Testissä vegaaniset Ingman Choice-jäätelöt

ruoka
6 kommenttia

*Kaupallinen yhteistyö, Ingman & Asennemedia

Olettekohan jo bongailleet kaupan hyllyiltä tai muista blogeista Ingman Choicen uudet vegaaniset jäätelöt? Toivottavasti bongaatte viimeistään nyt, sillä näiden testaamisen jälkeen olen täysin vakuuttunut siitä, etten enää omassa arjessani kaipaa maitojäätelöitä mihinkään.

Ingman Choice jäätelöt

Ingman Choicen uusia maidottomia jäätelöitä saa sekä riisimaidosta, soijamaidosta että mantelimaidosta valmistettuna. Näissä on kermainen ja miellyttävä koostumus enkä arvaisi näiden olevan maidottomia, ellen tietäisi. Todella herkullisia!

En tiedä olenko koskaan kertonut, mutta olin lukioikäisenä kesätöissä huvipuiston jäätelökioskilla. Työvuoroja oli muissakin herkkukioskeissa, mutta jäätelökioski oli mun lemppari. Noina kesinä tuli syötyä niin paljon jäätelöä, että olen nykyisin aika tarkka jäätelömaustani – mikä tahansa tötterö ei enää kelpaa.

Olen jättänyt maitotuotteita onnistuneesti tosi vähälle osalle mun ruokavaliossa, joten normijätskit eivät innosta siitäkään syystä. Onneksi maidotonta valikoimaa alkaa nykyisin olla hyvin – paketissa myytävän jäätelön lisäksi Choice-valikoimaan kuuluu myös tötteröitä ja puikkoja. Bongasin nämä jo omasta lähikaupastani, eli uskoisin että uutuudet ovat jo hyvin saatavilla.

Ihan alunperin huomasin sen, etteivät maitotuotteet sovi mulle enää siitä, että hoksasin mahani tulevan kipeäksi aina jäätelöä syödessäni ja turpoavan välillä ihan järjettömän kokoiseksi. En tiedä oliko kyseessä pelkkä maito, vai maidon ja sokerin kombo, joka tuollaisen olotilan laukaisi, mutta kuten arvata saattaa, jätskin syönti jäi. Maidottomuus on vaikuttanut myös niin, että en ole enää sairastellut yhtä paljon mitä aiemmin – helpotuksen tukkoisuuteen ja toistuvien flunssien vähenemisen huomasin vasta kun vaihdoin aamupuuromaidon kasvimaitoon ja aloin juomaan kahvini mustana – eli lopetin sen ainoan, mutta jokapäiväisen maidon käytön. En ole hetkeäkään kaivannut tavallista maitoa mihinkään ja nyt kun maidoton jäätelövalikoimakin alkaa olla kattava, en varmaan tule kaipaamaankaan.

Vegaaniset Choice-jäätelöt

Söin juuri viime viikolla tavallista maitojäätelöä pienen annoksen verran ja vaikka se oli hyvää, se ei tehnyt hyvää ololle. Olin flunssassa ja tuntui että olo paheni välittömästi – eli muistin hyvin konkreettisesti miksi valitsen nykyisin maidottoman jäätelön, jos jätskiä tekee mieli. Onneksi nykyisin tosiaan on vaihtoehtoja! Jätskikioskiaikoinani vaihtoehtoja taisi olla mehujää ja yksi ainut maidoton tuutti. Choice-jäätelöt sopivat maitotuotteita välttelevien lisäksi myös gluteenitonta ruokavaliota noudattaville – ja siis ihan kelle tahansa. Nämä eivät ole mitään kompromissijätskejä, vaan herkullista jäätelöä ilman maitoa.

Olen ehtinyt herkutella näillä jätskeillä sekä Henriikan kanssa että viime viikonloppuna ystävien luona sunnuntaibrunssilla. Sunnuntain nelihenkinen makuraati taisi hyväksyä jäätelöt, sillä suurin osa santsasi toisenkin annoksen. Jes! Omaksi suosikikseni nousi näistä 750 ml:n jätskipakkauksista tuo mantelimaitojäätelö kaakaokastikeraidoilla. Se on täyteläisen kermainen, muttei tunkkainen, vaikka siinä onkin kaakaota.

Suklaajätski maistui just siltä miltä suklaajätskin kuuluukin maistua ja moni kaveri on kehunut mansikkajätskiä parhaaksi. Vaniljajätskistä en yleensä innostu sellaisenaan, mutta kun se tarjoillaan esim. mustikkapiirakan kaverina niin mitään muuta jätskimakua ei voi silloin edes harkita – eli sillekin on ehdottomasti aikansa ja paikkansa.

Vegaaninen mantelijäätelö

Henriikan luokse vein mukanani jotain pientä jätskin kaveriksi, sillä kuten jäätelökioskissa myyjänä ollessakin (silloin kivoin annos tehdä oli limu-pehmis, hahah), on hienosti koristeltu jätskiannos edelleen se paras juttu. More is more! Tein niin herkun granolan, että jaan sen mieluusti teillekin. Ohjeen ainesosamäärät ovat aika summittaiset:

Crunchy granola (gluteeniton)

Kourallinen seesaminsiemeniä
Kourallinen parapähkinöitä
Kourallinen saksanpähkinöitä
Kookoshiutaleita
1,5 rkl kookosöljyä
1/2 rkl hunajaa tai esim. agavesiirappia
kardemummaa
aitoa vaniljaa

Sulata kookosöljy ja hunaja (jos käytät juoksevaa agavesiirappia, voit lisätä sen juoksevan kookosöljyn joukkoon) kattilassa, sekoita ja sammuta hella. Pyörittele rouhitut pähkinät, siemenet ja hiutaleet sekä mausteet kattilassa kookosöljy-hunaja-seokseen. Levitä seos pellille ja laita uuniin 10 minuutiksi 175 asteeseen. Varo, ettei granola kärähdä – se tapahtuu nopeasti. Rouskuvan granolan lisäksi jätskiannos kantsii koristella granaattiomenan siemenillä, kookoshiutaleilla ja raakasuklaalla. Kuten sanoin, enemmän on enemmän. Koristelut olivat suklaajäätelön kanssa aika överit, veikkaisin että toimivat parhaiten vaniljajätskin kaverina.

Viena jakoi blogissaan hetki sitten pari ihan mahtavaa reseptiä jätskien kaveriksi. Suosittelen kokeilemaan Vienan lemon curdia! Pääsin maistamaan tuota hänen järjestämässään jätskibuffetissa ja ihastuin täysin – täydellistä vaniljajätskin, marjojen ja cashew-pähkinöiden kaverina.

Maidoton mansikkapuikkojäätelö Ingman Choice

Ingman vegaaniset jäätelöt

Pieni suklaakuorrutteinen mansikkapuikko on makean ystävälle, perinteinen tuutti taas enemmän mun makuun. Molemmat irtojätskit ovat myös gluteenittomia. Tuo pienempi mansikkapuikko myydään viiden kappaleen paketissa ja tuutti yksittäispakattuna. Irtopuikkoina löytyy myös yksittäispakattuja suklaakuorrutteisia päärynäpuikkoja ja tuuttia saa vaniljan lisäksi myös toffeenmakuisena.

Vegaaninen suklaajäätelö

Vegaaninen jäätelö

osa kuvista: Janne Simojoki 

Oletteko te ehtineet testata maidottomia uutuusjätskejä? Onko suosikkeja?🍦

Lisää luettavaa

Alkoholittomat juomavinkit juhliin

5 x Paras alkoholiton kuohuva

Vegaaninen pavlova

Vegaaninen pavlova

Gluteeniton pizzapohja (pellillinen)

Kommentit

Vastaa käyttäjälle jenni Peruuta vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.

  1. Ei nyt liity ihan postauksen aiheeseen mutta haluisin tietää mikä on mielipiteesi nahkatavaroista? Olen kiinnostunut vegaanisuudesta paljon tämän vuoden aikana. Lihan syöntiä olen vähentänyt jo viime vuoden puolella, lähes maidottomasti olen syönyt jo muutaman vuoden ja vaihdan kosmetiikkatuoteita myös pikkuhiljaa luonnonkosmetiikkaan entisten loputtua. Mutta nyt olen alkanut miettimään että kumpi on parempi, ostaa laadukkaita vaatteita mitkä on usein tehty jostain eläinperäisestä materiaalista mitkä kestävät pitkään käyttöä ja näin ollen tarvitse ostaa tavaraa harvemmin vai sitten ostaa halvempia ei-eläinperäisiä tuotteita mitkä kestävät paljon huonommin ja niitä tarvitsee ostaa useammin? Onko olemassa vegaanisia ja laadukkaita vaatteita, kenkiä yms? Olen aika alussa tässä vegaanisuudessa enkä edes ihan kokonaan ole ajatellut ryhtyä vegaaniksi vaan muuttaa tapojani paremmiksi:) huh tulipas pitkä teksti toivottavasti jotenkin ymmärrät pointin!

    1. Moikka Jenni!

      Sulla on hyvää ja tärkeää pohdintaa meneillään. Kerron omia ajatuksiani aiheesta, toivottavasti saat näistä pohdittavaa jotta voit miettiä paremmin mikä on sinun näkökulmasi :)

      Mulle itselleni on ehdottomasti ekologisempi ajatus ostaa vähemmän ja käyttää pidempään, kuin osta jatkuvasti uutta. Ostan siis nahkakenkiä ja laukkuja muovisten sijaan, sillä ne kestävät käytössäni parempina pidempään ja ovat myös minun näkökulmastani ekologisempi valinta kuin muovi. Tällä hetkellä lähes kaikki tekonahkaiset ja vegaaniset kengät tehdään muovista, joka on ekologisuuden ja ympäristön kannalta todella no-no. Muovivaatteet (oli sitten kyse akryylipaidasta joka ei maadu koskaan tai muovista valmistetuista tekonahkakengistä) eivät ole ekologinen valinta ja sen lisäksi emme tiedä millaisissa oloissa niitä valmistetaan. Muovi ei ole hyvä valinta myöskään eläinten ja ympäristön kannalta, jos pohtiaa valintojaan tästä näkökulmasta. Tästä aiheesta kantsii lukea lisää täältä: http://www.kemikaalicocktail.fi/2017/03/veganismilla-myydaan-muovia/, allekirjoitan Nooran pohdinnat ja olen samasta aiheesta käynyt keskustelua omassakin kommenttiboksissani useampaan otteeseen.

      Musta on siistiä että teet muutosta vegaanimpaan suuntaan askel kerralla ja kyselet ja pohdit :) Moni tuntuu nykyisin olevan vegaani eläin- ja ympäristösyistä ymmärtämättä silti sitä, ettei muovi ole siltikään se ratkaisu, sillä sekään ei missään nimessä ole ympäristöteko. Nahka- ja muovikenkien lisäksi on tietty kangaskengät, mutta kuka sellaisilla pärjää esim. Suomen talvessa (plus että esim. puuvillan tuotannossa on siinäkin paljon eettisiä ja ekologisia ongelmia, kun siihen kuluu niin tolkuttomasti vettä ja sitä tuotetaan paljon maailman kuivimmilla alueilla jne jne)? Vaihtoehdot on siis vähissä ja pitää valita se, mikä on itselle ja omille arvoilleen paras vaihtoehto.

      Minulle ideaalein valinta on eettisesti tuotettu nahkakenkä jostain suhteellisen läheltä, jonka nahka olisi esim. luomuna kasvaneen eläimen nahka eläimen kuollessa vanhuuteen – mutta tällaista ideaalitilannetta ei tule vastaan kovin usein, ainakaan niin, että kenkä olisi miellyttävä ulkonäöllisesti, valikoimassa olisi pieniä kokoja ja hintalappukin olisi järkevä. Siksi koetan valita edes sen kestävän materiaalin, jotta valintani olisi siinä mielessä ekologinen, ettei tarvitse ostaa usein. Nahkakenkä on usein myös hygieenisempi ja mukavampi jalassa. En ole oikeastaan ikinä ostanut muovikenkiä siksi että ne pari, jotka olen joskus hankkinut, ovat menneet hajalle ihan älyttömän nopeasti tai olleet niin surkeat jalassa, ettei niitä voinut käyttää – mikä onkaan epäekologisempaa kuin ostaa tavaroita, jotka eivät edes päädy kunnolla käyttöön?

      Nahassa on toki tosi paljon ongelmia siinäkin, sillä onhan se lihatuotannon sivutuote. Vaikken itse syö lihaa, on minusta lihansyönti ok, mutta tehotuotanto ei. Lihaa tuotetaan ihan liikaa ja se johtaa kreiseihin ympäristöpäästöihin ja kamaliin tuotanto-oloihin. Tätä samaa tietysti tukee, jos ostaa nahkatuotteita. Siksi olisikin ihan super, jos tosiaan voisi ostaa nahkatuotteensa valmistajalta, joka saisi nahat joltain pieneltä tilalta jossa eläimiä kohdellaan hyvin ja jossa ne saavat kasvaa hyvissä oloissa jne. Esim. kotimaisen Field Dayn nahka-asusteiden nahat ovat muistaakseni Ruotsista (?) pieneltä tilalta ja hyvistä oloista. Tällaista meininkiä me tarvittaisiin lisää.

      Toivotaan että tulevaisuudessa markkinoille kehitetään uusia nahankorvikemateriaaleja, jotka oikeasti ovat myös ekologisia – muovi kun sitä ei ole. Tuo Kemikaalicocktailin mainitsema pinatex on kiinnostava juttu, kehitystä selkeästi tapahtuu!

      Täytyy myös sanoa, että musta on niiiin supersiistiä että jengi miettii näitä juttuja, mutta että ei kannata ahdistua siitä, että on niin paljon valintoja joiden kohdalla ei aina osaa päättää mikä on eniten oikein. Kaikilla pienilläkin teoilla on väliä ja kaikki ne vie asioita eteenpäin. Tuu vinkkaamaan jos löydät jonkun hyvän ratkaisun omalla kohdallasi tähän aiheeseen :)

      1. Moikka Ida,

        en ole alkuperäinen kommentoinut, mutta tää vastauksesi sai munkin ajatukset heräämään parissa asiassa.
        Nahan käytöstä ekologisempana vaihtoehtona oon tismalleen samaa mieltä, mutta jäin pohtimaan kantaasi lihan syönnistä. Sanoit, että sun mielestä lihan syönti on ok, mikäli se ei ole tehotuotettua, ja mieleen muistui myös monet kerrat kun oot kertonut valitsevasi mieluiten luomutuotteita. Oon siinä mielessä eri mieltä, että koen itse luomutuotannon tietynasteiseksi viherpesuksi – meidän maapallo ei yksinkertaisesti riittäisi, mikäli kaikki maailman ihmiset söisivät ”luomu”ruokaa. Luomu/vapaana elänyt ja tuotettu liha vie ihan tajuttomasti maa-alaa, resursseja ja tuottaa samalla tavalla päästöjä, kuin tehotuotantokin (vaikka takaisikin eläimille paremmat olot). Sama juttu on kasvintuotannossakin – jos kaikki ihmiset söisivät vain nykyisen standardin mukaista luomutuotantoa, se tuskin riittäisi ravinnoksi maapallon ihmisille, varsinkin tulevaisuudessa kun väestö kasvaa jatkuvasti.

        En todellakaan kannata tehotuotantoa tai myrkyllisiä torjunta-aineita, mutta esim geenimuuntelu on jossain määrin mun mielestä ok, mikäli sillä saadaan vähennettyä torjunta-aineiden tarvetta ja tuotettua suurempaa satoa pienemmällä maapinta-alalla. Koska lihantuotannossa en näe mitään ”oikeaa” tapaa välttää ympäristöongelmia ja eläinten kärsimystä, eli toimia sekä ekologisesti että eettisesti oikein, olisi mun mielestä vain oikein ja kohtuullista, että lihantuotannosta (myös luomusta ja muista vastaavien standardien täyttävistä tuotantotavoista) luovuttaisiin kokonaan. Ja silloin sitä maatakin jäisi enemmän myös kestävään viljelyyn.

        En tiedä, saitko kiinni mun ajatuksista, lähinnä siis halusin tuoda esille luomutuotannossakin esiintyviä ongelmia. Sun lihansyöntiin (tai siis syömättömyyteen) en halunnut tarttua, vaikka tuon lihantuotantokommentin takia innostuinkin vastaamaan (ymmärtääkseni syöt vain itse metsästettyä riistaa(?) mikä on luonnollisesti ekologinen ja suhteellisen eettinen ratkaisu).

        Ja siitä oon samoilla linjoilla, on vain mahtavaa kun ihmiset funtsii näitä ja keskustelua syntyy! :)

        1. Moikka Essi!

          Kiva että kommentoit, vitsit näistä aiheista riittää puhuttavaa! :)

          Mä ostan luomua siksi, että uskon sen olevan puhtaampi valinta itselleni – tietyllä tapaa terveellisempi siis minulle itselleni, mutta myös viljelijälle, joka ei ole käyttänyt voimakkaita torjunta-aineita satoaan suojaamaan jne. Mun ruokavalion lähtökohdat on ensisijaisesti terveyskulmasta ja sen jälkeen tulee sitten ympäristöarvot heti perässä, eli siksi suosin usein luomua.

          En ole koskaan kuitenkaan viitannut siihen, että luomu olisi minusta mikään ratkaisu siihen, että saisimme kaikille maailman ihmisille ruokaa tai että se olisi esim. ainut tavoiteltava asia. Luomu on vain sertifikaatti mutta monesti se on se helpoin tapa saada selville, että esim. ostamani hedelmät eivät ole täynnä myrkkyjä. Kotimaisten omenoiden kohdalla taasen en kaipaa mitään tunnuksia, jos voin ostaa ne esim. torilta tai tiedän ettei niitä ole vahattu ja käsitelty homeenestoaineilla tai puita myrkytetty kasvuvaiheessa. En siis usko mitenkään vain ja ainoastaan luomuun, mutta suosin sitä silloin kun tiedän sen olevan parempi vaihtoehto. Luomu-sertifioinnit tekevät varmasti paljon hyvääkin kun vielä ei olla siinä pisteessä että tarvisi murehtia kumpi on isompi ongelma, luomu vai tehotuotanto. Luomuhan ei itsessään takaa esim. eettisyyttä samalla tavalla kuin esim. reilun kaupan sertifikaatit tai muuten läpinäkyvä tuotantoketju. En usko siis sertifikaatteihin, mutta ne helpottavat kyllä sitä, ettei tarvitse itse tehdä niin paljoa taustatöitä alkuperien ja puhtauden/myrkyttömyyden suhteen.

          Mun mielessä geenimuuntelu on aika pelottavaa, kun tuntuu, ettei voi yhtään tietää mitä tapahtuu kun geenimuunnellut siemenet ja kasvit jne päätyvät osaksi luontoa. Että voiko se jotenkin sotkea ja sekoittaa kaiken?! Entä jos elimistö ei tunnista niitä? Meneekö luonto sekaisin?! :D En tiedä tästä aiheesta tarpeeksi, mutta haluan kyllä varmistaa ettei mun käyttämät soijatuotteet ole geenimuunneltuja, se tuntuu jotenkin nyt parhaalta vaihtoehdolta, vaikka pointtisi siitä miten geenimuuntelun avulla voisi saada tuotettua isoja määriä ”puhdasta” ruokaa ilman tehotuotantoa on kyllä järkevän kuuloista. Mutta kuten sanottu, mulla ei ole faktoja tästä aiheesta, joten en ala sen syvällisemmin pohtia tätä. Pitäisi lukea aiheesta enemmän.

          Mä syön vain riistaa (isän hirviporukan metsästämää) mitä tulee lihaan, eli syön vain lihaa, jota ei kasvateta ruuaksi. Tällaiseen hyväksyttävään lihansyöntiin viittasin kommentissani siitä, että mun mielestä on ok syödä lihaa, mutta tehotuotettua lihaa ei. Oon siis samaa mieltä siitä, että kaiken lihan kasvattamisen voisi lopettaa jotta maa jäisi vaikka juuri viljelykäyttöön ja että eläimille ruuaksi kasvatettavat kasvit voitaisiin ottaa suoraan ihmisten ruuaksi. Tämähän olisi todella ideaalia! Samalla mitään ylijäämänahkaa ei kertyisi (mistä päästään takaisin Jennin nahkakengät vs. muovikengät -pohdintaan), mutta ehkä sitten nahkatuotteet tulisivatkin eksklusiivisemmiksi kulutustavaroiksi, hinnat nousisivat ja niitä valmistettaisiin vain road kill -nahasta tai vastaavasta eettisestä nahasta. Olisi aika siistiä, vaikka kuulostaakin tosi kaukaiselta.

          Sain siis kyllä kiinni sun pointeista! :) Ja kiitos hyvin muotoillusta kommentista, ei tästä tullut yhtään sellainen olo että haluaisit kyseenalaistaa mun valintoja vaan nimenomaan että halusit pohtia asiaa ja kuulla ajatuksia siihen liittyen.

      2. Tuli niin hyvä mieli kun vastasit noin perusteellisesti, iso kiitos siitä! ❤