Vastuullisempi vaatekaappi – missä mennään?

muoti
21 kommenttia

Kirjoitin puolitoista vuotta sitten jutun otsikolla ”tavoitteena eettisempi vaatekaappi”. Missä nyt mennään, miltä vaatekaapissani näyttää?

Aloitin tuon blogipostauksen puolitoista vuotta sitten näin ja koska musta tuntuu, että tämä muistutus on edelleen tarpeen, lainaan ronskisti itseäni tähän alkuun:

”Olen huomannut, että joitakin ärsyttää ihan mielettömästi se, että kirjoitan eettisestä muodista tai vinkkailen fiksumpia valintoja, vaikka en itse ole täydellinen kuluttaja. Minusta nuo kaksi asiaa eivät sulje toisiaan pois millään tapaa, päinvastoin. Se, että tiedostan ristiriitoja omassa kuluttamisessani on ensimmäinen askel siihen, että teen omalla kohdallani muutoksia. Ja se, että kirjoitan ajatuksistani, löydöistäni ja vinkeistäni täällä, ei ole oman sädekehäni kiillottamista vaan osa omaa matkaani eettisemmän vaatekaapin rakentamiseksi. Ja tietysti toivon, että joku teistä tarttuu aiheeseen omalla kohdallaan ja pohtii kuluttamistaan hieman kriittisemmin.”

Tämä ajatus pätee kaikkiin muihinkin elämän osa-alueisiin; kylppärinkaapin sisältöön, matkustukseen, jääkaappiin ja kuiva-ainekaappien sisältöön, siihen mitä valitsee tilattavaksi ravintolassa, siihen, millä siivoa kotinsa, miten sisustaa ja ylipäätään kaikkeen.

zadaa bloggaaja

Kun vastuullisuusasian ajattelee positiivisen kautta, mahdollisuutena vaikuttaa jokaisella valinnallaan, on paljon helpompi suhtautua itseensä ja muihin innostuen eikä syyllistämisen kautta. Syyllistäminen ei vie asioita eteenpäin ja on hyvä muistaa, ettei kukaan tässä maailmassa ole täydellisen eettinen ja ekologinen. Jokainen valinta voi olla arvovalinta ja silloin jokaisella meistä painottuu eri arvot eri järjestyksessä. Toisella tärkeintä on valita lähellä tuotettu, toiselle tärkeintä on, ettei tuotteessa ole mitään eläinperäistä. Toiselle tärkeintä on vuosien kestävyys ja toiselle luonnonmateriaalit. Toiselle hinta on iso kysymys ja toinen tekee valinnat estetiikka edellä.

Jo se, että synnymme tähän maailmaan, on ympäristökatastrofi, mutta voimme omilla valinnoillamme vaikuttaa siihen millaiseen kuntoon maapallo jää meidän jälkeemme ja samalla tietysti myös siihen, miten läheisemme valitsevat. Vaikuttajilla, bloggaajilla, julkisuuden henkilöillä ja kaikilla paljon muita ihmisiä tavoittavilla tyypeillä on mielestäni suuri tilaisuus vaikuttaa asioihin, mutta siinä samalla kuka tahansa meistä voi olla kaveripiirissään se innostava tyyppi, jolta muut voivat oppia fiksumpia tapoja. Kaikkien meidän valinnoilla on väliä.

vyölaukku

Nahkatakki, mekko, maiharit ja vyölaukku – second hand, kaikki löytöjä Zadaan kautta 

 

Viimeiset vuoden olen koettanut toden teolla kiinnittää huomiota siihen, mitä ostan vaatekaappiini. Ostan uutta ja vanhaa, mutta mahdollisuuksien mukaan pyrin ostamaan käyttövaatteet second handina. Ajattelen, että on fiksumpaa ostaa jotain jo kertaalleen ostettua ja antaa tuotteelle pidempi käyttöikä kuin ostaa kaupasta jotain upouutta. Mutta tietysti on tilanteita, jolloin uuden ostaminen on itselle paras vaihtoehto.

Olen ostanut tänä vuonna uusia kesävaatteita (tämän kesän helteet saivat ymmärtämään, että mun vaatekaappi on todellakin syksypukeutumiseen suunniteltu) – pari uutena, jonkun kesätopin käytettynä. Jos olisin tajunnut aiemmin, millaisista helteistä tulemme nauttimaan, olisin koettanut löytää kesämekkoset aiemmin second handina, mutta nyt ostin pari uutena kaupasta, kun en löytänyt siihen hätään mieluisia muualta.

nahkatakki

Uusia vaatteita ostaessa kiinnitän huomiota materiaaleihin, brändiin ja siihen, miten ja missä tuote on valmistettu. Alusvaatteet, treenivaatteet, istuvat farkut ja jotkut tietyt ajankohtaiset hankinnat jotka pitää saada heti ostan uutena ja koetan silloin valita joko brändin, jonka kestävyyteen olen voinut aiemminkin luottaa tai sitten tuotteen, jossa on materiaalit kohdillaan ja kestäväntuntuiset tikkaukset ja hyvät leikkaukset. Katson, että tuotteessa on sellaiset pesuohjeet, ettei vaate ole ekasta vesipesusta pilalla tai vaadi jatkuvaa erityihuoltoa.

Tarkistan, löytyykö kaipaamaani vaatetta eettisiltä & ekologisilta brändeiltä, joiden visuaalisuus viehättää minua ja jos en tiedä brändin vastuullisuudesta sen enempää, tarkistan vähintäänkin valmistusmaan ja koetan miettiä, kuka vaatteen on valmistanut. Mian Sugar Universeen kirjoittaman jutun kohta 5 kannattaa pitää mielessä uutta ostaessa. Yhden kesämekon ostaminen kirpaisi jotenkin ihan erityisesti – mietin oston jälkeen, ettei tee mieli esitellä sitä blogissa, kun en tiedä sen valmistusoloista mitään, vaikka itse mekko onkin ihana ja tulee varmasti kestämään käytössä vuosia.

Onneksi mulla on tämä blogi, muuten en varmasti haastaisi itseäni niin paljon kulutusvalinnoissani.

dr martens kiiltonahkaiset maiharit

Mun ekat Dr. Martensenit palvelivat kuusi syksyä, talvea ja kevättä ja siihen päälle parit kesäfestarit. Nyt ekat Martensenit saavat jäädä kakkoskengiksi, ehkä lähinnä festarikäyttöön, sillä niiden pohjista tulee loskakelillä vesi läpi. Mutta just hyvä, että palvelevat edelleen jossain käyttötarkoituksessa.

Kun ostan vaatteita second handina, katson että tuote on siisti, ei haise eikä siihen ole pinttynyt tahroja tai likaa. Tarkistan materiaalit ja suosin vanhoja aikaa kestäneitä klassikoita, sillä jos jokin vaate on kestänyt vuosikymmeniä ennen minua, se tulee kestämään vuosia Löysin itselleni uudet Martensenit Zadaasta ja koska ostin nämä kesän alussa, myi myyjä uudenveroiset kengät todella edullisesti.

Tämä onkin yksi hyvä vinkki kestävämmän vaatekaapin rakentamiseen: tiedosta, mitä kaapistasi puuttuu (tee vaikka lista puhelimen muistioon) ja etsi kirppiskierroksilla ja Zadaa-selailuhetkinä just noita puuttuvia juttuja, sesongista huolimatta. Kesällä talvitakkeja ja neuleita voi löytää tosi edullisesti ja keskellä talvea voi löytää ihania kesämekkoja ihan eri hintaan kuin silloin, kun käristyskupolihelteet paahtaa päällä.

leopardimekko ida365

Huomaan, että second handia ostaessa annan itselleni helpommin luvan ostaa jotain sellaiselta brändiltä, jolta en ostaisi uutena mitään – mutta tällöinkin tarkistan materiaalit ja mietin, onko vaatteelle käyttöä pidemmällä ajalla vai olenko ostamassa jotain siksi, että vaate on just nyt trendikäs. Esim. kuvien leopardimekko on alunperin ketjuvaateliikkeestä ja toki kovin trendikäs juuri nyt, mutta ostopäätökseen vaikutti se, että sekä kuosi että malli on ajaton, olen tykännyt leopardikuosista vuosia joten tiedän, etten kyllästy siihen tämänkään sesongin jälkeen. Nyt toivon että mekko kestää käyttöä ja jos niin on, se on ollut todella onnistunut ostos, sillä se on jo nyt yksi mun vaatekaapin käytetyimmistä vaatteista.

Olen ostanut talveksi toppatakin kirpparilta ja löytänyt jo alkuvuodesta Zadaan kautta gaalamekon, jolle ei mitä ilmeisimminkään olekaan tänä vuonna käyttöä – kerrankin kun ajattelin olleeni järkevä ja ajoissa! Noh, ehkä joku järjestää sellaiset juhlat, joihin kimaltava juhlamekkoni sopii. Ja nytpäs on sitten juhlamekko valmiina, niiden löytäminen juuri ennen juhlaa on aivan mahdotonta.

eettinen muoti - second hand -löydöt zadaasta

Mulla on kaksi pientä nahkalaukkua, joita käytän jatkuvasti: tämä punottu lempparilaukku, joka on ahkerassa käytössä kesäisin ja reissuissa ja tämä musta laukku, jota käytän aina arjessa. Niiden kaveriksi löysin kesällä Zadaasta nahkaisen vyölaukun jota oon käyttänyt paljon festareilla ja reissuissa ja myös arkena – vyölaukku on musta hauska klassisen trenssitakin kanssa.

En tavallaan olisi tarvinnut vyölaukkua, mutta se on tehnyt mun vaatekaapista mun omissa silmissä paljon monipuolisemman tuntuisen! Vyölaukku sopii asiallisempiinkin asukokonaisuuksiin ja tekee niistä paljon rennompia verrattuna siistiin käsilaukkuun yhdistettäessä. Joskus koko vaatekaappi voi tuntua uudelta vaikka hankkisi vain yhden uuden asian.

Jos tuntee oman tyylinsä hyvin tai käyttää aikaa sen analysointiin, saattaa tällaisia asioita tajuta vahingossa. Pinterestin tyylikansiot ja omien vaatteiden läpisovittelu oikeasti auttavat hahmottamaan oman vaatekaapin sisältöä ja yhdistelymahdollisuuksia. Ei vaatteiden testailu ja sovittelu ole pinnallista ajanhukkaa, vaan oman vaatekaapin optimointia. Testailu auttaa keksimään uusia yhdistelmiä. Mä ainakin hahmotan kesävaatteet poispakattuani, että multa puuttuu musta t-paita ja harmaa lyhyt neule – niiden avulla vaatevalikoimani olisi paremmin hyödynnettävissä. Siispä etsin noita molempia aina kirppisreissuillani ja Zadaata selatessani.

eettisempi vaatekaappi

Mia kirjoitti tästä samasta aiheesta tosi inspiroivan jutun Sugar Universeen otsikolla ”10 keinoa vähentää kuluttamista”, suosittelen lämmöllä lukemaan sen ja allekirjoitan vinkit täysin. Mulle toimivin vinkki on yksinkertaisesti olla käymättä kaupoissa – onneksi en ole pariin vuoteen juuri ehtinytkään, mutta totta kai keksin mielitekoja muualtakin. Pinterestiä selatessa mieliteot vain ovat usein järkevempiä, sillä innostus kohdistuu usein eksaktin vaatten sijaan johonkin väriin tai materiaaliin.

Moni teistä kommentoi tuohon puolitoista vanhaan postaukseeni ja mietti silloin omia vaatteidenhankkimistottumuksiaan. Olisi kiva kuulla, onko teidän ostotottumuksissa tapahtunut muutoksia? Mietittekö asiaa enemmän? Oletteko löytäneet kiinnostavia eettisiä brändejä?

Lisää luettavaa

5 uuden vaatteen vuosi paketissa

Yli neljä vuotta ostamatta pikamuotia

kööpenhamina second hand

Ihanat second hand -putiikit Kööpenhaminassa

Vastuullinen uimapuku

7 x vastuullisempi uikkaribrändi

Kommentit

Vastaa käyttäjälle ida365 Peruuta vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.

  1. Tää on kyllä niin hyvä aihe! Viimeisen melkein 2v aikana mitä olen ollut Carlingsissa töissä, olen oikeasti herännyt (ja turtunut) tähän kuluttamiseen ja ruvennut kunnolla miettimään valintojani. Ei se henksuale onneksi saa kuluttamaan muuhun kuin farkkuun, kun huomaa ettei lopulta tarvitse juuri mitään. Eikä tee mieli kierrellä kaupoissa, kun on siellä töissä. Zadaata voi selata kotisohvalla :)
    Onneksi heräsin kesän alussa Zadaan käyttöön ja löysin mustat Timberlandin talvikengät sieltä pilkkahintaan, mutta noi martensit oli kyllä kunnon löytö!

    1. Me Zadaalla lähetetään täältä toimistolta paljon sydämiä sekä sulle Henje että Idalle. Juuri noin Zadaata ”kuuluu” käyttää! <3

      1. Jep, Zadaa on just tuosta syystä niin nerokas, että voi etsiä just sitä mitä kaipaa enkä mä ainakaan koe, että saisin samalla tapaa liikaa virikkeitä tai ostohaluja kuten kaupoissa pyöriessä. :)

  2. Tosi samanlaisia ajatuksia ja kokemuksia sun kanssa tästä vaatteiden ostamisesta! Muutama vuosi sitten aloitin tietoisesti vaatteiden ostolakon (kirppariostokset taisi olla sallittuja) ja sitä oli helpoin toteuttaa niin, ettei käynyt kaupoissa pyörimässä. Se sitten jäi oikeastaan päälle, kun samoihin aikoihin tieto ketjuliikkeiden epäeettisistä toimintatavoista vihdoin iskostui mieleen ja nykyään lähes kaikki vaatteet tulee ostettua second handinä. En tiiä, ootko törmännyt sellaiseen käytettyjen vaatteiden nettikauppaan kuin Rekki, sieltä oon ite tehnyt tosi hyviä löytöjä. Pitäisikin nyt taas käyttää aikaa kesän ajan telakalla olleiden talvivaatteiden sovitteluun ja uusien asujen suunnitteluun, kiitos siis vinkistä! Eli jatka siis ehdottomasti näiden kirjoittamista, tosi mukava lukea tällasesta teemasta, jota itsekin pyörittelee päässään melkein päivittäin :)

    1. Joo, tollainen lakkoilu on oikeasti fiksuin tapa, niin ei tule houkutuksia. Rekki on joo tuttu, mutten ole sieltä koskaan löytänyt mitään, jotenkin toi Zadaan käyttöliittymä esim. tuntuu helpommalta. Kiva kuulla että oot tehnyt sieltä hyviä löytöjä!

      Kiitos ja kiva että tästä oli iloa :) Toi vaatteiden sovittelu on oikeesti tosi fiksua, ei sitä muuten tajua kaikkia yhdistelmämahdollisuuksia!

  3. Ah, Zadaa on kyllä oikea aarreaitta! Viimeisin löytöni sieltä oli todella hyväkuntoinen Samsøe & Samsøen villakangastakki (superhyvät materiaalit), jolle jäi Zadaa-krediittien jälkeen hintaa 15 euroa toimituskuluineen

    1. EIKÖ! :D Huhhuh, kuulostaa ihan naurettavan hyvältä löydöltä!

  4. Täytyypä testata Zadaata, jos sieltä tekisi löytöjä! Myönnän että second hand -shoppailussa oon täysi noviisi, joten sillä saralla on petrattavaa huomattavasti. Sentään uutta ostaessa yritän nykyään valita merkit ja kaupat tarkemmin ja panostan ostoksissa laadukkaisiin luonnonmateriaaleihin. Yritän myös ostaa vain tarpeeseen – ostoslista kulkee aina puhelimessa mukana :) Pienikokoisena ei valitettavasti aina oo varaa odotella sitä täydellistä, eettistä ja ekologista vaihtoehtoa, mutta samoilla linjoilla sen suhteen että parempi edes yrittää ja tehdä minkä voi!

    1. Mä ymmärrän ja mulla on tuo sama ongelma kenkien kanssa, että silloin kun löydän oikeasti sopivat ja nätit ja budjettiin menevät, niin sitten ostan, koska liian usein sellaisia ei löydy etsimälläkään. Onneksi se, että tietää mitä oikeasti tarvitsee, helpottaa tosi paljon sitä ettei osta mitään turhaa ja tekee löytöjä kirppikseltä vähän vahingossa kun silmät hakeutuu automaattisesti etsimään just niitä puuttuvia juttuja :)

  5. Luin kommenttini tuosta aiemmasta postauksesta ja pakko sanoa, ettei mun ostotottumukset ole muuttuneet juurikaan ! Ehkä kokonaisuudessaan ostan vähemmän. Uutena ostan yhä vaan vähemmän, tänä keväänä ostin bikinit ja uimapuvun, jotka tulikin yllättäen todella tarpeeseen tänä kesänä, hahaa. Nyt minuu ihan hirveesti kutkuttelee yhdet Vagabondin kengät, mutta saa nähdä raaskinko niitä(kään) ostaa. Seuraava juttu olisi varmaan sellainen vaatekaapin järkevöittäminen eli hyviä perusvaatteita, mun kun tulee aina vaan tartuttua niihin kaikkii kreisikuoseihin kirpputoreilla. Heh.
    Swedish stockingsin sukkahousuja oon ostanut, kun tuolloin 1,5 vuotta sitten joku niitä kehui kommenttiosiossa ja oon kyllä ollut tyytyväinen :–) Suosittelen siis ! Nykyään valikoimassa on myös pilkkusukkiksii, JES !!

    1. No mutta toi kuulostaa siltä, että ostat tosi vähän mitään uutena, siistiä! :) Ja hei onpa kiva kuulla noista swedish stockingseista, koska mun on pitänyt niin monesti testata ne, mutta nudgesta oli viime syksynä ja talvena aina loppu se väri ja paksuus mitä etsin sillä hetkellä, joten päädyin ketjuliikkeiden sukkiksiin. Mistä sä tilaat / ostat omasi?

  6. Tietenkään kukaan ei ole täydellinen, mutta on todella tekopyhää mainostaa H&M:n greenwashattua Concious-mallistoa samalla kun H&M tekee isoja lupauksia joita ei yritäkään yltää, kerää kierrätysvaatteita joista olematon osa oikeasti kierrätetään ja ei vuosienkaan jälkeen ole laajentanut Concious-ajatusmallia vuosittain muutaman vaatekappaleen ulkopuolelle. Sen ymmärrän, että on pakko shoppailla isoissa ketjuliikkeissä jos ei ole varaa eettiseen muotiin, mutta sinä olet hyvin toimeentuleva henkilö, jolla tähän ei pitäisi olla mitään tekosyytä.

    1. Enhän mä tänään ollutkaan shoppailemassa uusia vaatteita tuosta mallistosta, vaan kuulemassa ja jakamassa tietoa siitä – myös esim. niille, joilla ei ole varaa ostaa kaikkea pieniltä eettisiltä ja ekologisilta yrittäjiltä – eikä kyllä ole mullakaan, vaikka tulenkin hyvin toimeen.

      Maailma ei muutu siten, että ne, joilla on varaa, ostaa pieniltä tuntemattomilta ekobrändeiltä – suurin muutos tarvitaan nimenomaan näihin monikansallisten jättien toimintoihin ja sen perusteella mitä tänään kuulin, tekee H&M tosi paljon töitä parempien valintojen eteen. Vuoteeen 2020 mennessä KAIKKI H&M groupin käyttämä puuvilla pitäisi olla joko luomupuuvillaa tai better cotton -sertifioitua. Vuoteen 2030 mennessä KAIKKIEN raaka-aineiden taas tulisi olla joko kierrätettyä, lähtökohtaisesti ympäristöystävällistä tai luomua – miten hiton iso ja hieno tavoite, kun ottaa huomioon, että H&M on maailmanlaajuisesti ihan älyttömän iso toimija! Esim. puuvillan suhteen ilmeisesti yksi isoimpia, joten tuollaisilla tavoitteilla ja lupauksilla on todellakin väliä.

      Voisin kysyä noista kierrätysmatskujen osuuksista yms tarkemmin H&M:ltä mutta ymmärsin, että tällä hetkellä miltei 50% käytetystä puuvillasta on jo joko Better Cotton -standardit täyttävää tai luomua, joten kuulostaa siltä että isoja harppauksia on otettu. Tietysti voi sitten miettiä, onko puuvilla ylipääätään hyvä vaihtoehto, mutta just H&M:n kaltaisilla jäteillä onkin mahdollisuuksia kokeilla uudenlaisia materiaaleja ja innovoida täysin uusia kankaita ja tapoja käyttää vähemmän materiaaleja valmistukseen jne. Tällaiseen ei pienillä toimijoilla ole usein mahdollisuuksia.

      Kaikissa tällaisissa jutuissa on tietysti epäkohtia, eikä kukaan meistä ei ole täydellinen kuluttaja. Enkä mä varsinkaan ole koskaan niin väittänytkään, mutta haluan tuoda esille kanavissani parempia vaihtoehtoja. Siitä ei ole montaakaan vuotta kun vielä ostin surutta kaikenmaailman halpisrytkyjä ebaysta, joten ihan oikeasti sitä on itsekin tultu tosi pitkälle omien kulutustottumuksien suhteen, vaikka parannettavaa riittääkin tietysti tosi paljon.

      On utopististä ajatella, että yhtäkkiä kaikki lopettaisivat kuluttamisen seinään. Tai alkaisivat kiinnostua eettisyydestä niin, että olisivat valmiita unohtamaan esim. itseään puhuttelevat tyylit ja vaatteet ja menemään vain etiikka edellä. Se ei vain mene noin joten siksi IHAN kaikkien täytyy reagoida – isojen toimijoiden ja pienien. Mietin paljon myös sitä, että miksi aina ne bloggaajat saavat kaiken kuran niskaansa, jotka koettavat nostaa enemmän erilaisia ja eritasoisia fiksumpia vaihtoehtoja kanavissaan? Laitatko sä tämänkaltaisen kommentin kaikille muillekin tilaisuuteen osallistuneille vai vaan mulle, koska olen nostanut fiksumpia valintoja esille täällä? Jos en olisi, niin olisiko mulla sitten parempi oikeus nostaa jotain jollain määrityksellä fiksumpaa mallistoa esille? :) Hmmh, pohdiskelen tätä vain.

      1. Ja vielä toinen side note, ei pelkästään sulle, vaan oikeastaan koko tätä tällaista keskustelua kohtaan; miksi et kommentoi sun omalla nimellä ja kasvoillasi? Olisi tosi reilua ja mukavaa, jos näitä asiallisia ja kriittisiä kommentteja uskallettaisiin lähettää omilla tiedoilla ja linkillä omaan instaan tai blogiin siinä missä kivoja ja neutraalimpiakin kommentteja.

        Instassa stoorivastauksiin ei tuu koskaan mitään vähääkään hyökkäävää, kun siinä on niin ihminen vasten ihmistä, että kommentoijat muistaa varmaan jotenkin ihan eri tavalla sen vastassa olevan ihmisen inhimillisyyden. :) Kriittisiä kommentteja tulee tietty välillä, mutta ne kirjoitetaan ihan eri hengessä kuin anonyymisti blogiin.

      2. Just tänään huomasin uutisen, missä kerrotaan, että H&M:n työntekijöiden olot eivät ole parantuneet, vaikka kovasti on vuosikausia lupailtu: https://eetti.fi/2018/09/26/nalkapalkat-ja-tyolakien-loukkaukset-edelleen-yleisia-hmn-tehtailla/

        Se, että ”tehdään tosi kovasti töitä” ei auta, jos muutosta ei todellisuudessa tapahdu. En usko, että on olemassa tapaa, jolla halpaa pikamuotia voisi kutsua millään tapaa eettiseksi. Mutta hyvä silti, että kirjoitat aiheesta, herättää toivottavasti sellaisiakin tyyppejä, joita vastuullisuuskysymykset eivät muuten niin kiinnosta.

        1. Kiitos Minna linkkauksesta, tähän en ollut törmännyt aiemmin :( Ihan uusi juttu näköjään.

          En usko minäkään, että pikamuoti olisi koskaan täysin eettistä, mutta en usko, että sen kuluttaminen ja ostaminenkaan koskaan loppuu – ja jos asiasta ei puhuta mahdollisimman monessa eri kanavassa ja mahdollisimman monenlaisen kuluttajan toimesta, ei viesti mene koskaan isoille joukoille jotka eivät edes tiedä, mitä eettinen muoti tarkoittaa. Tämä aihe on ihan hullun vaikea ja tärkeä ja siksi siitä pitää herätellä keskustelua eri lähtökohdista.

  7. Tää on just hyvä aihe ja ilahduttaa, että aika moni miettii näitä juttuja nykyään. Mulla on käynnissä samanlainen projekti vaatekaapin suhteen ja sen seurauksena syynään nykyään materiaalit tosi tarkkaan ja yritän aina ostaa vaan tarpeeseen. Oon myös oppinut olemaan ostamatta ja saanu tosi hyviä fiiliksiä siitä, että melkein jo tuotetta kassalle kantaessani oonkin tajunnut jättää sen kauppaan, koska en oikeesti tartte sitä.

    1. Tosi hyvä! Tarpeeseen ostaminen on isoin muutos varmasti mitä omassa ajattelussa tarvitaan, jotta saa kestävämmän vaatekaapin rakentamisen käyntiin. Ja se auttaa miettimään myös muita ostotottumuksia – ruokakaupassa, meikkien ja kosmetiikan suhteen jne.

      Mä oon kans palannut vanhaan ajatteluun sen suhteen, että jätän asiat hautumaan yön yli. Tämä ei tietysti onnistu kirppisostoksilla aina, mutta Zadaassakin voi onneksi tallennella tuotteita ja miettiä, onko se tallennettu juttu just oikea vai ei. :)

  8. Olen seuraillut blogiasi vuosia, ja huomaan muutoksen sinun ja myös omissa ajatuksissani kulutusta kohtaan. Kuten sanoitkin, edelleen on asioita, jotka vaativat opettelua, mutta olen todella tyytyväinen siihen, miten tarkaksi ostajaksi olen tullut. Ja on myös todella mahtavaa ollut huomata, miten entistä enemmän alkaa tulla eettisiä vaatemerkkejä (etenkin suomalaisia, joita seuraan enemmän), jotka myös ovat nättejä! Eettisistä urheiluvaatemerkeistä en sen sijaan tiedä juuri mitään. Olisiko sinulla vinkata jotain merkkejä? :)

  9. En ollutkaan kommentoinut tuota aiempaa tekstiäsi, vaikka olin ihan varma, että olisin!!!

    Oma vaatekaappini on ollut vuosia aika samanlainen ihan siitä syystä, että inhoan kierrellä kauppoja ja ostaa vaatteita. Nuorempana jaksoin vähän, nykyään en edes sen vertaan. Siksi olen jo vuosia tsekannut tarkkaan materiaalit ja laadun ostaessani, jotta vaatteet myös kestäisivät käytössä pitkään – ja uusien ostamista voisi vältellä mahdollisimman pitkään. Käytettynä olen ostanut aina sen verran, kuin jotain tarpeellista on löytynyt. Villapaidoistani taitaa kaikki yhtä paitaa laskematta olla kirppareilta.

    Nykyään yritän jaksaa kiertää enemmän kirppareita, ja ostaa tarvitsemani mahdollisimman pitkälti sieltä. Se on vaan haastavaa, koska se vaatii aikaa ja energiaa kierrellä kirppareita. Hitsit miten helppoa on, kun on löytänyt (uutena) hyvän t-paidan, ja on vonut ostaa sitä jonkun 5 kpl ja unohtaa sitten uusien paitojen hankinnan muutamaksi vuodeksi kokonaan… Ja oikeasti tällaisia t-paitoja löytyy kaapistani, käytän niitä edelleen joka viikko, koska ovat olleet laadukkaita ja kestäneet kulutusta. Ehkä sellaisten vaatteiden ostaminen uutena ei kuitenkaan ole ollut huono valinta.

    Olen itse siitä iloinen, että käytän omistamistani vaatteista tällä hetkellä kaikkia. Joitain spessumpia vaatteita tietysti harvemmin, mutta kaikkia kuitenkin. Viimeksi kun perkasin vaatekaapista pois lähteviä, niin niitä kertyi vain muutaman kappaleen verran. Yhdet ulkoiluhousut, joita en sitten kuitenkaan koskaan osaa pukea lenkille ja pari paitaa, jotka ovat muuten kunnossa, mutta eivät enää ihan omaa tyyliä (molempien ostamisesta on vuosia, eli ovat kuitenkin olleet jo pitkään käytössä). Luulen, että tällaisia vaatteita tulee aina silloin tällöin, koska vaikka tyyli on aika vakiintunut, eikä harhaostoja juuri koskaan tee, niin silti joistakin vaatteista vain vuosien aikana ajaa aika vähän ohi. Onneksi ne on helppo kierrättää, kun ovat vielä käyttökelpoisia kaikki.

    Mitä tuolla ylempänä kommentoitiin jotain liittyen kalliisiin vaatteisiin ja toimeentuloon liittyen, niin minusta tärkeää kyllä on se, että kaikilla olisi mahdollisuus ostaa eettisempiä vaatteita. Itse olen halunnut aina pyrkiä eettisimpiin vaihtoehtoihin, vaikka tulotaso on vaihdellut opiskelijabudjetista työssäkäyvän budjettiin. Toki se on sitten eri asia, että kannattaako niitä vähäisiäkään rahojaan kantaa vaikka H&M:ään, mutta shoppailua inhoavana ymmärrän, jos ei myöskään jaksa kierrellä kirppareita etsimässä sitä tarvitsemaansa t-paitaa tai sukkaparia.