Barcelona

/// lifestyle, matkailuTags: ,

alppien yllä

Uuu, alpit lentokoneen ikkunasta! Taavi veteli sikeitä vieressä ja harmitteli myöhemmin kamerasta kuvia katsoessaan että oli nukkunut kun minä pälyilin näitä näkymiä. Aikas komeat kyllä. Viimeksi mentiin äidin kanssa lentokentältä taksilla hotellille ja taksille tuli hintaa n. 29€. Hinta riipuu kilometrien lisäksi matkustajien ja matkatavaroiden määrästä. Kentällä on paljon myös sellaisia huijaritakseja, joihin en menisi. Lisäksi kuskilta kannattaa kysyä matkan hinta etukäteen, ettei tule yllärilaskua määränpäässä.

Tällä kertaa suunnattiin kentältä keskustaan Aerobussilla. Meidän hotellimme oli ihan Urgell -metropysäkin vieressä ja ah, Aerobuss pysähtyi myös aivan sen lähellä! Onneksi osattiin hypätä oikeassa kohtaa pois, vaikka ei oltu yhtään etukäteen katsottu, mitä reittiä bussi kulkee. Aerobuss kentältä keskustaan maksaa 5,90€ /hlö. Jos ostaa menopaluu-liput valmiiksi, saa lipuista euron parin alennuksen. Busseja kulkee 10minuutin välein aamulla ja illalla ja päivemmällä 5minuutin välein, eli Aerobuss osottautui varsin näppäräksi liikkumistavaksi. Mentiin takaisin kentällekin bussilla.

some random café

salmon sandwich

Jossain pienessä kahvilassa ”aamupalalla” joskus puolen päivän aikoihin, ha. Lohileipää ja kahvia. Tuon leivän välissä oli lohen lisäksi tuoretta parsaa, aiii että se on hyvää. Huh tuota vaalean viljan määrää tuolla reissulla, ihmettelen etten ollut ihan turvoksissa kun päästiin takaisin.

varpaat

barceloneta

La Barceloneta! Mondon matkaoppaan mukaan tämä on rannoista tukkoisin ja turistien valloittama, ja siltä tosiaan vaikutti. Oltiin kai laiskalla ja mukavuudenhaluisella tuulella kun jäätiin tähän. Metropysäkeistä Barceloneta on luonnollisesti lähin, myös Drassanesilta, joka on aivan La Ramblan päädyssä, jaksaa kävellä helposti. Barcelonetalla yksi aurinkotuoli maksaa 6€/päivä, samaten aurinkovarjon vuokra on 6€. Hoksattiin kyllä että tuolit taitavat maksaa jotain, mutta oltiin muka olevinaan ovelia eikä kyselty mitään, vaan mentiin vaan makoilemaan. Kohtahan sieltä tuli joku maksujen kerääjä ja löi meille 18€ laskun käteen, heh hupss. Tuolla summalla kantsiikin sitten makoilla rannassa pikkuisen pidempään……..

satama

SATAMA barcelona

Rannassa kantsii seikkailla kävellen tai vaikka vuokrata pyörä päiväksi. Taavilla oli drifteri mukana, jolla olis varmasti ollut mielettömän kiva rullailla jos osaisi :–D Lonkulla olisin uskaltanut, mutta se olis vähän liian iso matkalaukkuun. Tuolla oli rullailuun täydellisiä katuja, ihan sileitä ja paljon tilaa – eikä kukaan katsonut pahasti, toisin kuin täällä Tampereella jossa olet vähintään rikollinen jos rullailet menemään jossain.

macba museo

taavi ja ida macba

macbassa taidEtta JUUHhh

art macba

Käytiin Barcelonan modernin taiteen museossa Macbassa. Opiskelijakorttia näyttämällä sai parin euron alennuksen. Normaalihintainen lippu taisi olla 9€ ja opiskelija-alennettu 7€. Macba ei ollut mielettömän iso, kiertäminen ei kestänyt yhtään niin kauaa mitä vaikka Kiasman kiertäminen ajatuksella kestää. Macba on aika lähellä Universitat-metropysäkkiä. Macban lisäksi käytiin myös erotiikkamuseossa. Se oli aika kesy, kyllä sinne uskaltaa! :-d Museo de la Erótica löytyy La Ramblalta ja onkin turistien suosiossa, ylläri…

barcelona sky

barcelona ranta

Yhyy, mun ihanat nahkaiset loaferit vetelee viimeisiään :—((((

SKEIT

wheres the party

carlsberg secret party barcelona

Barcelonassa voi näköjään eksyä vahingossa vaikkapa Carlsbergin secret partyihin! Kuultiin musiikkia jostain ja ihmeteltiin jonoa eräälle sisäpihalle. Pikkuisen kyselemällä selvis että kyse on Carlsbergin bileistä, jossa Ibizalaiset dj:t soittivat musaa ja vieraille tarjottiin ilmaista olutta. Joo-o, oli bisse ilmaista tai ei, niin ei se hyvää ole :-D Taisin juoda peräti puolikkaan……. Mutta siis supersiistiä että sattumalta eksyttiin tonne! Ei tämmöistä Tampereella tapahdu, hehehezz.

satamassa barcelona

ida sininen mekko

barcelona kivat paikat

Lisää yleisiä höpötyksiä Barcelonasta voitte lukea täältä ja täältä. Ei mulla oikeastaan sen kummempia vinkkejä ole, Barcelonassa on ihana seikkailla kävellen eri katuja ja istuskella terasseilla ja rannalla ja katsella ohikulkevia ihmisiä ja kaupungin meininkiä. Taskuvarkaista ei varotella turhaan ja ne todellakin ovat ovelia…… Joten siis pitäkää laukuistanne huolta ja mitään on turha säilyttää takataskussa, kun etutaskustakin voidaan pölliä puhelin ilman että pöllitty huomaa mitään.

Nähtävyyksistä käytiin tällä kertaa katsomassa Sagrada Familia ja Gaudin taloja, mutta Park Güelliin ei esim. menty. Ens kerralla haluaisin mennä sillä vitsin hissillä sinne jonnekin vuorelle!!! (olipa asiantunteva kommentti, sillä jollain sinne jonnekin….) Ah ja niin, kauppahallissa en käynyt vieläkään! Meille kävi semmoinen hölmö juttu, ettei oltu tajuttu katsoa että kaksi vikaa lomapäiväämme olivat Barcelonassa pyhäpäiviä ja suurin osa liikkeistä (kauppahallia myöten) oli kiinni. Olimme siis juhannuksen aikoihin tuolla ja silloin Barcelonassa juhlittiin jotain pyhimystä. Siinä olikin sitten ihmeteltävää, että mitäs nämä vikat päivät tekisi, kun omassa mielessäni olin ajatellut pyhittää ne vaatekauppojen kiertelylle. Just joo. :-D

·

Barcelonan parhaat ravintolat

/// matkailu, ruokaTags: , , ,

HUH, noniin! Nyt olis luvassa mun lemppariravintolat Barcelonan reissulta. Aika kasvispainotteisesti mentiin tämä loma kuten arki yleensäkin, mutta tilasin kerran kyllä kerran kalaa ja kerran jopa kanaa, huih! Kanaa tosin ravintolasta joka suosii luomua, tiedä sitten oliko se sitä vai ei. Mutta nyt niihin ravintoloihin:

RAVINTOLAT

 KIOSKO 

Marquès de L’Argentera 1 bis
08003 Barcelona

(metro: Barceloneta)

Untitled

Untitled

Untitled

Kuvan annos viinilasillisen kera maksoi 10,70€. Kioskossa pääsee tosi halvalla, jos ostaa esim. vain burgerin, kasvisburgeri oli  6,60€ ja se oli maukas ja tuhti! Hampparin kaveriksi pystyy valkkaamaan neljät erilaiset perunat taikka salaatin ja itse hamppareita on varmaan lähemmäs kymmenen erilaista. Pienenä miinuksena se, että kasvisburgereita on valikoimissa yksi ja kanaburgereita toinen, loput ovat lihaa. Onneksi tuo kasvispihvi oli niin hyvä, että vaikka käytiin täällä kaksi kertaa niin ei haitannut tuo ei-liha-burgereiden vähäisyys. :- )

 LE PAIN QUOTIDIEN 

Provença 300
08008 Barcelona

le pain quotiden barcelona

le pain barcelona

Täällä tosiaan tilasin kanasalaatin! Hahaa, itseasiassa tilasin tismalleen saman setin kuin viime reissulla – kana-avokado-sinihomejuusto -salaatti, paikan päällä tehty vesimelonilimu ja hummusta. Le Pain ei ole mikään superhalpa, etenkään siksi että se sijaitsee yhden Gaudin suunnitteleman talon lähellä, eli asiakkaita varmasti riittää. Onneksi laadukkaista raaka-aineista (panostavat omien sanojensa mukaan luomuun aina kuin mahdollista ja leivät tehdään itse ja raaka-aineet ovat muutenkin tuoreita ja laadukkaita) voi maksaa mielellään. En löytänyt hintatietoja netistä, mutta kaksi tämmöistä satsia + take away -kahvit maksoivat yhteensä lähemmäs 50€, eli aika Suomi-hinnoista oli kyse.

 TERESA CARLES 

Carrer de Jovellanos 2
08001 Barcelona

Untitled

Untitled

Untitled

Untitled

Teresa Carlesiin kantsii suunnata lounasaikaan (joka saattaa monessa paikassa olla aika venyvä käsite, eikä lopu yhden kahden maissa, niin kuin Suomessa) jotta voit herkutella edullisesti Menu del Dian, eli ”päivän aterian”. Menu del dia / Plats del dia koostuu useimmissa ravintoloissa, kuten Teresa Carlesissakin, kahdesta ruoka-annoksesta. Annokset saa valita tuollaisesta menusta, joka vaihtuu viikoittain. Tämän kuukauden menut pyörivät b12-vitamiinin ympärillä, miten hyvä idea! :-D Lisätään tietoisuutta samalla, ja tuo b12-vitamiinihan on muutenkin kasvissyöjien keskuudessa tärkeä puheenaihe.

Minä valkkasin listalta tuon ”vichissoise”-keiton joka paljastui kylmäksi parsakaalikeitoksi (nam!)  ja feta-munakoiso-lasagnen ja huh että oli hyvää! Menu del dia maksoi 9,50€ ja siihen päälle lasillinen cavaa niin koko setti taisi olla about 11€. Ei paha! Teresa Carles on kuitenkin hippasen hienompi ravintola kuin moni muu, missä me käytiin syömässä.

 WOKI ORGANIC MARKET 

Ronda Universitat 20
08007  Barcelona

woki

Untitled

Täällä me käytiin vaan kahveilla ja smoothieilla, mutta hitsi että oli hyvää! Ja niin suloinen putiikki. Liiketiloissa oli monta eri tiskiä, joilta sai tilattua yhdeltä kahvit ja toiselta lämpimät ruuat jne. Lisäksi liikkeessä myytiin luomu-tuotteita ja ruokia. Ihana paikka! Melkoisen hintava myös, mutta ainakin nuo kahvit ja multifruit shaket olivat hintansa väärti. Kahvi maidolla oli 1,50€ ja tuo hedelmämehujuoma 4,5€. Putiikin tuotteet ja ruoka-annokset ovat lähellä tuotettuja ja liikke korosti olevansa ympäristöystävällinen.

 ROSA DEL RAVAL 

Carrer dels Ángeles 6
Barcelona

rosa del raval barcelona

Untitled

Hihii, tätä paikkaa suositteli mulle joku teistä ihanista! Kiitos vain, oli huikean hyvät mansikkamargaritat ja nachot kera herkullisen guacamolen. Pääruokiimme me molemmat sen sijaan petyttiin, eivät olleet kovin ihmeelliset ja Taavin kana oli harmaata ja kuivaa. En siis uskaltaisi suositella tätä ruokien puolesta, mutta drinkeille tänne kantsii ehdottomasti suunnata! Mojitot näyttivät ihanilta ja kuten sanottu, tuo guacamole oli herkullista ja sitä oli PALJON. Mojitot ja margaritat maksoivat 3,50€ ja tuo nachoannos 5,90€.

 VEGGIE GARDEN 

Carrer dels Àngels 3
08001 Barcelona

Untitled

Untitled

Untitled

Nam mikä paikka! Löydettiin tänne aika sattumalta, paikka sijaitsee nimittäin ihan Rosa Del Ravalin naapurissa ja katselin tätä kiinnostuneena kun suuntasimme Rosa del Ravaliin. Onneksi palattiin tänne, oli meinaan aikamoinen löytö. Vegaaniravintola josta sai vaikka mitä ruokia hamppareista nepalilaistyylisiin kastikkeisiin riisin kera. Salaatit ja naposteltavat olivat tosi edullisia ja hitsit mikä valikoima smoothieita, mehuja ja itsetehtyjä limppareita ja drinkkejä. Hamppari taisi maksaa vähän yli neljä euroa (valittavana oli hamppupihvi/soijapapupihvi/kikhernepihvi) ja smoothiet olivat koosta riippuen n. 3-5€. Mahan sai täyteen alle kympillä, mun tapauksessa alle 8€ kun otin pienemmän smoothien! Veggie Gardenin tiski notkui tuoreista hedelmistä ja kaikki juomat valmistettiin siinä silmien edessä – olivat takuulla tuoreita. Tuolta sai myös take away -juomia, joten haettiin kerran jälkkärismoothiet täältä mukaamme. Henkilökunta oli myös hyvin ystävällistä ja muisti meidät, kun kävimme täällä uudelleen. :-)

 LUZIA 

Carrer del Pintor Fortuny 1
08001 Barcelona
(aivan La Ramblan kupeessa)

Untitled

Untitled

Untitled

Untitled

Luzia oli varmasti eurooppalaisin ravintola ja muutenkin eniten ”turistimesta”. Kylmä porkkanakeitto sitruunaruoholla maustettuna maksoi 8€ ja nachot guacamolen kera 5,50€. Cava-lasillinen oli lähemmäs 4€ ja leipäkorista veloitettiin 2€ vaikkei sitä pyydetty :-D Pöh, ois pitänyt varmaan valittaa, muttei sillä hetkellä hoksattu. Päädyttiin tänne sellaisena päivänä kun suurin osa paikoista oli kiinni (paikalliset juhlivat juhannuksen aikoihin pyhimystä ja koko kaupunki tuntui nukkuvan) mutta voin kyllä suositella tätä hyvillä mielin, jos sattuu kulkemaan ohitse ja on hullu nälkä ;-) Ei mikään ykkösvalinta, mutta paikka oli tosi siisti ja ruoka oli hyvää. Taavin spagetti maksoi muistaakseni 11€ ja paikasta sai myös muita pastoja, salaatteja ja pitsaa joka näytti ihanan ohutpohjaiselta.

 CAT BAR 

C/Boria 17
(metro: Jaume I)

cat bar barcelona

Jee, Cat Bar:kin löydettiin ihan vaan teidän suosituksista – peräti kaksi tyyppiä suositteli samaa vegeravintolaa, joten olihan se kokeiltava. Ja kyllä kannatti! Superhyvä hamppari ja edulliset hinnat. Jos en väärin muista niin annos oli vähän reilu 8€ ja viini pari euroa. Saatiin täällä hyvää palvelua, tarjoilija käänsi espanjankielisen menun meille englanniksi kun englanninkieliset olivat sattuneet loppumaan. Parasta oli pikkuisen erikoisemmat kasvisburgerivaihtoehdot, mun oma oli nimeltään ”green burger” ja pihvi oli nimensä mukaisesti tehty kaikesta vihreästä – linsseistä, pinaatista, tuoreista yrteistä ja hampparissa oli itsetehtyä pestoa kastikkeena. Nam!

 

DRINKIT

Untitled

Untitled

Barcelonassa kaikkialta saa mojitoja, margaritoja ja caipirinhoja, hinnat vaihtelee 2,5€-10€, eli kannattaa siis valkata tarkkaan, missä drinkkinsä nauttii. Esim. tuolla yllämainitsemassani Rosa Del Ravalissa mojitot ja margaritat maksoivat 3,50€ ja olivat täydellisiä. 2,50€ hintaan ostetut mojitot saatiin yöllä jossain pienessä baarissa, ne eivät ehkä olleet niin autenttiset mutta hintansa arvoiset aivan varmasti. Barcelonassa tuntui olevan sellainen meininki, että ihmisiä houkuteltiin baareihin ilmaisten shottien ja halpojen juomien avulla. Voinen suositella baareista ainoastaan Nevermindia joka on skedebaari. Muiden istuskelupaikkojen nimet eivät jääneet mieleen ja jos totta puhutaan, eivät ne kovasti erottuneet toisistaan.

Toivottavasti tästä on iloa jollekin Barcelonaan suuntaavalle! Kiitos teille superisti jotka jaoitte omia vinkkejänne, se auttoi kovasti, oli kiva etukäteen googlailla missä kantsis käydä syömässä. Näköjään meille menee aika yksiin monen kanssa ruokamieltymykset ;-)

·