Vastuullisuus ei kiinnosta

/// lifestyleTags: , , , ,

Tämä teksti on alunperin työpaikkani Sugarin maaliskuun uutiskirjeen pääkirjoitus (uutiskirjeen voi tilata tämän sivun alalaidasta, jos haluat saada nelisen kertaa vuodessa kivaa luettavaa – me uskotaan uutiskirjeissäkin zero waste -meininkiin, eli emme spämmää roskaa). 🍒

Vastuullisuus ei kiinnosta

On toiveita herättävää ja innostavaa, että kaikki haluavat nyt puhua vastuullisuudesta. Mutta kun blogimailini täyttyy tiedotteista, joissa jokin isossa mittakaavassa mitätön teko on naamioitu vastuullisuudeksi (“Broilerinfileet sujahtivat ekologisempaan sinkkupakkaukseen – 54% vähemmän muovia!” ja lisäksi tiedote tietysti iloisesti hehkuttaa, että broilerin suosio ei näytä hiipuvan suomalaisten keskuudessa), alkaa ärsyttää. 

On hienoa, että uusien tuotesarjojen päästöjä kompensoidaan ja uutuustuotteita pakataan kierrätettävissä oleviin pakkauksiin (tai peräti kierrätysmateriaaleista valmistettuihin!), sillä on kiire tehdä parempia tekoja ja kaikki paremmat teot lasketaan, mutta isojen yritysten isolla rahalla viestityt ja mainostetut pikkuteot pistävät mietteliääksi. Eikö kukaan uskalla keskittyä olennaiseen, tehdä jotain isompaa? Kyseenalaistaa, että onko jokin tuote, keksintö tai brändi jo kenties aikansa elänyt ja muuttunut tarpeettomaksi tässä ajassa? Mitä jos yksittäisten “sinkkupakkausten” ja näennäisen muovin vähentämisen sijaan keskityttäisiinkin siihen itse sisältöön, tässä tapauksessa broileriin? Tai miten pitäisi suhtautua siihen, että viestitään vihreästi, mutta kuitenkin linjataan, ettei haluta sitoutua toimiin ilmastonmuutoksen pysäyttämiseksi


Keskitytäänkö nyt pikkujuttuihin siksi, ettei vielä ole ihan pakko tarttua isompiin linjoihin ja kyseenalaistaa koko tätä vallitsevaa kulttuuriamme? Pistääkö maailmanlaajuinen pandemia meidät vihdoin toimimaan myös vastuullisuustekojen suhteen? 

Politiikassa ja yhteiskunnallisessa keskustelussa ei ole uskallettu puhua asioista sillä tasolla, jolla pitäisi, jotta asiat oikeasti muuttuisivat parempaan – on helppo ymmärtää miksi, koska jos puhuisimme asioista kunnolla, joutuisimme kyseenalaistamaan monia ammatteja ja ammattikuntia sekä keksimään kokonaan uusia, sillä ilmastonmuutoksen vuoksi meidän on ennemmin tai myöhemmin pakko. Nyt jylläävä pandemia pakottaa meidät ajattelemaan tätä kaikkea nopeammin, kuin hitaammin etenevän ilmastonmuutoksen takia. Monen elämä on muuttunut parissa viikossa. 

Kaikki vastuu tuntuu olevan kuluttajalla: meidät laitetaan valitsemaan fiksummin, vertailemaan ja kompensoimaan päästömme, mutta miksei yrityksiltä vaadita yhtään mitään? On absurdia, ettei yrityksiltä esimerkiksi vaadita läpinäkyvyyttä tuotantoketjujen osalta yhteiskunnallisella tasolla, vaan vastuu selvittää asioita jää kuluttajalle. Miten se on mahdollista? Miten tuotantoketjujen avaaminen ja siihen liittyvä läpinäkyvyys voi olla vapaaehtoista? Onneksi jotkut yritykset tajuavat muuttaa suuntaa vastuullisempaan jo ennen kuin on pakko. Makia kertoi hetki sitten tehneensä panostuksia vastuullisemman tuotannon eteen “vaikka se tulee kalliiksi” ja Sushibar+Wine kertoo miten vastuullisuus ulottuu heidän toimintansa jokaiselle osa-alueelle. Ja miten raikkaalta tässä ajassa tuntuukin, kun yritys myöntää, ettei ole vastuullinen

Vastuullisuus ei kiinnosta, jos se tarkoittaa sitä, että kytätään, ostaako joku kaupassa muovipussin tai onko joku vegaaniksi mielletty tyyppi syönyt erehdyksessä voihin leivotun croissantin ja vielä kehdannut raportoida siitä Instagramiin. Tuija Siltamäki kiteytti ajanhenkeä Hesarin haastattelussa osuvasti: “Me olemme hirveän viehtyneitä pieneen kiistelyyn, kun nopealla aikataululla pitäisi tehdä tosi konsensushenkisiä päätöksiä ilmastonmuutoksen hillitsemiseksi ja päästöjen vähentämiseksi. YK:n arvion mukaan vuoteen 2050 mennessä voi olla 250 miljoonaa ilmastopakolaista. Riidelläänkö me silloin vielä siitä, saako vanhustentalossa tarjoilla lehmänmaitoa?”

Kaikessa kauheudessaan tämä hankala ja ahdistavakin tilanne ei tunnu ihan täysin toivottomaltakaan. Kuten Helsingin yliopiston sosiaalipolitiikan professorina toimiva Heikki Hiilamo Ylen kolumnissaan toteaa: “Korona voi silti vahvistaa ymmärrystä siitä, että meidän on yhdessä sovittava pelisäännöistä ja toimenpiteistä myös näiden hitaampien uhkien torjumiseksi ja lieventämiseksi. Toivon ja uskon, että edessä on uuden ja kestävämmän globalisaation aika.”

Nothing changes if nothing changes.

·