Kiinnostavat podcastit

lifestyle
16 kommenttia

Olen vihdoin löytänyt podcastit!

Ja olen innoissani. Olen löytänyt kaksi tosi hyvää, joiden kaikki jaksot olen jo kuunnellut läpi. Hassua että podcastit iskevät vasta nyt kunnolla; ne ovat ihan älyttömän hyvä konsepti. Musta on kiva kuunnella puhetta samalla kun puuhailen esim. ruokaa laittaessa, siivoillessa tai venytellessä. Olen pitkään yrittänyt löytää kiinnostavaa seurattavaa vloggaajista, mutta ehkä podcastit onkin vastaus tähän. Ei tarvitse edes toljottaa ruutua, riittää että kuuntelee.

Olen kyllä kuunnellut podcasteja, mutta aiemmin en ole löytänyt sellaisia, joita palaisin kuuntelemaan uudelleen ja joiden seuraavaa jaksoa odottelisin innokkaasti. Englanninkieliset ovat välillä kivoja, mutta musta on jotenkin niin mukavaa kuunnella suomenkielisiä podcasteja – samaistun siten paremmin ja toisaalta aiheet ovat suomalaisten näkökulmista usein aika ajankohtaisia itsellekin jne.

Näistä kahdesta podcastista haluan vinkata teillekin:

kuva: Roosa-Maria Kauppila / Hilla ja Inari

1. Hilla ja Inari

Hilla ja Inari puhuvat podcasteillaan kiinnostavista aiheista, mm. häpeästä, psyykkeestä, seksismistä, peloista, yliluonnollisista asioista, pornostoa ja siitä, millaiset paineet on työllistyä. Vitsit miten kiinnostavaa! On jotenkin tosi ilahduttavaa kuunnella kahden ihmisen luontevaa keskustelua eri aiheista ja eri näkökulmista – tuntuu että Hilla ja Inari uskaltavat sanoa sellaisia asioita ääneen, jotka ainakin minun olisi vaikea saada kirjoitettua sanoiksi, mutta joista olisi helppo puhua ystävien kanssa. Joissain kohdissa olen nyökytellyt että jep jep juuri näin ja joissain olen tajunnut että ahaaa, aivan, näinkin voi ajatella, hmm!

Koin sellaisen pienen valaistumisen, että onpa kivaa, että podcastin alla ei ole mitään kommenttiboksia. Että voin vain kuunnella nämä jutut, inspiroitua, innostua, samaistua tai ihmetellä, mutta että mun ei tarvitse lukea muiden kommentteja aiheesta. Vähän samanlainen kokemus, kuin kirjan lukeminen – että voin kyllä keskustella aiheesta myöhemmin, mutta että jutun yhteydessä ei ole välitöntä kommentointia. Että voin haudutella ajatusta ja puhua siitä myöhemmin ystävieni kanssa. Tämä on vähän sama juttu, kuin se, että aluksi mietin, että voi ei, miksi Uusi Muusa -blogissa ei ole kommentointia, mutta nyt olen tajunnut että se onkin aika virkistävää. Saattekohan yhtään kiinni siitä, mitä tarkoitan?

No eniveis, kuunnelkaa Hillaa ja Inaria!

2. Huorapuutarha 

Tämä on niiiiiin sekopäinen ja hyvä etten kestä. En kestä että kuuntelen murhista kertovaa podcastia, mutta en voi lopettaa kun kerran olen aloittanut. Tästä tulee aina vähän karmiva olo sillä tavalla, että suihkussa ei tee mieli olla silmät kiinni näitä kuunneltuaan. Hrr. Arvostan sitä miten paljon näiden eteen on tehty taustatutkimusta, mutta toisaalta sekin karmii vähän….

Vähän kuin lukisi dekkaria, mutta tarinat on totta – ja sen päälle tietysti niihin liittyvää spekulaatiota. Huorapuutarha-podcastia tekee Pauliina ja Justiina, joista Pauliina saattaa olla joillekin teistäkin tuttu hänen blogistaan, jossa muuten oli esimakua podcasteille mysteeripostausten muodossa.


Oletteko te löytäneet hyviä podcasteja? Pliis, suositelkaa! Haluan löytää lisää kiinnostavaa kuunneltavaa. 

Lisää luettavaa

Meikkipussin päivitys syksyyn ja hyvää tekevä kuivakuppausrutiini

Kesäkuulumisia

ida hanhiniemi – uusi koti.

Uudessa yhteisessä kodissa – vihdoin!

ida365 asunnon myynti

Miten asunto myydään? Kokemuksia ja tietoa asunnon myymisestä välittäjän avulla

Kommentit

Vastaa käyttäjälle Anna Peruuta vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.

  1. mitä! just pauliinan blogin kautta löysin podcastit pari vuotta sitten. pitääpä kokeilla tuota, jostain syystä se on mennyt feedissä ohi. itsellä tulee kuunneltua vain englanninkielisiä juttuja.

    1. Oooh jooo, kuuntele ihmeessä! Kiinnostavaa ja hirvittävää koska en itse oo perillä mistään tällaisista. Hrrr!

      Mitä englanninkielisiä kuuntelet, onko joku suosikki?

  2. Uuu kiitti vinkeistä! Ei oo tullukkaan podcastit mieleen ruuanlaittokuunteluna, kun en ole oikein osannut etsiä että mistä niitä löytyy (Yleensä just ne vlogit hölisee taustaäänenä mulla, haha). Mut just kaipaan elämääni lisää fiksujen nuorten ihmisten ääniä, mahtavaa. :–)

    1. Jeee, best!! Mäkin oon yrittänyt laittaa vlogeja pyöriin taustalle mutta kun en mä oo löytänyt niistä mitään sellaisia joilla ois sellaista kunnon sanottavaa. Kuulumisia ja vastaavaa ei jotenkin jaksa kuunnella taustameluna aina, vaan ois kiva kuunnella jutustelua jostain aiheista. Ootko löytäny ite mitään semmosia vlogeja? :-)

  3. jos maailmanympärysmatkat kiinnostavat, niin helposti pääsee keskiviikkoisin matkalle maailman ympäri Tuuli Saksalan opastamana. Yle Areenasta Tuuli Saksalan musiikkikeidas. Parasta!

    1. Oho, no pitääpä kurkkaa tämä! Maailmanympärysmatkat kyllä joo kiinnostaa.

  4. Serial ja Limetown on molemmat hyviä, ensimmäisestä ykköskausi on parempi. Nämä siis englanniksi. Sitten tykkään Yle puheen jutuista, Ali Jahangirin Ali Show esimerkiksi oli hyvä siihen, että sai ihan uusia näkökulmia sellaisista julkisuuden henkilöistä joista oli vain jonkinlainen pinnallinen (usein negatiivinen) näkemys. Samoin kuuntelin pari jaksoa Mahadura & Özberkania ja heistäkin pidin, pitää perehtyä vielä lisää. Kiitti vinkistä, nämä menee testiin!

    1. Ooh, kiitos! Hyvänkuuloisia vinkkejä, ei oo mitkään näistä tuttuja kun tää koko skene on jotenkin niin uusi mulle. Jee!

  5. Kiitos näistä! Podcastit kiinnostaa, mutta ne ole vielä törmännyt kiinnostaviin suomenkielisiin. Englanti on aina vähän semmonen, että mulla menee osa ohi :D

    1. No nää on musta hyvät suomenkieliset ;-) Kerro sit jos innostuit jommasta kummasta tai molemmista.

  6. Serial on ihan ykkönen jos et vielä ole kuunnellut. Löytyy kaksi kautta.
    Sitten super mielenkiintoinen erilaisiin hyvinvointi asioihin perehtyvä on Hanski ja Jaska.
    Kiitos vinkeistä, menee heti listalle :)

    1. En oo, mutta jo toka suositus Serialille, eli kuunteluun!

      Ja hei kiitos, hyvinvointi-podcast todellakin kiinnostaa. Jes!

  7. Löysin Huorapuutarhan äskettäin myös ja ällistyin: sehän on suora kopio, oikeastaan plagiaatti My Favourite Murder-podcastista, joka on ihan huippu ja huippusuosittu Jenkkilässä. Ellei kyseessä sitten ole ns. tribuutti sille..? Kiva kun linkitit Pauliinan blogin, voin kysäistä häneltäkin…

    1. Moi!
      Joo ollaan Justiinan kanssa suuria true crime -podcastien faneja joten varmasti niiden kaikkien vaikutus näkyy ainakin jonkin verran meidän podcastissa. Mun omia suosikkeja on All Killa No Filla, True Crime Garage ja Generation Why (jotka on siis kaikki tätä samaa ”kaksi tyyppiä puhumassa murhista” -genreä :-D) mutta toki My Favorite Murder on erittäin hyvä myös!

      1. Pauliina ehtikin sulle jo vastailla, mutta samaa olisin sanonut, että jostain tuli kyllä selväksi esikuvat ja Pauliinan ja Justiinan fanitus muihin samantyylisiin podcasteihin. Samanlaista tuskin löytyy Suomesta ainakaan, vaikka muualla tällaisia olisikin :-)