9 x parempi työpäivä

hyvinvointi, lifestyle
4 kommenttia

Jossain vaiheessa huomasin, että vastaan aina ”mitä sulle kuuluu” -kysymykseen selittämällä jotain epämääräistä kiireistä ja että huhh huh on haipakkaa. En jaksa olla se tyyppi, joka kertoo kiireistään, kun usein sen kiireen keskellä olisi kaikkea muutakin, josta kertoa. Ehkä se on jonkinlainen defenssi jos ei ole vaikka ehtinyt nähdä jotain ystävää yhtä usein kuin ennen tai vastaavaa. On ollut kiva huomata, että kun tietoisesti päättää, ettei vastaa mitään kiireeseen liittyvää, ei oma olo olekaan ihan niin kiireinen – vaikka olisikin vähän normaalia enemmän hoppua. 

Kun on paljon tekemistä, kiireen tuntu syntyy monestikin siitä että tulee yllättäviä juttuja, jotka saavat aikatauluni sekaisin tai sittenyritän paahtaa yhtä soittoa hoidettavien asioiden parissa tajuamatta, että tauot ja lepohetket tekisi musta huomattavasti tehokkaamman. Näiden vinkkien avulla mun arkipäivät on sujuvia, innostavia ja kivoja, vaikka tulis yllätyksiä (ja niitähän tulee, päivittäin) ja olis välillä vähän tiukka aikataulukin. 

 

9 x parempi työpäivä 

x Kirjoita ylös kaikki työtehtävät, jotka sun pitää tehdä. Myös ne kaikista pienimmät, joita et tee heti. Eivät unohdu ja lisäksi näät päivän päätteeksi, että olet saanut paljon asioita aikaiseksi. Silloin kun on paljon töitä ja tehtävää, saattaa päivän päätteeksi tuntua ettei ole saanut mitään aikaiseksi. Siksi kannattaa merkata ylös asiat, niin saa onnistumisen tunteita silloinkin kun to do -listaa riittää ja riittää. 

x Jos voit, tee työpisteestäsi seisomatyöpiste. Istuminen ei ole terveellistä, mutta se myös väsyttää. Mulla on huomattavasti skarpimpi fiilis kun teen työni seisten. En enää muista koska vaihdoin toimistolla työpisteeni seisomatyöpisteeksi, mutta en aio vaihtaa takaisin. Seisomiseen tottui muutamassa päivässä ja jos seisominen puuduttaa, voi aina työskennellä osan päivästä sohvalta käsin. Meillä on työpöytinä ihan jotkut peruspöydät, joiden jalkoja voi säätää manuaalisesti, eli mun pöytä on nyt koko ajan seisomapisteenä.

Jos sulla on sellainen työpöytä, jota voi säätää helposti kesken päivän, voit ottaa alkuun tavoitteeksi tehdä vaikka vain aamut töitä seisten. Jos viikossa seisoo puolet työpäivistä, se tekee 20 h vähemmän istumista viikossa! Ja jos seisomapiste ei ole teknisesti toteutettavissa, mieti, onko teillä töissä jotain koria tai laatikkoa, jonka voit nostaa pöydälle ja jonka päälle läppärin? Do it yourself -meininkikin toimii! 

Month of Sundaysin muistikirja

x Käy happihyppelyllä kesken iltapäivän. Kipaise kaupasta välipalaa tai hoida jokin juokseva asia kesken iltapäivän (postissa käynti, kenkien vieminen läheiselle suutarille jne) niin, että pääset sisältä hetkeksi raikkaaseen ilmaan. 

x Sovi lounastreffit kaverin kanssa. Mun lounastauko kestää puoli tuntia, joten siinä ajassa ei ehdi toiselle puolelle keskustaa eikä nähdä sellaista ystävää, jonka kanssa puoli tuntia ei riitä kuulumisten vaihtoon, mutta toisinaan voi varata kalenterista vähän pidemmän lounastauon, se piristää kummasti ja vie ajatukset kauas työjutuista. Tauon jälkeen mieli on kirkkaampi, kun lounastauko ei kulunut työjuttujen läpikäymiseen kolleegojen kanssa. 

Raakasuklaa ei varsinaisesti ratkaise ongelmia,
mutta kun sellaisen kipaisee lähikaupasta, saa samalla raikasta ilmaa…

 

x Juo vettä ja kofeiinittomia haudukkeita pitkin päivää. Jos veden juominen unohtuu, tulee helposti väsynyt ja päänsärkyinen fiilis. Jos juominen meinaa unohtua, hanki työpöydälle kiva lasinen vesipullo (koska muoviset on melkoisia bakteeripesäkkeitä). Mun omani on Röhnischin lasinen juomapullo. Nature’s designilla on myös sieviä pulloja (niistä olen vinkannut täällä) ja Kicksissä myytävällä my bkr:llä samaten. 

x Meditoi. Kymmenenkin minuuttia riittää kirkastamaan ajatuksia ja rauhoittamaan. Meillä oli jossain vaiheessa tapana meditoida joka maanantaiaamu yhdessä toimistolla, mutta se on nyt vähän jäänyt aikataulullisista syistä. Pitääkin muistaa kirjata uusi meditaatio-hetki kaikkien Google-kalenteriin, jotta tätä tärkeää rutiinia ei skippaisi enää.

Meditointiin paras apu on Headspace-sovellus josta olen vinkannut aiemminkin. Headspace maksaa 9,99 € kuukaudessa, 5,99 € jos sen tilaamiseen sitoutuu vuodeksi ja Spotify Premiumiin yhdistettynä 14,99 € kuukaudessa. En ole hankkinut vielä omaa, mutta mun kannattaisi ja  kannattaisi yhdistää se Spotify-tilaukseeni, jolloin se olisi vitosen kuukaudessa. Jos ette ole ladanneet kokeilujaksoa Headspacesta, niin suosittelen lämmöllä!


x Pidä työpisteellä suihkutettavaa kasvovettä ja suihki sitä kasvoille kesken päivän. Mitä ohuempi sumu, sen miellyttävämpää puuhaa. Näyttöpäätteellä työskentely kuivattaa kasvojen ihoa.

x Meillä on töissä paljon eteerisiä öljyjä, joten niitä on helppo nuuhkia kesken työpäivän. Jos ei olisi, pitäisin työpisteelläni aina esim. piparminttua tai sitruunan eteeristä öljyä piristämistarkoituksiin. Kuvan Florascentin Headache master on ihana aromaterapeuttinen valmissekoitus eteerisiä öljyjä, mutta taitaa olla niin, että tämän maahantuonti on lopetettu, joten käytän viimeiset pisarat hartaudella. Jos eteeriset öljyt sellaisinaan on vieras juttu, löytyy Frantsilalta ihana Fresh-aamuöljy joka virkistää ja Ulla Gracelta (kotimainen myöskin) Energizer-voide, jota voi sipaista ranteisiin ja kaulalle virkistämään. 

x Kun joku juttu täytyy saada valmiiksi nopeasti, tai vaatii keskittymistä, laita kuulokkeet korville ja tsemppisoittolista soimaan. Kun työtehtävä ei keskeydy, saa asian hoidettua tehokkaammin. Mun get shit done -soittolistalla on aika intensiivisiä biisejä ja tietty sopivasti Beyoncéa. Siinä missä joku muu saa asioita hoidettua klassisen leffamusan soidessa taustalla mun pitää kuunnella jotain vähän tehokkaampaa. 

Lisää luettavaa

Meikkipussin päivitys syksyyn ja hyvää tekevä kuivakuppausrutiini

Kesäkuulumisia

ida hanhiniemi – uusi koti.

Uudessa yhteisessä kodissa – vihdoin!

ida365 asunnon myynti

Miten asunto myydään? Kokemuksia ja tietoa asunnon myymisestä välittäjän avulla

Kommentit

Vastaa käyttäjälle Sea Peruuta vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.

  1. Uu kuulostaa ihanalta että teillä on ollu tapana meditoida yhdessä töissä ♥ Muutenki tosi hyvä ja inspiroiva postaus. Vaikka ihan kaikkia noista ei voi koulussa kovin hyvin toteuttaa (vaikkapa seisomapöytää), niin pitää muistaa happihyppelyt ja vedenjuonti entistä säännöllisemmin. Piristää tosiaan kummasti.

  2. Mihin perustuu et näyttöpäätetyö kuivattaa kasvoja? En meinaan ollut yhtään ajatellut asiaa :)