisivat välimatkan myötä; mitä vielä, siksihän he ovat läheisimpiä. Mutta toisaalta, kaikki olisi voinut muuttua. Olin ehtinyt ravata Tampere-Helsinki -väliä aika aktiivisesti parin viime vuoden ajan, joten uusi kaupunki tuntui tutulta ja täällä oli valmiiksi ystäviä. Voin silti kuvitella, ettei muutto uuteen kaupunkiin aina suju yhtä sukkelaan, voi nimittäin olla, että joskus kaikki läheiset jäävät vanhaan kaupunkiin. Mistä silloin löytää uusia ystäviä?

Ilahduin kun kuulin SPR:n ystävätoiminnasta, josta en ollut kuullut aiemmin – oletteko te? Ystävätoiminnan ideana on yhdistää ihmisiä keskenään – ystävätoiminta sopii ihan jokaiselle, oli paljon ystäviä tai ei. Seuraa kaipaaville, vapaaehtoistoiminnasta yleisesti kiinnostuneille ja niille, jotka haluavat laajentaa piirejään omien kuvioiden ulkopuolelle. SPR:n ystävätoiminnan myötä voi löytää itselleen ihan erilaisen ystävän, kuin omista piireistä; voi alkaa ystäväksi vaikka vanhukselle, nuorelle, vammaiselle tai vasta maahan muuttaneelle. SPR:n ystävätoimintaan pääsee mukaan käymällä kurssin – lyhyen kolmen tunnin tai pidemmän, parin päivän kurssin.

Pupulandian Jenni kävi hetki sitten kurssin ja kertoi siitä blogissaan – nyt toiveissa on löytää pitkään mielessä ollut mummokaveri, jonka kanssa vaihtaa ajatuksia ja viettää aikaa. Toivottavasti Jennille löytyy pian mummokaveri! Voisin kuvitella itsellenikin mummokaverin, sillä Tampereella asuessani ajauduin useasti sellaisiin tilanteisiin, joissa pääsin auttamaan iäkkäämpiä rouvia. Tuli niin kiva mieli, kun tuntematon mummo uskalsi pyytää apua kotitaloonsa pääsemisessä, kun se rollaattorin kanssa liikkuessa oli hänelle liian vaikeaa, tai kun huomasin, miten naapurin mummo ilahtui, kun ehdin istuskella hänen kanssaan hetken ja juoruilla taloyhtiön jäsenistä. Nämä arkiset kohtaamiset ilahduttavat suuresti, mutta samalla sitä tajuaa, miten paljon mahtaa olla niitäkin, jotka eivät kehtaa pyytää apua tai jolla ei yksinkertaisesti ole sosiaalisia kontakteja syystä tai toisesta. Heille ystävätoiminnan tarjoama apu olisi takuulla korvaamatonta.

Toivon, että pääsen itsekin ystäväkurssille myöhemmin. Mummokaveri olisi ihan mahtava juttu, nyt kun naapurissa ei sellaista enää asu ja omat isovanhemmat asuvat kaukana. Toisaalta tykkäisin myös olla ystävä jollekin nuorelle; muistan miten tärkeää nuorena oli jutella jonkin nuoren aikuisen kanssa ja tuntea olevansa kaveri ikäerosta huolimatta. Maahanmuuttajalapsille läksytukena toimiminen kuulostaa myös sellaiselta, jossa voisin kuvitella olevan sopivasti haastetta ja onnistumisen tunnetta. Kaupassakäyntiapuna toimiminen taasen kuulostaa kiireisen ratkaisulta – ei tarvitse sitoutua isosti, vaan voi auttaa aina silloin tällöin, silloin kun ehtii. Olen ihan varma, että ystävätoiminnasta saa paljon enemmän kuin kuin se ottaa.

SPR:n ystäväkurssin käyminen on siis ensimmäinen askel vapaaehtoiseksi ystäväksi alkamisessa. Kursseilla opitaan perustietoja ystävätoiminnasta ja Punaisesta Rististä sekä käydään läpi, miten kukin haluaa olla mukana ystävätoiminnassa. Ensimmäisenä tulee mieleen, että miten ihmeessä ehtisin sitoutua tällaiseen, kun omien ystävienkin näkeminen on välillä haastavaa kiireisten tyyppien kesken, mutta minulle vakuuteltiin, että ystävätoimintaan voi lähteä mukaan täysin oman aikataulun mukaan. Voi käydä kerran kuussa auttelemassa vanhainkodissa tai sopia mummokaverin kanssa treffit parin viikon välein. Toiminnassa otetaan huomioon kunkin elämäntilanne ja toiveet ystävätoiminnasta, eli lopputulokseen pääsee vaikuttamaan kunnolla. Jos olo on yksinäinen, voi ilmoittautua kurssille ja itse ystävänä toimiessa ilahduttaa toista ystävää kaipaavaa samalla, kun saa itselleen uuden ystävän.

SPR:n ystäväkursseja järjestetään useissa kaupungeissa ympäri Suomen, eniten kursseja on tietenkin pääkaupunkiseudulla ja isoissa kaupungeissa. Ystäväkurssitarjonnan näet täältä, lisätietoja ystävötoiminnasta täällä. Täytyy sanoa, että tämä kampanja on ihan älyttömän upea. Tuntuu tärkeältä levittää sanaa näin mahtavasta toiminnasta ja siksi toivonkin, että pääsen itsekin pian osaksi SPR:n vapaaehtoistoimintaa. Pienilläkin teoilla on väliä, ei tarvitse tehdä paljoakaan tehdäkseen toisen ihmisen päivästä paremman. Tämän hetken maailmantila, joka toisinaan tuntuu mielettömän synkältä, ahdistavalta ja surulliselta, saa kyllä miettimään, miten voi jakaa hyvää mieltä ja parantaa jonkun toisen päivää – sillä yhdessä tekeminen jos mikä poistaa turhia ennakkoluuloja ja rakentaa parempaa ilmapiiriä.

Onko joku teistä ollut mukana SPR:n ystävätoiminnassa? Olisi ihana kuulla tarinoita, jos sellaisia on. Entä onko kukaan teistä harkinnut ystävätoimintaan mukaan lähtemistä?

Lisää luettavaa

matalat ferritiinit oireet

Mielessä: matalat ferritiinit, rautainfuusio & Cyklokapron

30926265637_b5cd675e1b_o.jpg

Yasuragi – japanilainen kylpylä Tukholmassa

Pehmeämpi ja joustavampi futon

Metsäkylvyssä

Kommentit

Vastaa käyttäjälle Mulan Peruuta vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.

  1. Mä koen olevani yksinäinen vaikka mulla onkin pari kaveria kenen kanssa viettää aikaa. Ei oikein ole ihmisiä kenen kanssa olisin samalla aaltopituudella ja kenen kanssa yhteydenpito olisi tasavertaista. Koen, että kavereideni kanssa 90% ajasta yhteyttä pidän minä. Olen antanut tilaa ja sanonut asiasta mutta mikään ei muutu.. Monissa ihmissuhteissa koen jääväni kolmanneksi pyöräksi tai sellaiseksi kenen seura kelpaa kun ketään muita ei ole.

    1. Anni, kommenttisi sai minut haikealle mielelle. Olen itse parinkin kaverini kanssa jättänyt soittamatta kolmatta puhelua ja jäänyt tarkoituksella odottamaan. Eräältä sain juuri viime syksynä yhteydenoton 25 vuoden jälkeen. Vastasin kyllä ystävällisesti, mutta …
      Jos ei ole mitään yhteistä enää,voin yrittää löytää kavereita sellaisten asioiden kautta, joihin tunnen intohimoa. Luulen myös, että joku voi saada paljon itselleenkin, jos käy tervehtimässä vanhaa ihmistä.Usein voi löytää ihmisen omankin suvun parista. Uskon että molemminpuolisuus on tärkeää.
      Jonkin harrastuksen, vanhan ja rakkaan, tai uuden ja kiinnostavan parista voi löytää samanhenkisen ystävän. Kesän akvarelli- tai kirjoittaja- tai valokuvaus- tai hillo- tai ompelukurssia voi jatkaa syksyllä ja tutustua ihmisiin. Äiti Teresan peittotilkkutalkoot?
      Voi jos voisin laulaa kuorossa…
      Itse ajattelen että pitää jotenkin ensin ’unohtaa itsensä’, vaikka uhrautua ei saa. Kerran viikossa kävelyllä saman joukon kanssa, naapureista tulee usein ystäviä.

      Lopuksi: Suomessa ei oikein harrasteta yhdessä syömistä. Miten se saataisiin viriämään? Pienelläkin budjetilla onnistuu, vaikka nyyttikestiperiaatteella. Ja leivotaan yhdessä sämpylöitä!

    2. Minulla on ollut samanlaisia ajatuksia viime aikoina… Muutin reilu vuosi sitten Helsinkiin ja parhaat kaverini jäivät edelliseen asuinpaikkaani, jossa opiskelin. Täällä asuu kyllä joitakin tuttuja opiskeluajoilta ja lukiosta, mutta ei oikein ketään jota voisin kutsua kaverikseni, saati ystäväksi tai ketä tuntuisi luontevalta pyytää mihinkään. Ja useimmiten kun olen yrittänyt pyytää tai ehdottaa jotain yhdessä tekemistä, kenellekään ei sovi. Miten paljon aikaisemmin minun pitäisi osata kysyä, kun muilla tuntuu olevan niin paljon kavereita ja menoa että kalenteri on jatkuvasti täynnä? Harmittaa myöskin aina olla se joka kysyy. Ja jos jään odottamaan, että muut kysyvät, niin mitään ei takuulla tapahdu. Onhan minulla toki ne muutama kauempana asuva kaveri, mutta heitä näkee harvoin, ja kaipaisin sellaista ystävää jonka kanssa voisi ihan arkipäivinäkin käydä kävelyllä tai kahvitella ja tehdä viikonloppuisin jotain kivaa. Käyn kyllä kuorossa ja ryhmäliikuntatunneilla, mutta en ole niistä löytänyt tällaista ystävää.

      1. Anni, entä jos alkaisit SPR:n kautta ystävätoimintaan? :-) Tarjoutuessasi vapaaehtoiseksi jollekin ystävää kaipaavalle saisit itsekin uusia ystäviä. Voit esim. toivoa haluavasi olla ystävä jollekin lähellä asuvalle suht saman ikäiselle tai samoja kiinnostuksenkohteita omaavalle.

        On tosi kurjaa olla kolmas pyörä. Kuulostaa vähän siltä, etteivät nuo tyypit ole sellaisia ystäviä joita sinä kaipaisit ja jollaiset ansaitset löytää. Ei ystävyys saa tuntua pakotetulta ja jos toinen osapuoli ei pidä yhteyttä, on ehkä helpottavaa itsellekin etsiä muuta seuraa?

        1. Ilma, olen samaa mieltä kanssasi siitä, että ystävyyden tulee olla molemminpuolista. Eikä sitä oikein voi pakottaa. Jos seuraa ei löydy omista harrastuksista, suvusta tai opiskelu- tai työpaikalta, on tämä ystävätoiminta ihan huikea vaihtoehto. Nuorille suunnataan paljon sellaista ohjelmaa, että tehdään jotain porukalla ja sitä kautta tutustutaan toisiin ihmisiin.

          Kiinnostaviin ja mukaviin ihmisiin voi törmätä muutenkin ihan tosi jännissä paikoissa, kun pitää silmänsä avoinna; työtehtävissä, tapahtumissa, Instagramissa, kirjeenvaihdon kautta….

      2. Uutamo, voi että kun oon varma että SPR:n ystävätoiminnan kautta löytyisi just tuollaiseen sopiva ystävä :-) Oletko koskaan miettinyt sitä?

        Voin vaan kuvitella, että ystävien ja kavereiden löytyminen ei aina ole helppoa kun muuttaa paikkakuntaa ja ystävät jäävät toisaalle. Sellaisessa tilanteessa, jossa vastapuoli tuntuu jatkuvasti liian kiireiseltä, kannattaa ehkä antaa asian olla odottamatta sen kummempia. Ystävyyden tulee olla molemminpuolista jotta siitä on iloa kummallekin, eikä ystävyyttä voi pakottaa. On tosi harmillista, jos ei natsaa jonkun kanssa jonka kanssa on joskus aiemmin ollut ystävä tai kaveri, mutta onneksi esim. juuri ystävätoiminnan kautta voi löytää elämäänsä uusia, molemminpuolisia ystävyyssuhteita. Minusta se on upea juttu. :-)

  2. Oih, ihanaa bongailla tätä omaa rakasta harrastusta blogeista! Olen toiminut noin kaksi kolmasosaa elämästäni(!!) Punaisessa Ristissä. Tällä hetkellä olen mukana juurikin tuossa ystävätoiminnassa ystävävälittäjän roolissa eli tehtäviini kuuluu koulutettujen ystävien ja ystävää kaipaavien henkilöiden “mätsäily”. Yritän siis lomakkeiden ja puheluiden kautta löytää toisilleen sopivat henkilöt ystäväpariksi. Haluaisin kyllä vielä joskus mukaan ystävätoimintaan eri roolissa, siis toimimaan ihan ystävänä. Toisaalta kyllähän tätäkin kautta tutustuu uusiin ihmisiin, niihin muihin vapaaehtoisiin. Sitä kautta olen ehtinytkin saada monta ihanaa ystävää tässä vuosien varrella.

    1. Voi että, ihana kuulla että olet ollut noin kauan mukana toiminnassa!! Löysitkö Punaisen Ristin mitä kautta? Perheen? :-)

      Sun tehtäväsi ystävätoiminnassa vaikuttaa tosi jännältä! Vaatii perehtymistä ja sosiaalista lahjakkuutta että tuollainen työ onnistuu, tosi tärkeä duuni. Ihana kuulla tästäkin puolesta kommenttia. Ja ihanaa, että olet löytänyt tuotakin kautta ihania ystäviä elämääsi. Ihan parasta, kiva kun kommentoit!

      1. Olipa ihanasti sanottu tuosta vapaaehtoistehtävästäni, kiitos! Tuollaiset kommentit saavat aina oman työn tuntumaan tärkeämmältä kuin mitä niiden yleensä ajattelee olevan. Ei sitä tavallisena maanantaina sähköposteihin vastaillessa koe tekevänsä mitenkään erityisen tärkeää työtä, vaikka sitähän tämä oikeasti on.

        Punainen Risti löytyi sattumalta ekaluokalla, kun koululle tuli järjestön lastenkerhon vetäjiä mainostamaan kerhoaan. Päätettiin kavereiden kanssa lähteä katsomaan, että millainen kerho on kyseessä, ja siellä sitten vierähtikin lähes vuosikymmen – ensin kerholaisena, sitten iän karttuessa ensin apuohjaajana ja myöhemmin ohjaajana. Siinä ehtikin jäädä Punaiseen Ristiin niin koukkuun, että nykyinen opiskelualanikin on valittu osittain siltä pohjalta, että voisin mahdollisesti tulevaisuudessa työskennellä SPR:n tehtävissä. Tai sitten kyllästyn jossain vaiheessa ja päädyn tekemään elämälläni jotain aivan muuta, aika näyttää!

        1. Niin, ehkä omiin toimiinsa on helppo tottua eikä niille aina osaa antaa arvoa siten, miten joku ulkopuolinen osaa. :-)

          Hii, aivan ihana juttu että sulla on SPR:n kanssa noin pitkä yhteinen taival, huikeaa! Ihana että löysit sen vielä ihan itse.

  3. Ihana kirjoitus! Luin aamulla ja herkistyin, samaistuin niin noihin fiiliksiin. Selkeesti muuttanut yksin tarpeelsi monta kertaa täysin uuteen paikkaan. Nytkin välillä vaihdossa tuntuu olevan vähän hukassa, vaikka onkin ns. turvaverkkona muut vaihtarit. Haluan tuohon mukaan kesällä Suomeen palattuani! Mulla ei valitettavasti ole enää vuosiin ollut isovanhempia ja viime aikoina olen huomannut kaipaavani välillä mummoseuraa :”)

    1. Voi Henje, ihana kun kommentoit! <3 Vaihdossa on varmasti joo tosi tärkeänä tukiverkkona muut vaihdossa olevat ja silloin ehkä löytää seuraa ei-niin-omanlaisistakin tyypeistä, kun jengiä yhdistää se kotoa poissa oleminen :-) Sit ku sää tuut takas Suomeen niin mihin kaupunkiin majoitut? Mennään kesällä viinille!

      Joo, mummot on ihania! Just sain kuulla mun naapurilta että yläkerrassamme asuu puhelias mummo; se stalkkasi mua kun tein muuttoa mutten koskaan ole nähnyt häntä pihalla tai mitään. Pitää käydä joskus esittäytymässä, ehkä saan uuden mummokaverin?

      1. Oi ihana puhelias naapurin mummo, toivottavasti saat! Tuun ainakin elokuuksi (tai osaksi) Helsinkiin, mut sit jatkuu Vaasa-Helsinki välin ravaaminen ainakin vielä ton lukuvuoden. Mut todellakin mennään viinille :-**

  4. En ole edes ennen kuullutkaan tällaisesta. Ihana, että jaoit tietoa tällaisesta toiminnasta. :) Mä olen itse miettinyt kielikaverin hankkimista. Olisi kiva oppia esim. riikiruotsia tai saksaa ja puhumalla sen parhaiten taitaa. Samalla sitä voisi opettaa toiselle suomea ja auttaa sitä kautta integroitumaan tänne paremmin. Mutta tämä ystävätoiminta kuulostaa myös oikein mukavalta. Miten kivaa, että tällaisia on!

    1. Hei tosi kiva, että tämä tavoitti muitakin, joille SPR:n ystävätoiminta on uusi juttu! Mäkin kuulin tästä ekaa kertaa kunnolla vasta nyt; tai nyt vasta käsitin, mitä ystävätoiminta konkreettisesti on. Olen kyllä SPR:n monipuolisesta työstä osin perillä, mutta ystävätoiminta ei ollut käytännöntasolla tuttua.

      Ja joooo, kielikaveri olisi ihanan oldskool ja tosi hyödyllinen! Sitä kautta oppisi kielen lisäksi ehkä myös vieraasta kulttuurista jotain uutta. :-)

  5. Minä olen luultavammin syksyllä täysin samanlaisissa kuvioissa kuin sinä. Tampereelta muutto pk-seudun tuntumaan ja täysin ilman tutun tuttua, vaikka ei täällä Tampereellakaan paljoa tuttuja ole mutta aina on kivaa mennä uuteen seikkailuun. Olisi kyllä unelma saada jakaa ajatuksia vanhempien ihmisten kanssa. Heidän elämänkertansa ja -viisautensa ovat vertaansavailla! Oi oi oi

    1. Aa voi ei, eikö sulla ole ketään tuttua täällä suunnalla? Tässä tapauksessa ainakin SPR:n ystävätoiminnasta voisi olla iloa :-)

      Minulla on onnellinen tilanne, kun täällä Helsingissäkin on valmiiksi paljon ystäviä, mutta olen huomannut, että uusiakin löytyy ihan sattumalta, kun pitää silmät avoinna ja puhuu ihmisille ja aloittaa rohkeasti keskustelun. Harva loukkaantuu, jos joku yllättäen puhuu sinulle ;-)

      Mummokaveri sopisi sulle siis ilmeisen hyvin?! <3

  6. Ihanaa kun kirjoitat tällaisesta aiheesta :)

    Minä aloitin ystävätoiminnan 2 vuotta sen jälkeen kun muutin uuteen kaupunkiin opiskelemaan, vuonna 2011. Mulla on ollut 2 mummokaveria, joista molempien kanssa tulin todella hyvin juttuun. Ensimmäisen kanssa ystäväsuhde kesti 2 vuotta, mutta valitettavasti hänen mielenterveysongelmien takia jouduttiin pistämään pillit pussiin. Se oli raskasta aikaa henkisesti mullekin, mutta onneksi lähdin vielä uudestaan mukaan toimintaan. Eipä silti, hänestäkin mulle on jäänyt kauniita muistoja.

    Tämän jälkeen aloin avustaa keskustassa asuvaa mummoa kauppareissuilla, joiden lopussa suunnattiin aina kahvilaan. Tän mummokaverin kanssa meillä oli yli 50 vuotta ikäeroa, mutta ihan samanlainen huumori! Musta oli ihana kuunnella juttuja hänen nuoruudesta, pohtia ajankotaisia tapahtumia ja keskustella myös minun elämästä. Meidän viikottaiset kauppareissut kesti n. 1,5h, mikä voi kuulostaa paljolta, mutta se aika uppoaa helposti telkkarin tai netin ääressä. Toiselle annettuna sillä ajalla voi olla suunnattoman suuri merkitys, niin iso, ettei sitä tajuakaan. Mummokaverin rutistus ja naurava vilkutus ovenraosta on painunut mulle niin mieleen, että liikuttaa vieläkin kun muistelen. Kerran hän sanoi mulle, että ”Minä ootan sinua niin kuin hepo kesää”. Sinä päivänä mulla nousi ihan kyyneleet silmiin kotiin lähtiessä. Se sai tajuamaan, miten tärkeää ja merkityksellistä tämä harrastus on. Ystävätoiminta on tosiaan niin helppoa, ei tarvi muuta kuin kuunnella ja jutella. Olla ihminen toiselle ihmiselle, kaikki pystyy siihen. :)

    Valitettavasti mun ja mun mummokaverin yhteinen taival päättyi viime syksynä kun muutin ulkomaille. Silti soittelen hänelle edelleen kun olen Suomessa käymässä, viimeksi pääsiäisenä. Hän kertoi miettineensä, olenko tullut lomalle kotiin. Puhelu oli kuulemma päivän kohokohta. Onneksi tämä mummo sai jo uuden ystävän, mutta ei hän silti ole unohtanut meidän yhteistä taivalta :) Suosittelen kyllä kaikille ystävätoiminnan kokeilua! Toivottavasti sulle löytyy kiva kaveri :)

    1. Kiva että aihe tuntuu kiinnostavan ja koskettavan monia – toivottavasti tässä on vinkkiä niille, jotka kaipaavat elämäänsä uusia ihmisiä :-)

      Onneksi tarinassasi on onnellinen loppu. Meillekin kerrottiin SPR:n kanssa pitämässämme palaverissa, että jos ystävyys ei vaikka vaan jostain syystä natsaa, ei sitä tarvitse jatkaa ja sitten etsitään kummallekin osapuolelle uudet ystävät jne. Ja kaikki tällaiset erikoisemmat tilanteet, kuten mielenterveysongelmat, ovat takuulla raskaita ja haastavia, mutta niinhän se aina elämässä ja ihmissuhteissa on. :-) Se on osa elämää. Ihana että sulle löytyi uusi mummokaveri joka yhä muistelee sua lämmöllä! <3

      Toivon myös että pääsen vaikkapa kesällä kurssille ja sitten miettimään, millainen toiminta olisi minulle luontevinta. Nyt tuntuisi kivalta käydä vaikka jonkun lähellä asuvan mummon tai papan kanssa kaupassa kaverina tai vastaavaa.