Copenhagen photo diary

/// lifestyle, matkailuTags: , , , ,

Nään tänään mun rakasta ystävää Alisaa, vissiin tokaa kertaa Köpiksen jälkeen?! Onneksi on ystäviä, joiden kanssa mikään ei muutu vaikkei näkisi moneen viikkoon. En malta odottaa, että voidaan tänään avata viinipullo ja purkaa sydämiämme; itku miten ihanaa. Mikäs olisikaan siis parempi hetki jakaa julkaisematta jääneitä kuvia huhtikuun alun Köpis-reissulta, jossa olin juuri tuon saman ihanaisen kanssa reissussa. Hassua miten täällä on yhä yhtä kylmä, mitä huhtikuun alussa oli Kööpenhaminassa. Enää en sentään suostu käyttämään nahkahanskoja. 

Hengailtiin kahviloissa, luettiin kirjoja ja vertailtiin kahvin makua edelliseen nautittuun kupilliseen. Kertaakaan ei tarvinnut pettyä. 

Kahviloissa, kuppiloissa ja putiikeissa oli paljon viherkasveja – hullun helppo sisustusvinkki. Peikonlehden ehdinkin jo ostaa. Olen myös kantanut useamman kimpun pioneita kotiini – arvaatteko mistä saa parhaimmat ja halvimmat? Lidlistä, tietty, hahaa. Kimppu maksaa alle neljä euroa, värinkin suhteen on ollut valinnanvaraa. 

Söpö matkaseuralaiseni. Ei mennyt hermo kertaakaan toiseen, kummallakaan; lomamatkalla kiukuttelu on maailman turhauttavinta. Olen ollut sellaisillakin lomilla, enkä tahdo enää yhtään sellaista reissua. 

Käppäiltiin aika paljon; vähän alle 20 kilsaa useampana päivänä, muina sellaiset kymmenen. Pyörällä liikkuminen olisi varmasti ollut helppoa, mutta kävellen ehtii havainnoida ja tarkkailla juttuja, joita ei huomaisi fillarin selästä. 

Paras. I love u Hans-Peter Feldmann

Ja sinua. 

Näin ekaa kertaa livenä kukkivan magnolia-puun! Ihana! Kukat ovat niin epätodellisen kauniita, että niitä luulee feikeiksi. 

Köpiksessä oli ihanan paljon leipomoita ja kahviloita joka paikassa; olispa Tampereellakin enemmän leipomoita! Kauppahalli on esim. niin väärällä puolella keskustaa, että sieltä ei tuu haettua aamupalaleipiä. 

Maailman pienin hotelli, kuulemma. Tässä hotellissa on vain yksi huone, hihi! 

Helposti paras koskaan syömäni brunssi. Ai itku! Miksei mikään Tampereella yllä tämän tasolle? Helsingissä sentään on Sandro, joka on eri tyyppinen mitä tämä, mutta ehdottomasti Suomen paras vegebrunssi. Nyt kun aloin miettimään, niin ei noita kahta edes voi verrata; tajuttoman hyviä molemmat. 

Turistijutuista suosittelen kapuamaan Round Toweriin, pääsymaksu ei ollut kova ja se on todella kaunis sisältä.Ulkotasanteella oli niin hullu tuuli että pelkäsin tippuvani vaikkei sellaisesta ollut oikeasti huolta. Näkymät kaupungin ylle olivat kapuamisen arvoiset. Tornissa on sellainen ”kuilu”, josta näkee ihan alas asti – siis älyttömän korkealta ihan maahan, hyi! En pidä itseäni korkeanpaikankammoisena mutta jostain syystä pelkään tippumista; vähän ahdisti kurkata kuiluun vaikka kuilun päällä oli paksu lasi. Hyyyyiiii. 

Tuitui! :-*

Mulla on vähän ikävä Köpikseen, koska:

x Ihmiset olivat niin hyväntuulisia
x Käytiin paikoissa, joista olin vain haaveillut Pinterestissä ja internetin ihmeellisessä maailmassa
x Kahvi oli monessa paikkaa tajuttoman hyvää
x Alisan kanssa oli niin helppo olla yhdessä reissussa
x Majotuin ekaa kertaa ikinä hostelliin ja monen hengen dormiin! Kuinka jännää, vähän leirikoulufiilis
x Syötiin niiin hyvin. Niiiiin monessa sellaisessa paikassa ettei Tampereella ole tarjota mitään vastaavaa
x Raakaruoka ja luomuvalikoimat oli mielettömät ja pikemminkin sääntö kuin poikkeus

Onneksi Alisa tulee ihan  kohta kylään. 

·

Woodah Hostel Kööpenhamina

/// lifestyle, matkailuTags: , , ,

Hitsit, en koskaan muistanut vinkata teille söpöstä Woodahista, jossa yövyimme Alisan kanssa Kööpenhaminan reissullamme. Olimme matkaa varatessa melko varmoja, että vuokraamme kämpän airbnb:n kautta, mutta yhtäkkiä olimmekin varanneet hostellin. Hups! :-D 

Woodahin sijainti on loistava; noin 10 minuutin kävelymatkan päässä päärautatieasemasta ja keskustasta, lähellä satamaa ja ”meatpacking districtiä”, lähellä Fredriksbergiä ja kävelymatkan päässä Nørrebrohon. Aikalailla kaiken keskellä siis. Esimerkiksi aiemmin hehkuttamani NEIGHBOURHOOD sijaitsee ihan nurkan takana. Hostellia vastapäätä löytyy legendaarinen (hahaa, en ole varmaan koskaan aiemmin käyttänyt tuota sanaa tosissani) Mikkeller

Woodah erottuu muista hostelleista symppiksellä ilmapiirillä ja aamujoogamahdollisuudella. Hostelli tarjoaa ilmaista aamupalaa, johon kuuluu itsetehtyjä sämpylöitä, jugurttia, mysliä, hedelmäviipaleita sekä kahvia ja teetä. Ei mikään luksusaamupala, mutta sellainen, jonka mielellään nauttii jos on matkalla jonnekin pidemmälle tai etenkin jos on budjettimatkalla. TAI jos on samanlainen kuin minä, että alkaa välittömästi kiukuttaa jos ei saa aamupalaa ja -kahvia. Vastaanoton kahvilasta saa ostettua myös juomia ja pieniä syömisiä myös myöhemmin päivän aikana. 

Nukuimme dormissa, jossa oli ehkä n. kymmenen hengen punkat. Tuommoisissa somissa omissa kopperoissamme, jossa sai sitä kaivattua yksityisyyttäkin. Tuntui, että kaikki kunnioittivat tosi paljon muita hostellissa majailevia, eikä tuo todellakaan ollut mikään bailuhostelli, joten eka kertani hostellissa oli varsin positiivinen. Jokaisen vuodepaikan alla oli matkalaukulle varattu lukollinen säilytystila ja pyyhkeen sai vuokrattua parilla eurolla koko yöpymisajaksi, petivaatteet kuuluivat hintaan. Noissa söpöissä sänkykoloissa (joiden takia Woodahista alunalkaen innostuttiinkin) oli jokaisella oma lukuvalo ja pistokerasiat puhelimen latausta varten.

Meille meinas käydä köpelösti yhtenä iltana, kun olimme syömässä Motherissa. Kello lähestyi kymmentä emmekä me olleet tajunneet ottaa hostellilta avainta mukaan; se pitää pyytää erikseen ja sen saa panttia vastaan. Iltakymmenen jälkeen ovi menee lukkoon ja vastaanotto kiinni, joten on täysin tuurista kiinni, onko kukaan muu hostellivieras avaamassa sulle ovea. Tuo oli niin pieni ja rauhallinen paikka, että olisi voinut käydä niinkin, että jää lukkojen taakse, hoh. Onneksi ei kummiskaan.

Pieni ja sympaattinen hostelli! Yöpyminen maksoi henkilöltä 120€ neljältä yöltä ja siihen päälle parin euron pyyhevuokra jos ei jaksa omaa roudata. Suosittelen :-)


Woodah Hostel 

Abel Cathrines gade 1-3
1654 Cph Vesterbro
Denmark

·

Kivoja ravintoloita Kööpenhaminassa

/// matkailu, ruokaTags: , , ,

Nyt olis vuorossa ihania ravintoloita ja ruokapaikkoja Kööpenhaminasta! Huhhuh, tulee hullu  nälkä näitä katsellessa :-D 

GRØD
Jægersborggade 50

Ai luoja mitä puuroa!!! Tänne kannattaa suunnata jokaisen Kööpenhaminassa matkaavan. Puurolistalta löytyy useampi erilainen vaihtoehto, mutta jostain syystä mulla on sellainen fiilis että tämä karamellikastikkeella, omenalohkoilla ja mantelilla höystetty puuro olisi kaikista suosituin. Ei mitään perusaamupuuroa, hoho. Puuroja voi ostaa myös mukaan, samoin esim. kuivattuja marjoja joilla puuroansa tuunata kotona. Suloinen paikka jossa puuron voi nauttia sisällä tai ulkona. Samalla kadulla on useita kivoja kahviloita, mm. Istid ja Coffee Collectiven pieni kahvilapaahtimo jotka esittelin aiemmin täällä. Grød tarjoaa myös suolaisia vaihtoehtoja, siis oikein lämmintä ruokaa, mutta puurot on se juttu. 

Mother
høkerboderne 9-15,
1712 kbh v

Huh miten hyvää pizzaa!! Trendikkäällä teurastamoalueella sijaitseva Mother oli joka päivä tupaten täynnä – mekin saimme jonotella about tunnin, mutta onneksi tätä jonottelua varten löytyi pieni baarihuone, jossa saattoi nauttia lasillisen ennen illallista. Aina välillä yksi työntekijöistä kävi huutelemassa baarin puolella seuraavia jonossa olleita.

Alisa valitsi trendikkään ”white pizzan” kalalla ja kesäkurpitsalla, mulla oli listan vegevaihtoehto Vegetariana. Todella hyvää ja palvelu oli aivan erinomaista, vaikka jonottaa joutuikin. Suosittelen lämmöllä! 

Food Market (lisätietoja täällä)

Ennen reissua kantsii googlailla onko Köpiksessä just silloin mitään ruokatoreja tai marketteja. Me bongattiin ainakin kaksi – toinen ihan läheltä hostellia ja toinen tuolta Motherin läheiseltä teurastamoalueelta. Jonot kaikkialle olivat aika pitkät, joten päädyttiin visuaalisesti vähiten miellyttävään vaihtoehtoon, fish&chipsiin! :-D Koju oli Kööpenhaminassa kaikkien kauniiden kojujen vieressä vähän nolo, mutta onneksi ei annettu ulkonäön hämätä, nuo olivat törkeän hyvät annokset. Viereiseltä kojulta sai viinit ja oluet ruuan kaveriksi – oispa Suomessa sama meininki. 

Palaeo

Palaeosta vinkkasin jo aiemman minireissuni jälkeen. Ihanan tuoretta ja terveellistä pikaruokaa sellaisena päivänä, kun haluaa panostaa enemmän esim. iltaruokaan ja syödä päivällä jotain raikkaampaa. AInakin me huomattiin reissussa että ekat päivät söi tuhdimmin ja loppureissusta alkoi kaivata enenevissä määrin vihersmoothieita ja salaatteja. Tuolta saa mahtavan tujakoita mehuja ja smoothieita, oma lempparini oli mansikka-inkivääri-avokado tai joku vastaava, ai että. Tilattiin molemmat lohi-wrapit tyrnikastikkeella, oli hyvät!  Wrappi tehdään siis kananmunasta, joten sillä pysyy nälkä hyvin poissa. 


En yleensä koe tarpeelliseksi kirjoittaa blogiini negatiivisia arvioita tai dissauksia; jos en pidä jostain jutusta tai ole innostunut siitä, en kirjoita. Jos taas tykkään jostain paikasta kovasti ja näen siinä paljon potentiaalia, mutta jokin asia ei vaan toimi, mainitsen siitä, mutta kannustavaan sävyyn. En oikein jaksa lukea negatiivisia dissauksia muidenkaan blogeista, oli sitten kyse kosmetiikasta, ravintolasta tai mistä tahansa. Kritiikkiä ja kehitysehdotuksia saa todellakin antaa, mutta sen voi mielestäni tehdä myös kannustavaan sävyyn hyvässä hengessä. 

Nyt on kuitenkin pakko kysyä, onko joku teistä käynyt paljon kehuja (netissä ja blogeissa) saaneessa BioMiossa? Me käytiin siellä yhtenä iltana ja itku olin pettynyt. Koko muu reissu meni nappiin ravintolavalintojen suhteen, mutta BioMio:n ruoka oli tosi tavallista ja hinnat kalliit. Saimme lisäksi aika kummallista palvelua, sellaista puolivittuilevaa, jota ei ehkä jaksaisi ravintolassa asiakkaana ollessaan. Jäi kaiken kaikkiaan kummallinen olo. Olisin halunnut tykätä siitä paikasta paljon enemmän, sillä kaikki on 100% luomua ja annokset olivat periaatteessa hyviä, mutta aika tosi pieniä hintaansa nähden. Käviköhän meillä vaan vähän huono tuuri esim. tarjoilijan suhteen… 

·