Stressin hoito luonnollisilla tuotteilla

hyvinvointi
5 kommenttia

* Kaupallinen yhteistyö, PUR Hyvinvointikauppa

Tämä syksy on ollut aikamoinen. Viime kevätkin oli, jos totta puhutaan – olen vain ehtinyt jo tosi hyvin unohtaa eikä se muuten ole ainut asia, mitä olen viime aikoina unohdellut – ja se muuten on selkeä oire pitkittyneestä stressistä.

Stressin oireet ovat kirjavia ja siksi niitä on voi olla välillä vaikea tajuta, etenkin, jos ei ole sellainen tyyppi, joka valittaisi kaikesta pienestä ja kiinnitäisi toistuviinkaan pieniin oireisiin sen kummempaa huomiota. Jossain vaiheessa aloin kuitenkin tajuta, että hitto, mullahan on vaikka mitä oireita, jotka selkeästi ovat jollain tapaa seurausta pitkään jatkuneesta stressistä. En oikein palautunut viikonloppujen aikana enkä saanut nukuttua kunnolla. Tajusin myös, että tämä syksy on eka syksy, jolloin en ole lähtenyt kiireisimmän syyssesongin jälkeen viikon rantalomalle ja nyt tajuan, että se on saattanut aiempina vuosina olla pelastukseni.

Uskon, että jokainen meistä tarvitsee lepoa ja lomaa, oli arki kuinka ihanaa tahansa. Tauoille ja lomille on syynsä; ne vievät ajatukset hetkeksi pois kaikesta siitä, mitä yleensä tekee ja auttavat palautumaan. Koska kivoistakin jutuista voi uupua. Ehkä kaikista mieleisimmistä hommista uupuukin herkimmin, kun ei haluaisi sanoa mihinkään ei, haluaa tehdä kaiken huolella ja tuntuu siltä, että haluaa tarttua jokaiseen tilaisuuteen?

Stressin hoito luonnollisesti

Tänä syksynä stressi ja uupumus menivät mun kohdalla siihen pisteeseen, että aloin unohdella asioita. Onneksi en töissä, vaan vain omassa elämässäni, mutta silti – menin esimerkiksi junalla hierojalle, kuten aina, mutta ihan väärän päivänä väärällä viikolla. Pelottavinta oli ehkä se, että tajusin että mun hiukset olivat alkaneet tippua ilman mitään selkeää syytä. Sain pari migreenikohtausta jotka ovat aina olleet mulle selkeä merkki siitä, että nyt menee liian lujaa. Olen saanut migreenikohtauksia elämässäni alle kymmenen kertaa ja jokaikisen niistä todella stressaavissa elämänvaiheissa.

Ehkä pahin kaikista oli se, etten saanut enää nukuttua; sain kyllä unenpäästä useimmiten kiinni, mutta heräsin yhdessä vaiheessa monta kertaa viikossa kesken unien sydän hakaten tuhatta ja sataa ja mielessä joku asia, joka keskellä päivää tuntuisi vähäpätöiseltä mutta herätessä maailman suurimmalta. Purin öisin leukojani niin lujasti, että heräsin monesti päänsärkyyn. Kun en saanut nukuttua kunnolla eikä uni ollut palauttavaa unta, olin huonolla tuulella ja itkuinen ja lopenuupunut. Meinasin tulla jatkuvasti kipeäksi – mutta flunssa ei päässyt päälle kuin vasta siinä vaiheessa, kun stressi ekaa kertaa pitkään aikaan helpotti hieman. Mulla oli myös todella kummallisia huimausoireita viime keväänä, mutta ei tehnyt mieli mainita niistä kenellekään, koska olo oli niin kummallinen; ihan kuin olisin ollut kännissä keskellä päivää.

Olen kai aina stressannut asioista helposti. Viime vuosien aikana olen kyllä oppinut erottamaan hyvälaatuisen ja huonolaatuisen stressin toisistaan ja lopettanut pikkujutuista stressaamisen. Siinä missä pieni stressi auttaa jaksamaan ja keskittymään sekä toimimaan tehokkaasti, on pitkään jatkuva stressi todella uuvuttavaa ja kuluttavaa. Tänä syksynä olen ollut stressaantuneempi ja uupuneempi kuin koskaan, sillä on tuntunut, ettei tunnit riitä kaikkeen mihin pitäisi. Olin sanonut liian moneen juttuun kyllä ja nyt tajuan, että ei:n opettelu onkin mun suurimpia haasteitani tässä ja nyt. Jos lupaan hoitaa jotain, en osaa enkä halua tehdä asioita sinne päin, joten kieltäytyminen on ainut vaihtoehto pitää itsestä parempaa huolta.

Rhodiola Alive ruusujuuri

Aamuisin: B Complex ja fermentoitu ruusujuuri 

Kun meditaatiot, parasympaattista hermostoa rauhoittavat yin-joogat, kelluntatankissa kellumiset, iltakävelyt, rauhoittavat iltateet ja muut oli kaikki jo osa mun rauhoittumisrutiineja, oli hyvä hetki alkaa testata erilaisia ravintolisiä ja adaptogeenejä. Mulla oli ollut taukoa kaikista mun normaalisti käyttämistäni ravintolisistä ennen verikokeita. En voi olla miettimättä, että miten paljon stressillä on ollut osuutta myös mun alhaisiin D-vitamiinitasoihin? Ferritiiniarvojen huonous luultavasti liittyy kuukautiskiertooni hyvin vahvasti, mutta ainakin se on takuulla buustannut väsynyttä fiilistäni, vaikkei liittyisikään stressiin muuten.

Sain lokakuun puolessa välissä PUR Hyvinvointikaupalta testiin Stressipaketin, johon kuuluu Biohakkerin stressikirja sekä kaksi lisäravinnetta auttamaan stressaavassa elämäntilanteessa tai siitä palautumisessa.

Biohakkerin stressikirja

Biohakkerin stressikirja 

 

Stressipaketteja on kaksi; Palaudu ja Rentoudu.

Stressipaketti Palaudu 

Stressipaketti Palaudu sisältää kirjan lisäksi Wild Nutrition Ashwagandha-ravintolisän, joka yhdessä magnesiumin kanssa tukee kehon fysiologista ja psykologista kestävyyttä ja auttaa rentoutumaan. Ahwagandha on adaptogeeni, joka vaikuttaa elimistöömme tasapainottaen sitä. Sillä on mm. stressiä lievittäviä ja mielialaa kohottavia ominaisuuksia. Sitä suositellaan käytettäväksi stressaavina ajanjaksoina, uniongelmiin, keskittymishäiriöihin ja levottomuuteen sekä uupumuksen hoitoon.

Palaudu-paketissa on Wild Nutritionin Ashwagandhan lisäksi myös Living Nutrition Kef-Flamex -valmiste, joka on fermentoitu ravintolisä. Sen sisältämä reishi, kurkuma, tulsi ja inkivääri tukevat taistelussa stressiä vastaan. Fermentoitu ruoka ja ravintolisät tekevät hyvää suolistollemme, jonka kunnolla on varamasti suurempi merkitys mielialaamme ja aivotoimintaamme kuin vielä pystymme todistamaankaan, joten suoliston kunnosta kannattaa pitää erityisen hyvää huolta stressaavina ajanjaksoina. Helpommin sanottu kuin tehty, mutta ainakin lisäravinteilla voi jeesata tilannetta.

Palaudu-paketti sopii hyvin pitkään jatkuneen stressin hoitoon ja lievittämiseen, sillä paketissa tulevat valmisteet rauhoittavat eivätkä ainakaan aktivoi liikaa mahdollisesti jo yliaktiivisessa tilassa olevaa elimistöä.

 

Stressipaketti Rentoudu

Stressipaketti Rentoudu sisältää kirjan lisäksi niin ikään Wild Nutritionin Ashwagandha-ravintolisän sekä Living Nutritionin Rhodiola Alive -valmisteen. Ruusujuurella sanotaan olevan keskittymiskykyä parantavia ominaisuuksia ja olen kuullut parilta tutultani, että se piristää heitä merkittävästi aamuisin otettuna.

Ruusujuuresta kirjoitetaan PUR:n blogissa näin: ”Ruusujuuri sopii erityisesti kognitiivista, emotionaalista ja fysiologista haastetta kohtaavan arkeen ja se auttaa sopeutumaan ulkopuolelta tulevaan stressiin, kuten erilaisiin sääolosuhteisiin ja vuodenaikojen vaihteluun. Ruusujuurta käytetään mm. kevätväsymykseen ja kaamosmasennukseen. Sen vaikutukset perustuvat ainakin osittain sen kykyyn säädellä elimistön antioksidanttisuojausta, sekä mielihyvähormoni serotoniinin toimintaa. Ruusujuuri sopii hyvin urheilijoille, vanhuksille, opiskelijoille tai työelämässä stressaantuneille ja lisää suoritustasoa kaipaaville.

Rentoudu-paketti sopii siis hyvin stressaavan tilanteen hallintaan, sellaiseen, jossa kaipaat lisäenergiaa ja suorituskykyä selviytyäksesi stressaavasta elämäntilanteesta.

Ruusujuuri stressi

Olen kirjoittanut Living Nutritionin fermentoiduista tuotteista ennenkin, täällä, jos kiinnostaa lukea lisää.

Kun elämä on tosi kiireistä ja stressaavaa, on hyvistä rutiineista unen, liikkumisen ja terveellisen ruoan suhteen helppo lähteä lipsumaan. Sitä voi olla hankala myöntää itselleenkään, jos yleensä on se tyyppi, joka on tarkka syömisistään ja rutiineistaan. Mä olen tänä syksynä saanut itseni sokerikoukkuun napostelemalla ”ihan vaan vähän tätä raakasuklaata kun tää on kuitenkin terveellistä hei” ja ”ihan vaan energian vuoks näitä kuivattuja mulpereita ja rusinoita kun muutenhan ei aivot toimi”. Niinpä niin… Onneksi tiedostan, ettei napostelu sovi mulle yhtään joten yritän suunnitella syömiseni etukäteen varsinkin sellaisina päivinä, kun on vaarana, että ruokailuvälit venähtävät kunnolla.

Kun syö huonosti, on väsyneempi fiilis ja salille menemisestä tulee isompi ongelma kuin silloin, kun on syönyt fiksusti. Se, ettei saa nukuttua, on omiaan buustaamaan makeannälkää ja sokerikoukkua, joka jää helposti päälle ja väsyttää entisestään.

Ruusujuuri stressi

Otan aamulla Wild Nutritionin B-vitamiinia ja Living Nutritionin Ruusujuurta. B-vitamiinitasot ovat stressissä koetuksella ja erityisesti B5-vitamiinin tarve korostuu.

Olen ollut huomaavinani, että olen oikeasti pirteämpi aamuisin ruusujuuren käytön aloitettuani. On sellainen fiilis, että ostan ehdottomasti toisen putelin testiin saamani loputtua. Vaikka olen ollut ihan puhki tänä vuonna stressin vuoksi, mun väsymys on ollut erilaista kuin sellainen normaali kaamosväsymys. En tietysti osaa sanoa mitkä asiat vaikuttavat mihinkin; enkö koe kaamosväsymystä tänä vuonna siksi, että kehoni on ehkä vieläkin yliaktiivisessa tilassa? Vai jumahtaako väsymys päälle joskus myöhemmin? Vain onko se ruusujuuren ansiota, että jaksan paremmin kuin joskus aiemmin tähän aikaan vuodesta?

Stressin hoito

Tehtiin yksi viikonloppu ystäväni kanssa ympyrät omista arkipäivistämme, että miten kaikki tekeminen tavallisen päivän aikana jakautuu. Joidenkin ohjeistusten mukaan olisi ihanteellista, jos päivät jakautuisivat niin, että 8h unta, 8h työtä ja 8h palauttavaa ja inspiroivaa tekemistä. Aika paljon aikaa menee paikasta toiseen siirtymiseen ja myös kaikkeen ihan turhaan, esim. siihen, että selaan puhelinta iltaisin kun pitäisi jo nukkua. Tai siihen, että käyn monta kertaa viikossa ruokakaupassa, kun en suunnittele mun syömisiäni etukäteen yhtään. Jos käyn aamusalilla tai suoraan töiden jälkeen joogassa, tuntuu päivät paljon pidemmiltä kuin silloin, kun iltajooga ajoittuu niin, että ehdin nopeasti kotiin mutta lähden tunnille ehtimättä tekemään kotona oikeastaan yhtään mitään.

Tästä aiheesta voisi jatkaa kokonaisen postauksen verran, joten en mene tähän nyt sen tarkemmin, mutta oman arjen purkaminen paperille oli kyllä aika silmiä avaavaa.

Ashwagandha Reishi magnesium Kef-flamex

Palaudu-paketin sisältämien Kef-flamexin ja Ashwagandhan lisäksi otan iltaisin Mushrooms 4 life:n Reishiä sekä Wild Nutritionin Magnesiumia. Magnesium auttaa lihaksia rentoutumaan ja on tärkeä ravintolisä kaikille paljon liikkuville, mutta siitä saa myös hyvin apua rentoutumiseen ja nukahtamiseen illalla otettuna. Reishiä otan siksi, että se on adaptogeeni, jolla on myöskin tasapainottavia ominaisuuksia – niin kuin kaikilla adaptogeeneillä.

Olen kuullut, että jotkut jotka ottavat iltaisin reishiä, näkevät mielettömän selkeitä unia – mulla reishi ei ole toiminut niin ainakaan vielä, mutta joku näistä tai näiden neljän kombo iltaisin auttaa kyllä rauhoittumaan. Nukahdan melkoisen nopeasti nykyisin enkä heräile paniikkiin kesken unien.

Biohakkerin stressikirja

Stressipaketti on fiksu valinta jos haluat ostaa Biohakkerin stressikirjan ja nuo ravintolisät puhuttelevat, sillä paketin arvo on 87 €, mutta se maksaa vain 69 €. Jos taas kaipaat eri tuotteita tai vain kirjan, löydät kaikki Stressipaketin tuotteet myös yksittäin Kampin PUR Hyvinvointikaupasta tai verkkokaupasta.

PUR Hyvinvointikauppa stressipaketti

Oon tosi onnellinen, että mun stressi alkaa pikkuhiljaa helpottaa. Oli ihanaa, kun mun ystävä, jonka kanssa viestitellään usein ääniviesteillä, kommentoi mun viime viikonlopun ääniviesteihin että ”susta kyllä jotenkin kuulee, että sä voit paremmin ja oot hyväntuulisempi ja pirteempi” ja siltä musta kyllä tuntuukin. En pidä tätä muuttunutta olotilaa mitenkään itsestäänselvänä; tähän on tarvittu rutkasti konkretiaa ja priorisointia sekä tosi paljon asioiden läpikäymistä ja omien arvojen miettimistä – ei tämä olo ole pelkillä ravintolisillä muuttunut, mutta uskon, että ne ovat olleet hyvänä tukena. Eniten mua takuulla helpotti tieto siitä, että saisin järjestettyä työtilannettani fiksummin. Jo tieto siitä, että voin järkevöittää arkeani helpotti oloa huomattavasti.

Pidin myös viikon mittaisen loman – kävin ystäväni kanssa Yasuragissa, joka jo se oli todella lataava kokemus, mutta kun sain laskeutua viikonloppureissua varten ensin viikon, tiesin, että olisin loman jälkeen paljon paremmassa kunnossa, vaikka ennen lomaani olin ihan todella loppu.

Uskon, että se, että oon saanut nukuttua paremmin ja jaksanut sen takia arkea ihan eri tavalla kuin väsyneenä, on auttanut palautumaan. Siihen apuna ovat omalta osaltaan olleet syömäni lisäravinteet ja varmasti myös jo aiemmin aloittamani rauta- ja D-vitamiinikuuri, joista kirjoitin täällä ja täällä. Ja kun panostaa hyvinvointiinsa niin, että ottaa aamu- ja iltaravintolisistä rutiinit, tulee helpommin ylläpidettyä myös muita terveellisiä rutiineja laadukkaasta ruuasta liikuntaan ja pidempiin yöuniin.

Toivon että tästä postauksesta olisi jotain iloa jollekin toiselle stressaantuneelle tai uupuneelle, mutta kehotan myös puhumaan jollekin asiantuntijalle, jos oma jaksaminen ei meinaa riittää tai tuntuu, että on jauhanut samasta aiheesta läheisille liian kauan. Itku olen kiitollinen mun läheisille, joille oon saanut jauhaa aiheesta niin paljon kuin on tehnyt mieli. Oon kuullut viisaita sanoja ja tsemppejä, saanut hyviä neuvoja ja linkkejä oivaltaviin artikkeleihin ja uutisiin.

Välillä on tosi vaikea huomata itse, missä jaksamisen rajat menevät ja mitä konkreettisia muutoksia oma arki kaipaa, että olo helpottuisi. Jos ei osaa vaatia muutoksia tai muutokset eivät ole mahdollisia, on ulkopuolinen apu tärkeää. Ettei tarvitsisi polttaa itseään loppuun totaalisesti, sillä sellaisesta toipuminen ei ole mikään pikkujuttu.

Lähteet: Adaptogeenit.com, Adaptogeenit.com, Mehiläinen,
Terveyskirjasto, PUR, PUR, PUR, Sugar Universe, Yle, HS,
Biohakkerin stressikirja 

Lisää luettavaa

matalat ferritiinit oireet

Mielessä: matalat ferritiinit, rautainfuusio & Cyklokapron

30926265637_b5cd675e1b_o.jpg

Yasuragi – japanilainen kylpylä Tukholmassa

Pehmeämpi ja joustavampi futon

Metsäkylvyssä

Kommentit

Vastaa käyttäjälle ida365 Peruuta vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.

  1. Voi Ida! Sun blogista on tullut yksi mun suosikeista. Ootte Ninan kans niitä tyyppejä, joilta saan parhaat ja toimivimmat vinkit.

    Aion korkata huomenna ruusunjuuripurkin! :)

    1. Voi Iina! Et uskokaan miten paljon kommenttisi lämmitti mun mieltä <3 Kiitos!!

      Hei hyvä, haluan sit kuulla huomaatko sä sun olossa mitään eroa!

  2. ihanaa ida, että kirjoitat niin rehellisesti ja fiksusti. sun viimeaikaiset postaukset on ollu niin hyviä <3

    1. Oona!! <3 Sun kommentis ansiosta menin eilen nukkuun hymy kasvoilla :') Kiitos. Merkkaa ihan hulluna, etenkin kun tiedän miten pitkään oot lukenut mun juttuja. Ai että miten kiva että jätit kommentin ja ihana kuulla, että viimeaikojen postaukset on puhutelleet. Kiitos <3