Mielessä: matalat ferritiinit, rautainfuusio & Cyklokapron

hyvinvointi
6 kommenttia

Ajattelin kirjoitella vähän kuulumisia liittyen ferritiineihin, aloittamaani Cyklokapron-lääkkeeseen sekä pohdintojani rautainfuusiosta.

Nämä kuulumiset täytyy aloittaa viiden vuoden takaa: lopetin e-pillerit viisi vuotta sitten, enkä sen jälkeen ole käyttänyt hormonaalista ehkäisyä. Pohdin täällä syitä lopettamiselle ja täällä kerroin, mikä oli fiilis vuosi lopettamisen jälkeen. Täällä päivitin, mikä tilanne oli 2,5 vuotta e-pillereiden lopettamisen jälkeen ja nyt kerron, mikä on tilanne viisi vuotta lopettamisen jälkeen.

Mun ferritiiniarvot todettiin mataliksi ekan kerran loppuvuodesta 2018. Tuolloin e-pillereiden lopettamisesta oli kulunut 1,5 vuotta. Kun luet koko tekstin, ymmärrät, miksi nämä asiat liittyvät mun kohdallani toisiinsa.

matalat ferritiinit, Cyklokapron -kokemuksia

HIUKSET

Reilu vuosi pillereiden lopettamisen jälkeen mun hiukset alkoivat ohentua ja niitä jäi harjatessa ihan mieletön määrä hiusharjaan. Olin tuolloin samaan aikaan tosi uupunut töistä, joita oli ja joita tein ihan liikaa, joten en voi olla varma, mikä oli hiusten lähdön syy. Nyt hiukset ovat onneksi paksuuntuneet ja kasvavat hyvin. Heti pillerit lopetettuani oli muutaman kuukauden jakso jolloin hiuspohja ja hiukset rasvoittuivat aiempaa nopeammin, mutta se tasaantui suhteellisen nopeasti.

IHO

Mun iho on aina ollut oikutteleva ja pelkäsin, että e-pillerit lopetettuani mulle puhkeaisi akne. Sitä ei onneksi tapahtunut, mutta iho oikuttelee ihan yhtä paljon kuin ennenkin. Kun lopetin pillerit, ihoni ja hiukseni rasvoittuivat hetken niin, että pesin välillä hiukset sekä aamulla että illalla, ja puuteroin ihoani jatkuvasti, mutta tätä vaihetta kesti vain joitain kuukausia. Nyt ihoni on melko kuiva, joskin edelleen sekaiho paikallisine rasvoittuvuuksineen ja epäpuhtauksineen.

Viime vuosina otsani yläreuna ja hiusrajani on täyttynyt pienestä punaisesta näpystä (sellaisesta röpelöstä joka ei oikeastaan ollut kunnon finnejä, vaan pientä punaista näppyä) ja kosmetologini mietti ääneen, voisiko se liittyä mataliin ferritiinitasoihin – jotain tällaista yhtäläisyyttä hän oli työssään huomannut. Mielenkiintoista, voihan se olla.

Kuukautiskierto näkyy kasvoillani selkeämmin kuin pillereitä syödessä, mutta toisaalta kasvoillani näkyy myös moni muu asia: se, olenko nukkunut riittävästi, olenko syönyt mulle sopivia ruokia, olenko käyttänyt iholleni sopivia tuotteita ja olenko liikkunut, joten ihon kanssa ollaan tällä hetkellä kaikista oikutteluista huolimatta ihan hyvissä väleissä.

KUUKAUTISKIERTO & PMS-OIREET & BAKTEERIVAGINOOSIKIERRE E-PILLEREIDEN LOPETTAMISEN JÄLKEEN

E-pillerit lopettaessani mun kiertoni oli jonkin ajan vain 14 päivää, myöhemmin 21-24 päivää ja nyt se on onneksi ollut jo pitkään keskimäärin 24,5 päivää, eli normaali, joskin lyhyehkö. Vuoto kestää keskimäärin 3-4 päivää, eikä onneksi sen pidempään, sillä yleensä kaksi ekaa päivää ovat todella kivuliaat ja runsaat.

En e-pillereitä syödessä muistanut, miltä kuukautiskivut tuntuvat, sillä sain elää miltei kymmenen vuotta ilman sen suurempia kipuja. Nyt kivut ovat välillä sitä tasoa että oksettaa ja tekee mieli käpertyä kerälle, mutta onneksi yleensä vain ekan päivän verran. Kipuun onneksi auttaa burana 800 ja lämmitetty kauratyyny sekä kevyt liikkuminen.

Pari vuotta sitten mulla oli järkyttävä bakteerivaginoosi-hiiva-tulehduskierre, joka ei meinannut helpottaa millään. Jokainen jommasta kummasta joskus kärsinyt tietää miten inhottavan ja epävarman olon tuollaiset tulehdukset saavat aikaan, saatikaan sitten se, kun tulehdukset seuraavat toistaan tarkasta hygieniasta, ruokavaliosta (maidon, sokerin ja vehnän karsiminen minimiin) ja muutoinkin terveellisistä elämäntavoista huolimatta. Mua ahdisti ihan älyttömästi se määrä antibiotteja joita mulle määrättiin bakteerivaginoosiin ja antibiottikuureista seuranneet hiivatulehdukset, joihin jouduin syömään antibiottien perään hiivalääkkeitä. Käytin useita satoja euroja gynekologilla ravaamiseen ja erilaisiin lääkkeisiin. Onneksi olen löytänyt hyvän gynekologin, koska nyt vihdoin tämä tulehduskierre on helpottanut.

Kukaan ei ole osannut sanoa mulle mistä tämä tulehduskierre johtui, mutta en voi olla miettimättä, että tulehduskierre mahdollisesti johtui e-pillereiden lopettamisesta, runsaista kuukautisista, matalasta ferritiinistä ja lyhyestä kierrosta. Ehkä ne muodostivat bakteereille sopivan alustan lisääntyä? Gynekologini totesikin, että kuukautiset ja hetki niiden jälkeen on se otollisin aika bakteereille lisääntyä ja jos vuotaa paljon ja usein, mikäs sen kivempaa huonoille bakteereille?

Vertaistuellisesti on ollut helpottavaa seurata norjalaisen somevaikuttaja @annijor:n avautumisia hänen monta kuukautta jatkuneesta verenvuodosta ja bakteerivaginoosikierteestä vaikka omani on jo helpottanut, sillä tuntuu, ettei vastaavista kokemuksista löydä kirjoituksia. Siksi halusin kirjoittaa tästä itsekin; useampi kaveripiirissäni on kokenut jotain samansuuntaista, mutta tuntuu, että neuvot vaihtelevat lääkäristä riippuen todella paljon (osa suosittelee apteekin itsehoitotuotteita ja osa suorastaan kieltää niiden käytön hyödyttömyyteen vedoten) eikä tietoa aiheesta oikeastaan löydy. Mistä tuollainen kierre voi johtua, miten kierteen voi katkaista? Liittyykö se e-pillereiden lopettamiseen? Matalaan ferritiinitasoon?

Matalat ferritiinit, rautainfuusio & Cyklokapron kokemuksia

FERRITIINIARVOT

Mun ferritiiniarvot todettiin mataliksi ekan kerran loppuvuodesta 2018. Tuolloin e-pillereiden lopettamisesta oli kulunut 1,5 vuotta.

Mun ferritiiniarvot olivat tuolloin oli 9ug/l, kun viitearvot Suomessa ovat 13-150 ug/l ja jotkut ovat sitä mieltä, että alaviitearvo on Suomessa tosi alhainen. Aloitin erilaiset luonnolliset rautalisät ja kävin mittauttamassa arvot uudelleen 3 kk:n kuluttua; tulos oli noussut 9 –> 19ug/l.

Mua lohduteltiin tuolloin kertomalla, että rauta-arvot eivät nouse hetkessä, sillä veren kyky kuljettaa rautaa on rajallinen ja silloin neuvottiin, että arvojen nostamiseen kannattaa varata ainakin puoli vuotta aikaa. Jatkoin rautalisän syömistä, testailin eri brändejä ja joskus taisin unohtaa toviksi koko jutun ja sitten taas jatkoin. Kun hiustenlähdöt ja pahimmat uupumuksen oireet helpottivat, en muistanut käydä tsekkaamassa ferritiiniarvoja uudelleen.

Kävin mittauttamassa ferritiiniarvoni vasta viime syksynä kolmannen kerran, eli kolme vuotta ekasta testistä. Nyt arvot olivat 21.7 ug/l. Lounalabin tuloksissa viitearvo oli merkattu 10-150 ug/l, eli arvoni ovat viitearvojen sisällä, mutta edelleen hyvin matalat. Tämän lisäksi myös mun D-vitamiinitasot ovat edelleen matalat, vaikka nekin nousussa (matalat D-vitamiinitasot todettiin ekan kerran samaan aikaan kuin matalat ferritiinitasotkin). En tiedä voiko matalat D-vitamiinitasot liittyä hormonaalisen ehkäisyn lopettamiseen mitenkään, mutta jännää, ettei D-vitamiinitasot ole nousseet, vaikka söin koko viime kesänkin 100mg D-vitamiinia päivittäin ennen tämän syksyn testejä.

Kaikki muut arvot ovat kunnossa, joten siksi lääkäri ei epäillyt mitään imeytymisongelmaa, vaan arveli matalan ferritiinitason ja sen nousemattomuuden johtuvan nimenomaan runsaista kuukautisista. Varasin näiden viime syksyisten tulosten jälkeen itselleni lääkäriajan, kun halusin jutella vaihtoehdoistani nostaa ferritiiniarvojani.

FERRITIINIARVOJEN NOSTAMINEN

Rautalisät ovat tietysti eka asia, josta lääkäri kysyi. Kun kerroin testanneeni suunnilleen puolet markkinoilla olevista valmisteista viimeisten kolmen vuoden aikana ilman, että mitään selkeää muutosta olisi tullut, piti miettiä, miksei arvot nouse.

Yksi arvojen mataluutta edesauttava tekijä voi olla se, että olen ollut 15-vuotiaasta asti pääsääntöisesti kasvissyöjä; eläinperäinen rauta imeytyy paljon kasviperäistä paremmin. Koska kasviperäisen non-hemiraudan imeytymistä tehostaa c-vitamiini, olen ostanut rautalisiä, joissa on mukana c-vitamiinia tai ottanut ne esim. tuoremehun kanssa imeytymistä tehostaakseni. Kalsium ja fytaatit (joita on paljon viljatuotteissa) heikentävät non-hemiraudan imeytymistä, joten olen ottanut rautalisän aina erillään syömisistä.

Puhuimme lääkärin kanssa myös imeytymisestä, mutta koska kaikki muut arvot ferritiiniä ja alhaista D-vitamiinitasoa lukuunottamatta ovat kohdillaan, eikä mulla ole vatsa- tai suolisto-ongelmia, en usko tämän olevan selitys.

SiderAL Forte

SIDERAL FORTE

Mulla on nyt myös käytössäni itselleni uusi (ja ilmeisesti muutenkin markkinoilla uudehko?) rautalisä SiderAL Forte, josta olen kuullut jonkin verran hyviä kokemuksia. Ero muihin markkinoilla oleviin rautavalmisteisiin verrattuna on valmistajan mukaan tämä: ”Sukrosomiaalitekniikalla päällystetty rauta kulkee ohittaen mahalaukun ympäristön absorboituen suoraan suoleen ja välttäen siten vatsavaivat.” Mun vatsani on kestänyt tätä hyvin ja vaikka tämä on muihin valmisteisiin verrattuna hintava, niin ihan sama, jos tämä vaan suinkin toimisi. Mulla on nyt toka paketti meneillään, eli olen syönyt tätä valmistetta about kuukauden verran.

HORMONAALINEN EHKÄISY

Yksi vaihtoehto nostaa ferritiinitasoja on aloittaa hormonaalinen ehkäisy vuodon niukentamiseksi. Se voisi toimia ja helpottaa myös kuukautiskipuja, mutta en halua aloittaa hormonaalista ehkäisyä nyt. Mulla on myös ollut aurallista migreeniä muutamia kertoja mun elämässä, joten mitä tahansa hormonaalista ehkäisyä ei edes suositeltaisi mulle enää.

RAUTAINFUUSIO

Yksi vaihtoehto on rautainfuusio. Se ei kuitenkaan ole riskitön (kuten ei hormonaalinen ehkäisy tai mikään muukaan lääkevalmiste) ja toimenpide on verrattain kallis, eikä sitä ei yleensä suositella ensimmäisenä ja olen lukenut ja kuullut, että lähetteen saaminen voi olla todella vaikeaa. Koska mun kuukautiseni ovat runsaat, ei rautainfuusiokaan ole mikään takuuvarma ratkaisu. Sen voi joutua uusimaan säännöllisesti, koska runsaat vuodot ehdyttävät varastot jossain välissä.

Toisaalta edes hetkellisesti korkeampi ferritiinitaso saattaisi ilmeisesti niukentaa kuukautisvuotoa, jolloin varastot eivät ehkä kuluisi yhtä nopeasti loppuun ja niitä voisi olla helpompi ylläpitää rautalisin ja ruokavaliolla, joka tukee raudan imeytymistä?

CYKLOKAPRON

Mun gynekologini oli jo aiemmin määrännyt mulle Cyklokapron-nimisen lääkkeen niukentamaan runsasta vuotoa, mutta koska olin aiemmin saanut gynekäynneilläni niiiin monia eri lääkkeitä, oli nämä oman tulkintani mukaan ”ei-niin-kiireelliset” jäänyt ottamatta käyttöön, sillä järkyttävä määrä eri lääkkeitä ahdisti. Ei olisi ehkä kannattanut tehdä omia tulkintoja vaan ottaa nämäkin samantien käyttöön, mutta oikeasti, jos ei ole tottunut syömään paljoa lääkkeitä ja saa kerralla viiden eri lääkkeen (kalliit!) reseptit, tekee mieli karsia jostain. Ei ehkä järkevintä, mutta tästä syystä näiden aloitus jäi myöhemmälle. Ehkä mulle ei myöskään selitetty tarpeeksi selvästi, mitä hyötyä tästä lääkkeestä on isossa kuvassa; antibiottien ja hiivalääkkeiden sun muiden tarkoituksen ymmärsin.

Olen muutama kuukausi sitten aloittanut Cyklokapronin käytön. Lääkkeen on tarkoitus niukentaa vuotoa. Vaikuttajakolleegani Hanne on kirjoittanut samasta lääkkeestä niin hyvän postauksen, että suosittelen lukemaan sen. Olen aloittanut lääkkeen minimiannostuksella ja tuntuu, että siitä on nyt jo ollut apua.

MITÄ SEURAAVAKSI?

Jatkan Cyklokapronin käyttöä ja seuraan oloani sekä jatkan rautalisän ottamista säännöllisesti ja käyn helmi-maaliskuussa seuraavan kerran verikokeissa tarkistamassa arvoni, josko ne antaisivat jotain suuntaa seuraaville stepeille; että jatketaanko näin vai juttelenko lääkärin kanssa lisää rautainfuusiosta. On ollut ihana lukea vaikuttajakolleegoiden hyviä kokemuksia rautainfuusiosta, niitä onneksi löytyy helposti googlailemalla.

Täytyy sanoa, että olen ollut tosi helpottunut, että kukaan terveydenhuollon ammattilaisista ei ole kyseenalaistanut matalia ferritiiniarvojani huuhaana tai vähätellyt oireita, jotka niihin liitän. Minua on kuunneltu ja neuvottu ja erilaisia vaihtoehtoja on mietitty yhdessä ajatuksiani arvostaen. Olen kuullut ja lukenut niin monta vähättelykokemusta, että suututtaa kaikkien niiden puolesta, joita ei ole otettu tämän asian kanssa tosissaan.

Toivon, että jokainen näiden kanssa kamppaileva pääsisi sellaisen lääkärin puheille, joka tietää asiasta ja haluaa auttaa. Nämä postauksen pohdinnat ovat mun pohdintoja lukemani (postauksen lopussa artikkelit ja jutut, joista olen saanut apua ja ajatuksia) ja lääkärin luona keskustelemani perusteella, joten suosittelen jokaiselle samoja teemoja pohtiville lääkärin kanssa asiasta juttelemista, jokaisen tilanne kun tietysti on yksilöllinen ja raudan puutteen syy tulee jokaisen kohdalla selvittää erikseen.

Lähteet: Terveyskirjasto.fi, Mehiläinen, Vegaaniliitto,
Yle Akuutti, Potilaan lääkärilehti, Yl
e

Lisää luettavaa

30926265637_b5cd675e1b_o.jpg

Yasuragi – japanilainen kylpylä Tukholmassa

Pehmeämpi ja joustavampi futon

Metsäkylvyssä

Kokemuksia futonista – liian kova patja?

Kommentit

Vastaa käyttäjälle Jenna Peruuta vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.

  1. Kiinnostavaa kuulla, auttaako Sider Al, koska sekä oma sisätautilääkärini että lasteni raudanpuutteeseen perehtynyt lastenlääkäri sanoi että tuote on hyvinkin huijausta; elimistön raudanimeytymisprosessia ja sitä häiritseviä tekijöitä ei voi ohittaa. Molemmat kertoivat etteivät suosittele tuotetta. Itseäni mietityttää tosi paljon se, että kyseinen yritys käärii hyvät rahat raudanpuutteen tietoisuutta hyödyntäen, ja lupaa oikotien onneen kovalla rahalla. Ja nyt vaikuttajat tuovat tuotetta esille, osa ilmaiseksi, osa saa siitä vieläpä palkkion, ja saa raudanuutteesta kärsivät turhaan ostamaan kallista ilman apua. Itse kokeilin aiemmin tuotetta 2kk, arvo nousi 2 pykälää. Palasin Ferrodaniin, ja nousu jatkuu taas hyvänä.

    1. No just tätä mietin, että kuulostaa jotenkin vähän liian hyvältä ollakseen totta, mutta mulla ei oo muut rautavalmisteet juuri auttaneet, niin oon valmis kokeilemaan myös näitä vaikka ovatkin arvokkaampia. Toisaalta oon myös lukenut ja saanut kaverilta näistä hyvän kokemuksen jälkeen suosituksen, eli vaikuttais, että kyllä nämä jollakin toimii.

      Saas nähdä, katsotaan mitä verikokeet sanoo! Toki tässä on nyt entiseen verrattuna toinenkin muuttuja tuon siderALin lisäksi, Cykrokapryl. Ja sillä voi olla paljon rautalisää suurempi vaikutus.

  2. Nyt on sanottava, että ihanaa, että kirjoitat aiheesta, sillä saan tästä niin paljon vertaistukea. Itsellänikin on vieläpä samana syksynä 2018 mitattu ensimmäisen kerran liian matalat ferritiiniarvot. Aloin silloin syömään rautakuuria mutta se jäi kesken, kun elämässä oli silloin paljon muita murheita. Mittautin arvot uudelleen viime vuoden lopulla, jolloin ne olivat edelleen ihan samoissa lukemissa. Aloitin tämän vuoden tammikuussa rautakuurin ja tällä kertaa aion myös pitäytyä siinä. Kärsin myös itse todella runsaista kuukautisista. Olin kuullut juurikin tuosta linkkaamastasi Hannen kirjoittamasta postauksesta ja sanoin lääkärille (ilmeisesti liian epätarkasti sillä en vielä silloin tiennyt lääkkeen tarkkaa nimeä), että haluaisin aloittaa täsmälääkkeen liian runsaisiin kuukautisiin. Hän määräsi minulle tulehduskipulääkettä, joka ei sopinut minulle ollenkaan ja vasta nyt luettuani tämän postauksen tajusin ettei lääkärini ollut luultavasti edes tiennyt tästä Cyklokapron-nimisestä lääkkeestä tai ainakaan hän ei jostain syystä maininnut siitä minulle mitään. Hän ei suositellut tulehduskipulääkkeiden pitkäaikaista syömistä ja suositteli kovasti hormonikierukkaa. En kuitenkaan itsekään haluaisi enää aloittaa mitään hormonaalista ehkäisyä pillereiden lopettamisen jälkeen, vaikka onkin sanottava, että aloin harkitsemaan hieman jo sitäkin, kun apukeinot tuntuivat olevan vähissä. Lisäksi minulla on tällä hetkellä tuo aivan sama ongelma bakteerivaginoosi-kierteen kanssa. Varasin heti tämän luettuani uuden ajan eri lääkärille ja nyt tiedän tarkkaan, minkä nimistä lääkettä haluan kokeilla. Seuraan mielenkiinnolla, jos päivittelet tilannettasi myöhemmin ja erityinen kiitos siitä, että ylipäätään kirjoitat aiheesta.

    1. Moikka Jenna!

      Vaikka mua vähän mietitytti ja jännitti julkaista tää teksti, niin tää sun kommentti on se syy, miksi jännityksestä huolimatta kirjoitin tän. Niin parasta, jos tästä oli se hyöty, että sait pontta varata uudelle lääkärille ajan ja ottaa ton lääkkeen nimen nyt ylös, että voisit keskustella sen käytöstä lääkärisi kanssa. Äh, et usko miten kovasti toivon, että sun bv-kierre helpottaisi pian :( Se on vittumainen ja turhauttava huoli, etenkin kun tuntuu että löytyy kyllä kasapäin ohjeita sen hoitoon, mutta ohjeet eivät ole yhtenäisiä ja jokainen asiantuntijakin on eri mieltä. Toivon niin paljon että uuden lääkärin kanssa asia edistyy! <3

      Ajattelin joo päivittää kun oon käynyt verikokeissa ja tiedän, mitä niiden perusteella teen. Jos arvot eivät ole nousseet yhtään tai minimaalisesti, varaan lääkäriajan. Jos arvot olisivat vihdoin nousseet, niin sit jatkaisin tällä rautakuurilla jne. Let's see!

  3. Kiitos että päivit meitä asiasta :’-) Kiinnostaa omalla kohdallani myös. Itsellä rauta 27, minkä jälkeen söin jotain valmisteita. Asiaa ei ole kuitenkaan sen koommin seurattu, koska arvo viitearvojen sisällä ja opiskelijaterveydenhuollon ruuhka lol

  4. Samaa vaivaa täällä, paitsi mikään rautavalmiste Sideralia lukuunottamatta ei tahdo sopia herkälle mahalle. Nekin joista pitäisi tulla ummetus vetää ihan vesiripulille vaikka yrittäisi syödä vain joka toinen päivä. Kokeiltu on kymmeniä valmisteita.

    Hiuksia alkoi lähteä alkukeväästä valtavasti (siis oikeasti tukoittain niin että päänahka näkyy) ja puolen vuoden Sideral 2pss/vrk-kuurilla ei ferritiini ollut liikahtanutkaan vaan oli edelleen 10. Hb kuitenkin korjaantui tuolla valmistella vuodenvaihteen alle sadasta ollen ekaa kertaa elämässä niinkin hyvä kun 130.

    Yksityinen ihotautilääkäri ei osannut selvää syytä hiustenlähdölle nimetä, mitään ihosairautta ei päänahassa havaittu mutta totesi hänkin, että ferritiini on tosi matala kun hiustenlähtöpotilaalla sen pitäisi olla >50 mutta ei tarjonnut siihen oikein mitään apua. Miten mä sen nostan kun se ei suun kautta otettavalla valmistella nouse?

    Terveysasema ilmoitti heti kättelyssä, että heidän puoleltaan ei ole tarjottavissa minkäänlaisia tutkimuksia, hoitoa tai selvittelyitä vaan kehoitti hoitamaan yksityisen kautta. En voi olla miettimättä, että mitä jos mulla ei olisi siihen varaa, pitäisikö vaan alistua kohtaloonsa?

    Meidän alalla työterveys on tosi supistettu ja sitä kautta on turha odottaa apuja. Ehkä jos yrittäisi markkinoida ongelmaa työkyky edellä niin sitä voisi vielä koittaa viimeisenä oljenkortena. Lähes kaikki vaivasta riippumatta ohjataan kuitenkin soittamaan omalle terveysasemalle (jonka vastaus jo tiedetään) ja työterveys on muodostunut työpaikalla jo sisäpiirin vitsiksi koska sinne on niin vaikea päästä.

    Koska suun kautta otettu rauta ei näköjään riitä varastoja täyttämään ja aloin olla tosi epätoivoinen jatkuvan väsymyksen ja tolkuttoman hiustenlähdön kanssa, löysin lopulta netistä yksityisen tahon jolta sain eilen rautainfuusion omakustanteisesti. Hintaa tuli n. 1000€ joten ihan halpaa lystiä tämä ei ole eikä ole realistista rampata siellä säännöllisesti.

    Mulla myös runsaat kuukautiset ja gynellä hiljattain paljastui ultraäänessä, että itse asiassa kohdussa on joku vuotoa lisäävä kasvannainen. Sain lähetteen erikoissairaanhoitoon leikkausta varten, en ole vielä saanut toimenpideaikaa. Lisäksi määrättiin myös e-pillerit joiden aloitusta mietin (mutta taidan jättää väliin) ja toi Caprilon runsaita vuotoja hillitsemään. Tai itse asiassa Caprilon-tabletit ovat valtavan kokoisia karheita pyöreitä pillereitä ja jouduin pyytämään reseptin vaihtoa Cyklocaproniin (samaa tavaraa mutta paljon inhimillisemmän kokoinen tabletti) jotta pystyn ylipäätään lääkkeen nielemään. Lääkäri vastasi ensin, että ei ole olemassa mitään muuta valmistetta kun Caprilon, mutta kun ehdotin itse nettiselvitystyön tuloksena Cyklokapronia, sellainen yhtäkkiä löytyikin.

    Eli mun kohdalla runsaita vuotoja lisää/aiheuttaa joku kohdun kasvain(myooma?) ja on helpottavaa että edes joku syy löytyi, mutta en tiedä selittääkö se raudan huonoa imeytymistä loppuun asti.

    mun on tosi vaikea olla miettimättä, että miten pahaksi tää tilanne olisi mennyt jos mulla ei olisi ollut taloudellista mahdollisuutta rampata yksityislääkäreillä. Myös kaikki labrakokeet on luonnollisesti tilattu yksityisten kautta omakustanteisesti ja omasta aloitteesta.