Vastuulliset alusvaatteet & sukat

/// lifestyleTags: , , , , ,

* Kuvissa mun päällä näkyvät alusvaatteet & sukat saatu Organic Basicsilta.
Osa postauksen linkeistä affiliate-linkkejä. 

Olen viimeisen parin vuoden aikana vinkkaillut vastuullisista alusvaatebrändeistä niin monelle henkilökohtaisesti, että päätin vihdoin koota mun suosikit yhteen postaukseen.

Organic Basics vastuulliset alusvaatteet

Luomupuuvillaiset rintsikatOrganic Basics (gifted)
Koodilla IDAOBC -10% Organic Basicsin valikoimasta 6.7.2020 asti! 

Olen jo ajat sitten päättänyt, että kun seuraavan kerran tulee tarve hankkia uusia alusvaatteita, haluan, että ne ovat vastuullisesti valmistettuja ja paremmista materiaaleista. Koska haluan tuntea oloni viehättäväksi ja mukavaksi alusvaatteissa, en tietystikään kelpuuta mitä tahansa ja siksi olen ostanut suurimman osan alusvaatteistani aikojen saatossa ketjuvaateliikkeistä (niistäkin saa nykyisin monesta luomupuuvillaisia ja kierrätyspolyesteria, mutta mahdollisuuksien mukaan tuen mieluummin jotain vastuullisesti toimivaa brändiä uutta ostaessani). Onneksi vastuullista ja kaunista tarjontaa alkaa sitäkin nykyisin olla monessa eri tyylissä!

Alusvaatteet, sukat ja sukkikset ovat kyllä se vähiten huomiota saanut osa-alue mitä tulee vaatekaapin vastuullisuuteen, sillä sopivien alusvaatteiden löytäminen voi olla jo itsessään tosi hankalaa, vastuullisemmista ja omaa silmää miellyttävistä vaihtoehdoista puhumattakaan. Kun kyselin instassa vinkkejä vastuullisemmista alusvaatebrändeistä, kommentoi yksi instaseuraaja, että isorintaisena häntä harmittaa, kun tuntuu, että moni vastuullinen brändi tekee kokoja vain pienirintaisille. Tätä en ollut tullut ajatelleeksi ollenkaan! Jos jollain teistä on vinkkejä brändeistä, joilla on reilu kokovalikoima, saa mieluusti vinkata kommenteissa.

Alla mun omia suosikkejani, osaa olen testannut ja osan olen vain laittanut muistiin myöhempää varten.

Vastuulliset alusvaatteet

Korkeavyötäröiset luomupuuvillaiset alushousutOrganic Basics

Empiirisen tutkimukseni mukaan vastuullisemmat alusvaatteet valmistetaan useimmiten jostain seuraavista:

Luomupuuvilla –  Luomupuuvillan viljelyssä ei käytetä keinotekoisia lannoitteita tai torjunta-aineita ja siksi luomupuuvillan koetaan olevan ihmisille, eläimille ja ympäristölle parempi vaihtoehto. Kuten tavanomaisestikin viljelty puuvilla, vaatii luomupuuvilla kasvaakseen paljon vettä, joten siinä mielessä se ei ole ympäristön kannalta vastuullisin vaihtoehto. Luomupuuvilla on kuitenkin iholla ihanan hengittävä ja suosion sitä siksi alusvaatteissa.

Lyocell – ”Lyocell on sellulosapohjainen muuntokuitu (ominaisuuksiltaan viskoosin kaltainen), sen raaka-aineena käytetään usein eukalyptysta. Lyocellia valmistetaan märkäkehruulla ja liuottimena on viskoosista poiketen myrkytön orgaaninen kemikaali (viskoosi on mun mielestä muuten hyvä matsku, mutta sen valmistus vaatii paljon myrkkyjä, hyis, onneksi on sitäkin fiksumpia matskuja!) . Valmistusprosessi on ylipäätään turvallisempi ja ekologisempi kuin viskoosilla.” Lainaus: Weecos Materiaaliopas

Kierrätyspolyester – Polyesteri valmistetaan mineraaliöljyistä (öljynjalostuksen sivutuote, uusiutumaton luonnonvara) sulakehruumenetelmällä. Polyesterin hyvät ominaisuudet ovat sen kestävyys ja se, ettei se ime kosteutta itseensä ja on siksi toimiva esim. urheiluvaatteissa. Kierrätettyä polyesteriä on nykyisin hyvin saatavilla ja kierrätettynä polyesterin ympäristövaikutukset ovat uutta kuitua pienemmät. Polyesteristä irtoaa pesussa mikromuovia.

Kierrätysnylon / polyamidi –  Polyamidi on synteettinen kuitu, jota voidaan kierrättää. Kierrätetyn polyamidin käyttö säästää paljon energiaa verrattuna uuden kuidun käyttöön, mutta polyamidi ei ole biohajoava ja siitä irtoaa käytössä mikromuovia.

Silkki – Silkkiä valmistetaan mulperiperhosen toukan kehräämästä rihmasta. Silkki on materiaalina hyvin hengittävä, eikä juuri kaipaa villan tavoin pesua (usein pelkkä tuuletus riittää). Se on kestävä ja esim. puuvillaan verrattuna ympäristöystävällisempi materiaali (vaikka mulperipuut tarvitsevatkin lannoitusta). Jos mahdollista, kannattaisi suosia villisilkkiä tai rauhansilkkiä, joka on tavanomaista eettisempää. Tavallisessa silkinkehruuprosessissa toukat tapetaan koteloihinsa, jotta silkki saadaan kehrättyä. Villisilkki valmistetaan keräämällä silkkirihma talteen luonnossa villeinä eläviltä toukilta ilman toukkien tappamista.

Materiaalilähteet: Weecos – Materiaaliopas, Suomen tekstiili ja muoti – Kuituopas, Vihreät vaatteet – Materiaaliopas, Nudge – Materiaalit

 

VASTUULLISET ALUSVAATTEET:

Kierrätetystä nylonista valmistetut ”invisible”-alusvaatteetOrganic Basics

Organic Basics

Tanskalainen Organic Basics avaa verkkokaupassaan läpinäkyvästi, missä tuotteensa valmistaa ja jokaisessa tuotteessa lukee, missä tuote on tehty ja paljonko sen tuottaminen on säästänyt hiilidioksidipäästöjä ja luonnonvaroja tavalliseen verrattuna.

Tuotteita on myös helppo selailla niin mallin kuin materiaalinkin perusteella. Suosin itse puuvillaisia alushousuja, joten valitsin Organic Basicsilta testiin GOTS-sertifioidut luomupuuvillaiset alusvaatteet; rintsikat ja kahdet erimalliset alushousut. Valittavana on myös Tencelistä valmistettuja alusvaatteita (ja treenivaatteita – poolotreenipaita kiinnostaa!) sekä kierrätysnylonista valmistettuja alusvaatteita (bodyt kiinnostaa!).

Organic Cotton Triangle BraOrganic Basics
Koodilla IDAOBC -10% Organic Basicsin valikoimasta 6.7.2020 asti! 

Valitsin rintsikoista kooksi XS:n, mutta pohdin pitkään XS:n ja S:n välillä, sillä mulla on myös S-kokoisia braletteja (ja muuten rintsikat brändistä riippuen kaikkea väliltä 70A ja 75B). Uutena tämä koko ja malli istuu mulle just eikä melkein, mutta toivon, että tämä löystyy ihan pikkuisen käytössä. Veikkaan että S-koko olisi voinut olla kuppien puolesta turhan iso, vaikka se olisi voinut olla ympärysmitaltaan pikkuisen parempi, mutta eiköhän nämä pikkuisen löysty käytössä. Organic Basicsin sivuilla oli hyvät koko-opastukset, kantsii kurkata sieltä tarkemmin mikä voisi olla paras koko itselle. Alushousuista otin S-koon kuten muiltakin brädeiltä alushousuista ja istuvat täydellisesti, eli sanoisin että koot ovat true to size.

Brändin valikoimissa on malleja sekä naisille että miehille alusvaatteista sukkiin ja treenivaatteisiin. Jos oot pohtinut tilauksen tekemistä, niin koodilla IDAOBC saa -10% alen tilauksesta 6.7.2020 asti heidän verkkokaupastaan. Organic Basicsia myy myös Nudge.

Luomupuuvillainen bodyThe Nude Label 

The Nude Label

Espanjalaista The Nude Labelia myy Suomessa Nudge ja valikoimaan kuuluu alusvaatteiden lisäksi myös uima-asuja. Brändin alusvaatteet ovat GOTS-sertifioitua luomupuuvillaa. Rintsikka- ja alushousumalleja on parit erilaiset ja valikoimassa on myös boksereita miehille sekä parit eri sukat. Ihania maanläheisiä sävyjä ja tosi kauniit mallistokuvat!

The Nude Labelin oma verkkokauppa toimittaa tilaukset myös Suomeen.

Underprotection

Tähän brändiä olen seurannut jo pitkään somessa, mutta koska kuvamaailma on osittain niin geneerinen, en ole ollut varma uskonko tämän vastuullisuuteen. Hassua miten paljon estetiikka voi muokata käsitystä juurikin vaikka siitä, onko brändi vastuullinen vai ei – usein tämän tietty huomaa selkeämmin silloin, kun ei-niin-vastuullinen koettaa näyttäytyä vastuullisena, harvemmin näin päin. Toisaalta just hyvä, ettei vastuullisuutta tarvitse alleviivata kuvastossa.

No mutta, asiaan. Underprotection valmistaa alusvaatteita fiksummista materiaaleista; kierrätyspolyesterista, luomupuuvillasta, lyocelista, banaaninlehdistä, kierrätetystä elastaanista ja kierrätetystä ja mulesing-vapaasta villasta. Lisätietoja materiaaleista täällä. Underprotection avaa sivuillaan missä alusvaatteet valmistetaan ja kertoo myös siitä, mihin toimintatavat perustuvat. Kivan läpinäkyvää!

Ihania pitsejä ja kauniita bodyja! Siinä missä tykkään Organic Basicsin ja The Nude Labelin minimalistisesta arkisuudesta, on Underprotectionin pitsihepenet ihastuttavia omassa kategoriassaan. Valikoimassa myös nättejä yö- ja kotiasuja.

la fille d'O
La fille d’O

Ah, ihana aktivistibrändi jolla on selkeästi halu ja osaaminen tehdä asioita perustavanlaatuisesti paremmin. Perustaja kertoo sivuilla näin: ”– in 2003 i, murielle victorine scherre, felt the need to create an aspirational role model. my own shameless eve, a matriarch moulded after the women who have personally inspired me.” la fille d’O:n kuvat ovat photoshoppaamattomia ja sen huomaa – hyvällä tavalla! Luoja miten freesiä kaiken siloittelun keskellä. Ja ihania erilaisia vartaloita ja eri tyylisiä malleja. Kun klikkaat jonkun alusvaatemallin kohdalta ”pictures”, näkee myös mitä kokoa eri kokoiset mallit käyttävät; se auttaa arvioimaan esim. rintsikkamallien istuvuutta.

Tuotteet valmistetaan paikallisesti ja vastuullisesti Belgiassa. Materiaalit ovat öko-tex-sertifioituja ja niistä 90% on valmistettu Belgiassa, loput kankaat ja matskut tulevat Ranskasta ja Itävallasta. La fille d’O tarjoaa myös korjauspalvelua tuotteilleen – jos rintsikoiden olkaimet kuluvat puhki, voi ne vaihdattaa uusiin. IHANAA, niin inspiroivaa! Saitilla oli myös tämä hyvä lause: ”if you are not happy with the system: change it.” 

People Tree vastuulliset alusvaatteet
People Tree / Weecos

People Treen luomupuuvillaiset alusvaatteet ovat yksinkertaisia ja nättejä. People Tree työllistää ympäri maailman yhteiskunnallisesti heikossa asemassa olevia, eli monesti naisia, joiden olisi muuten vaikea saada toimeentuloa. Vaatteet valmistetaan ympäristön kannalta fiksummista materiaaleista. People Tree on ensimmäinen vaateyritys, jolle on myönnetty World Fair Trade Organisation (WFTO) merkki.

Mulla on ollut kuvauslainassa nämä rintsikat ja ne vaikuttivat ihanilta. Tykkään myös People Treen korkeavyötäröisistä alushousuista. Hinnaltaan ihan normaaleihin alusvaatteisiin verrattavissa, eli vastuullinen budjettivaihtoehto.

Kent 

Kentin villisilkistä valmistettuja rintsikoita ja pikkuhousuja myy mm. Kindred Black, josta nämä alunperin bongasin. Mallit ovat yksinkertaisia, mutta laadukas materiaali tekee näistä todella kauniit. Tuotteet valmistetaan Los Angelesissa. Valikoimassa on myös superkauniita silkkiaamutakkeja! Melkoista luksusta, se näkyy myös hinnoissa.

Kindred Black kirjoittaa Kentistä näin: ”Kent collections are made with certified organic silks, organic and low impact dyes, and manufactured domestically with a fair and transparent supply chain. Committed to creating opportunities for females around the world, Kent donates a portion of their proceeds to non-profits and progressive social enterprises that focus on women’s health, education and safety and security issues.”

Baserange

Baserange kertoo sivuillaan, missä päin maailmaa tuotteensa valmistuttaa. Tuotteet on värjätty öko-tex-sertifioidusti (myynnissä myös värjäämättömiä malleja) ja käytetty puuvilla on GOTS-luomupuuvillaa. Käyttävät myös bambua (joka on vastuullisuuden puolesta hieman kiistanalainen; se kasvaa nopeasti eikä vaadi puuvillan tapaan hurjia määriä vettä, mutta sen työstäminen langaksi vaatii paljon myrkkyjä). Tuntuu kuitenkin, että paremmin tekeminen on brändin ytimessä ja siitä ollaan avoimia. Musta on upeaa, että kuvissa näkyy sekä kainalo- että häpykarvoja, raskausarpia ja vanhoja ja nuoria ihmisiä.

Nuo Portugalissa valmistetut veluurisamettiset alusvaatteet ovat upeita, mutta niin ovat myös nämä ja nämä rintsikat.

Dora Larsen alusvaatteet kokemuksia
Dora Larsen

Dora Larsen on mulle vähän kysymysmerkki sen suhteen, onko kyseessä oikeasti vastuullinen brändi vai vain vastuullisempia materiaaleja käyttävä brändi, mutta ainakin se tuntuu tekevän asioita paremmin, jos ei vielä todella hyvin. Dora Larsen käyttää vain öko-tex-sertifioituja materiaaleja ja suunnittelee, että vuodesta 2021 alkaen kaikki alusvaatteissa käytetty materiaali olisi kierrätettyä. Brändi valmistaa tuotteensa Kiinassa REACH-asetuksen mukaan toimivalla tehtaalla – se on ainut tieto, mitä valmistuksesta löysin.

Tykkään brändin erilaisia kehoja mutkattomasti ylistävästä meiningistä ja väreistä, vaikken osaakaan sanoa mitään siitä, millaiset palkat ja työolot tehtailla on, kun niitä ei avata tarkemmin. Ja miten ihania pitsejä ja mesh-kankaita ja herkullisia väriyhdistelmiä, huh!

Myös näistä ekommista ja eettisemmistä alusvaatebrändeistä vinkattiin: Woron, Lara Intimates, Hara the Label, Indigoluna Store.

Organic Basics silvertech tennissukat

SilverTech-tennissukat – Organic Basics 

VASTUULLISET SUKAT & SUKKAHOUSUT:

Aarre

Kotimaisen AarreWomanin 3D-sukkikset on valmistettu  tuotantovaiheessa kierrätettystä materiaalista (pre-recycled polyamidi). Tällaisen polyamidin tuotannossa pyritään vähentämään hiilidioksidipäästöjä ja käytetään 90 % vähemmän vettä, kuin tavallisen polyamidin tuotannossa eikä langan kehruussa käytetä lainkaan kemikaaleja.

Mun kokemukseni mukaan nämä ovat kestävimpiä 50 denierin sukkiksia, joita oon ikinä testannut! Falket ja monet muut pikkuisen kalliimmat brändit häviävät näille samassa denier-luokassa, joskin paksummat Falket (ehkä nämä?)ovat kestäneet mulla peräti pari vuotta käyttöä. Valikoimassa on perus kokomustat 50 den sukkikset sekä uutuutena 20 den pilkkusukkikset, joita en vielä ole testannut. Valmistetaan Italiassa.

Sidoste

Tamperelainen Sidoste valmistaa sukkia vanhassa kotikaupungissani. Ilokseni olen bongannut perusmustia nilkkasukkia ihan lähikaupastanikin. Itku kun en muista mitä matskua ne lähikaupan sukat olivat, mutta muistan, että jotain fiksumpaa, koska oikein yllätyin, että voiko lähikaupasta ylipäätään löytää eettisiä, saatu ekompia vaatteita. Verkkosivuilta voi tilata Sidosteen luomupuuvillaisia sukkia. Harmi, ettei Sidosteella ole monipuolisempaa verkkokauppaa – tilaisin mieluusti netistä perussukkia.

Organic Basics

Organic Basicsin valikoimasta löytyy sekä luomupuuvillaisia sukkia (varrellisia ja varrettomia) että silvertech-sukkia. Isomman erän ostaja säästää pikkuisen.

Swedish Stockings

Lämmin suositus pilkkusukkiksille ja verkkosukkiksille. Tavallisetkin on hyviä, mutteivat kestä mun kokemuksen mukaan tavallisia sukkiksia pidempään, joten ovat melko hintavat siihen nähden. Swedish Stockingsia myy Helsingissä ainakin Nudge ja heidän verkkokauppansa toimittaa Suomeen.

VASTUULLISET KERRASTOT:

Tamsilk

Tamsilk valmistaa alusvaatteita ja kerrastoja omalla tehtaallaan Kangasalla. Olen päässyt vierailemaan heidän tehtaallaan ja samalla reissulla ostin tehtaanmyymälästä villa-aluspaidan mustana. Myös silkkivillapitkikset kiinnostavat!

ABOUT

Liettualaisen About-merkin alusvaatteita ja kerrastoja myy mm. lahtelainen Petit St. Louis, Cilla’s sekä TRE. Mulla on brändin silvertech-kuituja sisältävä alustoppi ja trikoimnen alusmekko ja ne ovat kovasta käytöstä ja pesusta huolimatta hyvässä kunnossa. Lämmin suositus!V

Ruskovilla

Jos tilanne suinkin sallii tänä kesänä koronan puolesta, niin taidan päästä purjehtimaan ekaa kertaa elämässäni. Jos säät ovat kylmät, pitää varustautua kunnon kerrastolla (jollaista en vielä omista), joten olen katsellut Ruskovillan silkkivillahousuja sillä silmällä. Vai olisikohan luomumerinovillaiset fiksummat?

Helsingin villasukkatehdas

Tietoni mukaan ainut Helsingissä toimiva villasukkatehdas tekee yksinkertaisia ja kauniita villasukkia. Musta on ihan parasta, että näissä ei kikkailla kuoseilla, logoilla tai millään muullakaan epäoleellisella. Mulla on näitä muutama pari ja tykkään ihan hulluna.

Weekendbee

Kotimainen Weekendbee myy vastuulliseksi rankkaamiaan brändejä. Valikoimassa on urheilu- ja eräilyvaatteita ja myös kiva valikoima alus- ja kerrastovaatteita. Tykkään Weekendbeen meiningistä ja siitä, että heillä on valikoimissaan mm. Patagoniaa ja Girlfriend Collectivea omista suosikeistani.

Kommenttiboksiin saa mieluusti ilmiantaa lisää vastuullisia brändejä ja suosikkeja! ♥

·

Archetype — vastuullisia & kauniita käyttövaatteita

/// muotiTags: , , , , ,

Vastuullisempien vaatemerkkien valikoima alkaa olla koko ajan parempi ja monipuolisempi, mutta harmillisen usein törmään edelleen siihen, että joku minua muuten puhutteleva vaate on ”pilattu” isolla / selkeästi vaatteesta erottuvalla logolla (siis miksei se brändin nimi voi olla vaan niskalapussa ja that’s it) tai jollain suhteellisen mitättömänä näyttäytyvänä yksityiskohtana, joka kuitenkin pilaa muuten kauniin ja toimivan vaatteen.

Siksi oonkin tosi hyvilläni Archetypestä. Kuulin Archetype-vaatebrändistä ekan kerran Mialta, hän oli spotannut uuden tulokkaan Instagramista. Otin brändin heti seurantaan, sillä estetiikka, vastuullisuus ja laadukkaat materiaalit vakuuttivat samantien. Täydellisen klassisia vastuullisesti lähellä valmistettuja vaatekappaleita, jotka eivät ole älyttömän kalliita. Eikä mitään ylimääräistä kikkailua tai mitään turhia logoja missään, jes!

Archetype vaatemerkki

The Archetype

From ancient Greek, the word Archḗ stand for a beginning, or an origin, and týpos translates to a pattern or a model. More concisely, it refers to the original model or the very first prototype.

Eettinen muoti pellava kauluspaita

Archetype – Basic Shirt 125 € – mulla on tämä päälläni näissä kuvissa.

Archetype on ihana ja kuvaava nimi brändille, joka valmistaa yksinkertaisen kauniita käyttövaatteita. Kyselin brändin perustajalta Millalta muutaman lisäkysymyksen Archetypeen liittyen.

Miten Archetype on saanut alkunsa?

Milla: Me aloitettiin suunnittelemaan mallistoa viime keväänä, ja suunnittelun lähtökohtana oli miettiä vaatekaapin perusvaatteita urbaanille naiselle. Pilottimallistoa myytiin testinä jo kesällä, ja eniten asiakkaat tykkäsivät juuri minimalisista vaatteista joita on helppo yhdistellä ja käyttää päivittäin. Tämä tosiaan istuu hyvin Archetypen konseptiin tehdä aikaa ja käyttöä kestäviä perusvaatteita.

Olemme tosi onnekkaita että meillä on partnereina laadukas kutomo Liettuassa ja Etelä-Virossa ompelimo, joka tekee myös työvaatteita. Heillä on kokemus käyttöä kestävien vaatteiden ompelusta, sillä univormujen pitää kestää jatkuvaa pesua ja kovaa kulutusta.

Archetype-pellavapaita
Mulle lähetetyt paidat istuvat superkauniisti ja ovat nimensä mukaisesti täydellisen kauluspaidan arkkityyppejä. Miten olette osanneet valmistaa täydellisten perusvaatteiden kaavat?

Milla: Protoja sovitettiin eri kokoisilla ystävillä, ja malleihin tehtiin muutoksia istuvuuden perusteella. Myös pilottimalliston palautteen pohjalta tehtiin vielä muutoksia. Meillä on tavoitteena tehdä vaatteita jotka säilyvät mallistossa pitkään, joten suunnitteluun ja tuotteiden hiomiseen voi siten myös käyttää enemmän aikaa.

Archetype label kokemuksia

Archetype – Cropped Top 65 €

Archetype label kokemuksia

Sain valita Archetypeltä pari vaatetta itselleni ja päädyin valitsemaan kaksi puseroa; kauniin klassisen kauluspaidan valkoisena ja valkaisemattomasta pellavasta tehdyn ”shirt jacketin”. Mulla on molemmista S-koko; hieman väljiä, kuten toivonkin.

Kumpikin pellavapusero on valmistettu Virossa liettuassa valmistetusta pellavasta. Olen kirjoittanut pellavasta materiaalina aiemminkin; se on esimerkiksi puuvillaan verrattuna paljon ekologisempi materiaali ja viskoosiin ja muihin muuntokuituihin nähden paljon ympäristö- ja valmistajaystävällisempi, koska kemikaaleja ei tarvita. Lisää materiaaleista ja valmistuksesta voi lukea täältä.

Archetype jacket shirt

Archetype – Shirt Jacket 139 €. Mun päällä myös näissä kuvissa.

Archetype pellava kauluspaita vastuullinen

 

suomalainen vastuullinen vaatemerkki

Archetype – Wrap Dress 125€

Teillä on valikoimassanne pellavaa, cashmerea ja alpakkaa. Onko tarkoituksena ottaa jotain muita materiaaleja mukaan?

Milla: Ensimmäinen mallisto on tehty pellavasta, mutta meidän on tarkoitus tehdä talveksi vaatteita villasta. Etenkin hieman paksumpi pellava on erittäin kestävää, joten se sopi ensimmäiseksi materiaalivalinnaksi täydellisesti. Haluamme keskittyä luonnonmateriaaleihin, ja tavoitteena on että materiaalit kestää käyttöä, niitä voi korjata ja tarvittaessa kierrättää.

Vastuullinen muoti

Archetypellä on myös ihanan näköinen myymälä Aleksanterinkatu 24:ssä, sinne suuntaan sitten kun ihmisten välttely ei enää ole tarpeen.

Myymälässä on Archetype -vaatteiden lisäksi koruja, keramiikkaa, paperimassaruukkuja sekä muita valikoituja sisustustuotteita.

Archetype vastuullinen muoti

Archetype – Mini Tote Bag 22 €

Kankaiden ylijäämä hyödynnetään mahdollisuuksien mukaan pienempien asusteiden valmistamiseen. Nämä Mini Tote Bagit näyttävät niin söpöiltä!

Mun suosikkini Archetypeltä on ehdottomasti nuo kauniin klassiset pellavakauluspaidat, mutta odotan kyllä innolla, että pääsen testaamaan myös nuo pellavahousut. Mun monta vuotta kestäneet liehuhousut eivät ehkä palvele enää kovin kauaa, joten olen alkanut katsella sillä silmällä mustia, leveälahkeisia housuja, mutta nämä pitää ehdottomasti päästä testaamaan eka.

·

Karsiminen ei tarkoita luopumista & muita ajatuksia vastuullisesta kuluttamisesta

/// lifestyleTags: , , , ,

Olin tällä viikolla Mikko Toiviaisen vieraana podcast-jaksossa, jonka teemana oli vastuullinen kuluttaminen. Tuntui jännältä puhua studiossa mikkiin ja nauhalle, mutta onneksi Mikko oli luonteva podcast-host ja teki mun olon mukavaksi. Silti mulla oli jälkikäteen sellainen olo, että mitähän kaikkea unohdin sanoa, tai kuulostaakohan joku sanomani lause ilman laajempaa taustoittamista hassulta. Podcast-jakso tulee ulos ensi kuussa, vinkkaan siitä sitten instassa, jos haluatte kuunnella.

Puolen tunnin mittaiseen jaksoon ei lopulta mahdu paljoa, joten ajattelin, että kirjoitan samasta aiheesta ajatuksiani ylös tännekin, nyt kun näitä on pyöritellyt aika paljon omassa mielessä.

ajatuksia vastuullisuudesta

Olen miettinyt viime kuukausina karsimista ihan tosi paljon. En tarkoita karsimisella mitään konmarittamista tai sen suuntaista – ei ole järkeä heittää tavaroita pois vain hamstratakseen uutta tilalle (joka ei tietystikään ole konmarituksen idea, mutta on tuntunut monella antavan luvan siihen) – vaan sitä, että olen miettinyt, mikä mulle itselleni on tärkeää. Elämässä, ihmissuhteissa, valinnoissa, ajankäytössä ja hankinnoissa. Kaikessa.

Mistä tulen onnelliseksi? Mihin haluan käyttää aikaani?

Mun blogiin liittyvät työni ovat välillä vähän ristiriitaisia, koska jos ollaan ihan rehellisiä, ei kukaan tässä maailmassa tarvitse yhtään mitään eikä kenellekään siksi tarvitsisi kertoa yhdestäkään uudesta tavarasta tai asiasta.

Meistä jokainen tekee kuitenkin jatkuvasti pieniä ja suuria kulutusvalintoja ja jos asiaa lähtee tarkastelemaan siitä näkökulmasta, että jokaisella valinnalla ja ostoksella on mahdollisuus vaikuttaa, tulee vastuullisesta kuluttamisesta ahdistavan sijaan innostavaa. Siksi jaan täällä ja instassani vinkkejä, sillä toivon, että vinkkaamani jutut saattavat saada jonkun vaihtamaan normikosmetiikan luonnolliseen, jonkun löytämään uuden kasvisruokareseptin arkeen liharuuan tilalle, jonkun innostumaan jostain vastuullisemmasta vaatebrändistä uutta vaatetta tarpeeseen etsiessään ja niin edelleen.

Kun karsii itseltään vaihtoehtoja, tulee keskittyneeksi oleellisempaan eikä tule sellainen olo, että jää jostain paitsi, kun tiedostaa miksi karsii.

eettinen ja ekologinen blogi

Kun voit, valitse fiksummin. Aina ei voi panostaa siihen fiksuimpaan, mutta jo se, että tiedostaa eri vaihtoehtoja ja punnitsee niitä, on tiedostavampaa kuin vain ostaa jotain miettimättä yhtään sen pidemmälle. Joskus ei ole rahaa tai muuta mahdollisuutta valita fiksuinta tai eettisintä vaihtoehtoa; silloin kantsii panostaa mahdollisimman kestävään, jotta tarvitsisi ostaa mahdollisimman harvoin uutta. Tai vaikka pyrkiä löytämään asia käytettynä tai harkita, pärjäisikö ilman ikiomaa; voisiko jotain omistaa yhdessä tai lainata joltain pientä korvausta tai palvelusta vastaan?

Haluan että mun blogi on sellainen paikka, josta voi löytää inspiraatiota fiksumpiin valintoihin mikäli jakaa samanlaiset arvot mun kanssa ja toivon, että tämä on hengähdyspaikka ja inspiroitumispaikka arjen keskellä – siksi en halua saarnata yhtään kellekään yhtään mistään, vaan tuoda esimerkkien kautta parempia vaihtoehtoja muiden tietoisuuteen. Vastuullisuus on paljon kiinnostavampaa, jos siihen suhtautuu ahdistuksen ja ekokyttäyksen sijaan innostavien esimerkkien kautta.

On jokaisen omalla vastuulla miettiä, tarvitseeko mitään uutta, oli se vastuullista tai ei. Mutta silloin kun tarvitset jotain ja kaipaat vinkkejä sen suhteen mikä voisi olla fiksumpaa, toivon, että löydät niitä täältä. 

En todellakaan ole täydellinen tai väitä, että vinkkini olisivat vedenpitäviä, mutta pyrin aina hyvään taustatyöhön ja vinkkaan jutuista ja tuotteista jotka kestävät aikaa ja käyttöä ja joiden tuotantoketjussa on huomioitu eettisyys ja ekologisuus. En usko että yksikää asia, brändi tai tuote olisi täydellisen vastuullinen, mutta ehkä omien arvojeni avaaminen auttaa ymmärtämään, millaisista lähtökohdista minä suosittelen asioita.

vastuullinen blogi

hame & toppi – Atelier Laleh, villatakki – äidin vanha

Mikko kysyi multa podcastissaan, että missä järjestyksessä mietin vastuullisuusnäkökulmia, kun harkitsen jotain uuden hankkimista. Mun arvopolku on kutakuinkin tällainen:

Tarve

Vastuullinen kuluttaminen merkitsee mulle tiedostavaa kuluttamista; sitä, että mietin uutta hankkiessani, tarvitsenko sitä todella. Jos tarvitsen, mietin tarvitsenko asian omaksi vai voisinko lainata sitä jostain. Voinko ostaa tuotteen käytettynä ja jos en, mikä olisi vastuullisin vaihtoehto omassa budjetissani?

Asioiden harkitseminen on yksi tosi hyvä vinkki. Nuku yön yli, jätä varaukseen. Osta vain asioita, jotka sulla on ostoslistalla.

Kestävyys

Mulle kestävyys on monella tapaa tärkein mittari, tai lähtökohta; se, että ostamani tuote kestää aikaa ja trendien vaihtelua. Haluan kotiini ja vaatekaappiini asioita, joista tiedän tykkääväni vuosia. Etenkin astioita, kodin esillä olevia pienkoneita (kahvinkeitin, tuuletin, tietokone, kaiuttimet…), huonekaluja, koruja ja muita sellaisia asioita, joita saatan käyttää vuosien sijaan kymmeniä vuosia, ostaessa mietin tarkasti, että kestääkö tuotteen design aikaa ja muuttuvia makumieltymyksiäni.

Kestävyyteen liittyy muotoilun lisäksi myös tuotteen konkreettinen kestävyys käytössä. Siitä ei välttämättä kerro tuotteen hinta, valmistustavan eettisyys tai brändi mitään ja siksi pyrinkin ostamaan hyväksi havaituilta brändeiltä ja kyselemään muilta suosituksia ennen ostopäätöstä.

Fiksut materiaalit

Jotta tuote voisi kestää aikaa, sen tule kestää myös käyttöä. Siksi koetan valita matskuja, jotka kestävät käytössä.

Tämän vuoksi valitsen esimerkiksi nahkakengät tekonahkaisten muovista tehtyjen sijaan (etenkin kun Suomen talvessa ei pärjää kangaskengin) vaikka tiedostan, että nahka on lihateollisuuden sivutuote ja tehotuotettu liha on bisnes, jota en haluaisi tukea edes välillisesti. Vaatteissa panostan luonnonmateriaaleihin koska ne hengittävät paremmin ja ovat siten pidempi-ikäisiä, kun ne eivät ala tuoksua tunkkaisilta ja niiden hoito on usein yksinkertaisempaa kuin sellaisten materiaalien, joissa on sekaisin luonnonkuituja ja tekokuituja. Joissain tapauksissa tekokuidut ovat fiksuin valinta (esim. urheiluvaatteet, sadetakki, kumpparit jne) ja tuolloin varsinkin uutena ostaessani selvitän, löytyykö valittavana jotain kierrätetyistä materiaaleista valmistettua – usein löytyy!

Second hand vs. uusi

Jos voin, valitsen kierrätetyn, jo elämää nähneen tuotteen. Silloinkin punnitsen ostostani sen aikaa ja käyttöä kestämisen näkökulmasta ja tarkistan materiaalit huolella. Second hand -löytöjen tekeminen vaatii usein aikaa ja kärsivällisyyttä ja siksi on ihan loogista, ettei ihan kaikkea voi aina ostaa käytettynä.

Tein varsinkin nuorempana aika paljon hutiostoksia kirppiksiltä ja olen huomannut, että siihen auttaa se, että lähtee kirppiksellekin selkeä agenda mielessään, ei ainoastaan haahuilemaan. Mulla on esimerkiksi ollut jo monta vuotta mun kirppislistalla nahkahousut ja monta muuta tuollaista asiaa, joiden löytämisellä ei ole kiire; ostan sitten, kun täydelliset osuvat kohdalle, mutta koska nahkahousujen löytäminen ei ole mikään tarveasia, en oikein voi perustella niiden ostamista itselleni uutena ketjuvaateliikkeestä.

Eettisyys

Missä tuote on valmistettu? Millaisissa oloissa? Toteutuuko ihmisoikeudet, entä eläinoikeudet? Toimiiko yritys läpinäkyvästi, millainen yrityskulttuuri yrityksessä on? Miten työntekijöitä kohdellaan? Onko yrityksellä jokin laajempi yhteiskunnallinen missio, joka saa mut valitsemaan heidät jonkun muun sijaan? Keitä yritys työllistää?

Kun ostan jotain lahjaksi, voinko tukea pientä yrittäjää, jonka tiedän valkkaavan yhteistyökumppaninsa nettisivun tekijöistä aina yrityksen logotarranvalmistajiin asti fiksuimman ja vastuullisimman mukaan? Voinko tukea yrityksiä, jotka työllistävät kehitysvammaisia, maahanmuuttajia ja muita, joiden voi olla vaikea saada töitä? Voinko ostaa yritykseltä, jonka tuote on hyvä, mutta markkinointimateriaalin naiskuva tai representaatio on suppea tai vanhanaikainen? 

Ekologisuus

Onko tuotteen raaka-aineiden alkuperät jäljitettävissä? Onko tuotantoketju sertifioitu? Kompensoiko yritys omia päästöjään ja hiilijalanjälkeään? Onko raaka-aineet lähtökotaisesti ympäristöystävällisiä ja käyttäjäystävällisiä?

Onko järkevämpää ostaa kotimainen lähes kokonaan biohajoava pesuaine, vai Euroopasta tänne rahtina tuotu täysin sertifioitu pesuaine, jota valmistava yritys tekee yhteiskunnallisesti merkittäviä asioita esim. nostamalla esille alansa epäkohtia ja kouluttamalla muita aiheen suhteen? Onko järkevämpää ostaa muoviin pakattua luonnonkosmetiikkaa Euroopassa valmistettuna vai tilata zero waste -kosmetiikkaa jenkeistä asti?

////

Näiden lisäksi ostokseen vaikuttaa vaatteiden kohdalla oleellisesti ulkonäkö, tuntuma ja brändimielikuva. Ruuan kohdalla saatavuus ja pakkauskoot, kosmetiikassa pakkauksen käytettävyys, brändi ja hinta-laatu-suhde. Pesuaineita ja arkisia käyttötavaroita ostaessa saatavuudella on suuri merkitys; usein sitä valitsee sen, mitä lähikaupasta saa. Sekä tietysti oma budjetti.

Vastuu ei esimerkiksi tämän takia voi olla pelkästään yksilöillä; yrityksillä on hullu valta sen suhteen, mitä ylipäätään on tarjolla. Jokaisella valinnallaan voi silti äänestää jaloillaan ja valita sen fiksuimman tarjolla olevan vaihtoehdon.

 vastuullinen kuluttaminen

Aloin miettiä, että onkohan luonnonkosmetiikkaan siirtyminen ollut mulle luonnollisuuskaipuun lisäksi tapa karsia kaikkea turhaa? Rajata vaihtoehdot fiksumpiin ja pienempään kehikkoon, ettei olisi niin hullusti valinnanvaraa (tosin nykyisin kyllä on ihan eri tavalla kuin silloin viisi-kuusi vuotta sitten, kun aloin siirtyä luonnonkosmetiikkaan). Samaan tapaan olen karsinut omaa ruokavaliotani jo vuosia – vaikken ole 100% kasvissyöjä, on meininki mennyt koko ajan enemmän ja enemmän arkivegaani-suuntaan.

Nyt viimeisimpänä olen keskittynyt miettimään kulutustottumuksiani vaatteiden suhteen, sillä vaatteet ovat mulle paljon ruokavalintojani, ekosähkövalintaani, kierrättämistäni ja kosmetiikkavalintojani kinkkisempi juttu. Vaatteet ovat mulle tapa ilmaista itseäni siinä missä kukaan ei esimerkiksi näe päälle päin, mitä kosmetiikkatuoteita käytän tai valitsenko ekosähkön tavallisen sijaan. Siksi on ihan mahdoton ajatus ostaa jokin vaate vain siksi, että se on vastuullinen. Vaatteen pitää ensisijaisesti olla sellainen jonka haluan pukea päälleni ja vasta sitten kiinnostaa sen ekologisuus ja eettisyys.

Tämän vuoksi tämä henkilökohtainen vaatekaapin vastuullisuus -haaste on tuntunut musta paljon ruokavalio- ja kylppärinkaappihaastetta vaikeammalta, vaikkakin tietysti muutokset ruokavaliossa ja kylppärinkaapin sisällössä ovat nekin tulleet askel kerrallaan vuosien kuluessa, eivätkä kerralla yhdessä rysäyksessä. Askel kerrallaan.

Kun karsii arjesta pois tarpeettomia asioita, on aikaa ja energiaa keskittyä oleelliseen.

Jos tämä aihe kiinnostaa tai etsit vinkkejä vastuullisemmista valinnoista, kurkkaa mun aiemmat postaukset aiheeseen liittyen TÄÄLTÄ. Olen koonnut tuon ”paremmat valinnat” -tägin alle kaikki fiksummat valinnat ja ehkä tämän postauksen myötä on helpompi hahmottaa, onko meidän arvomaailmat samansuuntaiset vai teetkö valintasi eri arvojärjestyksessä.
//// 
On tärkeää muistaa, ettei kukaan meistä ole täydellinen. On tärkeää, että teemme parhaamme ja siinä auttaa eniten kannustaminen. TÄÄ on yks mun lemppari-inspis, kun alkaa ahdistaa.
·