Jos jotain, niin viime vuosi pisti asioita mittasuhteisiin. 2020 kohteli meitä ihan älyttömän epätasa-arvoisesti ja epäreilusti ja tiedostan, että kuulun niiden joukkoon, joita koronavuosi on kohdellut lopulta hyvin lempeästi. Viime vuosi tuntui henkilökohtaisesti helpottavalta, kun kaikki ylimääräinen karsiutui pois ja sen ansiosta syntynyt tila auttoi hahmottamaan asioiden tärkeysjärjestystä paremmin.

Ei ollut sellainen vuosi kuin olin etukäteen ajatellut tai toivonut. Vuosi oli paikoitellen raskas ja täynnä epävarmuutta koronaan ja koronaan liittymättömien syiden vuoksi. Kaiken epävarmuuden ja läheisten puolesta koetun huolen läpi on ollut helppo ymmärtää, että asiat ovat monella mittarilla kaikesta huolimatta todella hyvin.

Vuodesta 2020 jää mieleen tietysti korona, BLM ja jenkkien presidentinvaalit. Meidän nykyinen hallitus ja nämä poikkeusajat. Tämä nykyinen koti ja sohva, jolla nytkin istun. Hyvin tutuiksi tulleet lähikorttelit, joiden ympäri olen kävellyt lukemattomia kertoja taukoja pitäessäni. Ääniviestit, turvavälikävelyt Töölönlahdella ja ihana, verrattain huoleton kesä erikoisen kevään ja rajoitetumman syksyn välissä.

Ja rakkaus. Tämä epävarmuuksia täynnä oleva vuosi on ollut mulle myös todella kutkuttava ja onnellinen. Tapasin alkuvuodesta ihmisen, jonka kanssa ollaan oltu älyttömän onnekkaita, kun saatiin viettää kevään poikkeusaika vastarakastuneina toisiimme tutustuen ja kotiin kahdestaan linnoittautuen. Tuntuu ihanalta, että olen tavannut ihmisen, jonka kanssa jakaa arki ja suunnitella tulevaa. Miten monella eri tavalla tämäkin vuosi olisi voinut sujua.

Samanaikaisesti mielessä myllersi, kun olin kriiseillyt jo pidempään sitä, mitä haluan tehdä työkseni ja millaista arkea elää.

Vaikkei päätös lähteä kivasta päivätyöstä ja ennen kaikkea ihanasta työyhteisöstä ollut helppo, se oli oikea päätös. Pohdin irtisanoutumistani kauan ja kun vihdoin olin varma päätöksestäni ja irtisanouduin, helpotti olo välittömästi. Tuntui kliseisesti siltä, että harteilta putosi valtava taakka – ja samalla tietysti mietin, että onhan tämä nyt ihan älytön aika irtisanoutua vakityöstä tällaisessa maailmantilanteessa. Luulen, että jo pitkään muhineet ajatukset kypsyivät lopulta juurikin tämän koronavuoden vuoksi; millaista ”normaalia” haluan elää, sitten kun voimme palata takaisin normaalimpaan elämään?

Lähitulevaisuudessa toivon voivani työllistää itseni yrittäjänä mutta myös hieman himmata työtahtia aiempaan nähden; olen aika monta vuotta tehnyt kahta työtä niin, että kun työpäivä päivätöiden osalta on loppunut, olen aloittanut perään blogiin liittyvät työt. Vaikka olen viimeiset kaksi vuotta tehnyt päivätöissä nelipäiväistä viikkoa, ei yksi päivä viikossa ole mitenkään riittänyt blogiin liittyviin töihin. Se on ollut täysin itsevalittua ja harvoin blogiduunit ovat edes tuntuneet työltä, mutta kivatkin asiat alkavat puuduttaa, jos niitä on liikaa.

Nyt haluan priorisoida elämääni enemmän vapaa-aikaa ja toisaalta myös tyhjää tilaa – ja sen sijaan, että tekisin jatkuvasti töitä, tahdon viettää aikaa kumppanini kanssa. Päätös himmata työtahtia aiemmasta on ollut selvä jo ennen hänen tapaamistaan, mutta viime vuoden aikana ajatus vahvistui entisestään.

Selailin puhelimen kuvakansiota ja päiväkirjojani viime vuodelta, jotta muistaisin mitä kaikkea vuonna 2020 oli mielessä. Tässä muutamia yksittäisiä kivoja juttuja viime vuodelta.

 NICE THINGS 2020: 

Asia, josta en ole joustanut: Rehellisyys. Multa kesti melkoinen tovi ymmärtää, että sitä voi halutessaan olla aivan täysin rehellinen esimerkiksi ihmissuhteissa ja parisuhteessa. Jos joku asia mietityttää, voi kysyä tai kertoa itse, mitä asiaa miettii sen sijaan, että spekuloisi loputtomasti itsekseen ja vetäisi omien arvailujensa perusteella johtopäätöksiä. Voi lopettaa turhan ylianalysoinnin ja arvailun, ihan kaiken suhteen. Huh miten vapauttavaa. Ja miten yksinkertaista!

Rehellisyys vaatii opettelua ja sitä, että on valmis kohtaamaan asioita, jotka ei aina tunnu mukavalta kohdata. Joskushan on ihanempaa elää siinä välitilassa,  että asioista ei puhuta suoraan vaikka arvataan, miten ne ovat, ettei ihan vielä sattuisi tai ettei tarvitsisi tehdä päätöksiä. Mutta mitä sellaisesta hyötyy pidemmässä juoksussa? Rehellisyys kiinnostaa.

Elokuva, joka jäi mieleen: Portrait of a lady on fire.

Kirja, joka jäi mieleen: Maggie Nelson – Argonautit. Liv Strömquist – Kielletty hedelmä. Tara Westover – Opintiellä. Rachel Cusk – Outline. Eeva Kolu – Korkeintaan vähän väsynyt. Näistä lisää täällä.

Blogin eniten luetut postaukset vuodelta 2020: 1) Helsingin parhaat ravintolat 2) Hyvät rutiinit ja kivoja pikku juttuja, jotta päivät eivät toistaisi itseään 3) Parhaat luonnonkosmetiikkatuotteet – herkän sekaihon luonnolliset ihonhoitotuotteet 4) Vastuulliset alusvaatteet & sukat 5) Vanha Ikea-sohva, uudet Bemz-päälliset

Asia, jota opettelen: Oikeat sanavalinnat, liittolaisena toimiminen ja vanhojen haitallisten toimintatapojen purkaminen niitä ymmärtäessään – olen esimerkiksi tajunnut, että olen vuosia käyttänyt sanaparia ”hullun ihana” tai ”hullu vuosi” ajattelematta sanavalintojani sen enempää.

Viimeisin keikka ennen koronaa: Lxandra Tavastialla tammikuussa, monestakin syystä spesiaali.

Uusi tapa: ajoissa nukkumaan. JEP! Ida2019 ei uskoisi. Vaikka musta on ihanaa valvoa myöhään hääräillen ties mitä, tiedän, että säännöllinen unirytmi ja ajoissa nukkumaan meneminen on yksi hyvinvointini kannalta tärkeimmistä muutoksista.

Ja lukeminen. Oon lukenut tänä vuonna enemmän kuin aikoihin ja se tuntuu ihanalta.

kuvat: rakas ja taitava ystäväni Linda Lehtovirta 

Kiva arkijuttu: saunavuoro! Vitsit olen ehtinyt unohtaa näinä saunattomina vuosina, miten hyvää saunominen tekee mielelle ja kropalle. On ihanaa pakata koriin shampoot ja hoitsikat (ja testailla sellaisia tehohoitoja, joita ei arkisuihkujen yhteydessä jaksa), valita saunan jälkeen joku saunajuoma (alkoholiton olut ja humalavesi ovat olleet suosittuja) ja kietaista päälle kylpytakki ennen saunaan hipsimistä.

Uusi taito: autolla ajaminen – opettelin tuon jännityksen taakse hukkuneen taidon tänä vuonna uudelleen.

Lempiruoka: kesäkurpitsapasta. Ne kerrat, kun tänä vuonna kutsuimme ystäviä illalliselle luoksemme, olemme kokanneet kesäkurpitsapastaa. Sillä on vaikea mennä pieleen ja resepti on helppo tehdä sekä gluteenittomana että vegaanisena.

Oivallus: tämän vuoden hyvin vähäinen alkoholin nauttiminen on sopinut mulle hyvin. Nukun paremmin, enkä ole ahdistunut turhien krapuloiden takia. Yhdetkään illanistujaiset tai juhlat eivät ole olleet tylsemmät alkoholittoman oluen takia – ja jos niin olisi, olisin varmaan väärissä bileissä sitten.

Uusia rajoja: poistin syksyllä puhelimesta Facebook- ja Messenger-sovellukset, vaikka pelkäsin, että saatan missata jotain asioita, kun en voi kurkata Facebook-päivityksiä ja vastata viesteihin kuin koneelta. Olen varmasti missannut jotain, mutta olen saanut tilalle rauhaa ja arvostan sitä enemmän.

Työni takia en voisi kuvitellakaan poistavani esimerkiksi Instagramia puhelimesta, joten vedän muiden sovellusten käytön minimiin. Mun kaikki notifikaatiot ovat viestejä ja puheluita lukuunottamatta pois päältä ja pyrin siihen, että katsoisin instanotifikaatiotkin yhdellä kertaa enkä olisi koko ajan kurkkimassa niitä.

Joululomalla pidin somelomaa ja tajusin sen päätteeksi olevani tosi onnellinen ja tyytyväinen omaan elämääni – ehkä siksi, etten jatkuvasti verrannut omaa elämääni muiden elämää? En esim. voinut harmistua siitä, että joku muu järkkää kemuja vaikkei se itsestä tässä ajassa tunnu sopivalta ja niin edelleen. Suosittelen.

Musta on ihana pysähtyä muistelemaan edellistä vuotta vuoden vaihtuessa ja vaikka tänä vuonna vuoden vaihtuminen ei tuntunut kovinkaan konkreettiselta, alkaa tämä vuosi ihan uusissa merkeissä ainakin työn puolesta. Jännää!

Kiitos ja heippa 2020,
tervetuloa 2021.

♥