30-vuotias

lifestyle, muoti
6 kommenttia

Andiata Traci-bleiseri

Jakku oli lainassa The Ateljélta synttäri-iltana (lainauskokeilu saatu). 

Lempeä ja onnellinen olo, 30 on ikänä viikon kokemuksella aivan ok! Ei kriiseilytä (koska kriiseilin kolmenkympin edestä 27-vuotiaana) eikä tunnu isolta, vaikka pitääkin opetella kirjoittamaan uudella numerolla alkava ikä. Tajusin hetki sitten jotain lomaketta täyttäessäni, että ahaaa, siirryn joissain lomakkeissa uuteen 30-35v. -boksiin. Mielenkiintoista.

Siitä on nyt 11 vuotta kun muutin pois kotoa, heti lukiosta valmistumisen jälkeen. Sen jälkeen oon asunut reilut 5 vuotta Helsingissä, sitä ennen Tampereella. Helsinki on tuntunut jo pitkään kodilta ja on hassua, että tuntuu kuin olisin asunut täällä pidempään kuin Tampereella, vaikken siis todellakaan ole, ihan murto-osan Tampereella asutusta ajasta vasta. Jos laskin oikein, olen ehtinyt asua kotikotoa muuttamisen jälkeen 7 eri kodissa, neljässä eri osoitteessa Tampereella ja kolmessa eri osoitteessa Helsingissä.

On hurjaa miten nopeasti aika kuluu; enää reilu puoli vuotta ja olen asunut tässä asunnossa kaksi vuotta ja sitten voin jo alkaa miettiä tämän kodin myymistä, jos siltä sitten tuntuu. Voi olla, että katselemme yhdessä yhteistä, vähän isompaa kotia heti kun mahdollista, eli ensi syksynä, vaikkei tästä ole vielä mikään kiirus minnekään ja tämä on sijainniltaan loistavalla paikalla. Ajatus jossain vähän kauempana keskustasta asumisesta tuntuu nyt ekaa kertaa ikinä ihan mielenkiintoiselta ja harkitsemisen arvoiselta. Ei ehkä ihan vielä, mutta joskus ehkä?

The Atelje -vuokraus

Lempparikorvikset Aida Impact

Kaivoin juuri käyttöön mulle 6. luokalla ostetut toppahousut – sopivat edelleen, en kestä. Ihan yllättävän hyvin olen 12-vuotiaana valinnut, ovat tyylillisesti kestäneet aikaa jollain tasolla, vaikken samanlaisia enää valitsisikaan. Jotain hyötyä siitäkin, että mulle ostettiin niin pitkään ”vähän kasvunvaraa” vaatteisiin vaikken sitten koskaan kasvanutkaan kaikkia niitä varoja täyttämään. Mulla on samasta syystä ollut mm. kaksi numeroa liian isoja kenkiä ja sitä rataa.

Olen tänä vuonna ekaa kertaa ikinä, siis ekaa kertaa koko elämäni aikana, kasvattanut kainalokarvat. Vähän niin kuin testimielessä, että miltäs tämä tuntuu ja miksi olen sheivannut nämä siitä asti, kun alkoivat ala-asteen lopussa kasvaa. Tuntuu hurjalta ja upealta tarkastella omaa kroppaa luonnontilassa ja tajuta, että viihtyykin ihan hyvin.

On myös ihan parasta, miten paljon tänä vuonna somessa on näkynyt meikittömiä ja filtterittömiä kasvoja, karvaisia sääriä, finnejä, arpia ja vatsamakkaroita ja etenkin niin, ettei niitä ole erikseen alleviivattu. Alleviivaamisellekin on toki paikkansa näiden ”normalisoinnissa” ja siksi kai minäkin nyt tästä kirjoitan, mutta toivon, että jossain vaiheessa näitä normaaleja asioita ulkonäössä ei tarvitse enää tuoda esille rohkeana tekona, vaan ne vaan voisivat olla. Surullista, että jotain normaalia täytyy normalisoida, mutta se on ihan supertärkeää, kun ajatus normaalista on niin uskomattoman kapea.

Oon viimeiset pari vuotta opetellut omia rajojani ja kieltäytymistä. Opettelen edelleen, mutta oon oppinut paremmaksi, vaikka kieltäytyminen edelleenkin kirpaisee lähestulkoon aina. Outoa, kai se on jotain miellyttämisen halua, että ei haluais koskaan joutua sanomaan ei, vaikka pakkohan sitä välillä on – se on kaikkien etu, että osaa vetää rajoja. Ja kun opettelee kieltäytymään, jää aikaa niille asioille, joihin ihan oikeasti haluaa käyttää aikansa. Kun sen pitää kirkkaana mielessä, on kieltäytyminen jokseenkin helpompaa.

Oon myös oppinut paljon itsestäni ja siitä, millaisessa seurassa olen sellainen tyyppi, joka haluaisin aina olla – iloinen, kupliva, lempeä, helposti innostuva ja optimistinen.

ida365 ikä

Housut ovat Uhana Designin ihanat samettihousut ja helminauha ranteessa äidin punoma

Tämän päivän parhaat asiat: kävelylenkki ystävän kanssa ja myöhäinen synttärilounas toisen kanssa. On ollut tosi kiva työviikko. Illalla on saunavuoro ja mulla on jemmassa kasvonaamio, jonka laitan sitten saunomisen jälkeen. Ihanaa.

Nyt tehdään perjantaiburgerit. Nämä Linda McCartneysin vegaaniset pihvit on superhyvät ja sen verran lihaisat, että mun piti pitää näistä pieni tauko ennen kuin taas kelpuutin ne ostoslistalle, kun niiden lihaisuus alkoi tuntua liian aidolta ja siten vähän pahalta, vaikka ovat siis loistava tuote, eivätkä lihaisuudestaan huolimatta lihaa nähneetkään. Suosittelen!

Lisää luettavaa

5 uuden vaatteen vuosi paketissa

Meikkipussin päivitys syksyyn ja hyvää tekevä kuivakuppausrutiini

Kesäkuulumisia

Yli neljä vuotta ostamatta pikamuotia

Kommentit

Vastaa käyttäjälle ida365 Peruuta vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.

  1. Ihana kirjoitus! Oon lueskellut blogia jo pitkän ajan, ja toivon, että täälläkin saavutetaan seesteisyys ennen 30!

    1. Voi kiitos Anna <3

      Ja älä huoli, vaikkei olisikaan seesteisin olo just nyt. Luulen että rauha ja seesteisyys saattavat olla myös sellaisia vaihtuvia elementtejä elämässä, että joskus on rauhallisempaa ja seesteinen fiilis, joskus ei - eikä se ole ikään sidottua, vaan elämäntilanteeseen. Ja ne ei-niin-seesteiset vaiheet opettavat meille paljon.

  2. Ihana teksti, toi hieman lohtua tulevaisuuden näkymiin t. yksi kriiseilevä 27-vuotias :–D Myöhäiset onnittelut myös! Ja tuo jakku on tosi makee sun päällä!

    1. Voi kiitos Joan ja äh, kriiseihin voinee vain sanoa että niille on varmaan tarkoituksensa. Mun kriiseilyt 27-vuotiaana koski aika paljon sellaisia keloja, että mitä multa odotetaan ja mitä mä itse haluan, millaista elämää haluan elää ja millaisia valintoja tehden olen onnellinen. Ilman sitä kriiseilyä ei varmasti olis helppo ja lempeä olo just nyt.

      Kiva kun kommentoit ja kiitos jakkukehuista!! <3

  3. Tulipas kovin lämmin olo tästä ! Samaistun myös tuohon kieltäytymisen kirpaisemiseen, ei siitä varmaan koskaan helppoa tule. Mutta tarpeellista se on kuitenkin. Ihanaa eloa ja lempeyttä siis n__n

    1. Voi ihana Eerika, kiitos kun kommentoit! <3

      Jep, ei se helppoa varmaan koskaan ole, jos tietää olevansa muita miellyttämään pyrkivä tyyppi, mut kyllä se silti helpottuu. Ja kun tietää miksi kieltäytyy, se on iisimpää.