Voihan kivet ja kivijutut. Kristallit ja energiat.

Mua naurattaa, kun mietin, miten hörhöksi mun meininki on mennyt – jos siis joku ei-hörhö kuuntelee ja tarkkailee mun juttuja, mulle itsellenihän nämä jutut on ihan perus. Olen kai aina ollut vähän kiinnostunut kaikista maagisista, yliluonnollisista ja selittämättömistä jutuista. Oon toisaalta aika herkkä kaikelle selittämättömälle, sillä mielikuvitukseni on sellainen, että pystyn lietsomaan itseni kauheaan tilaan jos niikseen tulee, mutta sitten taas toisaalta olen myös joskus ollut aika kyyninen kaiken yliluonnollisen suhteen. Tuntuu että mitä vanhempi olen, sitä enemmän ajattelen, että mitä vaan voi tapahtua ja mitä vaan voi olla.

Joskus nuorempana ajattelin olevani ateisti ja taisin kyseenalaistaa ihan kaikenlaiset uskomukset –  nykyisin suhtautumiseni ei ole yhtä ehdoton. Nuorempana ei ehkä oikein ymmärtänyt miten vähän lopulta ymmärtää yhtään mistään – ja siksi oli helppo olla omissa ajatuksissaankin niin mustavalkoinen. En oikein usko mihinkään tiettyyn nytkään, mutta oon tosi utelias kuulemaan ja oppimaan siitä, mihin muut uskoo. Ehkä uskon vaan siihen, että kaikki on energiaa ja että me ei todellakaan voida ymmärtää kaikkea täällä maapallolla. Että se, mitä me nähdään, on vain pienin pieni osa kokonaisuutta ja sen takia ihan kaikille asioille ei aina ole mitään selitystä.

Järkytyin joskus nuorempana paljon, kun näkemykseni ja ajatukseni olivat enemmän järkiperäisiä, kun pari todella läheistä ihmistä kertoi uskovansa ufojuttihin ja samalla jakoivat heille tapahtuneet yliluonnolliset tilanteet aivan vakavissaan. Ja nämä tyypit ovat vielä olleet sellaisia mun elämäni ”järjen ääniä”, joiden en olisi ajatellut uskovan mihinkään tällaiseen. Vitsit miten sitä voikin oppia uutta toisista ihmisistä vuosienkin jälkeen. Ehkä viimeistään tuolloin tajusin, ettei ihan kaikkia asioita vain voi selittää järjellä, ei edes ne järkevimmät ja loogisimmat tyypit. Miten tämä kaikki sitten liittyy kiviin ja kristalleihin?

Energiakivet ja kivienergia – mistä oikein on kyse?

Kristallien ja kivien voimille ei ole minkäänlaista tieteellistä selitystä. Ja arvaatteko mitä? Se on ihan ok. Ei kaikelle tarvitse olla selitystä, varsinkaan tieteellistä. Ja mitä kiviin tulee, niin mulle ne ovat  fiilistelyä, pysähtymistä ja niiden kauneuden ihmettelyä.

Oon ihan takuulla perinyt kiinnostuksen kauniisiin asioihin – ja kiviin – äidinmaidossa, sillä kauniita asioita rakastavalta kultaseppä-äidiltäni on aina löytynyt ties millaisia aarteita; jalokiviä, helmiä ja kauniita koruja. Ja jo pikkutyttönä haltioiduin mummolassa äitini ja hänen siskojensa leikeissä käyttämistä pukukoruista säihkyvine kivineen (ihan tismalleen samanlaisista joita tukholmalainen lemppari second hand -putiikkini Adornment muuten myy).

Kiinnostus kauniisiin kiviin juontaa tosiaan lapsuudesta, mutta ehkä nyt ollaan menty seuraavalle tasolle. Löytyy nimittäin unikiveä ja meditointikiveä – mutta just tuosta pidänkin kivien suhteen kovasti – niistä tulee jollain jännittävällä tavalla hyvin rauhallinen olo. Kun puristaa kiveä rintakehää vasten nukkumaan mennessä, on helpompi pysäyttää harhailevat ajatukset ja keskittyä vaikka siihen, miltä viileä kivi tuntuu kädessä. Meditointikin on huomattavasti helpompaa, kun voi palauttaa harhailevat ajatukset siihen tunteeseen, että puristaa kiveä. Tuo ylemmän kuvan vaaleansininen ohut ja sileä kivi on mun unikivi ja nuo isommat violetit ametistit taasen mun meditointikiviä.

Olen ostanut suurimman osan mun kivikokoelmani kivistä Seraphinesta, Kalevankadulla sijaitsevasta kivikaupasta. Se on Helsingin paras. Ei kivikaupassa käyntiä oikein voi selittää enkä haluakaan; kivikauppa ja siellä asiointi on jokaisen koettava itse. Olen ymmärtänyt, että ihan kaikille sieltä ei koskaan löydy kiveä, ellei sitten halua ostaa kiveä vain koristeeksi. Kaupan omistaja nimittäin tarkistaa, onko kivi oikea just sulle – aina ei ole. Enpä ole usein törmännyt liikkeeseen, jossa saatetaan sanoa kassalla, että täällä ei ole tällä kertaa mitään sinulle – aivan best, en voi olla tykkäämättä tästä liiketoimintamallista!

Kun on tarkistettu, että kivi on oikea juuri sulle, saa kuulla siihen liittyvän ajatuksen tai käyttötarkoituksen. Olen saanut esimerkiksi unikiven, jonka tarkoitus oli selkeyttää ajatuksia sekä kiven, jonka piti helpottaa vaikeasta asiasta puhumista. Käyttötarkoitukset voivat olla tosi ympäripyöreitäkin, jolloin joutuu miettimään mitä se omalla kohdalla tarkoittaa tai sitten ne voivat olla niin henkilökohtaisen tuntuisia, että vieressä kuuntelevalta ystävältä punehtuu posket kun kuvaus ja käyttötarkoitus on niin henkilökohtainen ja nappiin menevä, että puistattaa. Uskomusjuttujahan nämä ovat, mutta suhtaudun noihin hetkiin kuin pieniin terapiatuokioihin. Ehkä saan jonkun uuden näkökulman tai ehkä voin nähdä jonkin elämässäni olevan asian uudessa valossa.

En tiedä miksi kivet tuntuu niin spessuilta, mutta kamoon, mitä haittaakaan niistä olisi? Pienet kivet eivät maksa montaa euroa ja jos niistä saa jotain iloa, niin hyvä. Ei ehkä minimalistisin sisustusratkaisu, mutta jotain merkillistä niissä on.

Oon saanut kiviä myös lahjaksi ja antanut niitä itsekin joko eteenpäin tai sitten ostanut kaupasta juuri tietylle henkilölle kiven ja tarkistuttanut, miksi juuri tuo kivi valikoitui tietylle ihmiselle. Kerran hankin kiven Marille ja sen tarinan voikin sitten lukea täältä. Hahaa, kadonneen kiven mysteeri.

Jos kiinnostaa lukea erilaisista kivistä enemmän, niin ainakin täällä on aika kattava listaus. Yllä oleva sateenkaaren väreissä hohtava sininen kivi on muuten yksi mun suosikeista; sain sen lahjaksi ystävältäni hänen Kalifornian reissultaan. Se on nimeltään peacock stone, chalcopyrite ja lempinimeltään sateenkaarikivi – ja suomeksi tietty tosi loogisesti kuparikiisu. KUPARIKIISU!! Hahaha. Aivan.

Mulla on myös muutama kivimessuilta (jep, sellaisetkin on!) ostettu kivi – olin siellä nuorempana töissä myymässä helminauhoja ja jalokiviä. Varmaan ymmärrätte tämän kaiken perusteella, miksi olen niin tohkeissani myös luonnonkosmetiikasta, jossa on käytetty energisoivia kiviä joko raaka-aineena tai koristeena?

Fun fact: kun olin pikkutyttö, siis alle kouluikäinen, mulla oli kotipihassa oma kivikokoelma. Keräsin sitä kesäisin kotipihalla olevan ison ja pyöreän kiven päälle ja talven tullen siirsin sen talteen sisälle lasikantiseen vitriiniin. Mun kivikokoelman kruununjalokivi oli äidiltä saatu hiottu ruusukvartsi (yllä olevassa kuvassa) – ai itku miten kalliilta aartelta se pikkutyttönä tuntuikaan. Sain joskus myöhemmin tämän samaisen kiven äidiltä itselleni (sori Emma, tiiän että oot vieläkin harmissasi tästä ja ehkä myös sitä mieltä, että kivi on edelleen yhteinen tai jotain hehee) ja se on edelleen mulla tallessa. Tuntuu aika hauskalta, että oon jo pikkutyttönä keräillyt kiviä. Ei siis mikään niin uusi juttu…

Muut kivihörhöt, pliis ilmoittautukaa! Onko teillä jotain jänniä ja hauskoja stooreja kivijuttuihin liittyen? Olis niiiiiin ihana kuulla!✨