Alghero, Sardinia

lifestyle
3 kommenttia

Noniin, nyt on matkalaukku pakattu ja me ollaan matkalla kohti kotia. Levänneinä, rentoutuneina ja pikkuisen päivettyneinäkin. 

Mietin ensin, että kirjoitanko tästä Sardinian reissusta vinkkipostausta ollenkaan, kun loma on mennyt pitkälti altaalla ja rannalla, mutta kirjoitanpas kuitenkin, sillä en löytänyt Algherosta montaakaan postausta kun googlailin paikkaa ennen meidän reissuamme. Meidän toiveet tältä reissulta oli aurinko, lepo ja rentoilu – ja sitä saimme. Sellaiseen tarkoitukseen viikon rantaloma Algherossa on täydellinen. Akut on nyt ladattu syksyä varten ja totta puhuen tuntuukin kivalta palata kotiin. 

Ollaan oltu aiemmin Maj:n kanssa syyslomareissulla Kosilla ja Mallorcan Cala Bonassa ja näistä kolmesta reissusta Sardinia on kyllä itselleni mieluisin. Sardiniassa on kaunista luontoa, turkoosi meri ja vielä näin syyskuun lopussa ja lokakuun alussa on  päivisin +24 – 26 astetta ja iltaisin n. + 20 astetta. 

Alghero-vinkit ida365

Hotel Oasis Sardinia

Hotelli & matka:

x Hotel Oasis on neljän tähden hotelli, mutta ei tämä kyllä neljän tähden arvoinen ole, maksimissaan kolmen. Sen kyllä osasimme arvioida jo ennen lomalle lähtöä kuvien ja arvioiden perusteella, joten tämä ei tullut mitenkään yllätyksenä. Tämä taso tässä tilanteessa riitti kyllä vallan mainiosti – ei auttanut olla nirso, kun varasi lomaa niin tiukin lähtöpäiväkriteerein. 

Hotelli ja allasalue ovat tosi siistit ja rauhalliset, jopa kivemmat livenä kuin hotellin omissa kuvissa, vaikkakin sisustus ja huoneiden varustelu jättääkin toivomisen varaa. Ei lomalle joka tapauksessakaan tultu hotellihuoneeseen hengaamaan, joten ei ole paljoa haitannut rumanväriset lipastot hotellihuoneessa. Ilmastointi pelaa ja huoneessa on jääkaappi. Tallekelokerot löytyvät ainoastaan vastaanotosta ja nettikin toimi lähes moitteetta. 

x Varattiin matka ja hotelli Tui:n kautta ja otettiin samalla lentokenttäkuljetus hotellille. Lento kesti n. 3h ja aikaero on -1h Suomeen.

x Sardiniassa on tähän aikaan vuodesta (syys-lokakuun taite) off-season, joten useimmiten altaalla oli meidän lisäksi vain 4-5 muuta seuruetta eikä aamupalalla ollut ruuhkaa. Välillä saatiin olla rannalla lähestulkoon keskenämme. 

Lido Beach

Elena Ferrante Loistava Ystäväni

Viikon aurinkolomalla ehtii näköjään esim. lukea kolme kirjaa, käyttää puolillaan olleen aurinkorasvatuubin loppuun ja sotkea kolmet bikinit aurinkorasvaan. Luetuista kirjoista lisää myöhemmin! Hehee ja vaikka valkoinen rantapyyhe on kaunis, se on viikon lopussa aika ällössä kunnossa. 

Lido Beach Sardinia

Sardinia Alghero ranta

Rannat:

x Lidon ranta sekä Spiaggia di Maria Pian ranta ovat molemmat kauniita. Tuo jälkimmäinen on upean mäntymetsän takana joten reitti metsän läpi on sekin miellyttävä kulkea. Rannoilla voi joko maata oman rantapyyhkeen päällä (kantsii pakata sellainen mukaan, hotellin pyyhkeitä ei saa napata mukaan rannalle) tai voi vuokrata päiväksi rantatuolin varjoineen n. 5 euron hintaan.

Rannoilta löytyy pieniä kioskeja joista saa ostettua juotavaa ja pientä naposteltavaa ja rannalla on myös paljon ravintoloita (etenkin Lidon varrella), joissa voi käydä lounaalla. 

Sardinia kokemuksia

Alghero vinkit

Hotel Oasis kokemuksia

Wide Slim filmikamera Plastic Cameras

Mulla oli Plastic Camerasin Wide Slim -kamera mukana matkassa, saas nähdä oliko kotoa löytynyt vanha filmi vielä kunnossa. Se selviää kun vien kuvat kehitettäväksi. 

Aperol Spritz

Alghero vanhakaupunki

x Algheron vanhakaupunki on pieni, sokkeloinen ja symppis. Putiikit tarjoavat lähinnä turistikrääsää, mutta seasta löytyy myös niitä, jotka myyvät paikallista luomuhunajaa, kuivattuja hedelmiä, paikallisia viinejä ja oliiviöljyjä. Tuntui kyllä pyhäinhäväistykseltä löytää muutamakin trendikäs kenkäkauppa, ja todeta, että kaikki kengät olivat muovia. Italiassa, haloo!? Haaveilin vähän löytäväni sellaisen perinteisen nahkatavaraliikkeen josta voisi löytää yksinkertaiset sandaalit tai kauniin nahkalaukun, mutta ei, sellaista emme spotanneet. 

x Alghero on pieni paikka, joten en lähtisi tänne nähtävyyksien takia. Sen sijaan voisin hyvin kuvitella tulevani Sardiniaan uudelleen, mutta silloin vuokraisin ehdottomasti auton ja lähtisin kiertelemään saarta ja yöpyisin ympäriinsä. Tällaisella lepolomalla se ei ollut mielessä, mutta siten saisi takuulla enemmän irti tästä kauniista saaresta jos kaipaa nähtävyyksiä ja tekemistä. 

ALghero Sardinia

Sardinia vinkkejä

Ruoka & juoma:

x Menut ovat usein liha- ja kalapainotteisia, mutta kasvissyöjällekin löytyy useimmista paikoista vaihtoehtoja. Kala- ja äyriäsiruokien ystäville tämä on taivas, simpukka- ja rapuruokia olisi tarjolla vaikka kuinka paljon. Minä söin Algherossa mm. herkullista pizzaa, vastakalastettua kalaa ja tietysti pastaa – ja nyt mun vehnäkiintiö on kyllä tältä syksyltä täynnä.

Hintataso on Algherossa aikalailla Suomen hintatasoa vastaavaa ja ravintoloita löytyy hintatasollisesti laidasta laitaan. Useimmiten alkupalat ovat n. kympin, pääruuat kympistä reiluun kahteenkympiin ja niin edelleen. Paikallinen viini on edullista. Edullisimmillaan taisimme maksaa alkupalasta, pääruuasta ja viinistä n. 14 € naama, kalleimmillaan n. 35 €.  

Tajusin just että mulla ei ole kuvaa yhdestäkään syömästämme annoksesta, sillä lähdettiin iltaruualle aina hämärän jo saavuttua eikä kannettu silloin enää kameroita mukanamme. 

x Italialainen gelato best. Suosittelen lämmöllä näitä makuja: kookos, sitruuna ja kirsikka. Mmh. 

Sugar-t-paita Sugar Helsinki

Palmu

Hotel Oasis kokemuksia

ida365 Sardinia

kuvat minusta: Maj / Magicpoks 

Muuta:

x Varaa reissuun käteistä, se tulee tarpeeseen! Tippiä ei ole aina automaattisesti lisätty laskuun, sitä kannattaa jättää n. 10% laskun loppusummasta. Myös muutamien eurojen turistimaksut (riippuvat sesongista, meidän kohdallmme 11 € /hlö) tulee maksaa hotelliin matkan päätyttyä käteisellä ja monet pikkukaupat eivät ota korttia ollenkaan vastaan. 

x Huomasimme reissun aikana, että olisi kannattanut pakata mukaan myös minikajari (unohtui vahingossa, on ollut yleensä mukana!) ja viinipullonavaaja.

Ja extravinkki: vaikka Maj vähän koettikin naureskella mulle kun roudasin mukanani vaatehöyrystimen, todettiin yhteistuumin, että sen mukaan ottaminen oli paras idea ikinä. Meillä on kummallakin paljon viskoosisia ja puuvillaisia kesävaatteita jotka ovat ryppyisinä käyttökelvottomia, mutta höyrystimen ansiosta sileitä muutamissa sekunneissa. Silitysrautaa ei täältä löydy eikä sellaista jaksaisi erikseen lainailla respasta jokaisen hellemekon kohdalla. Joten siis hahaa, suosittelen myös vaatehöyrystimen mukaan pakkaamista mukaan, lol. 

Lisää luettavaa

Meikkipussin päivitys syksyyn ja hyvää tekevä kuivakuppausrutiini

Kesäkuulumisia

ida hanhiniemi – uusi koti.

Uudessa yhteisessä kodissa – vihdoin!

ida365 asunnon myynti

Miten asunto myydään? Kokemuksia ja tietoa asunnon myymisestä välittäjän avulla

Kommentit

Vastaa käyttäjälle 2017 – kiitos & heippa | 365 days with Ida Peruuta vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.

  1. Apua miten matkakuume nous tätä postausta lukiessa :D Ihan huippu! Toi paikka näyttää niin ihanalta, että pitää ehkä lisätä se mun pitkälle ”käy joskus” listalle.

    1. Voi kiitos Linda!

      Sardinia on kyllä mielettömän kaunis ja sinne on helppo reissata aurinkoon!