Ravintola Kamome

ravintolat Helsinki, ruoka
2 kommenttia

Nyt olis vuorossa raflavinkkaus – Helsinkiin, terkkuja vaan täältä Lontoosta!

Käytiin ihanan Jaanan kanssa testaamassa Kamome, eli entinen Kahvila Suomi, Pursimiehenkadulla. Jaana osasi kertoa, että rafla on tuttu Ruokala Lokki -elokuvasta, jonka ansiosta paikka on japanilaisten turistien suosiossa. Ruokalistalta löytyy sekä japanilaista että suomalaista ruokaa.

Me haluttiin maistella kaikenlaista, joten otettiin puoliksi alkupala, jossa oli parsaa ja kananmunaa – ja voi itku se oli herkullinen! En ole koskaan syönyt niin herkullista parsaa, tai oikestaan marinoituja parsasiivuja. Aivan mielettömän herkullinen kokonaisuus, joten odotukset tilaamastamme Tsumami-setistä olivat alkupalan jälkeen kovat. Tsumami-setissä on useampi pienehkö ruokalaji, joiden ansiosta pääsee maistelemaan erilaisia makuja. Jaana rankkasi misokeiton elämänsä parhaaksi (se toden totta oli herkullista, maut täydessä balanssissa) ja minä ihastuin noihin seesamikastikkeella maustettuihin kurkkuihin. Alkupala oli niiiiin hyvä, että sitä oli vaikea päihittää, vaikka kaikki pikkuannokset herkullisia olivatkin.

Jälkkäriksi maisteltiin kanelipullat vanilla cream fraichella – hyvää! Ja niin hassua, että alkuun syö japanilaisittain ja sitten päättää illallisen suomalaisittain. Suloista. Kamome sai kehut myös Juulialta, joka oli intoutunut lounaalle meidän suosituksen perusteella – joten kannattaa käydä testaamassa Kamome, jos makumieltymykset menee yhteen jonkun meistä kolmesta kanssa. :-)

Lisää luettavaa

Rakkauskirje Kalliolle

Rakkauskirje Kalliolle

Alkoholittomat juomavinkit juhliin

5 x Paras alkoholiton kuohuva

Vegaaninen pavlova

Vegaaninen pavlova

Kommentit

Vastaa käyttäjälle Anne Peruuta vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.

  1. Oi, kiitos vinkistä! kuulostaa ja näyttää ihanalta :) naurattaa myös tuo suomalainen jälkkäri japanilaisten herkkujen jälkeen :D