Miten marraskuusta selvitään?

lifestyle
2 kommenttia

Oltiin viime viikko reissussa. Ensin Tampereella kotikotona muutama yö ja sitten Kokkolassa puolisoni vanhemmilla. Oli ihanaa vaihtaa maisemaa viikoksi, sillä vaikka kumpikin olimme koko viikon töissä, tuntui ajoittain ihan siltä kuin olisi ollut lomalla, kun maisema vaihtui ja rutiinit muuttuivat hetkeksi.

En tiedä onko tämä kellojen siirron syytä vai vain se hetki vuodesta, kun yhtäkkiä väsyttää aiempaa enemmän. Olen ollut ihan puhki tämän viikon enkä ole meinannut iltaisin saada unenpäästä kiinni vaikka kroppa on ollut ihan poikki. Ihan kuin mun nukahtamisikkuna olisi karannut paljon aiempaa myöhemmäksi kellojen siirron myötä.

Tähän aikaan vuodesta töissä tapahtuu ihan hurjan paljon. Se on ihanaa ja innostavaa, mut vitsit iltaisin on välillä vaikea saada ajatuksia vähemmälle. Siihen ja pimeästä marraskuusta selviämiseen on kuitenkin monta hyväksi havaittua apukeinoa, sellaisia, joilla saa tehtyä tästä ajanjaksosta suorastaan lempeän ja hellivän.

Miten tästä marraskuusta oikein selvitään

– Lukemalla kirjoja (jos kaipaat vinkkejä, niin täältä löytyy viimeisen vuoden aikana lukemiani kirjoja)

– Kynttilöitä polttamalla (erityisen tunnelmallisia aamupalalla, mutta nyt kun kirkasvalolamppu on aamiaisen ajan käytössä, niin kynttilöitä sytytetään iltaisin ja joskus kylppärissä)

– Pienillä maisemanvaihdoksilla (onko joku läheinen lähdössä reissuun, voisitko toimia sen aikaa ”talovahtina”? Voitko vaihtaa ystävien kanssa viikonlopuksi koteja ja larpata airbnb:tä?)

– Ääniviestejä lähettelemällä

– Uusia teevaihtoehtoja kokeilemalla (iltapäivien piristäjä on Rite-matcha jota sain testiin brändin perustajalta. Teen tämän kauramaitoon ja vaahdotan reilusti vispilällä maitoa sitä kuumentaessani. Seuraavalla Ruohonjuuri-käynnillä aion valita jotain uutta iltateetä)

– Yin-joogassa käymällä

– Kirkasvalolampun ja sarastusvalon avulla (nätein kirkasvalolamppu on Innoluxin Rondo. Aamuja helpottaa sarastusvaloon herääminen. Mulla oli joskus tämä, mutta tiputin ja rikoin sen. Onneksi puolisolta löytyy herätysvalo)

– Podcasteja kuuntelemalla (otin podme:n testijakson testiin Hei babyn takia ja totesin, että tästä voisin kyllä vaikka maksaakin)

– Kainaloon käpertymällä

– Laiskottelemalla

– Karsimalla & yksinkertaistamalla

Taiteesta haaveilemalla

– Näkemällä ystäviä

– Tv-sarjoja katsomalla (nyt just katson Yle Areenasta Politiikka-Suomea, se on tosi hyvin tehty ja kiinnostava. Sex Educationin uusin kausi on kans just katsottu, joten otan mieluusti vastaan sarjasuosituksia. Ootteko katsoneet jotain miellyttävää viime aikoina?)

Parempaan shampooseen panostamalla (ostin just tämän se tuoksuu kardemummalta ja kookokselta, tekee hiuksista sileät, terveen näköiset ja puhtaat ja ihan oikeasti tekee suihkussa käymisestä ihanampaa!)

– Ulkoilemalla valoisaan aikaan aina kun voi (vaikka edes vartin verran kesken päivän, sekin piristää. Trust me!)

Lisää luettavaa

Meikkipussin päivitys syksyyn ja hyvää tekevä kuivakuppausrutiini

Kesäkuulumisia

ida hanhiniemi – uusi koti.

Uudessa yhteisessä kodissa – vihdoin!

ida365 asunnon myynti

Miten asunto myydään? Kokemuksia ja tietoa asunnon myymisestä välittäjän avulla

Kommentit

Vastaa käyttäjälle Saara Peruuta vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.

  1. Kiitos ihanasta postauksesta, tämä piristi ♡ Mun mielestä marraskuu on juuri oivallinen aika levätä, nauttia hämyisyydestä ja pitää itsestään lempeästi huolta :) Mukavaa marraskuuta ja tsemppiä töihin!