A.S.Helsingö-senkki

/// sisustusTags: , , ,
* Kaupallinen yhteistyö A.S.Helsingö

Olohuone alkaa näyttää pikkuhiljaa kodilta! Hah, eihän siitä olekaan vasta kuin aikalailla vuosi, kun muutin, eli hiljaa on hyvä tullut. Päätin tänne muuttaessani, etten hötkyile huonekaluvalintojen suhteen ja vaikka päätöksessä pysyminen on välillä ollut vaikeaa, olen tyytyväinen, että olen malttanut. Välillä olisi tehnyt mieli keksiä jotain ihan mitä vaan jotta saisi tavaroille paikat ja kotiin kodikkaamman fiiliksen. Mutta onneksi maltoin, kotona ei ole mitään turhaa tai ylimääräistä (paitsi väliaikainen seisomatyöpiste etätyötä varten).

Mun kotoa on meinannut loppua säilytystila kun yhden ihmisen tavaroiden sijaan täällä on ollut keväästä asti kahden ihmisen vaatteita ja tavaroita. Oon katsellut erilaisia säilytysratkaisuja, kirjahyllyjä ja senkkejä sillä silmällä jo siitä asti kun muutin tänne, mutta kesän jälkeen oli pakko alkaa tehdä päätöksiä ja niin päädyttiin tilaamaan A.S.Helsingön senkki.

A.S.Helsingö senkki

A.S.Helsingö valmistaa senkkejä, vaatekaappeja ja keittiöitä IKEA-runkojen päälle. Tuotteet valmistetaan Suomessa tilauksesta ja valinnanvaraa on runsaasti. Uusimpana A.S.Helsingön valikoimaan on tullut kivitasot (esim. marmoriset) ja jalat senkkeihin.

A.S.Helsingö Ingarö-senkki
A.S.Helsingö Ingaro-senkki

Päädyttiin yksinkertaisen tyylikkääseen INGARÖ-senkkiin uudessa Ivory Beige -sävyssä. Senkki on 160cm pitkä ja 80 cm korkea ja valittiin tyyliksi Frame, eli senkki on kehystetyn näköinen, kun myös sen alapuolella on levy. A.S.Helsingön senkkikaupassa on helppo kokeilla, miltä eri tyylit näyttävät.

A.S.Helsingö kokemuksia

Ivory Beige tuntuu oikealta ratkaisulta; uusi senkki tuli olohuoneeseen ja koska mun sohvani on vaaleanpunainen, teki mieli mennä senkin suhteen harmonisemmalla linjalla. Uskon, että tämä tulee sopimaan myös tulevaisuuden koteihin neutraalin sävynsä ansiosta.

Sain A.S.Helsingön showroomilta kotiin mukaan värimallit, joiden avulla oli helppo mallailla sävyä kodin muihin sävyihin. Mun kodin ovenkarmit ja eteisen, vessan ja keittiön kiinteiden kaappien ovet on maalattu harmaan sävyllä, joka taittaa vihreän, joten halusin varmistaa, ettei valitsemamme sävy riitelisi olemassa olevien sävyjen kanssa. Onneksi ei! Ivory Beige raikastaa ja sopii hyvin yhteen seinien maalarinvalkoisen kanssa.

Jossain toisessa tilanteessa olisin saattanut päätyä Dusty Rose -sävyyn.

A.S.Helsingö Ingarö senkki Parasol-vetimet
INGARÖ-senkki rakentuu IKEA:n Metod-rungon päälle

Kun senkkitilaus oli tehty A.S.Helsingön sivuilta, saatiin tilauksen mukana myös IKEA-tilauslista. Poikettiin suositellusta listasta ainoastaan vaihtamalla kaapin sisälle tulevat hyllyt lasihyllyjen sijaan samaa materiaalia rungon kanssa oleviksi, koska lasihyllyt tuntuivat säilytystarpeisiin turhan hienoilta.

IKEA-ostoslistan voi tarkistaa jo suunnitteluvaiheessa senkkikaupasta IKEA-runko-välilehteä klikkaamalla (heti siinä senkkimallin nimen alla design / faktat / IKEA-runko -kohdassa, huomasin, että tämä ominaisuus toiminee vain tietokoneella selatessa), jos haluaa esim. laskea, mikä senkin kokonaishinnaksi muodostuu. IKEA-osat ostetaan ja haetaan aina itse erikseen eivätkä ne sisälly A.S.Helsingön hintaan. IKEA:n Metod-rungon osat valmistetaan Liettuassa.

A.S.Helsingö Ingarö Ivory Beige

INGARÖ-senkki toimitettiin meille n. 4-6 viikkoa tilauksen jälkeen. INGARÖ-senkki on valmistettu Suomessa ja ne ovat useaan kertaan ruiskumaalattua MDF-levyä. Mukana tulee selkeät ja hyvät kokoamisohjeet, mutta kasaaminen oli huomattavasti IKEA-kaapin kasaamista jännittävämpää, joten jos kyseessä olisi ollut isomman kokonaisuuden kasaaminen, olisin mieluusti ulkoistanut homman ammattilaisille (sekin on mahdollista, kannattaa kysyä suositus A.S.Helsingöltä, heillä on yhteistyökumppani tähän). Onneksi kaikki sujui hyvin, mutta jännitti koko ajan, että mitä jos vahingossa poraisi reiän väärään kohtaan tai mitä jos joku ovista ei menisikään kiinni kunnolla – onneksi nuo pelot osoittautuivat turhiksi.

Ida365 A.S.Helsingö senkki
Suomessa valmistetut vetimet

Nupeiksi valikoitui ihanat messinkiset Ilona Palmusen suunnittelemat PARASOL-vetimet. Ne, ja kaikki muutkin A.S.Helsingön vetimet valmistetaan käsityönä Suomessa. Tykkään kovasti myös Leena Kouhian A.S.Helsingölle suunnittelemista keraamisista CANDY-nupeista.

Ida365 A.S.Helsingö senkki
Jalat senkkiin

Siinä vaiheessa kun starttasin yhteistyön A.S.Helsingön kanssa senkin osalta, en vielä tiennyt, että valikoimaan on tulossa kolmet erilaiset jalat, jokaista kahdessa eri pituudessa. Olin jo ajatellut, että senkki ilman jalkoja olisi hyvä ja toimiva, mutta onneksi kuitenkin valittiin jalat! Ne sopivat tähän tosi hyvin. Jalat ovat samaa sävyä kuin vetimet, malliltaan CANDLE LOW ja tyylillisesti samanlaiset kuin sohvani jalat, joten ne näyttävät kivalta vierekkäin.

 A.S.Helsingö kokemuksia

Vitsit, miten paljon uusi huonekalu muuttaa makkari-olkkarin ilmettä! Se tekee huoneesta kodikkaamman, mutta samalla on helppo huomata, että ahaa, täältä puuttuu matto. Noh, pikkuhiljaa sitten mattopohdintojen pariin.

·