Ihohoitola Lupauksen uudet tilat

kauneus, luonnonkosmetiikka
2 kommenttia

Ihohoitola Lupauksella on uudet tilat Ratakadulla – ihan kiven heiton päässä vanhasta hoitolasta. Alkuperäisessä hoitolassa tehdään sielläkin hoitoja edelleen, mutta uudet tilat mahdollistavat, että hoitoja voi tehdä kahdessa lokaatiossa yhtä aikaa – tätä on kaivattu, sillä hoitoihin on ollut useamman kuukauden jonot. Uudessa hoitolassa on tilaa tehdä hoitoja myös esim. ystävyksille tai pariskunnille yhtä aikaa.

Uusissa tiloissa hoitoja tekee nykyisin vakkarina Ida-Maria Rantala, jonka hoidossa en ole käynyt aiemmin. Odotin innolla ja jännityksellä Idan tekemän hoidon testaamista (kiitos Tarja kutsusta!), sillä olen niin vakuuttunut Tarjan hoidoista, että vähän jännitti mennä uudelle kosmetologille. Toki tiesin, että Idan on oltava todella hyvä työssään, kun hänellä ja Tarjalla kerran on yhteinen sävel. Onneksi niin onkin, eikä mun todella tarvinnut pettyä, vaikka odotukset olivat todella korkealla. Ihanaa että voin nyt suositella Lupauksen hoitoja ihan kumman tahansa, Tarjan tai Idan, tekemänä.

Uudet hoitolatilat ovat kauniit! Niin valoisat ja tunnelmalliset eikä yhtään kauneushoitolamaailmalle tyypillisesti kliiniset. Tarja on huolella valikoinut kauniita huonekaluja ja esineitä hoitolaan. Mitään ei ole liikaa ja käyttöesineet ovat hoitopedistä alkaen kauniita ja lähestulkoon kaikki on käsityönä valmistettuja.

On muuten ihan huippua, että kasvohoito aloitetaan jalkakylvyllä (ainakin noissa pidemmissä kahden tunnin hoidoissa), koska silloin koko kroppa ehtii rentoutua ennen varsinaista kasvohoitoa.

Ida teki mulle perusteellisen ja taivaallisen ihanan kasvohoidon Esse-tuotteilla. En oikeasti liioittele, kun aina hehkutan kaikille, miten taivaallisen ihania Ihohoitola Lupauksen hoidot ovat. Eivät ne ole pelkkiä kasvohoitoja, ne ovat kokonaisvaltaisesti rentouttava ja hemmotteleva kokemus. Mun elämäntilanne on tällä hetkellä kahden hektisen työn takia melko rauhaton, joten mun todella tarvitsee varata itselleni kalenteriin aikaa rauhoittumista ja rentoutumista varten, eikä se onnistu kotona kesken päivän tuosta noin vaan. Siksi olen päättänyt, että mulla on varaa panostaa itseeni sekä kasvohoitojen että hierontojen osalta. Ne ovat mulle hemmottelua, apua ihon kunnon ylläpitoon, fyysisen olotilan kohentamista ja ennen kaikkea pieni hetki arjessa, jolloin en mieti työjuttuja vaan keskityn hetken.

Ihohoidon yhteydessä tehtiin myös lymfaattista sekä aromapaineluhierontaa – erityisesti lymfahieronta kiinnostaa mua todella paljon! Tätä haluan kokeilla jatkossakin. Lymfasta voi saada apua iho-ongelmiin ja esim. turvotukseen, stressiin ja migreeniin. Tosi kiinnostavaa.

Käytiin Idan kanssa pitkä keskustelu ihonhoidosta kasvohoidon jälkeen, sillä Idalla on omakohtaista kokemusta akneihon hoidosta. Oli helpottavaa kuulla, että hänkin on hoitanut iho-ongelmista kärsiviä onnistuneesti ja että hänelle on myös kokemusta aiheesta oman ihonsa kohdalta.

Lopetin kuin lopetinkin e-pillerit pohdintojen ja teidän kommenttienne lukemisen jälkeen ja nyt odottelen pienellä kauhulla, alkaako ihossa tapahtua muutoksia. Siksi olikin helpottavaa jutella ammattilaisen kanssa siitä, mitä kannattaa tehdä, jos iho alkaa jotenkin reagoida. Tulen varmasti käymään Idan hoidoissa tulevaisuudessakin, joten on helpottavaa, että hän tietää taustojani ja on nähnyt miltä ihoni on vaikuttanut nyt, hetki pillereiden lopetuksen jälkeen.

Ida on taustaltaan sairaanhoitaja, mikä on minusta kiinnostavaa ja tuo uudenlaisen ulottuvuuden kosmetologin työhön ja ymmärryksen kokonaisvaltaisesta hyvinvoinnista, ehkä myös lääketieteellisemmästä näkökulmasta.

Lupauksen uusissa isommissa tiloissa on myös ihana odotushuone. Hörpin siellä porkkanasmoothieta vielä hetken hoidon jälkeen, sillä suoraan hoidosta ei tee mieli palata ihan samantien keskustan sykkeeseen, vaan tekee mieli nautiskella olosta vielä pienen hetken ajan.

Ajanvaraus Ihohoitola Lupaukseen onnistuu täältä. Ymmärsin, että ajanvarausjärjestelmää ollaan jossain vaiheessa vaihtamassa yksinkertaisempaan, mutta tuota kautta onnistuu vielä. Kun aika on varattu, saa mailiin varmistuksen siitä, kummassa hoitolassa hoito tehdään, mutta tällä hetkellä kaikki uudet hoidot tekee Ida uusissa tiloissa ja Tarja keskittyy purkamaan omaa hoitojonoaan vanhassa hoitolassa.

Suosittelen Ihohoitola Lupausta lämmöllä ja täydestä sydämestäni.  ♥

Lisää luettavaa

HOUSE OF ORGANIC IDA365

Kevään ihanimmat luonnonkosmetiikkatuotteet

Talvi-ihon hoito ja hemmottelu luonnonkosmetiikalla

Herkullisimmat luonnonkosmetiikan uutuudet syksy 2022

Ida365 hiustenhoito

Lempeämpää hiustenhoitoa – parempikuntoisten hiusten salaisuus

Kommentit

Vastaa käyttäjälle Elena Peruuta vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.

  1. Kesän jäljiltä ihon on päässyt kuivumaan ja auringon jäljet näkyvät.