Ruokajuttuja – mitä sun keittiön kaapeista löytyy?

ruoka
7 kommenttia

Kun vierailee ekaa kertaa jonkun luona, tekisi ihan hulluna mieli tietää mitä toisella on kylppärin kaapeissa ja jääkaapissa. Ehkä vähän samasta syystä ruokakaupoissa kiertely ulkomailla on myöskin inspiroivaa ja jännää; kun siellä onkin jotain ihan erilaista tarjolla, mihin on omassa lähikaupassa tottunut.

Juteltiin joskus ruokapöydässä työkavereiden kanssa siitä, mitä mausteita kukin käyttää arjessaan eniten ja kaikkien suosikkimausteet oli ihan totaalisen erit! Nauratti, koska en ollut tajunnut, että jonkun mielestä juustokumina voisi olla eksoottinen mauste.

Kokosin ruokaan liittyviä lemppareita ja vakkareita ylös ja olisi hauska kuulla teidän vastauksianne näihin myös! Jakakaa ihmeessä kommenttiboksissa omia lemppareitanne, niin pääsen virtuaalisesti kurkkimaan teidän keittiön kaappeihin.

Millainen on suosikkiaamupalasi? 

Kaurapuuro, now & forever. Mustikoilla ja muilla höysteillä, yleensä pähkinöillä ja hunajalla. Kauramaidon kanssa.

Arkinen bravuuri?

Avokadopasta, lohiteriyaki, erilaiset kikherne- & linssimössöt. Ruokaisat salaatit ja smoothiet. Uusimpana herkkumehut!

Suolaiset vai makeat herkut? 

Suolaiset! Hahaa, ja nuorempana aina mietin että lol, ei kukaan voi sanoa noin tosissaan. Viinietikkasipsit mmmhh.

Mitä syöt, kun keittiön kaapeista ei löydy mitään järkeviä raaka-aineita?

Kun sieltä ei löydy mitään, syön ihan random-juttuja. Esim. yhden paistetun kananmunan ja jämistä tehdyn smoothien. Mulla on usein pakkasessa esim. pinaattia, banskuviipaleita – niistä syntyy helppo smoothiepohja vaikkei olisi mitään tuoretta. Tai sitten syön näkkäriä. Tai teen puuroa päivälliseksi.

Paras lohturuoka? 

Äidin tekemä hirvibolognese.

Lempiruoka lapsena?

Lohi ja perunamuusi. Koulussa pinaattiletut! Oli tosi siistiä, jos pystyi syömään hullun pinon pinaattilättyjä, hahah.

Mitä jääkaapistasi löytyy aina? 

Kauramaitoa, erilaisia kastikkeita (miriniä, soijaa, vaahterasiirappia, seesamiöljyä, srirachaa jne) ja tahinia. Tuoretta chiliä! Jos oon käynyt jossain isossa kaupassa, niin sit jääkaappi on myös täynnä erilaisia kasviksia ja kaikkea tuoretta, mutta jos oon ollut kiireinen niin se on luultavasti noita ekana lueteltuja lukuunottamatta tyhjä.

Entä kuivakaapistasi?

Oliiviöljyä, mustapippuria ja suolaa. Kaurahiutaleita. Kurkumalattejauhe ja sekalainen valikoima erilaisia teelaatuja. Erilaisia superfood-purkkeja ja vitamiineja. Hunajaa! Tällä hetkellä jostain syystä myös parikin pussia puuroriisiä! Oisko mitään käyttövinkkejä?! En ehkä jaksa syödä riisipuuroa kymmentä kattilallista…

Entä pakastimesta?

Tyrniä ja mustikoita löytyy aina. Usein myös pinaattia ja pilkottuja banaaniviipaleita. Monesti myös nyhtökauraa! Se kestää pakastusta ja toimii helppona hätävararuokana esimerkiksi erilaisissa bowleissa.

Mausteet, joita käytät eniten? 

Pippuri, suola. Kurkuma, juustokumina, timjami, paprika ja uusimpana cayanne-pippuri.

Lemppariruokakauppa?

Stockan herkku best! Ja kausivihannesten ja -hedelmien osalta Lidl. Sieltä saa myös pähkinät fiksusti ja nykyisin luomuvalikoimakin alkaa olla aika kiva. Krunan k-kauppa (tai oikeastaan molemmat täältä löytyvät) on myöskin ihana. Siellä on valikoima kohdillaan ja uutuudet otetaan ennakkoluulottomasti myyntiin.

Mitä ostat kaupasta viikoittain? 

Kauramaitoa, avokadoa, kauden hedelmiä ja kasviksia. Tuoreita yrttejä. Inkivääriä. Kaurapuuro ja kahvi kuuluvat ostoskoriin usein, mutteivät sentään viikoittain.

Mitä himoitset darrassa? 

Pizzaa! Sitkon kasvispizza chiliöljyllä oh my, siitä haaveilen darrassa. Tai jotain tosi tulista nepalilaista!

Mitä syöt kovimmassa kiireessä?

Tilaan Woltilla tai Foodoralla sushia tai Rootsista jotain – jos siis kiire on sellaista, etten yksinkertaisesti ehdi laittaa ruokaa mutta pitäisi syödä kunnolla. Tai sitten kun en ehdi ajatella tilaamista tai odottaa ruokaa, syön pikapuuroa satunnaisilla höysteillä. Tai sit syön leivän ja vaikka paistetun kananmunan.

Uusin ruokainnostus omassa keittiössä?

Mehustaminen! Ai että! Oikeesti mehustus iiiihan best – innostus ei oo laantunut ollenkaan tässä muutaman kuukauden aikana.

Kiinnostavin ruokatrendi?

Afrikkalainen ruoka kiinnostaa. Ja erilaiset erikoisjuomat, esim. hiililatte, punajuurilatte ja laventelilatte.

Mitä ruokaa tekee mieli just nyt?

Okonomiyakia! Saako Helsingistä mistään, ihan kuin olisin spotannut jostain että saa? Oooh hehee, googlasin ja siis Umeshusta näköjään ainakin saa. Saakohan muualta? Oon himoinnut okonomiyakia heinäkuusta 2016

/ / / / / / /

Entäs te?! Ja hei Viena, Mari ja Jonna, haluaisin tietää teidän vastaukset myös!

Lisää luettavaa

Alkoholittomat juomavinkit juhliin

5 x Paras alkoholiton kuohuva

Vegaaninen pavlova

Vegaaninen pavlova

Gluteeniton pizzapohja (pellillinen)

Kommentit

Vastaa käyttäjälle ida365 Peruuta vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.

  1. Puuroriisistä voi tehdä sushia! :) Yhteen makipötköön saa helposti desin uppoamaan ja on samaan tapaan tahmeaa kuin sushiriisi! Itse teen aina sushit puuroriisiin, koska sushiriisi on kalliimpaa. En ole huomannut koskaan mitään eroa riiseissä, kun syön sushia, mutta varmaan sushi- ja riisitietoiset huomaavat. Siltikin, kannattaa kokeilla, jos ei ole jo kokeillut :)

    Itsellä toimi aika kauan pikaruokana juurikin makit. Nori-levyt säilyvät avattunakin tiiviissä paketissa kaapissa kauan, riisiä on aina ja pakkasesta löytyy usein joku kasvis tai jääkaapista kurkku. Näistä saa jo ihan syötävän pikaruokasushin soijan kanssa. Valmistuksessakaan ei mene kauempaa kuin pakastepizzan paistamisessa. Tämä siis vinkkinä kaikilla kiireisille, mutta jokseenkin terveystietoisille ihmisille :D

    1. Heii ihan sairaan hyvä vinkki!!! :D Siis ihan takuulla joo esim. mun sushitietäväinen siskoni huomais eron, mut aion kyllä kokeilla, koska tollainen homemade-sushijuttu olis just tosi ok tapa käyttää noi puuroriisit. Varmaan se ainakin edesauttaa asiaa, että maustaa riisin oikein.

      Hei tää oli niin kiva vinkki, kiitos!

  2. Hei ihana, luin näitä ja mietin että vitsit täytyy varastaa sama kysely, kunnes huomasin että olitkin lopussa heittänyt tämän meikälle! Joten käskystä ;) Haleja!

    1. Hei jesss, ihan best <3! Olen erityisen utelias, koska en oo koskaan kurkkinut sun kaappiin mutta oon spottaillut sun tekemiä ihania lounaita ig storiesissa! Pus!

  3. Mä oon joskus hätäratkaisuna tehnyt risottoa puuroriisistä. Oon lukenut ton vinkin jostain joskus. Toimii hyvin! :)