Oivallus kirjojen lukemisesta

kirjat, lifestyle
4 kommenttia

Luin joululomalla loppuun Elena Ferranten Uuden nimen tarinan, se on toinen osa Napoli-sarjaa, johon on muuten ihan juuri ilmestynyt kolmas osa suomeksi – en malta odottaa että pääsen lukemaan sen!

Ferranten Napoli-sarjan kaksi ensimmäistä osaa suorastaan ahmin ja nauratti, kun spottailin muiltakin vastaavia lukukokemuksia Insta Storiesista joululomalla. Nämä ovat kirjoja, joiden kanssa havahtuu siihen että on jo aamuyö ja olisi pitänyt olla nukkumassa ajat sitten. 

Elena Ferranten Uuden nimen tarinanNapoli-sarjan ensimmäisestä osasta kirjoitin täällä. Toinen osa oli aivan yhtä hyvä, mutta nyt kun lukukokemuksesta on jo hetki, en enää oikein osaa analysoida ja eritellä sitä. Olen kirjoja lukiessani vähän sellainen, että uppoudun fiilikseen ja tarinaan ihan täysin lukemisen ajaksi, mutta saatan hetkessä kirjan loppuun lukemisen jälkeen unohtaa henkilöhahmojen nimet ja jotkut isot juonenkäänteet kun taas jotkin yksityiskohdat ja fiilikset saattavat jäädä mieleen pitkäksikin aikaa.

Kuulostaako tutulta, vai oletteko te sellaisia, että muistatte jälkikäteen kokonaisuuden ja hahmot tosi hyvin? Mulla on sama homma tv-sarjojen ja elokuvienkin suhteen; uppoudun ja eläydyn, mutta voi hyvin olla etten muista olenko nähnyt jonkun leffan vai en, etenkin jos se ei ole sykähdyttänyt. Ja vaikka olisikin, saatan muistaa vain yksityiskohtia, jonkin tietyn kohtauksen tai vaikka jonkin irrallisen lauseen. Vähän hassua ehkä, mutta tämän vuoksi en nyt ala analysoida Uuden nimen tarinaa sen tarkemmin, mutta suosittelen kyllä lämmöllä koko Napoli-sarjaa. Ferrante kuvaa naisten välistä ystävyyttä, naisena olemista, kasvamista ja sosiaalisia rooleja jotenkin aivan älyttömän tarkasti ja samaistuttavasti. 

Hanya Yanagiharan Pieni elämä arvostelu

Nyt mulla on kesken kaksi kirjaa: Hanya Yanagiharan Pieni elämä ja Yuval Noah Hararin Sapiens. Onneksi ne ovat keskenään niin eri tyyppiset, että ei haittaa vaikka niitä lukee vuorotellen. En ole Pienessä elämässä vielä kovinkaan pitkällä, mutta olen kuullut siitä niin paljon kehuja etten malta odottaa että pääsen sen kanssa vauhtiin. Sapiensin jälkeen on ihan pakko lukea Homodeus, joka kuumottaa jo vähän etukäteen. 

Olen tainnut muuttua kirjojen lukijana pikkuisen rennompaan suuntaan, sillä ennen olin ihan ehdoton siitä, että luen kirjan kerrallaan – ja loppuun asti, vaikka en pitäisi siitä. Nyt ajattelen, että miksi ihmeessä huono kirja pitäisi lukea loppuun? Enhän katso huonoa sarjaakaan loppuun ja jätän surutta huonon leffankin kesken, miksi kirja on tuntunut tähän mennessä jotenkin niin arvokkaalta, ettei sitä saisi jättää kesken?

Tämän oivalluksen myötä olen lukenut enemmän ja kuunnellut enemmän äänikirjoja – joitain olen jättänyt kesken, mutta ennen kaikkea olen lukenut ja kuunnellut kirjoja paljon aiempaa enemmän. 

* kuvien kirjat saatu pr-kappaleina

Lisää luettavaa

Meikkipussin päivitys syksyyn ja hyvää tekevä kuivakuppausrutiini

Kesäkuulumisia

ida hanhiniemi – uusi koti.

Uudessa yhteisessä kodissa – vihdoin!

ida365 asunnon myynti

Miten asunto myydään? Kokemuksia ja tietoa asunnon myymisestä välittäjän avulla

Kommentit

Vastaa käyttäjälle Piia Peruuta vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.

  1. Samaistun tuohon että yksityiskohdat (ja vähän suuremmatkin juonenkäänteet…) unohtuu kyllä nopsaa, vaikka olisin tykännyt kirjasta/leffasta/sarjasta kovasti. Sen huomaa esimerkiksi silloin, kun jostain hyvästä sarjasta putkahtaa uusi tuotantokausi ja edellisen loppumisesta usein on juuri vaikka vuosi aikaa. Ei mitään hajua, mihin se edellinen kausi on loppunut, vaikka on aivan täpinöissä sitä fiilistellyt… :D

    1. Joo, äläpä! Jonkun taustalla soineen biisin saattaa esim. kyllä muistaa, mutta ei hahmojen nimiä tms. Mullakaan ei ollut enää esim. mitään muistikuvaa miten Sillan viimeinen jakso meni nyt kun aloitin tän uuden kauden…..

  2. Olen myös lukijana (ja telkkaria katsoessa) uppoutuja, joka on ihan messissä lukiessa ja jälkikäteen joutuu lunttaamaan kirjailijan nimestä lähtien kaiken :D Haha. Saatan jopa unohtaa kirjan henkilöiden nimet kirjasta, jota luen parhaillaan, mutta ne palautuvat mieleen heti, kun vain avaan kirjan ja jatkan lukemista.

    Mun on ollut myös usein vaikea jättää kirjoja kesken. Ehkä sitä odottaa, että jos kirja kuitenkin vielä antaisi jotain? Tai jos on takonut tosi pitkälle sen, niin ei viitsi enää jättää kesken. Toisaalta joskus on vain vaikea arvioida onko kirja yksinkertaisesti vain huono, vai sittenkin haastava. Koska haastava kirja voi antaa tosi paljon, kun sen vain jaksaa lukea ja joskus näistä kasvaa tosi suuria lukuelämyksiä. Onneksi aika hyvin osaa nykyään valkata kirjat niin, että huteja ei useinkaan osu kohdalle.