E-pillereiden lopettaminen – vuosi ilman pillereitä, mitä tapahtui?

hyvinvointi
38 kommenttia

* Kaupallinen yhteistyö, Mehiläinen & Asennemedia

Siitä on nyt paria viikkoa vaille vuosi, kun lopetin e-pillerit. Olin miettinyt niiden lopettamista jo jonkin aikaa, mutta vuosi sitten julkaistun e-pilleri-pohdintapostauksen myötä päätös lopulta konkretisoitui. Mulla ei ollut mitään ongelmia pillereiden kanssa, mutta tulin siihen tulokseen, että nyt voisi olla hyvä hetki katsoa, miltä tuntuu ilman.

Historiani pillereiden kanssa on pitkä: söin e-pillereitä 10 vuotta; aluksi ihon ja ehkäisyn vuoksi, pitkään pelkästään ehkäisyyn ja lopulta jonkin aikaa vain tavan vuoksi samalla jännittäen, että räjähtäisikö ihoni jos lopettaisin pillerit. Teki mieli ottaa selvää, olisiko oloni erilainen ilman e-pillereitä ja olin muutenkin alkanut miettiä, kannattaako pillereitä syödä ”tavan vuoksi”, kun ehkäisytarpeeni ei vuosi sitten ollut säännöllinen. Toisaalta mietin, että onko järkeä lopettaa pillereitä, kun ehkäisytarve voi muuttua – ja se iho räjähtää, sitä jännitin eniten. Jotta pääsisitte paremmin kärryille aiheeseen, niin kannattaa ekana lukaista tämä vuoden takainen postaus.

Yhteistyö Mehiläisen kanssa jatkuu. Kävin yhteistyön merkeissä tapaamassa Mehiläisen nuorille naisille suunnatusta ehkäisyklinikasta vastaavaa Anne Paseniusta (terveydenhoitaja, erikoistuu seksuaalineuvojaksi) viime viikolla. Kysyin häneltä sekä itseäni mietityttäneitä kysymyksiä että teidän lähettämiänne kysymyksiä ja kävimme läpi, mitä elimistölle tapahtuu, kun lopettaa tai aloittaa hormonaalisen ehkäisyn.

Tässä postauksessa käyn läpi noita kysymyksiä ja vastauksia ja kerron, miten elimistöni on reagoinut pillereiden lopettamiseen  ensimmäisen vuoden aikana.

e-pillereiden lopettaminen ja iho

Mitä tapahtuu, kun lopettaa e-pillerit?

Huononeeko ihon kunto, onko mieliala erilainen, vaikuttaako muutos kroppaan? Oheneeko hiukset, poistuuko turvotus? 

Lopettaessani e-pillerit huomasin konkreettisia muutoksia suhteellisen nopeasti. Ensimmäisen kolmen kuukauden aikana hiukseni alkoivat rasvoittua todella paljon aiempaa nopeammin. Jos pesin hiukset illalla, tuntuivat ne jo seuraavan työpäivän aikana siltä, että olisi syytä suihkia kuivashampoota ja illalla hiukset oli pestävä uudelleen.

Samassa tahdissa hiusten kanssa alkoi rasvoittua myös kasvojeni iho; yhtäkkiä sekaihoni olikin kauttaaltaan rasvoittuva! Se oli kieltämättä aika ärsyttävää ja hämmentävää, mutta parissa kuukaudessa se helpotti ja nyt tilanne on täysin normalisoitunut.

Vartalon ihossa en huomannut muutoksia, en myöskään turvotuksen tai vastaavan suhteen, mistä moni kommentoi aiempaan postaukseen. Zoelyt eivät siis selvästikään olleet aiheuttaneet mulle turvotusta – rintojen kokokin on tismalleen sama kuin ennen eikä paino ole muuttunut sekään. Cypretylejä syödessäni kroppaan kertyi aika paljonkin nesteitä, mutta Zoelyt eivät aiheuttaneet minulle samaa.

zoelyn e-pillerit iho

Tiedän monia, joiden hiukset ovat ohentuneet ja ihon kunto muuttunut dramaattisesti huonompaan pillerit lopettaessa, mutta ainakaan tämän vuoden aikana muutokset eivät ole olleet dramaattisia. Ihoni on aina ollut oikutteleva ja kenkkuileva ja se on ehdottomasti ollut parhaimmillaan silloin, kun söin Cypretyl-merkkisiä e-pillereitä juurikin ihonhoitoon määrättynä. Viimeiset vuodet söin Zoelyn-merkkisiä e-pillereitä, jotka ovat Mehiläisen ehkäisyasiantuntijan Anne Paseniuksen mukaan neutraalit siinä mielessä, että niiden ei pitäisi vaikuttaa ihoon niin positiivisesti kuin negatiivisestikään. Ehkä siksi ihoni kunnossa ei ole lopettamisen myötä tapahtunut suuria muutoksia?

Olen miettinyt, että uskallanko vielä huokaista helpotuksesta, sillä useammalla tutulla iho tuntuu räjähtäneen noin vuoden päästä pillereiden lopetuksesta, eli näihin aikoihin… Tähän ei kuitenkaan ilmeisesti ole mitään lääketieteellistä selitystä, että se liittyisi pillereihin, sillä pillerit lopetettuaan esimerkiksi ehkäisyteho loppuu samantien eikä ole mitään maagista ajanjaksoa, jonka aikana elimistö ”puhdistuisi”. Tätä tukisi tietysti sekin ajatus, että huomasin elimistössäni suurimmat muutokset heti 3kk sisällä lopettamisesta, mutta toisaalta elimistömme on niin ihmeellinen kokonaisuus, että voi olla, ettei kaikkea oikeastaan voikaan selittää. Voi hyvin olla, että joillain vuoden päästä alkaneet iho-oireet liittyvät pillereihin ja joillain eivät. Pidän sormia ristissä ja toivon parasta.

Kuukautiset olivat alkuun vähän epäsäännölliset; ne kyllä alkoivat normaalisti heti, mutta kierto oli alkuun vain 14 päivää, mikä hieman hirvitti. Pillereitä syödessä kiertoni oli sen säännölliset 28 päivää, sillä en useinkaan syönyt kahtaa laattaa putkeen. Olin siis tottunut todella säännölliseen rytmiin kymmenen vuoden ajan, joten epäsäännöllisyyteen joutuu hieman asennoitumaan. Anne vinkkasi, että jos kuukautisia ei kuulu muutamaan kuukauteen pillereiden lopettamisesta, kannattaa käydä lääkärissä tutkituttamassa tilanne.

Nyt kierto on onneksi tasoittunut aika hyvin 21-24 päivän välille. Toivotaan että kierto pitenisi vielä hieman, mutta ainakin meininki on suhteellisen säännöllinen, niin kuin myös aikoinaan ennen pillereiden aloittamista. En muista että mulla olisi koskaan ollut säännöllisyyden suhteen isompia ongelmia, mutta en enää muista, miten pitkä mun luonnollinen kierto ennen pillereiden aloittamista oli. Hyvin mahdollista, että se oli vähän keskimääräistä nopeampitemoisempi, kuten nytkin.

Kivut eivät ole pahentuneet tai helpottaneet eikä PMS-oireissa ole kohdallani eroa pillereillä tai ilman. Kuukautiset ovat nyt ehkä hieman runsaammat alkuun, mutta kestävät ihan yhtä vähän aikaa kuin pillereitäkin syödessäkin.

Ekojen kuukausien aikana huomasin selkeästi myös sen, että ihokarvani tummentuivat hieman – niin hiukset kuin muutkin karvat. Jossain määrin tämä on kiva juttu, mutta esim. tummemmat ihokarvat siellä, missä en niiden toivo olevan, eivät ilahduta. Sokerointivinkkejä otetaan vastaan, nyppiminen on vähän tuskastuttavaa…

Pillereiden lopetus oli mulle itselleni kaikenkaikkiaan hyvä päätös. Olo on hyvä ja tuntuu kivalta, kun ei tarvitse muistaa syödä pilleriä päivittäin, eikä miettiä, aiheuttavatko synteettiset hormonit jotain sivuoireita mulle vai eivät. Monien kokemaa sumuista oloa en ole tuntenut pillereitä syödessäni enkä kokenut henkisesti mitään muutosta pillerit lopetettuani, mutta näin osasin arvellakin etukäteen.

Olen kyllä kieltämättä joutunut miettimään, että oliko typerää lopettaa pillerit kun sitten yllättäen olisikin ollut tarvetta säännölliselle ehkäisylle. Onneksi noita vaihtoehtoja kuitenkin on, eikä kumien kanssa säätäminenkään ole niin ärsyttävää, jos asenne on kohdillaan eikä tee siitä isoa numeroa. Nyt näin, joskus myöhemmin ehkä jollain muulla tapaa. Kysyinkin Annelta myös teitä askarruttaneen kysymyksen; mikä on luonnollisin hormonaalinen ehkäisy, jos joskus haluan palata hormonaaliseen ehkäisyyn?

Vastaus on hormonikierukka. Se erittää keltarauhashormonia tasaisesti ja pieniä määriä kerrallaan kohdussa ja vain hyvin pieni määrä hormonia kulkeutuu verenkiertoon. Yhdistelmäehkäisyn tavoin (e-pillerit, laastari, rengas) hormonikierukan sisältämä keltarauhashormoni ei estä munasolua irtoamasta, eli käyttäjän oma hormonitoiminta pysyy siltä osin muuttumattomana. Sen ehkäisyteho perustuu sekä vierasesine-reaktioon että siihen, ettei siittiöt voi toimia normaalisti kohdussa, jossa on hormonikierukka – hormonikierukka estää munasolun ja siittiön yhdistymisen.

Kohdun limakalvo ei pysty keltarauhashoronin takia paksuuntumaan niin, että munasolun siihen kiinnittyminen onnistuisi, joten vaikka munasolut irtoavat normaalisti, ne surkastuvat pois. Keltarauhashormoni paksuntaa kohdunkaulan limaa niin, etteivät siittiöt pääsisi kohtuun. E-pillereitä käyttäessä munasolut eivät irtoa, vaan munasarjat ovat ikään kuin taukotilassa, kuten ennen kuukautisten alkamista. Munasolun irtoaminen on elimistölle luontainen juttu, joten siinäkin mielessä hormonikierukka on luonnollisempi vaihtoehto. Hormonikierukan ehkäisyteho on 99,7% ja ehkäisyteho säilyy joko 3 tai 5 vuotta kierukasta riippuen.

e-pillereiden lopetus

Sain teiltä ihan hullun määrän (siis useita kymmeniä, ihanaa, ootte best!) kommentteja ja kysymyksiä kun viime viikolla kysyin Instagram Storiesissa, olisiko teillä jotain kysyttävää Mehiläisen ehkäisyneuvojalta. Kirjasin kaikki kysymykset ylös vihkoon – niistä moni oli muuten keskenään hyvin samankaltainen – joten tässä alla tulisi vastauksia teitä askarruttaneisiin aiheisiin.

Ihan jokaiseen kysymykseen ei valitettavasti voinut antaa selkeää vastausta, kun osa mietityttäneistä asioista oli niin henkilökohtaisia, että olisi hyvä käydä juttelemassa asiasta kasvotusten lääkärissä, Jokaisen henkilökohtaiseen tilanteeseen vaikuttaa nimittäin taustat, suvun sairaudet, muut lääkekuurit, elämäntilanne ja niin edelleen – siksi onkin tärkeää konsultoida lääkäriä tai muuta asiantuntijaa kun jokin asia mietityttää; kaikki nämä neuvot ja pohdinnat ovat suuntaa antavia eikä kaikille sovi samat ratkaisut. Se mikä on paras mulle, ei ole välttämättä fiksuin ratkaisu sulle.

Onko e-pillereiden on/off-syöminen paha juttu, vai se, että syö pillereitä monta vuotta putkeen? Pitäisikö hormonaalisesta ehkäisystä pitää taukoa?

On-off-suhde on ehdottomasti pahin, sillä esimerkiksi veritulppariski kasvaa aina yhdistelmäehkäisyn aloittamisen aikana n. puoleksi vuodeksi. Tämän takia elimistölle olisi huomattavasti parempi, että ehkäisyä ei lopettaisi ja aloittaisi miten sattuu, vaan käyttäisi mieluummin yhteen putkeen jatkuvasti, jos on löytänyt itselleen sopivan ehkäisytavan.

Ehkäisytietokoneet & -sovellukset (Natural Cycles, Ladycomp) sekä niiden luotettavuus? 

Suomessa ehkäisytietokoneet ja -sovellukset eivät ole saaneet virallista ehkäisymenetelmähyväksyntää. Ruotsissa Natural Cyclesilla on hyväksyntä, mutta siitä on parhaillaan käynnissä oikeuskäsittelyjä, sillä naapurimaassamme on syntynyt aika monta Natural Cycles -babya. Se kertonee oleellisimman. Suomessa Natural Cycles ei ole virallinen ehkäisymenetelmä, vaikka Ruotsissa se saikin hyväksynnän.

Mehiläisen Annen mielestä laitteet ovat oivallisia oman elimistön mittaamiseen ja tarkkailuun, mutta ei suosittele niitä ehkäisykeinoksi kuin esimerkiksi sellaisille pareille, joita ei haittaisi tulla raskaaksi. Ei siis missään nimessä esimerkiksi nuorelle naiselle, joka ei suunnittele perheenlisäystä – tämä liittyy siihen, että ”varmoja päiviä” ei ole olemassa; vaikka tuntisi oman kiertonsa tosi hyvin, aina voi sattua jotain yllättävää, eikä ehkäisyssä voi tuijottaa vain naisen kiertoa, kun silläkin on väliä, kuinka pitkään miehen siittiöt elävät jne.

Kuinka kauan elimistöllä kestää palautua pillereiden lopettamisen jälkeen? Onko raskaaksi tuleminen vaikeampaa, jos on syönyt pillereitä pitkään?

Sillä ei ole väliä, onko syönyt pillereitä 5 vai 15 vuotta ennen kuin jättää pillerit pois yrittäessään tulla raskaaksi. Elimistö ei joudu ”palautumaan” tai ”puhdistumaan” e-pillereistä, vaan raskaaksi tuleminen voi onnistua käytännössä samantien, kun lopettaa pillerit. Monesti ihmiset ajattelevat että raskaaksi tulemisen vaikeus liittyy pillereihin, vaikka usein se liittyy esimerkiksi ikään tai luontaisaan taipumukseen tulla raskaaksi – kun pillerit lopettaa, on tilanne joillain sama kuin pillerit aloitettuaan ja joillain taas elimistössä on ehtinyt tapahtua muutoksia, joiden ansiosta tilanne on erilainen kuin pillereitä aloittaessa, Anne vastaa.

Kuparikierukka & runsaat kuukautiset? 

Kuparikierukka lisää suurella osalla kuukautisten runsautta, joten Anne ei suosittele kuparikierukkaa niille, joilla on jo valmiiksi runsaat kuukautiset.

Pessaarit – uhka vai mahdollisuus? 

Jos miettii vaihtoehtoja kondomille, niin pessaari, eli ”naisten kondomi” ei ole ainakaan yhtään sen nopeampi asettaa. Itselleni tuli sellainen fiilis että uhka, mutta jos teillä on hyviä kokemuksia, niin jakakaa ihmeessä kommenttiboksin puolella! Anne myös huomauttaa, ettei naisten kondomeja myydä kovin laajasti.

Onko sillä eroa elimistölle ”palautumisen” kannalta, käyttääkö yhdistelmähormoniehkäisyä vai keltarauhashormoniehkäisyä?

Ei ole.

E-pillerit ja endometrioosi – onko pillerit välttämättömyys? 

Ei, mutta niistä voi olla paljon hyötyä endometrioosin hoidossa. Endometrioosipesäkkeitä voidaan myös polttaa pois, mutta e-pillerit pitävät niiden kasvun ja niihin liittyvät kivut usein hyvin kurissa.

Voiko kuukautisia siirtää, jos on lopettanut hormonaalisen ehkäisyn? 

Voi, lääkäri voi määrätä hormonikuurin kuukautisten siirtämistä varten. Kannattaa tietysti harkita, onko siirto välttämätöntä, sillä elimistö voi reagoida lääkkeisiin kuin lääkkeisiin myös ei-toivotuin tavoin.

Mehiläinen ehkäisyklinikka

 

e-pillereiden lopetus ja oireet

kuvat: Maj / Magicpoks 

Jos ehkäisyyn liittyvät asiat mietityttävät, niin Mehiläisellä on nuorille naisille suunnattu oma asiantuntijapalvelu juuri tähän tarpeeseen. Mehiläisen ehkäisyklinikka palvelee alle 25-vuotiaita nuoria naisia. Se sopii ehkäisyä ensi kertaa aloittaville tai niille, jotka haluavat vaihtaa ehkäisyä toisenlaiseen – erityisen hyvä tämä on silloin, kun joku asia mietityttää eikä pelkkä reseptin uusiminen riitä, vaan haluaa oikeasti saada ammattilaisen apua johonkin pohdituttavaan ehkäisyasiaan. Mehiläisen ehkäisyklinikka toimii Helsingissä Töölössä. 45 minuuutin aika ehkäisyneuvojalle maksaa 45 € ja reseptit 20 €. Lisätietoja ehkäisyklinikasta täällä.

Meille yli 25-vuotiaille Mehiläiseltä löytyy kattava määrä lääkäreitä ja gynekologeja täältä; hakua voi rajata osaamisalueen, paikkakunnan, toimipisteen ja vaikkapa sukupuolen mukaan, jos haluaa esimerkiksi ehdottomasti naisgynekologille. Ja sitten on tietysti vielä Mehiläisen Snapchat, jossa voi kysyä ehkäisyyn liittyviä kysymyksiä suoraan terveydenhoitajilta, jotka vastaavat kysymykseen henkillökohtaisesti.

///////

Onko siellä muita vastikään hormonaalisen ehkäisyn lopettaneita? Miten teillä on sujunut, millaisia muutoksia olette huomanneet? Oli viimeksi ihan mahtavaa saada niin paljon kommentteja aiheeseen liittyen, sillä tämä postaus on tietysti pääosin omiin kokemuksiini pohjautuvaa ja olisi tosi huojentavaa ja kiinnostavaa kuulla myös muiden kokemuksista – siitä olisi takuulla iloa myös muille tähän postaukseen ja sen kommentteihin löytäneille.

Lisää luettavaa

matalat ferritiinit oireet

Mielessä: matalat ferritiinit, rautainfuusio & Cyklokapron

30926265637_b5cd675e1b_o.jpg

Yasuragi – japanilainen kylpylä Tukholmassa

Pehmeämpi ja joustavampi futon

Metsäkylvyssä

Kommentit

Vastaa käyttäjälle Hormonaalisen ehkäisyn lopettaminen – 2,5 vuotta ilman e-pillereitä | 365 days with Ida Peruuta vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.

  1. Hei!
    Lopetin pillereiden käytön noin puolitoistakuukautta sitten. Suurin huolenaiheeni -kuten sinullakin- oli mahdollisesti räjähtävä iho. Vielä ei ole ihon kunnossa tapahtunut muuta kuin nopeasti rasvoittuu päivän aikana. Voisin myös allekirjoittaa tuon, että hiukset rasvoittuvat nopeasti, kuivashampoo on ollut paras kaveri. Zoelyjä käytin itse 3.5vuotta ja tälläkin hetkellä olisi olemassa resepti hormonikierukalle, mutta mietin vielä päätöstä sen kanssa. Zoelyjen aikaan tuli runsaasti painoa lisää (+10kg) ja mielenkiinnolla odotan lähteekö itsepintaiset kilot liikkeelle kropasta. Pillereistä tuli myös paljon mielialavaihteluja ja synkkiä ajatuksia, nyt tuntuu mieli jo vähän avoimemmalta ja fiilis on parempi! Toki voihan se olla lähestyvän keväänkin ansiota :D
    Ehdottomasti parasta pillereissä oli kuukautiskipujen ja vuodon väheneminen sekä ns. ehkäisyn helppous, näitä jää ikävä. Omat kuukautiset tulivat yli kuukauden päästä lopettamisesta ja vuoto oli heti melko runsasta ja hieman kipuilevaa( kärsin ennen pillereitä erittäin kivuliaista kuukautisista ja niiden paluuta pelkään). Rinnat olivat ennen kuukautisia aivan järkyttävän arat yli viikon ajan. Jännällä odotan mitä kehossa tapahtuu. Koen kuitenkin pillerien syömisen suht ahdistavaksi ja sen, että ne vaikuttivat todella paljon niin kehoon kuin mieleen. Sinänsä hormonikierukan paikallinen vaikutus ei ahdista ajatuksena, mutta vieras esine kehossa kylläkin. Joku semmoinen tunne pillereistä kuitenkin tuli, että ne haittaavat kehon normaalia toimintaa ja halusinkin päästä kokeilemaan elämää ilman niitä.
    Oli kiva lukea sinun tarinasi, kiitos!

    1. Ooh, toivotaan että sekä kevät että hormonittomuus jeesaa mielialan kanssa! :) Ihan takuulla auringonvalon määrällä on paljon väliä.

      Ehkäisyn helppous ja kuukautisten säännöllisyys on kyllä pillereiden parhaita puolia. On tässä vähän ollut totuttelemista, kun säännöllisyys ei enää kuulukaan kuvioon.

      Kiitos että jaoit oman tarinasi! Näistä saa hyvin vertaistukea, kun kuulee ja lukee useammanlaisia. Ihanaa kevättä Kati!

  2. Lopetin pillerit n. 9 kuukautta sitten syötyäni niitä nelisen vuotta ja sen todellakin huomasi. Hiuksia lähti tukoittain ja ihon kunto on tasaisesti mennyt kohti huonompaa, pillerien aloittamista edeltäneeseen tilaan. Kuukautisetkin menivät aivan sekaisin, aikaisemmin tunnintarkan 28 päivän kierron sijaan on ollut kuuden ja kahdeksankin viikon kiertoja (ennen pillereitä kiertoni oli muistaakseni lähellä 28 päivää)
    Iho on mennyt niin huonoksi että ainoa vaihtoehto on roacuttan. Akne kulkee meillä suvussa, mikä on siinä mielessä ”hyvä” että voin olettaa sen, mikä on toimut isoveljillä, toimivan myös minulla. Ja se oli juuri roacuttan, mikään määrä ihonhoitoa, kosmetologikäyntejä, ruokavalioita yms kevyempiä keinoja ei toimi meillä. Antibiootitkin on käyty läpi, tuloksetta (ja niitä nyt ei muutenkaan tekisi mieli paljoa syödä). Super ärsyttävää kun lopetin pillerit juuri sen takia etten haluaisi turhan päiten syödä lääkkeitä ja nyt pitää syödä se eniten demonisoitu kuuri. Ja jotta kohdullisena saa roacuttanin aloittaa, on hormonaalinen ehkäisy oltava käytössä. Itse valitsin ehkäisyrenkaan pienemmän hormonimäärän takia. Mietin myös tuota kierukkaa, mutta pelkään kohdun ulkopuolisten raskauksien kulkevan suvussa. Toivon että sitten kun joskus lopetan renkaan käytön, muutoksen hormonitasoissa ollessa pienempi, se ei aiheuttaisi näin suurta reaktiota vartalossa. Mutta saa nähdä.

    1. Ohohh, voi ei! Toivottavasti tilannet hiusten kanssa on alkanut normalisoitua ja iho saadaan vaikka sillä roacuttanilla kuntoon. Roacuttan on joo todella demonisoitu kuuri ja varmasti syystä, mutta jotkut saavat siitä korvaamattoman avun. Toivotaan että auttaa sulla nopeasti ja pysyvästi. :)

      1. Luin ton mun kommentin uudestaan ja huomasin että olinpa turhan negatiivinen :-D Ei siis ole ollut pelkkää tuskaa lopettamisen jälkeen. Mieliala on ollut paljon tasaisempi ja positiivisempi, ja vaikken pillerien aikana kokenut olevani mitenkään robottimainen niin lopettamisen jälkeen olin yllättynyt siitä kuinka paljon selkeämmältä kaikki tuntui!
        Hiuksiakaan ei enää lähde niin paljoa kuin heti lopettamista seuraavina kuukausina, päinvastoin uutta kasvaa kovaa vauhtia.
        Akne nyt on aina rasittavaa ja syö itsevarmuutta, mutta loppujen lopuksi mieluummin iho huonossa kunnossa ja mieliala hyvässä kun toisinpäin. Ja toivotaan tosiaan että se roacuttan hoitaisi hommansa nopeasti ja ilman liiallisia sivuvaikutuksia :-)

        1. Ah, ihana kuulla että mieliala on parempi! Mä en huomannut tuossa suurta eroa, mutta oon kyllä ehkä herkempi pillerien lopettamisen jälkeen – hyville ja huonoille tunteille. :)

          Toivon oikeesti että Roacuttan auttaa. Akne on kyllä ihan perseestä, mutta onneksi siihen löytyy keinoja. Toivotaan että sulle helpottaa nopsaa. <3

  3. Olen itsekin miettinyt pillereiden lopettamista, mutta kauhutarinat oireista pelottavat. Aloitin pillerit 16-vuotiaana ja olen syönyt niitä nyt lähemmäs 9 vuotta, joten en muista varmuudella millaista hormoonitoiminta on ollut ennen pillereitä. Painoa on tullut ~10kg, mutta oman empiirisen tutkimukseni mukaan paino nousee muutenkin monesti naisilla 20 rajapyykin ylittyessä ja elämään tullessa lisää stressitekijöitä. Tiedä sitten.

    Omalla kohdallani on kyllä urheilukin ollut vähäisempää viimeisten 5 vuoden aikana, joten kenties painon kertyminen liittyy ennemmin siihen. Kiinnostaisi kuitenkin tietää, miten muille e-pillereiden käyttäjille on tullut painoa, onko se kertynyt nopeasti vai pikkuhiljaa? Elämäntapani ovat todella terveet, joten mietin voisiko pillereillä olla osaa painon kertymiseen, vaikka sitä on tullut pikkuhiljaa. Olisi hauska kuulla ravitsemusterapeutin ja seksuaalineuvojan mielipiteet aiheeseen.

    Olen vakituisessa parisuhteessa ja ehkäisyn helppous on pillereissä ihan ykköstekijä. Silti mietityttää synteettiset hormonit kehossa, olen miettinyt olisiko kierukka luonnollisempi ja vaivattomampi keino…

    1. Joo, mäkään en enää pysty peilaamaan ihan tarkalleen sinne 10-11 vuoden taakse, että millaista se oikeasti silloin oli – kun nyt miettii, niin olihan sitä silloin oikeasti ihan eri ihminen, joten en ehkä esim. seurannut yhtä tarkkaan mun kiertoa, heh.

      Paino varmaan nousee joo monella kyllä ja eikös aineenvaihduntakin hidastu joskus 25-vuotiaana tms? Aiemman e-pilleripostauksen perusteella aika monellakin on paino noussut joko pillereiden takia tai niitä syödessä; tiedä sitten aina miten suoraviivaisia syyt ja seuraukset ovat.

      Kierukka on ilmeisesti joo luonnollisempi ainakin sen suhteen, että hormoni erittyy paikallisesti eikä piikkeinä, niin kuin pillereitä syödessä. :)

  4. Ihanaa lukea asiallista ja faktaperäistä tekstiä pillereistä! Tosi usein niistä ja muistakin ehkäisymenetelmistä tuntuu liikkuvan vaikka mitä juttuja joita pidetään totena (vaikka just nää ehkäisysovellukset), joten tää postaus oli aivan ihanan virkistävää luettavaa, jee :-D

    1. Kiitos Anna kommentista! Nämä asiat ovat monella tapaa myös tosi yksilökohtaisia, joten ei näitäkään voi alleviivata ainoana totuutena, mutta faktaa nämä kyllä ovat ja asiantuntijan lausuntoja aiheesta. :)

  5. Hei, just sopivaan saumaan tuli tää sun kirjotus. Niin tutunoloisia pohdintoja sulla mitä pillereihin tulee. Lopetin Yasmin-pillerit 2vkoa sitten… oon varma et oli hyvä päätös. Ennenkaikkea mielialavaihtelujen takia. Mulla on ollut nyt pistelyä vatsassa ja ajoittain vatsa sekasin. Muita oireita en oo tunnistanut. Toivottavasti ei tartte enää koskaan pillereitä aloittaa – vaikkakin kierron säännöllisyys oli iso plussa. :)

    1. Joo, mullakin kyllä oli ehdoton plussa toi kierron säännöllisyys ja ennustettavuus sekä tietty se varma ehkäisy. Mut on tässä hormonittomuudessa silti paljon paljon enemmän hyviä puolia ainakin mulle :)

      Tsemppiä muutoksien kanssa taisteluun, toivotaan että alun jälkeen helpottais kaikki oireet nopsaa!

  6. Itse lopetin pillereiden käytön jo yli 3 vuotta sitten ja en ole katunut hetkeäkään.
    Käytin pillereitä yhteensä 5 vuotta ja tuolla aikavälillä kokeilin varmaan 3-4 eri merkkiä, kun mikään ei tuntunut sopivan.
    Yhdistä pillereistä sain järkyttäviä kiukkupuuskia ja olin jatkuvasti ärsyyntynyt. Toisista taas tuli jatkuva päänsärky (ei kuitenkaan migreeni). Kaikissa pillereissä huomasin sivuoireena jatkuvaa haluttomuutta, väsyneisyyttä ja alakuloisuutta. Turposin myös ihan älyttömästi ja painoakin tuli melkein 15 kiloa lisää (osa toki ruokavalion takia), mutta ei mennyt kuin 6kk lopettamisesta ja paino tippui 10kg vaikkei ruokavalio muuttunutkaan radikaalisti.

    Tällä hetkellä ei ole muuta ehkäisykeinoa käytössä kuin kondomi ja olen ollut siihen ihan tyytyväinen. Menkat eivät juurikaan ole muuttuneet, mitä nyt aina välillä kivut ovat pahempia kuin pillereiden käytön aikana.

    Tätä postausta oli todella mielenkiintoista lukea ja antoi ajattelemista tulevaisuutta varten että josko sitä mahdollisesti vaikka vaihtaisi kierukkaan.

    1. Ooh, tosi hyvä että ei ole kaduttanut ja että huomaat selkeästi eron, kun oot ilman pillereitä :) Huh, toi 15kg on kyllä hurja, onneksi se sitten tippui lopettaessa poiskin.

      Kiitos & ihana kuulla! :) Jos joskus tarvii munkin miettiä hormonaaliseen ehkäisyyn palaamista, kuulosti hormonikierukka ok:lta munkin korvaan.

  7. Kiitos kattavasta ja hyödyllisestä postauksesta! :) Annan ison suosituksen mirena-kierukalle. Itsellä ei ole ollut ehkäisyyn tarvetta, mutta hankin mirenan 1.5 vuotta sitten todella pahojen kipujen ja epäsäännöllisen kierron takia ja voin rehellisesti sanoa, että se on eniten elämänlaatuani parantanut hankinta. Netissä liikkuu aikamoista kauhutarinaa ja toki vaikutus on aina yksilöllinen, mutta haastavahkon alun jälkeen (3kk) voin sekä henkisesti että fyysisesti paljon paremmin kun sekä kivuliaat menkat että mielialavaihtelut ovat pysyneet poissa. Kun malttaa vain olla kierukan kanssa aluksi kärsivällinen niin se on ehdottomasti kokeilemisen arvoinen vaihtoehto :)

    1. Oi että, ihana kuulla! Ja ihan parasta, että vaikka alku oli ilmeisen hankala, niin se oli sen arvoista. Ihan parasta :)

  8. 7kk ilman pillereitä (cypretyl), kierto noin 28-34 päivää ja pituus 4-6pv, runsaus sama kuin pillereillä. Ennen pillereitä oli muistaakseni about sama, ei voi ehkä arvioida koska olin vasta teini kun aloitin niiden syömisen. Paino on noussut, mutta liittyy enemmän elämäntapoihin kuin pillereiden lopettamiseen. Aknen olen käynyt läpi teininä (josta pillereiden syönti alkoikin noin 13v sitten) ja pari Roaccutan-kuuria tuli syötyä. Naama rasvoittuu nykyään eri tavalla, enää ei atoopikon tarvitse rasvata kuin vähän nenää ja suupieliä (kesällä ei varmaan tarvitse sitäkään). Alkuun rasvasin kuten ennen ja etenkin otsaan tuli näppyjä runsaasti. Nyt rauhoittunut onneksi! Eli naama suht ok pillereillä ja ilman.

    Olo on ns. rauhallinen kun ei tarvitse muistaa pillereiden ottamista ja äidiksi tuleminen olisi haaveissa vaikkei välttämättä ajankohtaista. Ehkäisynä meillä ”varmat” päivät ja keskeytetty yhdyntä, mutta tämä siksi että minä haluaisin lapsia ja se ei olisi katastrofi (mies tosin haluaisi hetken vielä odottaa, mutta yllärilapsi olisi silti positiivinen asia). Muille en tietenkään suosittele! Kumeja kumpikaan ei tykkää käyttää.

    Loppujen lopuksi olen tyytyväinen, että lopetin. Naama ei räjähtänyt, hiukset ei ohentuneet (ovat ohuet muutenkin) ja kiertokin suht normalisoitunut. Miksiköhän edes söin pillereitä niin pitkään :)

    1. Aika kauan säkin ehdit syödä pillereitä. Ihana kuulla että iho on pysynyt ok:na lopetuksenkin jälkeen. :) Ja ihan parasta että pillerittömyys on sopinut sulle(kin)!

  9. Lopetin e-pillerit 2015 ja vasta nyt muutoksia pohtiessani onhan niitä liuta!

    Aloitin e-pillerit alkujaan runsaisiin ja epäsäännöllisiin kuukautisiin 2008.
    Eniten jännitti siis, saapuvatko runsaat kuukautiset takaisin.
    Lopettamisen jälkeen kuukautiset ovat olleet n.27pv kierrolla ja suht säännölliset.
    Kuukautiset ovat kestäneet n.3-5pv ja ovat nyt niukemmat, kuin e-pillereitä syödessä tai ennen aloittamista.
    Ennen e-pillereitä, niiden aikana tai lopettamisen jälkeen en ole kärsinyt kuukautiskivuista.
    Olen täyttänyt myös appia ja olen mieltänyt sen olleen erittäin hyvä lisä kalenterille helppokäyttöisyyden ja seurannan osalta.

    Kasvojen ihoon ei ole tullut muutoksia, mutta rinta/selkä on pahentunut. Hyvillä apteekin tuotteilla ja säännöllisellä hoidolla iho pysyy kuitenkin hyvässä kunnossa.

    Paino nousi 2008-09 aikana n.10kg ja nousi vielä muutaman kilon 2011 saakka jolloin jämähti paikoilleen pitkäksi aikaa.
    Lopettamisen jälkeen paino pysyi pitkään samoissa lukemissa, mutta en kokenut olevani koko ajan ”turvoksissa”.
    N. 1-1,5 vuotta myöhemmin huomasin painoni pudonneen huomaamatta n.10kg ja kuukautisten aikaista turvotusta ei ole juuri yhtään.
    Liikuntaa olen harrastanut viimeisen 6kk ajan enemmän, koska en omista enää autoa.
    Liikunnan olen huomannut vaikuttaneen positiivisesti kuukautisten aikana omaan fiilikseen ja kehoon.

    Mieliala oli e-pillereitä syödessä tasainen, kaikki mitä elämässä tapahtui oli lähinnä ”ihan kivaa”. Seksiä ei juuri tehnyt ikinä mieli.

    Heti lopettamisen jälkeen ja edelleen 3 vuotta myöhemmin tunteiden kirjo on paljon laajempi-enkä tarkoita PMS:ää vaan tavallisia arkisia iloja, suruja, turhautumista ja onnistumisen riemua.
    Arki ei ole enää tasapaksua suorittamista. Seksiäkin tekee mieli enemmän kuukaudessa kuin koko 7 vuoden aikana yhteensä.
    Seksi tuntui juurikin suorittamiselta ja velvollisuudelta. En osannut yhdistää tätä e-pillereihin, koska aloitin seksielämän vasta pillerit aloitettuani.
    E-pillereiden jälkeen ehkäisynä on ollut kondomi, mitä en ole ikinä mieltänyt vaikeaksi.
    Olen myös hakenut reseptit mm. hormonikierukkaan, mutten usko aloittavani mitään hormonaalista ehkäisyä uudelleen.

    Nyt lopettamisen jälkeen olen löytänyt itseni monella tasolla uudelleen, niin henkisesti kuin fyysisesti.

    E-pillerit vaikuttivat moneen asiaan huomaamatta ja lopettaminen oli elämäni paras päätös.

    1. Vautsi mikä selonteko, kiitos että jaoit sun kokemuksen ja fiilikset!! Näistä on takuulla iloa muille, jotka pohtivat samaa.

      Ja siis summasummarum: NIIN siistiä, että seksihalut ovat ihan eri luokkaa, mitä ennen! Tää on varmasti just sellainen ”oire”, jota ei oikeasti tajua, ennen kuin lopettaa pillerit ja huomaa eron.

      Mitä appia käytät seurantaan? Mua kiinnostais kanssa, mutta en tiedä mikä ois fiksuin seurantaan.

  10. Jos pillereiden lopetus mietityttää, suosittelen kokeilemaan vaikka 4-6kk ilman. Jos oireita tulee, on se siitä suurempi syy lopettaa pillerit. Voi miettiä kuinka vahvoja hormonit ovat, jos oireet ovat niihin jäljitettävissä. Jos oireita ei tule, niin lopettaminen on vaan helpompaa. :)

    Itse lopetin e-pillerit 6 vuotta sitten. Olin ehtinyt syödä niitä 7 vuotta. Olen nyt 30-vuotias. Minulle tuli aika paljon oireita, jotka myös lääkäri jäljitti pillereiden lopetuksesta johtuvaksi.

    Jokainen pillereiden lopetuksesta johtuva oire, teki minut varmemmaksi siitä, että pillerit eivät ole minulle hyväksi. En kertaakaan miettinyt paluuta niiden syömiseen.

    Meni noin puoli vuotta, että sain ihon kuntoon, koska näppyjä ilmestyä runsaasti.

    Vuosi meni, ennen ensimmäisiä kuukautisia. Siitä jatkuivat hyvin epäsäännöllisesti pitkään. Nyt onneksi jo normalisoituneet.

    Vielä puolitoista vuotta pillereiden lopetuksen jälkeen, rinnoista tuli ajoittain tippa maitoa. Olen synnyttämätön nainen ja asia tutkittiin kauttaaltaan lääkärissä ja minulle tehtiin useita kokeita. Syyksi tuli pillereiden lopetus.

    Seksuaalinen halukkuus kasvoi. (positiivinen ”oire”)

    En lihonut tai laihtunut. Olen ollut aina hoikka.

    Nyt aikaa on kulunut lopetuksesta jo kauan ja olen hyvin onnellinen, että päätöksen lopettaa e-pillerit, tein vielä melko nuorena. Terveydellisistä syistä.

    En käytä mitään hormonaalista ehkäisyä. Kondomin käyttöön tottuu ja niissä on huomattavia laatueroja. Viime vuonna miehelleni tehtiin vasektomia, joten niistäkin jossain vaiheessa pääsee eroon. Tosin pitää olla yli 30-vuotias ennen toimenpidettä, joten odottaa voi joutua, kuten meillä kävi. Jotkuthan toki tekevät lapsia ennen vasektomiaa/sterilisaatiota, joten odotus voi olla vielä pidempikin, mutta se kannattaa.

    1. Musta on lohdullista kuulla, että voi mennä vuosi ilman kuukautisia ja silti ne voivat normalisoitua :) Että tilanteita todella on monenlaisia. Joka tapauksessa on ihan parasta kuulla, että päätös lopettaa pillerit oli paras mahdollinen sulle(kin). :)

  11. Lopetin itsekin e-pillerit reilu vuosi sitten. Olen vakituisessa suhteessa ja kumppanini on kondomivastainen. Usko tai älä tämä on tarkoittanut VUODEN kuivaa kautta. Eniten siis rasittanut parisuhdetta pillerittömyys.

    Itse lopetin suonikohjujen takia, kuulun riskiryhmään vaikka lääkäri tuntuikin vähättelevän Riskiä. Kummaltakin vanhemmaltani on leikattu suonikohjut ja itselleni ilmestyi ensimmäiset 20 vuotiaana joten koen kuuluvani riskiryhmään isolla R:llä

    Pillereiden lopettamisen jälkeen ostin oman talon. Tämä ehkä kertoo oleellisimman siitä muutoksen laajuudesta joka tapahtui korvien välissä. Kaikki vain selkiytyi pitkästä aikaa.

    Pillereiden lopettamisen jälkeen tuntui kuin olisin herännyt omituisesta taantumasta. Tiesin taas mitä haluan elämässäni tehdä, tunsin taas ilon ilona ja surun suruna, ja kiukun kiukkuna. Ennen kuukautisten alkamista tunnen ensin halua repiä vaatteet kihlattuni päältä, sen jälkeen tulee päivän kestävä järkyttävä kiukku ja sitten alkavat menkat. Pillereiden aikana elämä oli paljon tasaisempaa.

    Minulla kroppa Tai iho ei ole reagoinut mitenkään koskaan, mutta mieli sitäkin enemmän. Tämän blogipostauksen jälkeen harkitsen ehkä kierukkaa. Pelkään vaan taas vajoavani huomaamatta harmauteen edes sitä huomaamatta

    1. En kestä!! Toi on kyllä aika perseestä, koska kondomi on kuitenkin se ainut hormooniton tapa ja ainut, jossa mies saattaa ”joutua kärsimään” kun taas nainen on se, joka sitten sietää kaikki mahdolliset haittavaikutukset pillereitä syödessä…

      Ohhoh. Onneksi olit itse tietoinen suonikohjuasiasta.

      Munkin on kyllä pakko todeta, että mun meininki oli pillereiden aikana tasaisempaa :D Hahaa. Just toi, että suru tuntuu suruna ja vaikkapa onnellisuus menee luihin ja ytimiin ihan eri tavalla mitä ennen. En silti koe että pillerilliset vuodet olis mitenkään hukkaan heitettyjä, mutta huomaan eron kyllä jälkikäteen. Itken paljon herkemmin mitä koskaan aiemmin ja tunteet tuntuu suuremmilta. Se on ihanaa ja kamalaa, mutta enimmäkseen ihanaa.

  12. Ihana lukea aiheesta, itselläni on myös hormoniehkäisyn lopetus, mutta vasta puolentoista vuoden päästä elämäntilanteesta johtuen. Itselläni on nyt ollut puolitoista vuotta Jaydess -hormonikierukka, jonka kestoaika on 3 vuotta.
    Hormonikierukka on helppo, mutta itselläni oli todella kivulias asettaminen ahtaan kohdunsuun vuoksi. Maksoin itse 150e itse kierukasta. Opiskeluiden takia olen käyttänyt YTHSn palveluita, mutta koska gyneaikoja ei ollut saatavilla juuri silloin kun tarvitsin, oli vaihtoehto syödä seuraavan 3kk pillereitä ja odottaa taikka mennä yksityiselle. Onneksi menin yksityiselle, koska naislääkäri ja oikea ajoitus. Mutta jouduin maksamaan 45min ajasta 150e. Maksoin hormonikierukasta siis 300e. Opiskelijana suuri summa ja toisaalta, 3 vuoden teholla tuli suurin piirtein saman verran maksamaan kuin mikä tahansa muukin ehkäisy.
    Ennen kierukkaa siis käytin minipillereitä. Jatkuva stressi niiden muistamisesta, elämäni oli silloin hyvin epäsäännöllistä. Kierukan aikana olen kokenut mielialanvaihteluita, epäsäännöllistä vuotoa (2vko vuotoa, 2kuivaa), mitä oli myös minipillereillä. En koe että on elämänlaatua parantanut. Kiloja on tullut lisää noin 15, myös oman ruokavalion vuoksi.
    Elämäntilanteen rauhoituttua ja Jaydessin tullessa ikänsä päähän, jätän hormonit kokonaan pois. Syön mielummin kaksi päivää buranaa ja vuotoa pienentäviä lääkkeitä kun kiukkuan joka päivä rakkaimmilleni.

    1. Hei kiva kuulla että postauksen ajankohta osui sulle nappiin! :)

      Onneksi omaan terveyteen ja hyvinvointiin ja osaavaan lääkäripalveluun voi mielestäni panostaa, mutta onhan toi harmillinen juttu, että jouduit maksamaan asennuksesta noin paljon – ja että se harmillisesti oli vielä ilmeisen kivuliastakin.

      Uuugh, tuntuuko susta siis siltä, että hormonaalinen ehkäisy tekee sut kiukkuiseksi? :( Onpas tylsää!!

  13. Itse lopetin hormoniehkäisyn 5-6 kk sitten. Käytin niitä n. 8-9 vuotta ja pidin aiemmin n. vuoden tauon. Lopetin ne siksi, koska A. Ei ole vakituista ehkäisyn tarvetta ja B. Hormoniehkäisy tappaa seksuaalisuuteni, eli fyysiset ongelmat.

    Kuukautiset on pysyneet hyvin niukkoina. Joskus tulee enemmän kuukautiskipuja, mutta ei joka kuukautisilla. Kuukautiset näyttäisi olevan aika säännölliset, jota ne ei ole ennen hormoniehkäisyä olleet, joten tämä tuli yllätyksenä. Iho on pysynyt entisellään, niinkuin hiukset ja kaikki muut. Pömppis on kasvanut, mutta eiköhän se johdu muista elämäntavoista. Hirveitä muutoksia ei siis ole tapahtunut. Ainut mikä tässä pelottaa on se, että mitäs jos hormoniehkäisy pilasi libidoni lopullisesti kun vieläkin seksi tuntuu aika ”mitäänsanomattomalta”. No, ”onneksi” ei ole hirveästi poikaystävämateriaalia löytynyt niin ei tarvitse stressata päätä näillä asioilla juuri nyt..

    1. Voi Veera!! Toivottavasti sun libido on jo löytynyt?! <3

      Ihan älytöntä miten paljon pillerit vissiin vaikuttaa mieleen ja halukkuuteen. Mustakin on ollut tosi kutkuttavaa ja jännää huomata, miten paljon enemmän seksi kiinnostaa ilman pillereitä.

      Ihanaa ettei kuitenkaan ollut mitään isoja hälyttäviä muutoksia lopetuksen jälkeen.

  14. Lopetin pillerit vuonna 2014. Olin syönyt pillereitä ehkäisyä varten 16-vuotiaasta asti. Ihoni oli teininä finninen, ei kuitenkaan lähelläkään mitään aknea. Pillereiden alottamisen jälkeen iho oli 10 vuotta aivan täydellinen.

    Lopettamisen jälkeen huomasin myös hiusteni rasvoittuvan nopeasti ja iho rupesi myös kiiltämään todella paljon. Finnejä alkoi ilmestyä 6kk pillereiden lopettamisen jälkeen ja ne tulivat poskiin. Finnit olivat isoja ja kipeitä, oikein kunnon hormoonimollukoita. Tätä vaihetta kesti varmaan vuoden. Sitten rauhottui.

    Kuukautiset oli jännin juttu lopettamisen jälkeen. Minulla meinaan kesti 9kk ennen kuin kuukautiset alkoivat! Ennen pillereitä kuukautiseni olivat olleet melko säännölliset ja normaalit. Varasin ajan lääkärille lopulta, mutta kuukautiset alkoivat itsellään ennen lääkärikäyntiä. Nykyään ovat jo ihan säännölliset ja normaalit.

    Onko kenelläkään muulla tunnetta, että iho vanheni pillereiden lopettamisen jälkeen? Itselleni tuli sellainen olo, että iho vähän nuupahti ja näytti vanhemmalta. Olin 25 kun lopetin pillerit, en tiedä oliko se sattumaa, oliko se siis maaginen ikä, kun rupsahtaa :D

    Tunnepuolella huomasin pillereiden jälkeen sen, että niin ilon kuin surunkin tunteet oli voimakkaampia. Se on aika ihanaa, tunnen kunnolla! Pillereiden aikana kaikki tuntui aika tasaiselta.

    Olen ollut tyytyväinen päätökseeni lopettaa pillerit. Vaikka iho huononi noin vuodeksi, se oli mielestäni sen arvoista. Minulle on tärkeää, että en tunge hormooneja kehooni ja olen ns. ”luomuna”. Olen sitä mieltä, että aina kun luontoa lähdetään huijaamaan, se ei voi olla hyväksi keholle ja siitä koituu jotain seuraamuksia.

  15. Lopetin pillerit puoli vuotta sitten. Elämäni paras ratkaisu! En elänyt missään varsinaisessa sumussa, mutta huomasin nopeasti mielialassa muutoksen positiivisempaan, ei itkettänyt enää jokaisessa vastoinkäymisessä yms. Painoa lähti pari kolme kiloa vaikka muutosta ei ollut aktiivisuudessa tai ruokavaliossa. Halut palasivat myös nopeasti. Tukka rasvoittuu nopeammin mutta kasvojen ihossa en huomaa juuri muutoksia koska aina ollut hieman epäpuhdas, ainakaan vielä ei ole räjähtänyt:). Limakalvot ovat paljon paremmassa kunnossa. Kierto vielä vähän hakee itseään ja kuukautiskivut ovat pahemmat kuin pillereiden kanssa, mutta en enää ikinä palaa pillereiden käyttöön. Nyt on hyvä olo!

  16. Olipa hyvä ja itselleni ajankohtainen postaus!
    Lopetin ehkäisyrenkaan käytön lokakuun lopussa ja siirryin käyttämään Natural Cycles-sovellusta. Tarkoituksemme on aloittaa lapsen tekeminen jossakin vaiheessa ja halusin, että kehoni aloittaa normaalin toimintansa ja että oppisin tunnistamaan itsekin ovulaation merkit. Tähän päivään mennessä kierto on ollut melko pitkä, yli 40 päivää ja minua ahdistaa hirveästi, palautuuko se koskaan normaaliksi. Olen miettinyt ajan varaamista gynekologille asian tiimoilta, mutta tuntuu turhauttavalta kun uskon saavani sieltä saman vastauksen kuin googlettamalla: jokainen keho on yksilöllinen ja voi viedä paljonkin aikaa ennenkuin ovulaatiot alkavat.
    Itse sovellus on ollut todella hyvä ja toimiva ja oli ilo lukea, ettei oma lääkärisi ollut haukkunut sitä vaan ymmärsi sen kohderyhmän. Sovelluksen gallupin, johon on vastannut 56 489 käyttäjää, mukaan ”punaisina päivinä”, eli ovulaation aikaan 23% käyttää ehkäisyntä keskeytettyä yhdynyää ja 3 % ei käytä ehkäisyä vaan ottaa tietoisen riskin. Tämä saattaa ehkä selittää ruotsissa syntyneen kohun sovelluksen käytöstä huolimatta raskaaksi tulleista naisista..

  17. Loperin Yasmin-pillerit iäisyys sitten (n. 10 vuotta) ja vaihdoin kuparikierukkaan. Jatkuvat tulehdukset, limakalvojen kuivuus (jopa nenän!) loppuivat ja mieliala on normaali. Ikävää oli se, että hiuksia lähti paljon eikä hiusten kunto ja paksuus ole palautuneet.