Kiitos 2019

/// lifestyleTags:

Voi luoja millainen vuosi. Ihmeellinen!

Oon varma, että 2019 jää mun mieleen vuosilukuna, vaikken yleensä muista yksittäisiä päivämääriä tai vuosia mitenkään erityisinä; vuosien ja ajanjaksojen sijaan muistan paljon herkemmin tunteita ja tunnelmia, mutta 2019 vuoden kohdalla tapahtunee poikkeus. Tuntuu että tänä vuonna tapahtui kaikki. (Ja kun kirjoitan noin, tiedän, ettei se todellakaan ole niin ja että joskus vielä ajattelen, että hah, mitähän silloin kuvittelin, mutta siltä musta just nyt tuntuu.)

Viime vuosi on ollut upea, outo, riipaiseva ja välillä vähän raskaskin. Tuon kaiken keskellä on tuntunut siltä että oon ollut enemmän kuin vuosiin oma itseni.

ida365

Oon ollut parhaani mukaan läsnä kaikessa, mitä on tullut vastaan. Valoheijastukset talojen seinissä on olleet kauniimpia, oon kuunnellut biisien sanat tarkemmin ja kirjoittanut päiväkirjaa enemmän kuin viimeisen viiden vuoden aikana yhteensä.

Oon ollut rakastettu ja rakastanut. Tuntenut oloni tärkeäksi ja monta kertaa miettinyt, että hitto miten ihania tyyppejä mun elämässä on.

Oon ollut lohduttaja ja lohdutettavana.

Oon opetellut hyväksymään, että on paljon asioita, joihin en voi vaikuttaa ja muistanut, että on paljon, joihin voin. Tärkeimpänä se, miten suhtaudun asioihin ja ihmisiin.

Sain viime vuonna yhden tosi tärkeän pestin; musta tuli kummitäti suloiselle ja uteliaalle pienelle tytölle.

Opettelin rajojani. Jaksamisen suhteen ja sen, mikä kuuluu mun harteille ja mikä ei. Asioista kieltäytyminen on aina saanut mut empimään, mutta on ollut helpottavaa huomata, että kieltäytymisestä seuraa välillä hyviä asioita; on ollut aikaa olennaisille asioille ja ihmisille. Kuulostaa naurettavan yksinkertaiselta tähän kirjoitettuna, mutta ein sanomisen opettelu on ollut kaikkea muuta. Ein sanominen kivoille asioille ja ihmisille on tosi vaikeaa.

Oon huomannut, etten enää vastaa ”mitä kuuluu?” kysymykseen ”hyvää, mutta kiireistä”, vaikka sekin olisi välillä totta. Tai jos vastaan, saan siitä itseni samantien kiinni ja mietin, että äh, miksi vastasin noin. Vaikka mun elämä olisi täynnä tapahtumaa, en halua glorifioda kiirettä tai antaa kellekään sellaista kuvaa, että kiire olisi jotenkin olennaista tai tärkeää. Ei ole. Se on sitä, ettei osaa sanoa ei, ettei osaa priorisoida tai delegoida ja ettei osaa pitää itsestään huolta. Sitä, että tulee tärkeä olo siitä että on kiire. Mulle se ainakin on ollut vakuuttelua siitä, että riitän, kun teen niin kamalasti ja sitä, etten osaa tai tohdi sanoa ei. Onneksi oon alkanut ymmärtää, että riitän vähän vähemmälläkin itselleni ja että se, että sanon joskus ei johonkin, on ihan todella ok. Että saan sanoa niin ja että mun pitää itse pitää omasta jaksamisestani huolta.

Oon tänä vuonna majoittanut monta ystävää mun sohvalle tai lattialle, välillä mun pienessä Tehtaankadun yksiössä oli kerralla useampikin yökyläilijä. Se on ollut ihanaa!

ida hanhiniemi

Silloin kun kroppa ja mieli oli eniten solmussa, kävin monta kertaa viikossa vastapäisellä joogasalilla. Kävin kävelyillä ja opettelin olemaan tekemättä koko ajan jotain ”hyödyllistä”. Jatkan opettelua. Olen tajunnut, etten voi keksiä mitään uutta, jos koko ajan touhuan jotain enkä varaa elämääni yhtään tyhjää tilaa.

Olen mokannut, pyytänyt anteeksi ja korjannut mokani parhaani mukaan.

Olen opetellut olemaan avoimempi kuin olen aikoihin uskaltanut olla ja ymmärtänyt, että asioita ei tarvitse tehdä vaikeammaksi kuin ne on. Jos haluaa ja päättää, ei ole mitään pelejä.

Olen käynyt tuntemattomien ihmisten kanssa ihan älyttömän hyviä keskusteluita. Osan aloittanut itse, toisissa on riittänyt, että olen ollut läsnä ja valmis kohtaamaan toisen ihmisen.

Eiran puistonpenkit tuli kesällä tosi tutuiksi. Istuin niillä tunteja lukemassa, kirjoittamassa ja miettimässä. Aion etsiä Kalliosta tai jostain lähistöltä samanlaisen lempparispotin ensi kesänä.

Laitoin puhelimen lentokonetilaan useammin kuin ennen; iltakävelyillä, ennen joogatunteja ja kelluntoja. Oon varmasti ollut huonompi vastaamaan viesteihin nopeasti, mutta se on tehnyt mulle tosi hyvää, että osaan jättää puhelimen huomiotta. Mitä vähemmän vietän aikaa puhelimellani, sen vähemmän koen selittämätöntä ahdistusta.

Tein ekan matkan ikinä rinkka selässäni. Se ei ollut mikään tyypillinen reppureissu, mutta niksautti tarpeeksi totutusta.

Olen lähentynyt sellaisten ihmisten kanssa, joiden olen aina tiennyt olevan merkityksellisiä mutta joiden kanssa en silti syystä tai toisesta ole ollut aiemmin niin läheinen, kuin olisin toivonut olevani. Olen saanut uusia ystäviä ja nähnyt joitakin tärkeitä tyyppejä aivan liian vähän.

Oon ollut kiitollinen siitä, että oon luottanut itseeni enkä kuunnellut muita varsinkaan silloin, kun en ole pyytänyt mielipidettä tai neuvoa.

Oon onnellinen, että edellisen vuoden lopussa tehty päätös nelipäiväsestä työviikosta alkoi näkyä omassa hyvinvoinnissa ja jaksamisessa. Hiukset ei enää tipu päästä enkä enää herää aamuyöllä siihen, että sydän meinaa tulla ulos rintakehästä ja päässä pyörii joku isossa mittakaavassa merkityksetön to do -lista.

Selasin kuukausia asuntoilmoituksia ja muutin mulle kolmanteen osoitteeseen Helsingissä. Tajusin, että meni kaksi vuotta, ennen kuin Helsinki alkoi tuntua kodilta, mutta nyt on helppo ja kevyt olo siitä, että tämä todella on mun koti nyt. Täällä on mun elämä ja mun ihmiset. Aluksi olo oli irrallinen ja vaikka kaupunki tuntui heti oikealta, meni hetki, ennen kuin sosiaaliset ympyrät täällä alkoivat vakiintua.

Oon oppinut itsestäni häkellyttävän paljon uutta. Tai sitten vaan uskaltanut myöntää asioita, jotka oon jo tiennyt. Kirjoitin päiväkirjaan joskus keväällä, että ”Tää on ollut hassu aikakausi. Vähän kuin oisin tehnyt sovinnon itseni kanssa, virallisesti, vaikka tiedän, että ainekset on olleet valmiina jo kauan. Ehkä oon vaan uskaltanut olla enemmän minä kuin hetkeen?” 

ida hanhiniemi

Yksi juttu vielä: mietin monesti kesäöinä uinuvan kaupungin läpi polkiessani, että luoja oon onnekas, kun oon elossa. Miten pieni todennäköisyys on, että ollaan täällä ja saadaan kokea tää kaikki.

Mieluummin kaikki tää kuin ei mitään – se oli muuten yksi viime vuoden läpi mukana kulkeneista mantroista ja aika hyvä, pätee hyvässä ja pahassa.

·

Vuoden tärkein lahja – kokemuksia Gubbe-palvelusta

/// lifestyleTags: , ,
* Yhteistyössä Gubbe  

Mua jännitti etukäteen hulluna, miten isoäiti ja isoisä ottaisivat Gubben vastaan.

Mun äidin vanhemmat asuvat Rovaniemellä. Vaikka Rovaniemellä on ihana käydä, ei sinne asti tule lähdettyä kovin usein – viimeksi kävin Rovaniemellä kolme vuotta sitten ja sitä edelllisen kerran kuusi vuotta sitten. Junalla matkan taittamiseen menee suuntaansa yli kahdeksan tuntia, joten matkantekoon pitää varata junaillessa päivä suuntaansa.

Onneksi isovanhemmat ovat vielä verrattain hyvässä kunnossa ja ovat tähän asti käyneet melko usein Tampereen suunnalla, jossa heidän omat lapsensa, eli mun äitini ja tätini, asuvat. Lähivuosina vierailut ovat jo hieman harventuneet; pitkät matkat autossa tai junassa eivät ole enää kovin miellyttäviä isovanhempieni iässä. Mun isovanhemmat ovat 87- ja 86-vuotiaat, mutta asuvat edelleen yhdessä omakotitalossaan ja ovat tähän mennessä selvinneet arjesta hyvin, vaikkeivät enää olekaan aivan nuoria ja vetreitä.

Kävin Rovaniemellä viimeksi itsenäisyyspäivän aikoihin kun pystyin pitämään töistä yhden ylimääräisen päivän vapaata ja siten moikata pitkän viikonlopun aikana samalla Rovaniemen reissulla takaisin kotiseuduilleen muuttaneen ystäväni ja isovanhempani. Äiti tuli vanhempiensa luokse hänkin omia matkojaan ja lähdettiin viikonlopun päätteeksi takaisin kohti etelää yhtä matkaa. Ihana miniloma pohjoisessa! Rovaniemen-visiitillä oli monta syytä, mutta yksi mun ja äidin aikataulujen yhteensovittamisen tärkeimmistä syistä oli se, että voitaisiin yhdessä kertoa isovanhemmille Gubbesta.

gubbe kokemuksia
Mikä ihmeen Gubbe?

Gubbe on palvelu, joka yhdistää ikäihmiset ja nuoret; Gubbeina töissä olevat nuoret auttavat ikäihmisiä ihan tavallisissa arkiaskareissa. Pitävät seuraa, käyvät kaverina kaupassa, auttavat netti- ja teknologia-asioissa, toimivat kuljetusapuna tai vaikka kaverina ulkoilussa. Arkista apua kahden tunnin ajan viikoittain.

Tämä heidän saitiltaan napattu pätkä kiteyttää Gubben täydellisesti:

Gubbe on uudenlainen
ei-sairaanhoidollinen vanhuspalvelu,
joka pitää ikäihmisen aktiivisena,
auttaa arjen askareissa sekä samalla tuo turvaa koko perhepiirille. Lisäksi luomme merkityksellistä työtä nuorille.

Kun Gubbelta kiiteltiin mun aiemmista Gubbe-vinkkauksista (olen aina välillä nostanut Gubben esim. joululahjavinkkeihin tms) ja kysyttiin, haluaisinko tehdä heidän kanssaan yhteistyötä ja tarjota heidän palvelunsa jollekin läheiselleni, olin häkeltynyt, innoissani ja vähän kauhuissani, koska halusin kiljua että joo!! ja samalla jo stressasin, että mitähän isovanhemmat tähän sanovat – osaisivatko he ottaa avun vastaan?

gubbe kokemuksia

Ikääntyminen ja avun ottaminen vastaan eivät tunnu olevan kovin helppoja juttuja. Tiedostan tuon itsestänikin – mun on todella opeteltava pyytämään apua paremmin, tai muuten mun käy viimeistään vanhuksena kalpaten. Ehkä olen perinyt ”minä ihan itse osaan kyllä hoitaa juu ei kiitos ei tarvitse vaivata sinun päätäsi tällä minä kyllä yksin selviän” -asenteeni isovanhemmiltani… Tämän vuoksi jännitti, torppaisivatko isovanhempani Gubbe-idiksen samantien ihan täysin. He pärjäävät kyllä, mutta on paljon askareita, joiden kanssa apu olisi tarpeen. Paljon sellaisia nostelu- ja kantelujuttuja, joissa joku nuorempi hoitaisi saman homman paljon sutjakkaammin ja turvallisemmin. Olisi ihanaa, jos joku voisi auttaa ipadin käytössä ja katsoa, että laskujen maksaminen nettipankissa sujuu oikein. Olisi ihanaa, jos joku neuvoisi kärsivällisesti uudelleen ja uudelleen, miten tekstiviesteihin vastataan.

Ja kun koko muu lähisuku asuu kaukana, useiden satojen kilometrien päässä, olisi ihanaa, kun mummolassa kävisi joku kaverina säännöllisemmin ihan vain kaverina. Juttelemassa ja olemassa seurana. Olisi ihanaa, että isovanhemmat voisivat tutustua uuteen tyyppiin ja kuulla millaista elämää parikymppinen elää samassa kaupungissa kuin he. Olisi ihanaa, että me saataisiin säännöllisesti kuulla, miten isovanhemmilla menee ja jos jotain huolestuttavaa ilmaantuisi, saisimme kuulla myös siitä.

gubbe palvelu vanhuksille

Kerroin Gubbelaisille huoleni isovanhempieni empivästä asenteesta avun vastaanottamisessa ja gubbelaiset jaksoivat ihanan kärsivällisesti käydä läpi kanssani erilaisia skenaarioita; kannattaisiko kertoa Gubbesta etukäteen isovanhemmille vai vasta Rovaniemelle päästyäni? Miten Gubbesta kannattaisi kertoa? Kannattaisikohan minun kertoa Gubbesta, vai äitini?

Kun varasin junamatkat Rovaniemelle ja takaisin, oli eka Gubbe-tapaaminen jo sovittuna, mutta isovanhempani eivät vielä tienneet siitä mitään. Äidin ja tätien kanssa olimme keskustelleet palvelusta ja oli ihanaa, että kaikki olivat yhtä innoissaan Gubbesta etukäteen. Mun isovanhempani eivät ainakaan toistaiseksi tarvitse lääkinnällistä apua, joten tällainen palvelu sopii heille täydellisesti.

Miten kertoa Gubbesta isovanhemmille?

Gubben perustajat vinkkasivat, että isovanhemmille kannattaisi ehkä kertoa Gubben ensitapaamisesta vaikka vasta edellisenä päivänä, jotteivat he ehtisi jännittää tapaamista liikaa. Mietin itse asiaa niin, että siinä missä oli tärkeää kertoa heille Gubbesta uutena kaverina joka auttaisi arkisissa asioissa ja olisi seurana. Oli myös hyvä tuoda esille se, että tämä on näillä Gubbeina toimiville nuorille tosi merkityksellinen työ. Osa nuorista työskentelee Gubbena lukio- tai korkeakouluopintojen ohessa ja osa voi olla hakeutunut töihin, koska omassa lähisuvussa ei ole ikäihmisiä, joiden kanssa käydyistä keskusteluista saisi erilaista perspektiiviä omaan elämään. Vitsit miten kivaa olisi ollut lukioikäisenä tehdä tällaista työtä viikoittaisen siivousduunin sijaan (vaikka olin silloin kyllä tosi iloinen siitäkin duunista, ei sillä).

Kerroin Gubbesta isoäidille ja isoisälle yhteisen illallisen ja lautapelien pelaamisen jälkeen – vasta, kun olimme ehtineet vaihtaa kaikki tärkeimmät kuulumiset ja viettää aikaa nelisin. Alkuun isovanhemmat suhtautuivat asiaan hivenen varautuneina; eihän me nyt mitään apua missään tarvita (vaikka juuri olimme keskustelleet siitä, miten kivaa ja tärkeää oli, että naapurin pojat olivat auttaneet pressun levittämisessä auton päälle, kun isovanhemmat eivät olleet siihen yksin pystyneet) ja että mikäs tämä tämmöinen homma nyt oikein on. Kun asiasta ehdittiin jutella syvällisemmin ja he kuulivat siitä, millainen tyyppi heille seuraavana päivänä kahville tuleva Gubbe-Roosa olisi, he vähitellen lämpenivät ajatukselle.

Seuraavana aamuna isoisä kysyi minulta, että osaisikohan Roosa hitsata. Se taisi olla vitsi, mutta otin sen kiinnostuksen merkkinä ja aloin jännittää isovanhempieni reaktion sijaan sitä, millainen tyyppi Roosa olisi livenä.

Ensitapaaminen Gubben kanssa

Roosa oli ensitapaamisen perusteella aivan ihana! Oltiin etukäteen saatu kuulla, mitä Roosa harrastaa, minkä ikäinen hän on, mistä hän on kotoisin ja missä hän opisekelee sekä nähty hänen kuvansa.

Olin kertonut Gubbelaisille millaisia isovanhempani ovat ja millaisista asioista he pitävät (kuoro, puutarhanhoito, maalaaminen ja piirtäminen, musiikki jne) ja sen perusteella Rovaniemellä toimivista Gubbe-nuorista valikoitui Roosa. Roosan tapaaminen oli meille kaikille helpotus – Roosa oli just niin reipas ja ihanan oloinen tyyppi kuin olimme toivoneet ja isoäiti ja isoisä ottivat uuden tyypin luontevasti uudeksi kaverikseen. Parin tunnin kahvittelujen jälkeen Roosan kanssa sovittiin seuraavalle viikolle uusi tapaaminen.

Isoäiti tunnusti jälkikäteen luulleensa että Roosa oli se kaveri, jota minä olin samalla Rovaniemen visiitilläni käynyt katsomassa ja ehkä ihan hyvä niin – ehkä sekaannus karisti kaikki tarpeettomat ennakkoluulot, kun Roosa otettiin vastaan kaverina.

Reilu viikko visiittimme jälkeen sain viestiä Gubbelta; tilanneraportti siitä, miten Roosan ja isovanhempieni eka tapaaminen kolmisin oli sujunut:

Olin unohtanut, että Gubbe-visiitti oli ollut edellisenä iltana ja itkupillille tyypilliseen tapaan kuivailin silmäkulmiani samalla kun lähetin screenshotin palautteesta äidille ja tädeilleni. Huojentavan ihana viesti.

Tässä kuvaa napatessa kerroin isoäidille että nuorisolaiset ottaa puhelimella peilikuvia ja sain vastaukseksi hämmentyneen puuskahduksen, että voi noita nykyajan hömpötyksiä ja myöhemmin isoäidistä kuvaa ottaessani hän huikkasi että älä tuhlaa sitä kallista filmiäsi minuun. Voi toista!

Gubbe toimii koko Suomessa ja on mahdollista sopia käynnistä läheisen luona viikoittain, kaksi kertaa kuukaudessa tai kerran kuukaudessa. Hinta on kotitalousvähennyksen jälkeen 38-152 € /kk. Kurkkaa lisää täältä.

Tämä on mulle merkityksellisin ja henkilökohtaisesti tärkein yhteistyö ikinä ja oon ihan hullun kiitollinen, että Gubben perustajat tarjosivat mun isovanhemmilleni käyttöön Gubbe-palvelun. Kiitos Meri-Tuuli ja Sandra, teette ihan äärettömän tärkeää työtä. Ja kiitos, että me saadaan kokeilla Gubbe-palvelua. ♥

Ps. Soittelin isoäidin kanssa joulun jälkeen kuulumisia ja puhelun lopuksi vaihdettiin pari sanaa Gubbestakin – Roosa on kuulemma todella mukava tyyppi ja tulee vuoden alussa taas käymään kylässä. Oli aivan älyttömän ihanaa, että isoäiti kiitteli Gubbesta kovasti, vaikkei ihan täysin ymmärtänyt että miten tämä liittyy mun blogiin, voi toista :’-)  

·

Viime hetken joululahjavinkit

/// lifestyleTags: , ,

Eeen kestä, eipä oo hetkeen käynyt niin, että kirjoitan jotain tekstiä 1,5 tuntia ja sitten se kaikki katoaa bittiavaruuteen. Ihmeellistä! Onneksi en vuodattanut syvimpiä tuntojani vaan listasin viime hetken joululahjavinkkejä, niin aika hyvin muistan, mitä eilen junamatkalla kirjoittelin.

Ajattelin, että listaan vielä yhteen postaukseen kaikki viime hetken joululahjavinkit, joista on ollut puhe ystävien ja tuttavien kanssa lahjaideoita miettiessä. Jospa näistä on iloa jollekin, joka vielä pohtii, mitä antaa lahjaksi läheiselle.

Joululahjaperinnettäkin on ihan fiksua kyseenalaistaa; ei todella ole tarpeen antaa mitään, jos ei keksi mitään, mitä toinen oikeasti tarvitsisi tai kaipaisi. On paljon spessumpaa antaa ja saada lahjoja yllärinä ja tarpeeseen kuin pakolti jonkin perinteen sanelemana. Musta on ihanaa, että monissa isommissa perheissä ostetaan lahjat arvalla yhdelle perheenjäsenelle ja sovitaan etukäteen jokin summa, jolla jokainen hankkii lahjan. Tämä varmaan vähentää lahjapaniikkia isommassa porukassa.

Mun lahjavinkkilistassa on sikin sokin edullisia, ilmaisia ja arvokkaampia lahjaidiksiä ja sekä aineettomia että konkreettisia lahjoja.

Viime hetken lahjaideoita: 

× Anna lahjaksi osaamista: minä ainakin ilahtuisin todella, jos joku mun ystävistä haluaisi opettaa mulle esim. ompelemista, kutomista, koodaamista (että osaisin venkslailla blogin ulkoasun kanssa vaikkapa), RAW-kuvien muokkaamista tai vaikka jonkun killerihyvän vegaanisen reseptin

× Kelluntalahjakortti Float Kallioon tai Float Robaan 

× Museokortti

× Vie kamu keikalle / leffaan / näyttelyyn / tapahtumaan / aamupalalle / kurssille / astrologille. Esim. Harjun kukan kranssipajaan tai sit Iittala Arabia Design Centren kurssille

× Osta pala ikimetsää Luonnonperintösäätiöltä🌲

× Läheiselle kuratoitu Spotify-soittolista ja premium-jäsenyys

× Hanki ystävälle Bookbeat-lahjakortti ja listaa korttiin sun omat top5-luku- ja kuuntelusuositukset

× Lahjakortti kukkakauppaan – tää on musta niin kiva, koska lahjansaaja voi lunastaa mieluisan kimpun kun mieli tekee ja kun on kotosalla nauttimassa kimpusta. Helsingissä mun suosikkikukkakauppoja on InBloom, Studio Viivi Kalliossa, Ölander Korkeavuorenkadulla. Anton&Antonissa ja Urban A:ssa on välillä tosi suloisia valmiskimppuja

× Teetä/tulosta yhteisiä kuvianne paperikuviksi

× Gubbe-palvelu esim. kaukana asuville isovanhemmille

× Kasvohoito/vartalohoito Ihohoitola Lupauksessa

× Vie kamu saunomaan ja uimaan Kulttuurisaunaan / Yrjönkadun uimahalliin (edullinen mutta luksus kokemuksena) / Uunisaaren saunaan tms

× Kirjoita kirje – käsinkirjoitettuja kirjeitä ja viestejä saa nykyisin niin harvoin, että jokaista saamaansa arvostaa kovasti

× Vie kokeilemaan joogaa / reformer-pilatesta tai jotain lajia jota ei tulisi yksin testattua

× Tilaa Freskan siivous, esim. ikkunapesu – lahja joka ilahduttaa huhtikuussa kun aurinko paljastaa harmaat ja likaiset ikkunat kevätauringossa

× Pullo luomukuohuvaa + joku spessumpi sipsipussi – kombo jolla on vaikea mennä pieleen

× Kutsu ystävä illalliselle, tarjoile vaikka kolmen ruokalajin menu yhdelle rakkaalle tai kutsu kerralla koolle koko ystäväporukka ja kokoa pöytä täyteen omia bravuureitasi

× Lahjakortti St. Georgeen kylpylään / kasvohoitoon / stayvacationille

× Jos osaat niin huolla kamun kengät / laukku esim. Arkive Atelierin opastuksella. Vaateharja ja cashmere-kampa sekä kenkienhuoltotuotteet ovat hyvä lahjaidis nekin

×  Käy kurkkaamassa Lokal – Sieltä löytyy niin sisustusjuttuja, kauniita asioita, ihania kynttilöitä, koruja kuin arvokkaampaa designiakin. Ne kuusenmalliset ja kävynmalliset kynttilät ovat tosi söpöjä!

×  Nide – kiinnostavia kirjoja & lehtiä. Lahjakortti Niteeseen on niin ikään toimiva lahjaidis, mutta myös joku ihana lehti (esim. nämä ovat ihania: CEREAL magazine, Kinfolk, Monocle, Gentlewoman, Laine, Love Mag, Suitcase…) + suklaalevy toimivat takuulla

×  AIDA Impact -korvikset – superkauniita koruja yritykseltä, joka työllistää pakolaisnaisia

×  Malia-tuoksukynttilä – Ranskassa valmistettu ekologinen ja kaunis kynttilä

×  Herkkulahjat on aina hyviä (kahvia, teetä, jotain ihanaa hilloa/pähkinävoita, laadukasta suklaata, itsetehtyä mysliä, itsetehtyä siemennäkkäriä, itsetehtyä hilloa – u name it!)

Kaipaatko lisää ideoita?

Kurkkaa täältä Sugarin aineettomat lahjavinkit ja täältä parhaat vastuulliset lahjavinkit. Tänne olen listannut aiempina vuosina lahjavinkkejä – monet vinkeistä ovat varmasti edelleen toimivia! ♥

·