Vaatteiden ostamisessa kaikista kinkkisintä on se, että ikinä ei oikeasti voi etukäteen tietää, mistä vaatteesta tulee se ultimaattinen lemppari, joka tekee aina mieli pukea päälle ja jossa on hyvä, itsevarma ja helppo olla. Siihen fiilikseen ei liity vaatteen merkki, ei se, että on himoinnut sitä ikuisuuden ennen ostopäätöstä, ei eettisyys tai ekologisuus eikä hinta. Sitä ei ihan oikeasti voi tietää.

Joskus jostain parin euron kirppislöydöstä, josta ei ostaessa ollut ihan varma, tulee se ykkössuosikki ja joskus se juttu, jota kävi monta kertaa hiplailemassa ennen ostamista, osoittautuukin käytännössä ei-niin-kivaksi. 

Tämä mekko on just sellainen lempparivaate. En ollut ihan varma sovituskopissa; mietin että joko tämä on nyt joku ihmeellinen sekoaminen tai sitten tämä on just sellainen ultimaattinen lempparivaate, jollainen esimerkiksi tämä leopardihaalarikin on. Onneksi ostin tämän, sillä vaikka kävin päässäni taistelua siitä, että äh, tämä on ketjuliikkeestä, niin tästä tuli heti kertaheitolla mun suosikkivaate. Tässä on hyvä olo ja tämä sopii moniin tilanteisiin. 

Oon vaatteissa vähän kaikki tai ei mitään ja on hassua, että mun lempparivaatteet on usein just niitä mun vaatekaapin kreiseimmän värisiä ja -kuosisia, kun kuitenkin tykkään painaa myös kokomustissa ja arkena meen usein farkut + neule -kombolla. 

mekko – Other Stories, kengät – Vagabond
kuvat: Nina / Tunnetila

Vähemmän on vaatteiden kohdalla ehdottomasti enemmän; mieluummin vähän, mutta lemppareita. Sellaisia jotka pääsevät useasti käyttöön ja jotka kestävät käytössä – jopa seuraavalle käyttäjälle.

Edelleen sitä päivää odotellessa, kun jotain tämän kaltaista voi ostaa eettisenä & ekologisena ja alle kolmen sadan euron hinnalla. Odotan sitä päivää, kun Reformationin mekkojen tilaus Suomeen olisi edullisempaa, mutta tietty ymmärrän, miksi niin ei ole. Tällä hetkellä n. 200 dollaria maksavalle mekolle tulee postikuluja ja veroja reilun 100 dollarin edestä… äh. Onneksi kivoja perusvaatteita löytää helposti eettisesti ja ekologisesti, mutta kaikki vähänkin spessumpi on yleensä keskenään tosi samankaltaista, tai sitten sellaisia ei vain yksinkertaisesti ole. Onneksi oon spotannut viime aikoina uusia tosi kivoja eettisiä brändejä, vinkkailen niistä pian lisää! 

Jaahas, olisikohan siitä jo kymmenen vuotta, kun mulla on viimeksi ollut huppari? Siis ihan ehta huppari, colleget ovat kyllä olleet käytössä ja jos nyt jätetään laskuista treenihuppari, niin en kyllä muista, että olisin hetkeen omistanut hupparia.

Viimeksi olen varmaan pitänyt sen aikaisen blogin nimen inspiraationa toiminutta Melodican hupparia… ja saman merkin hupparia, jonka selkäosa oli täynnä punaisia huulia.

Oon jo jonkin aikaa etsinyt kivaa mustaa hupparia. Pure Wasten olivat mielessäni kauan, mutta sitten tämä löytyi vähän vahingossa; spottasin tämän A.P.C.:n hupparin kultaisilla kirjaimilla Beamista. Huppari on valmistettu jenkeissä ja tuntuu matskultaan just sellaiselta, mitä hupparilta toivoinkin. Jämäkältä, mutta samalla turvallisen pehmeältä.

takki – Minimum, huppari – A.P.C. / Beam, farkut – Levi’s / Inch”, nilkkurit – Vagabond

kuvat: Maj / Magicpoks

Hitsit muuten miten tummilta mun hiukset nykyisin näyttävät. Vaaleita raitoja on enää latvoissa ja talven takia hiukset ovat muutenkin tummemmat, kuin kesällä. Jännää! Tajusin just, että tänä kesänä tulee kahdeksan vuotta siitä, kun viimeksi värjäsin hiukseni. Raitoja laitoin viimeksi just ennen vuoden 2016 Flow:ta ja viime kesänä hiukset lyhyiksi leikattuani hiukset näyttivät vielä kauttaaltaan vaaleilta, vaikken ollut laittanut raitoja miltei vuoteen hiusten lyhentyessä. Nyt hiusten tummuusaste ja kokonaisilme alkaa olla ihan eri!

Kaikista suurin juttu hiusten värin muuttuessa on tietty se, ettei mulle enää ole oikeanlaista emojia!!!!! Ennen oli ihan selvästitää mutta nyt en enää oo, enkä oikein tääkään…

Naurattaa myös, että aina muutaman vuoden välein tekee mieli muutosta ja viimeksi muutosta toivoessani leikkasin lyhyet hiukset mutta nyt vaan koko ajan odotan, että hiukset kasvaisivat takaisin pitkiksi. Ehkä koetan muistaa tämän seuraavan kerran, kun tekee mieli leikata pitkä polkka – se päivä tulee taas parin vuoden sisällä.