21. joulukuuta

muoti
Jätä kommentti

Ei hitto, en voi uskoa että nyt on joulu! Kokonaiset kuusi päivää (ja yhden etätyöpäivän jälkeen vielä perään viisi päivää) työmaili pysyy suljettuna ja jos tänään ja viikonloppuna kirjoittelen valmiiksi vuoden viimeisiä blogitekstejä, voin pitää läppärin kiinni muutaman päivän. Luksusta.

Blogijutut eivät tunnu samalla tapaa työltä kuin päivätyö, mutta pieni tauko koneella istumisesta ja puhelin kädessä elämisestä tekee hyvää. Antaa tilaa jollekin muulle – mulla on parikin äänikirjaa kesken ja pakkasin mukaan myös paksun romaanin, jonka aloittamista olen odottanut alkusyksystä saakka. Ja aion ihan vaan laiskotellakin! Olla tekemättä mitään suunnitelmia ennen kuin siltä tuntuu ja nukkua kuten teininä; niin pitkään, että jonkun on herätettävä.

ida365 rauhaniemen kylpylä

Tajusin kuluneella viikolla todella konkreettisesti, ettei joulufiilis todellakaan synny itsestään, vaan se pitää oikeasti luoda. Ehkä kaikki joulupuuhailu on monelle juuri siksi niin tärkeää; joulufiilis ehkä hiipii siten pikkuhiljaa?

En ole mikään maailman suurin joulufiilistelijä, mutta olen fiiliksissäni lomasta, vanhempieni luokse matkustamisesta, aatonaaton omista jouluperinteistä (paras ystävä, sali, avanto ja omat jouluherkut!), illallisesta sukulaisteni kanssa ja siitä, ettei tarvitse suorittaa tai selviytyä mistään minuuttiaikataulussa.

ida365 rauhaniemi avanto

takki – Minimum (INCH” Store 2015), farkut – Levi’s (2018), maiharit – 2nd hand Dr. Martens (2018),
huivi – Weekday (2015), pipo – A+more x Pupulandia (2018) 

ida hanhiniemi

Näissä maisemissa me käydään aatonaattona pulahtamassa avantoon – ilmeisesti Tampereella on jo ihan kunnon talvi? Jos ei avantoa, niin ainakin jääkylmä järvi ja tupaten täysi sauna.

Veikkaan että käydään aatonaattona läpi kulunutta vuotta ja summataan kohokohtia ja aallonpohjia sekä vähän fiilistellään jo tulevaa vuotta. Ehkä voisin summata vuotta bloginkin puolella myöhemmin – mun mielestä on kiva käydä läpi menneen vuoden tapahtumia ja sitä, vastasivatko ne odotuksia ja mitä haluaa muuttaa seuraavana vuonna ja mitä ottaa edellisestä mukaansa. Mitä on oppinut ja mistä tullut onnelliseksi.

Tekee myös mieli lukea kaikki vuosihoroskoopit tulevalle vuodelle ja tehdä instassa best nine ja selata puhelin kuvarulla vuoden alusta vuoden loppuun, jotta muistaisi, mitä kaikkea on kokenut ja tuntenut.

rauhaniemi tampere

Rauhaniemen kansankylpylä

kuvat: Magicpoks

Just nyt mulla on tosi huojentunut ja helpottunut fiilis – ja se näkyy tietty siten, että tuntuu, että oon tulossa kipeäksi, joten pakkasin kaikki mun lisäravinteet ja rohdot mukaani joululomalle. :D Perus, stressi helpottaa ja kroppa ja mieli alkavat vihdoin hellittää suorittamismoodista.

Ihan superrentouttavaa ja huoletonta joulun aikaa ♥ Kiitos että ootte lukeneet, kommentoineet ja jakaneet mun juttuja ja kiitos että olette kertoneet fiksuja ajatuksianne ja herätelleet keskustelua. Palataan varmasti vielä ennen vuotta 2019 asiaan, mutta jos voitte, niin viettäkää tekin päivä tai pari ilman konetta tai puhelimen jatkuvaa tarkastelua. Oon satavarma, että se tekee todella hyvää.

Lisää luettavaa

5 uuden vaatteen vuosi paketissa

Yli neljä vuotta ostamatta pikamuotia

kööpenhamina second hand

Ihanat second hand -putiikit Kööpenhaminassa

Vastuullinen uimapuku

7 x vastuullisempi uikkaribrändi

Kommentit

Jätä kommentti

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.