Keskeneräisyyden sietämistä

sisustus
7 kommenttia

Jihuuu, mun kesäloma osa 2 starttasi juuri!  (◡‿◡✿)

Istun junassa matkalla kohti Tamperetta, käyn siellä moikkamassa vanhempiani ja starttaamassa lomani. Olen huomannut, että maisemanvaihdos heti loman alussa tekee mulle todella hyvää, vaikka usein loman alussa tekisikin mieli olla hetki kotona ja järjestellä paikkoja. Jos jään kotiin, en pääse lomafiilikseen heti, joten parempi jättää kodin järjestely ja sisustaminen suosiolla elokuuhun.

ida hanhiniemi

Muutin nykyiseen kotiini jo aikapäiviä sitten, mutten vieläkään ole ehtinyt tehdä edes niitä välttämättömimpiä hankintoja! Käytännössä olen vain järjestellyt olemassa olevat tavarani uuteen tilaan sekä myynyt ja lahjoittanut turhat jutut eteenpäin. Luonnollisestikaan ihan kaikki ei sopinut uuteen kotiin (vanha ruokapöytä lähti 9 vuoden jälkeen uudelle omistajalle, sillä täällä on baaripöytä kiinteänä, yksi hylly päätyi työpaikalle kun en enää halunnut sitä jne) ja toisaalta multa puuttuu jotain juttuja täältä, jotka vanhassa kodissa olivat kiinteänä sisustuselementtinä, työpöytä esimerkiksi.

ida365 uusi koti

No Fear t-paita Sugar

Tarvitsisin keittiön baaripöydän ympärille korkeat tuolit jotta voisin syödä siinä muutenkin kuin seisten ja kutsua ystäviä illalliselle. Eteiseen tarvitsisin jonkin kaappi-/hylly-/työpöytäsysteemin, jotta tavarani eivät olisi aivan hujanhajan ja jotta saisin vaatekaapit niille suunnattuun käyttöön kaiken tavaran säilömisen sijaan. Haluaisin myös siirtää pöytäkoneen siitä keittiönpöydän päädystä pois johonkin fiksummalle paikalle…

Nämä kyllä ehtii sitten alkusyksystäkin, joten mennään kesä nyt sitten pienessä kaaoksessa. Kivempi fiilistellä nyt ja hankkia sitten jotain sellaista, minkä todella haluaa.

Freska kotisiivous kokemuksia

Olenkohan hehkuttanut teille tarpeeksi, miten fiksua oli, että tämän viimeisimmän muuttoni hoiti muuttofirma (jaa, olen näköjään hehkuttanut ainakin täällä)? Se oli ihan täydellistä ja ne eurot jotka siihen satsasin, olivat fiksuimmin käytettyjä euroja ikinä. Säästyttiin perheriidoilta, kipeytyneiltä seliltä ja koko muutto oli hoidettu 1,5 tunnis. Aiiivan parasta.

Toinen muuttoa hulluna helpottanut asia oli siivous ja sen ulkoistaminen. Muutin sellaisessa vaiheessa kevättä, että en oikeasti olisi edes ehtinyt muuttaa; kaikki deadlinet paukkuivat samoilla viikoilla ja oli ties mitä sovittua ohjelmaa, tilaisuuden järjestämistä ja työkuviota. Onneksi tajusin, että ihan kaikkea ei tarvitse tehdä itse ja jos kerran tuntuu siltä, niin miksi en panostaisi ulkopuoliseen apuun helpottaakseni omaa arkeani?

Kotimainen siivouspalvelu Freska tarjosi mulle tuparilahjaksi siivouksen ja ikkunoiden pesun kun mun kämpän pintaremontti valmistui ja pääsin purkamaan useita viikkoja muuttolaatikoissa olleet tavarat vihdoin paikoilleen. Se tuntui ihan älyttömän ihanalta ja sellaiselta lahjalta, jonka jälkeen miettii, että miten en ole tajunnut tämän hienoutta aiemmin.

Kai muhun on iskostunut sellainen ajatus, että jos jotain osaa, se pitää tehdä itse. Mutta miksi ihmeessä? Aikaa on rajallisesti ja jos jokin juttu vie enemmän kuin antaa, sen voi aivan hyvin ulkoistaa jos elämäntilanteen kannalta niin on parempi. Onhan se hitonmoista luksusta, että kotona käy siivooja – ja sellaista luksusta, johon mulla ei olisi varaa eikä haluakaan panostaa kuukausitasolla, mutta kerran pari vuodessa esim. ikkunoiden pesun suhteen todellakin. Tällaisen ulkoistamisen myötä mulle jää enemmän aikaa tärkeämmille asioille.

Jossain toisessa hetkessä ikkunoiden pesu ja muuttosiivouksen hoitaminen itse olisi mennyt terapiasta ja meditatiivisesta tekemisestä, mutta kevään kaaoksen keskellä ajatus ainoastaan ahdisti, joten olin maailman onnellisin kun koti oli siivottu putipuhtaaksi ikkunoita myöten työpäiväni aikana.

Kurkkailin Freskan hintoja ja normaali siivous mun kotiini maksaisi n. 68 € (2 tuntia, alle 40m2). Ikkunoiden pesuun pitäisi varata 2h lisää, eli kokonaissumma on tähän asuntoon ikkunoiden ja perussiivouksen osalta 136 € – ja kotitalousvähennyksen jälkeen ainoastaan 68 €! – , kun seuraavan kerran tilaan ikkunoidenpesun. Tarkemmat hinnat voit kurkata täältä.

Pesun saa muuten myös omilla pesuaineilla, jos sellaiset järjestää siivoojaa varten eikä halua maksaa lisämaksua pesuaineista ja -tarvikkeista; tällöin siivous siis voidaan tehdä ekopesuainein, mikä on mielestäni loistava juttu.

Mun kodin siivosi ihana Marta, jonka kanssa vaihdoin ennen töihin lähtöä muutaman sanan. Hänestä tuli välittömästi luotettava ja lämmin fiilis, joten jätin kotini hyvillä mielin hänen huomaansa. Kun palasin töiden jälkeen kotiin, ikkunat kimalsivat puhtauttaan ja erityisesti kinkkiset ja erittäin likaiset ikkunankarmit ja sisäosat olivat todella paljon siistimmät, kuin aamulla töihin lähtiessäni, vaikka arvelin, ettei niihin vuosia pinttynyt lika ja kaupunkipöly lähtisi mihinkään. Tiskialtaat kiilsivät ja kaikki pinnat oli supersiistit. Vaikka olen aika näppärä siivooja itsekin, en olisi saanut yhtä siistiä jälkeä, kuin Marta tuossa ajassa sai.

Huomasin myös sellaisen hauskan jutun, että kun siivous oli jonkun toisen tekemä, onnistuin pitämään tavarat oikeilla paikoilla paljon normaalia pidempään! En siis saanut kaaosta aikaiseksi samalla tahdilla mitä yleensä, sillä toisen siivoamisjälkeä arvosti näemmä omaa enemmän.

kotona

365 days with ida

Hyvin eletty kirja

Uusi koti ja uudet nurkat ovat tuntuneet ihan älyttömän ihanilta. Ihan kuin ylimmässä kerroksessa olisi helpompi hengittää, kuin maantasossa asuessa. Valkoiset lautalattiat tuntuu omilta ja vaikka kämppä on näillä helteillä sauna, en viitsi valittaa, kun sisälle lankeavat auringon säteet tekevät kaikesta niin paljon kauniimpaa. En edes tajunnut, miten hämärä mun aiempi asuntoni oli, vaikka sielläkin oli kaksi isoa ikkunaa ja korkeat huoneet.

Kiinnostaako teitä sisustusjutut? Olen pohdiskellut muutamia sisustushankintoja ja mietin, josko jakaisin niitä tännekin. Esim. niiden keittiöntuolien suhteen kuulisin mieluusti teidän ajatuksianne, etenkin jos teistä jollain sattuisi olemaan kokemuksia just niistä tuoleista joita olen harkinnut.

Lisää luettavaa

ida hanhiniemi – uusi koti.

Uudessa yhteisessä kodissa – vihdoin!

Ida Hanhiniemi Iittala

Iittalan kierrätyskokoelma meillä kotona

Haaveena yhteinen koti (ja yhteinen asuntolaina)

Suosikkini: Oiva Toikan Frutta

Kommentit

Vastaa käyttäjälle ida365 Peruuta vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.

  1. Kiinnostaa sisustusjutut! Itse asustelen vuokrakämpässä (jota tosin *rakastan*), mutta/joten sen somistaminen on jäänyt suht vähälle. Heti muuttaessani tilasin upeat printit, mutta tietysti ne ei ole standardikokoja Suomessa vaan pitäisi viedä ihan kehystettäväksi asti.. Huoh. Muuten olen soveltanut edullisia tuotteita mm. saamalla kierrätettyjä huonekaluja, leikkokukilla ja Hemtexin aletavaralla. Sun kamat näyttää ihanilta, varsinkin toi valo ja kirjameri. Haluaisin saada itse jotain nk. kahvipöytäkirjoja, mutta toistaiseksi olen pitänyt kaiken pölyltä piilossa kaapissa. :)

    x Laura / Laura Loukola Beauty Blog

    1. Aaa hitto joo, totta, tota oon miettinyt kans välillä jotain printtejä netistä selaillessani! Oon meinaan kerran kehystyttänyt taulun ja se maksoi miltei parisataa hehe, mut toisaalta, oli se sen arvoistakin.

      Kiitos ihanasta kommentista <3

    1. Se on Ikean, ostettu viis tai kuus vuotta sitten varmaan, mutta taitaa olla vieläkin valikoimissa?