Vastuullisuudesta & arvoista

kuva: Linda Lehtovirta 

365 days with Ida -blogi

Perustin ensimmäisen blogini vuonna 2007 ollessani 16-vuotias – kaikki tapahtui hetken mielijohteesta, halusta tutustua uuteen tapaan jakaa omia tekstejään ja kuviaan muille samanhenkisille.

Mun ekat (nyt jo poistetut tai salasanan taakse piilotetut) blogit ja tämäkin, 365 days with Ida, olivat alkuun päiväkirjamaisia ja sisällöltään varsin huolettomia; en miettinyt yleisöäni aluksi juurikaan, koska se kasvoi niin huomaamatta. Nykyisin mietin sitä paljonkin; mille haluan antaa näkyvyyttä, mitä nostaa ja tuoda esille. Sisältö on muuttunut asiapitoisemmaksi kiinnostuksen kohteideni muuttuessa ja minun kasvaessa.

Välillä mietin, voinko postata kepeistä aiheista ollenkaan, kun tuntuu, että on niin paljon tärkeämpiäkin asioita, joille antaa tilaa. Ja sitten toisaalta; kuka jaksaa arkea ja elämää, jos keskittyy vain vaikeisiin ja hankaliin juttuihin? Olen hyvä bongaamaan pieniä ilahduttavia asioita arjesta ja haluan jakaa niitä vastaisuudessakin: 365 days with Ida on omistettu pienille, sykähdyttävän kauniille asioille ja huomioille, tärkeille keskusteluille, asioihin perehtymiselle ja hyville tyypeille. Haluan jakaa innostavia juttuja, hyväksi havaittuja vinkkejä, pieniä oivalluksia ja osallistua keskusteluun ja kuunnella, mitä minua viisaammilla on kerrottavanaan.

Vastuullisuus, arvot & blogin yhteistyökumppanit

Mulle tärkeitä arvoja ovat kiltteys, muiden huomioiminen, uuden oppiminen ja uteliaisuus. Haluan ymmärtää paremmin ja oppia itseäni fiksummilta, haluan kertoa paremmista vaihtoehdoista ja jakaa ilahduttavia juttuja eteenpäin.

Isossa mittakaavassa koen, että mulla on mahdollisuus vaikuttaa siihen, mitä pidetään haluttavana, innostavana ja kiinnostavana – tiedostan sen, ja siksi mietin tarkkaan, mitä suosittelen, etenkin, jos teen sen kaupallisesti.

Valitsen aiheet, yhteistyökumppanit ja sisällöt tarkkaan niitä pohdittuani ja opin koko ajan lisää. Tiedostan, millainen vaikutus sillä on, että nostan blogissani esille erilaisia brändejä tai tuotteita. En halua kannustaa kuluttamiseen vaikka tuonkin esille brändejä ja tuotteita (sekä ansaitusti että yhteistyön puitteissa) mutta toivon, että kun harkitset jonkin uuden asian hankkimista tai ostamista tarpeeseen, voit tulla etsimään täältä fiksumpia vaihtoehtoja tai lisätietoa jostain vastuullisemmasta. 

Kun puhutaan vastuullisuudesta, moralisointi ja saarnaus ei tunnu omalta tavalta lähestyä asiaa. Koen että konkreettisten esimerkkien ja vaihtoehtojen esille tuominen on mun tapa herätellä ajattelemaan, ettei vastuullisemmin valitessaan tarvitse luopua mistään. Usein vinkkini liittyvät asioihin, joita arjessa tarvitsemme; ruokaan, vaatteisiin, kosmetiikkaan ja asumiseen, mutta jaan blogissa paljon muutakin: asioita, joita pohdin, soittolistoja ja kirjavinkkejä, mielen jääneitä elokuvia ja näyttelysuosituksia. Intoilen kauniista kukista, ihanista valoista talojen seinillä iltakävelyllä ja ajatuksesta, jonka joku muu kiteytti minua paremmin.

Koska vastuullisuus tarkoittaa jokaiselle meistä eri asioista, voi olla, että ymmärrät blogiin liittyviä valintojani ja arvojani paremmin lukemalla tämän postauksen – avaan siinä arvojani kuluttajana ja pohdin sitä, miten vastuullisuus tarkoittaa jokaiselle eri asioita; mitä vastuullisuus tarkoittaa minulle? Opin koko ajan lisää ja se, mikä on ollut joskus parempi vaihtoehto, ei välttämättä vuosien päästä olekaan sitä ja hyvä niin, asiat kehittyvät. Tämä luonnollisesti näkyy siinä, miten valitsen yhteistyökumppanini. Kieltäydyn yhteistöistä jotka eivät ole arvojeni mukaiset.

Navigoinnin helpottamiseksi tägään vastuullisempia vinkkejä sisältävät postaukset ”paremmat valinnat” -kategorian alle. Voit lukea tuon otsikon alta kaikki postaukset, joissa on parempia valintoja, vaikka arvoni näkyvät tietysti kaikissa teksteissäni.

 

365 days with Ida -blogista sanottua:

”365 days with Ida on Suomen ensimmäisiä ammattiblogeja ja klassikko, joka ei yli vuosikymmenen kestäneen blogihistorian aikana ole menettänyt uniikkia ja alkuperäistä tyyliään.

Tunnelmoivan kirjoittajan arvot näkyvät luonnonkosmetiikkana meikkipussissa, eettisenä muotina vaatekaapissa ja vihreytenä lautasella: Idan kanavat ovatkin seuraajien ykkösmääränpää, kun kaivataan tietoa vastuullisista brändeistä. Huippusuositulta bloggaajalta kuunnellaan myös kaupunkikulttuuri- ja musiikkivinkkejä.”  Teksti lainattu Asennemedian sivuilta.