HELPPO UUNIJÄÄTELÖ

/// ruokaTags:
Sain eilen kommentin, jossa pyydettiin reseptiä herkulliseen uunijäätelöön – se löytyi Puukkohupparitytöt-blogin puolelta, mutta sinnehän ei pääsyä ole muilla kuin mulla ja Lindalla, joten kävin kopioimassa kyseisen postauksen tänne puolelle. Veikkaan että tästä voisi hyötyä joku muukin kuin se eräs joka tätä nimenomaan toivoi :-) Tämä uunijäätelö on todellista herkkua ja pienikin annos taltuttaa makeanhimon. Yhdestä uunijäätelöstä riittää siis useammalle!
 
ooooo

 Tarvitset:

vuoka (muista voidella)
marjoja n. 500g (laitoin vadelmia & mansikoita, sulatin ekaks pikkusen ettei menny ihan jäisinä uuniin)
päälle 1dl sokeria (itse laitoin vaan ½dl ja käytin fariinisokeria, oli tarpeeks makeeta!)
mantelimurua (voi jättää pois, mutta sopi hyvin)
päälle kaadetaan ½-1 dl kinuskikastiketta (laitoin vähän yli ½dl ja miksei eri marjojen kanssa voisi kokeilla muitakin kastikemakuja? Kinuski vaan on aika varma valinta kaikkien marjojen kaveriksi)
1 l (laitoin ehkä 3/4 litrasta) vaniljajäätelöä viipaloidaan päälle siivuiksi, muttei aivan kiinni vuoan sisäreunoihin
päälle marenkivaahto, joka peittää koko jäätelön ja muun, ettei jäätelö sula uunissa

(marenkivaahto valmistuu seuraavasti: 4 munanvalkuaista + 1dl sokeria vatkataan tuhdiksi seokseksi, semmoiseksi ettei se valu sekoitusastiasta!)

Uuniin (250○astetta) 5-10min, mutta kannattaa vahtia koko aika. Uunijäätelö on valmista kun marengin pinta on vaaleanruskea, katso alempi kuva.

Tästä riitti neljälle santsiannoksetkin, että veikkaisin että mun määriä käyttäen tuota uunijäätelöä riittää ainakin kahdeksalle, jos käyttää jäätelön kokonaan, voisi uunijäätelöstä riittää jopa kymmenelle :- ) Uunijäätelö on siis helppo ja varma valinta isommankin porukan jälkkäriksi, etenkin jos budjetti ei ole järin suuri.

ooo

Älkää antako ulkonäön hämätä! Alkoi sen verran tehdä mieli uunijäätelöä, että pitäis ehkä hommata ainekset ja tehdä tuollainen herkku. Ihan kuin ne eiliset mokkapalat eivät olis vieneet mun makeanhimoa…

Ps. Sen lisäksi että kävin selailemassa Puukkohupparitytöt-blogia keksin tänään kurkata myös meidän rebeliin suukiinni-blogiin. Ai että mitkä naurut sain, etenkin kommenteista! Hahahha, meillä oli silloin joskus kova tarve olla mahtumatta ”muottiin”. :—–D Salasanan muistaminen oli yllättävän hankalaa, onneksi Miinan koneelle ne olivat kuitenkin tallentuneet, eihän siitä olekaan kuin kolme vuotta….

·

tunnus: purjevene

/// lifestyle, matkailuTags: , , , ,
Huh huh miten mukavat kaksi päivää takana! Oltiin tosiaan kyläilemässä Lindan kanssa Turussa Miljan luona ja ai että miten hauskaa oli. Säät suosivat ja suurin osa ajasta vietettiinkin kaupungilla käveleskellen ja esimerkiksi terassilla istuen. Mä oon niin paljon paremman tuulinen kun sää on tuollainen ja sehän tietysti paransi tunnelmaa entisestään. Milja on aivan huippu tyyppi, joten vatsalihaksia on taas reenattu näinä parina päivänä melko urakalla.
1211

Ekana päivänä kierrettiin kaupungilla ja avattiin terassikausi ainakin mun ja Miljan osalta, Linda on tainnut avata omansa jo aiemmin. Iltapalaks vedettiin superhyvää tonnikalafetasalaattia ja patonkia ja puhuttiin levottomia, totta kai! Miljan yksiö on supersuloinen ja juuri sellainen, että tekee koko ajan enemmän ja enemmän mieli muuttaa omaan kämppään.
11
Eilinen vietettiin kaupungissa myöskin, käytiin tsekkaas hullarit ja muutamat muut liikkeet ja löysinkin JC:stä yhden jutun mitä oon siellä käynyt puolisen vuotta kuolailees täyshintaisena… Aiaiiiiaii, täydellistä. Jätskillä istuessamme saatiin yllättävän paljon positiivisia kommentteja ulkoasuistamme, yksi n. 80-vuotias papparainen pysähtyi kehumaan meitä ja mainitsi että ”ei tarvitse syödä moneen päivään kun on tällaista silmänruokaa tarjolla, nam nam”:–DD Jos se olis ollut joku pervo keski-ikäinen, niin suhtautumiseni olisi varmaankin ollut eri, mutta se pappa oli jotenkin niin liikuttava! Hahahah.
21112
Terassikauden lisäksi myös ballerinakausi on nyt virallisesti avattu! Tukholman blogiristeilyltä ostamani Topshopin ballerinat hiertävät vielä vähän, mutta ehkäpä asia korjaantuu kun niihin hieman tottuu taas saappaiden jälkeen. Ja kuten Miljan postauksesta näkee, myös trenssini ja rusettilaukkuni pääsivät ekaa kertaa käyttöön tänä keväänä! Miljalla on muuten ihan mielettömiä korkoja kenkähyllyssään, voisin ottaa ne kaikki itselleni, jalankokokin kun taitaa olla sama.
121

Söpöt kamut mulla!

12 copy
Itse näytin lähinnä urvelolta kaikissa kuvissa, mitä otettiin tuolla auringonpaisteessa, mutta enää mua ei naurata ilmeet ja puhkipalaneet kasvot, vaan noi ruikuilta näyttävät jalat!!!!!! Miten nolot! Ei ne oikeasti voi olla noin rimpat, sukkiksilla ja auringonvalolla on pakko olla jotain tekemistä tämän kanssa. En muuten ymmärrä Miljan ikuisia jalkakriisejä, neidillähän on täydelliset jalat! Lihaksikkaat ja naiselliset – noi mun säälittävät rimppakintut niiden rinnalla alkaa oikeasti itkettää:-D
111
Ja viimeiseksi kuva siitä, miten paljon tavaraa tarvitaan yhden yön reissua varten…. Nooo, pari laukkua vaan. Mulla oli myös neljät sukkikset mukana, eikä se ollut yhtään liioiteltua, oon nimittäin mestari rikkomaan niitä. Tällä kertaa selvisin hajottamatta yksiäkään, mutta pitäähän sitä varautua. Turkuun lähden ehdottomasti toistekin, tämä mulle ensimmäinen visiitti vakuutti mut kaupungin ihanuudesta. Tuntui siltä, että turkulaiset ihmiset pukeutuivatkin huomattavasti kivemmin mitä tamperelaiset. Täällä tuntuu villitsevän se leggarit+lyhyt toppi+nahkatakki -yhdistelmä, plaah! Että aikasmoisen mahtava reissu! Milja älä oo broken vaikkei heti nähtäiskään uusiks :’-( ♥
·

I know everything that shines ain’t always gonna be gold

/// lifestyleTags: ,
days

Koska tämä päivä on näyttänyt taas tältä(katso ylempi kuva), ei mulla ole mitään kerrottavaa tai raportoitavaa. Pian toivottavasti on, sillä huomenna pääsen kokeilemaan dirty secret -kuivashampoota tokaa kertaa. Kunhan mulla on tarpeeksi selkeä mielipide kyseisestä tuotteesta, jaan sen teidän kanssanne ja kerron kokemukseni myös eräästä toisesta nimekkäästä kuivashampoosta. Näin pienistä asioista mun arjen kohokohdat tällä hetkellä koostuu:–D

MGMT-fiilistelyä ja Kid Cudi-ihastusta jatkamaan tämä biisi! (Minne se kivempi musiikkivideoversio katosi?!?!)
·