Kesäkuu, kuuluu hyvää

muoti
8 kommenttia

Teki mieli tulla kertomaan kuulumisia. Kuuluu hyvää! Olen selättänyt oman stressini ja kreisit aikataulut, opetellut sanomaan ei kivoillekin jutuille kun aika ei meinaa riittää, varannut aikaa kropan hellimiselle (hieronta teki terää, hot jooga on i h a n a aa ja Lupauksen kasvohoito oli jälleen kerran täydellinen) ja lopettanut työt illalla ajoissa. On niin parasta mennä peiton alle lehden tai kirjan kanssa tietäen, että on vielä hyvin aikaa lukea ennen kuin pitäisi alkaa nukkua.

Lukeminen ja oleilu tekee niin hyvää. Huomaan heti olevani inspiroituneempi ja kekseliäämpi, kun työtahtini on tasaantunut ja ehdin oikeasti vähän haahuillakin (siis kävellä kotiin pidempää reittiä, pistäytyä kaupassa ekstempore jne, kaikkea sellaista mitä ei ihan tuhottomassa kiireessä ehdi). Mulla on vähän huono omatunto muutamista viesteistä, joihin en ole kiireessä muistanut vastata, mutta etsin niillekin aikaa myöhemmin. Pakko kai vaan välillä antaa itselleen armoa, kun ihan kaikkea ei yksinkertaisesti ehdi.

Mä olin vakaasti päättänyt aloittaa tällä viikolla jonkin sortin detox-kuurin, siis sellaisen, että jätän ruokavaliosta vehnän, sokerit ja maitotuotteet hetkeksi pois ja keskityn kropan hyvinvointiin. Jotenkin sen ruokamyrkytyksen jälkeen ruoka on vähän ällöttänyt, mutta sitten just tämän päätöksen tehtyäni alkoikin raakasuklaat maistua ja kalenteriin ilmestyi useampi ravintolailta tälle viikolle. Että ei ehkä ihan mennyt putkeen, mutta raikkaampaa fiilistä kohden.

Naurattaa, miten tietysti tiedostaa, että kiireessä syö usein vähän huonosti ja se lisää sitä stressiä ja väsynyttä fiilistä. Mutta ei sitä siltikään tajua silloin, kun kiire on kovin.

Mulla on luonnoksissa vaikka mitä postauksia, joiden valmiiksi saamiselle pitäisi vain löytää sopiva hetki. Luvassa on tän hetken lemppariluonnonkosmetiikkaa, kolme kirjavinkkiä ja pari sarjavinkkiä viime talvelta, kun vielä ehdin katsella sarjoja. Pari ravintolasuositusta ja pari pohdintatekstiä, joiden tekemiseen mulla menee aina ikuisuus – ette uskokaan kuinka kauan kirjoitin esim. Sekasin-tekstiä. Olis tosi fiksua toteuttaa video mineraalimeikkipohjan tekemisestäkin. Mutta kyllä ne sieltä syntyvät kun on oikeanlainen fiilis kirjoittaa ja muokkailla kuvia.

Tekee myös mieli hemmotella teitä jotenkin ihan erityisen paljon. Oon fiilistellyt teidän kommentointia kovasti ja sitä, että tykkäilette vaikkapa fb:ssä postauksista vaikka ette tänne jättäisikään jälkeä. Vielä on aikaa osallistua Flow-lippujen arvontaan, huomenna luvassa on herkkupainotteista arvontaa ja mulla on mielessä pari hemmotteluylläriä teille myös. Palataan niihin hetken päästä! x

Lisää luettavaa

5 uuden vaatteen vuosi paketissa

Yli neljä vuotta ostamatta pikamuotia

kööpenhamina second hand

Ihanat second hand -putiikit Kööpenhaminassa

Vastuullinen uimapuku

7 x vastuullisempi uikkaribrändi

Kommentit

Vastaa käyttäjälle Lemmi Peruuta vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.

  1. Tuttu tunne tuo kiiresyöminen. Olen kuitenkin korjannut sen niin että mietin aina edellisenä iltana mitä seuraavana päivänä syön ja kirjaan ne ylös – sit voi valmistaa sen perusteella eväitä ja välipaloja mukaan ja jääkaappiinkin jos ei esim. töiden jälkeen jaksa kokata. Toimii ainakin omalla kohdalla. :)

    http://www.lily.fi/blogit/tyhja-ajatus

    1. No niinpä! Mä taas käyn päivittäin lounaalla ulkona, joten en ihan noin tarkasti voisi miettiä, mitä syön. Lounaat ei tosin oo mun ongelma, vaan lähinnä illat; joskus en syö ollenkaan toista isompaa ruokaa ja joskus tulee syötyä ihan mitä sattuu jos ei jaksa kokata…. ja toisaalta, nyt on ollut paljon kaikkia tapahtumia ja menoja, joissa on syönyt mitä on tarjottu. :D Mutta mulle paras on se, että ostan hedelmäkorin täyteen hedelmiä, tuoreita yrttejä, vihanneksia jne ja sit käytän ne etteivät mee pilalle; eli teen paljon smoothieita ja salaatteja.

  2. Ensinnäkin, ihania nää kuvat!
    Meitsi on kans pohtinut tota kiiresafkailua ja ylipäätään sitä, et miksi pitää mennä syömään ruokia, joiden tietää olevan vähän epäsopivia itelle, ja sitten ihmettelee kun maha on sekasin ja väsyttää on vaan sellanen vetämätön olo. Ite oon jopa lomalla, et kiirettä ei sinäänsä voi syyttää, mut reissaaminen on kyllä ollu viime viikkoina sen verran hetkistä, että mitään ruokailujen suunnittelua ei oo kyllä tullu harrastettua ja syöminen on vähän turhan epäsäännöllistä. Joku detox tekis siis hyvää täälläkin ja jos sitä muutaman viikon päästä Suomessa sitte vähä ryhdistäytyis ja palais arkeen kunnollisten ruokarytmien ja -aineksien saattelemana :)
    Terkut Miamista ja ihanaa kesäkuun alkua!

    1. Voi kiitos!!! :-* Ja terkkuja Miamiin!

      Joo-o, tää on niin paha. Himoissaan ostaa sipsiä ja sit toteaa etteihän ne ees oo niin hyviä mitä toivoi ja oletti sit silti syö niitä, vaikkei ees mieli tee. Naurettavaa :-D

      Ja huh, oon syönyt viimeisen puoli vuotta tosi paljon enemmän vehnää mitä yleensä, ei sovi yhtään mulle. Turvottaa. Sen sijaan maitotuotteet on onneksi vähentyneet huomattavasti.

      Nyt on onneks ollut ihanan freesejä ruokia viime aikoina lautasella, mut ens viikko saa kyllä luvan olla detoxia!

  3. Nää tällaset arki- ja kuulumispostaukset on vaan ihan parhaita! En tiedä mikä näissä viehättää mutta saa viehättää :-D Kivaa kesäkuuta kaimalle!

  4. Joo hei kirjavinkit ovat todella tervetulleita! Kiva kuulla, että olet hemmotellut itseäsi ja höllännyt, se tekee hyvää itse kullekkin :)

    1. Jes, hyvä! :-) Koetan saada kirjavinkit ulos tällä viikolla!