Sophia Amoruso – #GirlBoss

Sophia Amoruson #GirlBoss on omaelämänkerrallista kerrontaa ja uravinkkejä yhdistelevä kirja. Amoruso on Nasty Gal -verkkokaupan perustaja. Nasty Gal sai alkunsa eBayssa, jossa Amoruso aloitti Nasty Gal Vintage -nimisen vintageverkkokauppansa pyörittämisen 22-vuotiaana – ilman minkäänlaista kokemusta liiketoiminnasta. Hän paneutui työhönsä hartaasti eikä ikinä ollut huolimaton yhdenkään tuotekuvauksen tai tuotekuvan suhteen, vaan mietti jatkuvasti, miten palvella asiakkaita parhaiten. Ahkera työ tuotti tulosta ja Nasty Gal siirtyi omaksi verkkokaupakseen ja on nykyisin miljoonabisnes. Hänen omaisuutensa arvioidaan olevan 280 miljoonaa dollaria, mikä on ilmeisesti enemmän kuin Beyoncén (kreisiä!).  Amorusolla on melkoisen värikäs historia koulunsa kesken jättäneenä varastelijana ja alisuoriutujana, joten GirlBoss oli viihdyttävää luettavaa ja hauska menestystarina.

Fiilikset olivat lukemisen jälkeen ristiriitaiset, mutta tykkäsin tästä kyllä, kirja oli viihdyttävä ja siinä oli paljon hyviä pointteja ei-niin-hyvien joukossa. Voin vain kuvitella, miten itsestääselviltä osa Amuruson vinkeistä saattaa tuntua (tarkista hakemuksesta kirjoitusvirheet ennen lähettämistä, pukeudu siististi kun menet työhaastatteluun, älä hae töihin kertomalla miksi sinä tarvitset sen, vaan miten sinusta olisi hyötyä töissä, kunnioita esimiestäsi, älä hae pelkällä cv:llä vaan tee myös hakemus jne), mutta itseasiassa veikkaan, että ne tulisivat todella monelle tarpeeseen.

Olen nähnyt niin monia hutaistuja cv:itä ja hakemuksia, jotka on tyyliin otsikoitu edelliseen haettuun paikkaan, hakijoita, jotka eivät ole ottaneet yhtään selvää siitä, mihin he hakevat (ja niitä, jotka haluavat töihin koska vuokra pitäisi maksaa – no joo, ihan totta, niin meidän kaikkien, muttei kovin validia tietoa noin muuten) ja hakijoita, jotka eivät tajua, ettei cv itsessään kerro sinusta mitään, vaan että hakemus on se, missä pääset kertomaan, miksi aiemmasta kokemuksestasi ja oppimastasi olisi hyötyä hakemassasi paikassa.

Kirjassa on siis paljon hyviä pointteja, vaikka ”I always knew I’d be a #GIRLBOSS” -tsemppilauseet eivät saaneet minua inspiroitumaan (en ole ikinä innostunut mistään quoteseista). Sen sijaan tarina siitä, miten toivottoman tuntuisistakin tilanteista voi syntyä timanttia, saa. Ja se, että asenne ratkaisee ihan älyttömän paljon. Ei se, mitä osaat tai olet opiskellut, vaan se, millainen motivaatio sulla on oppia ja ottaa selvää.

”Most people don’t land their dream job right out of the gate,
which means you have to start somewhere”

Kirja myös alleviivaa hyvin yhden asian: kukaan meistä ei koskaan ole niin hyvä, etteikö voisi joskus tarttua mopin varteen tai keittää kahvit. Toisin sanoen; kukaan meistä ei ole toistaan parempi ja jokaisen työpanoksella on väliä, oli kyse sitten siivoamisesta, harjoittelujaksosta, tiimin vetämisestä tai esimiesasemasta. Ja siitähän koko kirjassa onkin kyse: jotta voi saavuttaa jotain isoa ja päästä urallaan eteenpäin, pitää aloittaa nollasta ja ymmärtää, että kaikella, mitä matkalla oman elämäsä girl bossiksi oppii, on väliä.

Hyvistä vinkeistä ja hauskasta kerronnasta huolimatta suhtaudun varauksella Nasty Galiin siksi, että Amoruso painottaa aiemmin olleensa ”kapitalismin vastustaja” jne, mutta on silti rakentanut miljoonabisneksen, joka ei kerro, missä myytävät vaatteet valmistetaan. Jos Nasty Galilla olisi eettiset ja ekologiset ohjeistukset tai edes jonkinlaista läpinäkyvyyttä toiminnassaan, voisin arvostaa tarinaa ja Amorusoa enemmän. Mitään sellaista ei kuitenkaan ole kirjassa nostettu esille, eikä vintage-vaatteiden myyminen osana verkkokauppaa tee siitä mitenkään eettistä tai ekologista. Harmillista, ettei tätä puolta sivuttu millään tasolla kirjassa, joka on kuitenkin julkaistu vasta kaksi vuotta sitten.

On mahtavaa, että menestyneiden naisten tarinoita kerrotaan, mutta kun liiketoimintaa on mahdollista harjoittaa kannattavasti myös ekologisesti ja eettisesti, tuntuu kuristavalta ajatella, että jonkun toisen miljoonaomaisuudet on tahkottu sellaisten selkärangasta, joilla ei ole varaa valita. Heidän omilta sivuiltaan löytyy infoa siitä, että Nasty Gal -brändin tuotteet suunnitellaan Los Angelesissa, mutta muuta tietoa en löydä – tämä ”Alongside the up-and-coming lines we curate, we make our own clothes, shoes and accessories–all designed by us in downtown Los Angeles.” on mielestäni aavistuksen epämääräinen, mutta voihan se toki tarkoittaa, että tuotteet myös valmistetaan Los Angelesissa? Hmmh. Todella monen selaamani tuotteen tuotetiedoissa lukee ”imported”, löysin nopealla selailulla vain pari tuotetta, joiden kohdalla erikseen mainitaan ”Made in USA”. Jos miljoonabisnes syntyy halpatyövoimaa hyödyntäen, tuntuu girl boss -meininki tässä yhteydessä surkealta. Mikä se sellainen girl boss on?