Chiahilloresepti

ruoka
Jätä kommentti

En oo tajunnut, että chiahillon tekeminen olisi niin helppoa kuin se on! 

Tein mulle ja Marille lämpimän aamupuuron sijaan tuorepuurot edellisenä iltana valmistumaan jääkaappiin ja kokeilin ekaa kertaa tehdä kaveriksi chiahilloa mustikoista tällä reseptillä, joskin tein kerralla huomattavasti pienemmän määrän. Käytin makeutukseen hunajaa, vaikkakin jokin juoksevampi tuote, esim. agave- tai kookossiirappi olisivat varmaankin toimineet paremmin, hunaja oli ilman sulattamista aika vaikea saada sekoitettua tasaisesti hillon sekaan. Tuosta linkatusta reseptistä poiketen maustoin hillon kaardemummalla ja vaniljalla. 

Mausteinen mustikkachiahillo

1 dl mustikoita
n. 3 rkl luomu chiansiemeniä
0,5-1 dl vettä
makeutukseen hunajaa, agave- tai kookossiirappia
aitovaniljaa ja kaardemummaa mausteeksi 

Turvota chiansiemenet vedessä n. 15 minuutin ajan. Anna mustikoiden sulaa (tai sulata ne) ja soseuta ne tehosekoittimella tai blenderillä. Sekoita turvotettujen chiansiemenien kanssa. Makeuta ja mausta. Säilyi hyvänä jääkaapissa ainakin n. viikon ajan. 

Meillä oli eilen Asennemedian 3-vuotissynttärit ja alkuvuoden kick off. Käytiin läpi viime vuoden vikaa kvartaalia ja tämän vuoden suunnitelmia ja on niin kiva fiilis, kun voi todeta, että on tosi ylpeä ja innostunut koko Asennemedian jengistä. Meillä on ihan huippu yhteishenki ja agentuurin omaisesti toimiva blogiyhteistyötaho on ollut mulle itselleni huomattavasti toimivampi ratkaisu, kuin olla kiinteänä osana jotain portaalia. 

Nyt aamupalojen ja aamun duunihommien hoitamisen jälkeen olis aika kipaista suihkuun, laittaa pyykit kuivamaan ja alkaa valmistautua tämän päivän menoihin Rihannan soidessa taustalla. Illalla on nimittäin luvassa Rihanna special ja Taikan taidenäyttelyn avajaiset ja sitä ennen hajuvesiretriitti maamme hajuvesipääkaupunkiin Lahteen. Kyllä! Reissua voinee seurata Ig Storiesin puolella, hahaa. 

Superkivaa viikonloppua! 。.:*☆

Lisää luettavaa

Alkoholittomat juomavinkit juhliin

5 x Paras alkoholiton kuohuva

Vegaaninen pavlova

Vegaaninen pavlova

Gluteeniton pizzapohja (pellillinen)

Kommentit

Jätä kommentti

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.