Testissä The TRAY / Glo Hotel Kluuvi

ravintolat Helsinki, ruoka
1 kommentti

Tiedättekö mikä on ihan parasta? Leikkiä turistia omassa kotikaupungissa!

Oon asunut Helsingissä reilut kaksi vuotta, mutta täällä on edelleen tosi monta paikkaa, jonne en vielä ole ennättänyt. Kesällä haluaisin käydä saarilla joilla en vielä ole käynyt ja ottaa kaupungin haltuun pyörän selästä. Haluaisin käydä kulttuurisaunassa ja testata ties kuinka monta ravintolaa ja kahvilaa. Ja arvaatteko mikä tuntuu ihan rikollisen ihanalta? Omassa kotikaupungissa hotellin lakanoihin sujahtaminen. Huh huh.

Glo Hotel Kluuvi ida365 magicpoks maj

Yövyin jokin aika sitten Marin kanssa Glo Hotel Kluuvissa yön ja vietettiin todellista turistipäivää Helsingissä kun ohjelmaan kuului kaupungilla pyörimisen lisäksi ravintolassa syömistä ja drinkeillä käymistä – ihan kuin ois ollut ulkomailla. Saatiin kutsu testaamaan Glo Hotel Kluuvin alakerran The TRAY, sillä siellä on tuttu keittiöpäällikkö, Jose.

The Tray Glo Hotel Kluuvi

Olen kuullut Josen herkuista kehuja sekä Marilta että Hennalta, joten tiesin, ettei alakerran raflassa ole kyse mistään tylsästä ja tavallisesta hotellin aulabaarista, mutta onnistuin silti yllättymään iloisesti! Erityisesti alkupaloja on pakko suitsuttaa; ne olivat ihan törkeän hyviä!

Ihastuin lohicevicheen ja beetroot papadanit olivat myös oikein hyviä, mutta yllättäen suosikiksi nousi tuo vuohenjuusto-mansikka-leipä. Voisi kuvitella että yhdistelmä vuohenjuustoa, mansikkaa, focacciaa, tryffeliöljyä, balsamicoa, vinegrettea ja pistaasia olisi ennalta-arvattava ja tavallinen, mutta eiii, tuo leipä on ihan hullun herkullinen! Salaisuus lienee Josen itsekehittelemä balsamico.

The Tray ravintola drinkit

The Tray vegaaninen

Pääruuaksi valittiin testiin jaettava annos, eli siis the tray,  jonka saa tilattua joko kasvis-, kana- tai lihaversiona. Kasvisversio on kokonaan vegaaninen ja gluteeniton, mutta monipuolinen kokonaisuus. Kahdelle se oli kuitenkin valtavan suuri, joten tällainen annos olisi varmasti parhaimmillaan isomman pöytäseurueen kesken – tai jos vähintäänkin toinen syöjistä on todella nälkäinen. Olisin jäänyt kaipaamaan ehkä vielä jotain lisukekastiketta tähän kasvis-trayhin, mutta muuten kokonaisuus oli monipuolinen ja siinä oli sekä paistettua, paahdettua, tuoretta ja rouskuvaa.

Huomaan, että innostun nykyisin eniten alkupaloista ja voisin tilata niitä useamman ja skipata pääruuan kokonaan. Onneksi niinkin oi tehdä! Ja Trayssa sellainen onnistuu hyvin myöskin.

Magicpoks Maj

The Tray Glo Hotel Kluuvi ravintola

The Tray selection, eli jälkkärikimara.Tuo linnunpesältä näyttävä mascarpone-ihanuus nousi mun suosikikseni, Mari tykkäsi eniten marenkia, passionkreemiä ja tuoreita mansikoita yhdistelevästä jälkkäristä.

ida365

The Trayssa oli tosi ihana palvelu ja mukavaa henkilökuntaa, eikä uskoisi, että paikka on sekä kauppakeskuksen että hotellin alakerrassa. The Tray on sellainen paikka, että siellä olisi helppo piipahtaa lasillisille oikeastaan kenen tahansa kanssa ja missä tahansa tilanteessa. Tykkään hotellien aulabaareista ja siitä, miten siellä ollessa tulee anonyymimpi olo kuin monessa muussa paikassa – ehkä siksi, että hotellissa ollessa tuntuu aina, ettei ole kotona vaikka olisikin kotikaupungissa ja tässä tapauksessa varmaankin noin kilsan päässä kotoa. Best.

Lisää luettavaa

Rakkauskirje Kalliolle

Rakkauskirje Kalliolle

Alkoholittomat juomavinkit juhliin

5 x Paras alkoholiton kuohuva

Vegaaninen pavlova

Vegaaninen pavlova

Kommentit

Vastaa käyttäjälle SeSilja Peruuta vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.

  1. Turistin leikkiminen kotikaupungissa on parasta varsinkin näin kesällä! Itsellä kans Kulttuurisauna on testauslistalla varsinkin kun juuri muutin siihen lähettyville, mutta seuraa on vähän vaikea löytää kun suurin osa saunovista kavereista on eri sukupuolta. Suosittelen kans Kaurilan saunaa Meilahden ja Seurasaaren välillä. :)