Joululahjavinkki nro 1: tuoksuja!

/// kauneus, lifestyleTags: , ,

Kirjoitin hetki sitten uudesta tuoksustani, D&G:n L’Impératricesta, ja siitä, kuinka liitän tuoksut aina mielessäni tiettyihin hetkiin, aikakausiin, ihmisiin ja tunteisiin. Siksipä tuoksulahjat ovat minusta mielettömän ihania, jos todella tietää, mistä toinen tykkää. Olen mukana Indiedaysin ja Sokoksen Kauneuden verkkokaupan kampanjassa ja esittelen teille oman tuoksutoiveeni lisäksi tuoksut, jotka valitsisin rakkailleni lahjaksi.
Sokoksen kauneudenverkkokaupan tuoksukampanja copy

kuvat: X

1. Moni teistä kehui CK:n one SHOCK  for her -tuoksua, kun kyselin teidän lemppareitanne. Olihan sitä sitten käytävä nuuhkimassa, ja täytyy sanoa, että tykkään kovasti! Ottaisin tämän koska vain omaan tuoksukokelmaani. CK One -klassikkotuoksun päivitettyä versiota kuvaillaan sensuelliksi nuoren naisen tuoksuksi ja se tuoksuu unikolle, mustaherukalle, myskille, vaniljalle, kaakaolle ja jasmiinille. Koukuttava tuoksu suorastaan, käykää testaamassa, jos ette vielä ole!

2. Giorgio Armanin Acqua di Gioia -tuoksu on Acqua di Gion uudistunut versio. Olen antanut tuon vanhemman version äidille, kun se oli omaan makuuni liian voimakas, mutta veikkaisin, että tämä uusi olisi vieläkin mieluisampi! Minulla ja äidilläni on oikeastaan aika samantapainen tuoksumieltymys, äiti vain pitää hivenen voimakkaamista tuoksuista ja minua taasen miellyttää kevyemmät versiot ja vesituoksut. Tämä versio tuoksuu mintulle, pionille, jasmiinille, ruskealle sokerille ja setripuulle.

3. Parhaalle ystävälleni valitsisin Marc Jacobs Daisy Eau so Fresh:n, sillä tuoksu on kevyt, raikas, hedelmäinen ja tyttömäinen – olematta kuitenkaan liian makea. Daisyn päivitetty versio tuoksuu greipiltä, vadelmilta, päärynältä, myskiltä sekä omenankukilta.

4. Miesten tuoksut ovat mielestäni aina vähän kinkkinen juttu, sillä en ole kovinkaan perehtynyt niihin – loppujen lopuksi moni tuntuu tuoksuvan melko samalta! Tiedän kuitenkin mistä tykkään ja mistä en. Yksi hyvältä tuoksuvista oli CK One Shock for Him -tuoksu, eikä se oikeastaan yllätä, kun tykkäsin tuosta naisten versiostakin :- D Eikös alkuperäinen CK one olekin unisex-tuoksu? Hyvä pohja näemmä!

5. Moschinon Funny! -tuoksun valkkaisin siskolleni, sillä uskoisin, että hänkin pitää minun tavoin tästä raikkaasta ja tyttömäisestä tuoksusta. Veikkaan, että tuo puteli sopisi aika hyvin hänen tuoksukokoelmaansa ulkonäönkin perusteella, sillä Emmalta löytyy ainakin Juicy Couturea ja Chanelia… Funny tuoksuu myskiltä, vihreältä teeltä, orvokilta, pionilta ja punaherukalta.

Noh, oliko tällä kertaa samoja suosikkeja?

Hihii, tästä on jolle kulle ihan konkreettistakin iloa! Yksi teistä saa nimittäin Sokoksen Kauneuden verkkokaupasta valitsemansa tuoksun itselleen – tai sitten vaikka lahjaksi rakkaalle :-) Osallistutte arvontaan jättämällä lempituoksunne linkitettynä (Kauneuden verkkokaupasta) kommenttiboksiin! Muistakaa täyttää kommenttiboksin tietoihin sähköpostiosoitteenne, jotta saan voittajan kiinni. Kilpailuaikaa on maanantai-iltaan (28.11.) asti! Menkääs siis valkkaamaan suosikkituoksunne Kauneuden verkkokaupasta!

 

 

Joulun kunniaksi Sokoksen Kauneuden verkkokauppa tarjoaa kaikille uutiskirjeen tilaaville lukijoille 10%:n alennuksen ostoksista 4.12. asti! Postikulutkin näyttävät olevan huimat nolla euroa jos haet pakettisi Sokokselta. Jos Sokosta ei löydy läheltä, maksaa toimitus peräti euron postin toimituspisteisiin!:-D

207 kommenttia

  1. Avatar Muru /// 25/11/2011 / 12:46:00

    http://sokos.s-verkkokauppa.fi/webapp/wcs/stores/servlet/Tuote2/ck-one-shock-for-her-edttuoksu-50-ml/954009/10313/10312/10301

    Vastaa
  2. Avatar Sopa /// 25/11/2011 / 12:47:50

    http://sokos.s-verkkokauppa.fi/webapp/wcs/stores/servlet/BrandiTuote/marc-jacobs-daisy-eau-so-fresh-edt/481011/17571/17571/17571/17571

    Ah ihana Daisy <3

    Vastaa
  3. Avatar kerttu /// 25/11/2011 / 12:47:51

    mulla ei oo ikinä hajuvesiä! oon liian pihi ostamaan :-D mutta tuota CK:n one SHOCK for her- tuoksua haluaisin kokeilla

    http://sokos.s-verkkokauppa.fi/webapp/wcs/stores/servlet/Tuote2/ck-one-shock-for-her-edttuoksu-50-ml/954009/10313/10312/10301

    Vastaa
  4. Avatar tii /// 25/11/2011 / 12:57:14

    ah minuakin kiinnostaisi tämä! http://sokos.s-verkkokauppa.fi/webapp/wcs/stores/servlet/Tuote2/ck-one-shock-for-her-edttuoksu-50-ml/954009/10313/10312/10301

    Vastaa
  5. Avatar Henna /// 25/11/2011 / 12:59:16

    http://sokos.s-verkkokauppa.fi/webapp/wcs/stores/servlet/Tuote2/marc-jacobs-ohlola-edp-tuoksu-30-ml/801508/10313/10312/10301

    Vastaa
  6. Avatar Kia /// 25/11/2011 / 13:02:57

    http://sokos.s-verkkokauppa.fi/webapp/wcs/stores/servlet/BrandiTuote/marc-jacobs-daisy-eau-so-fresh-edt/481011/17571/17571/17571/17571

    Kiva postaus!

    Vastaa
  7. Avatar laua /// 25/11/2011 / 13:03:18

    tämä on edellinen suosikkini, johon palaisin mielelläni taas, minullakin on käytössä d&g:n l’imperatrice, joka on mahtava!

    http://sokos.s-verkkokauppa.fi/webapp/wcs/stores/servlet/BrandiTuote/diesel-unlimited-eau-de-toilette-50-ml/186193/17486/17486/17486/17486

    Vastaa
  8. Avatar Hanna /// 25/11/2011 / 13:03:21

    Daisy olisi rakkautta juuri nyt.

    http://sokos.s-verkkokauppa.fi/webapp/wcs/stores/servlet/BrandiTuote/marc-jacobs-daisy-eau-so-fresh-edt/481011/17571/17571/17571/17571

    Vastaa
  9. Avatar pauliina k /// 25/11/2011 / 13:10:52

    http://sokos.s-verkkokauppa.fi/webapp/wcs/stores/servlet/Tuote2/marc-jacobs-ohlola-edp-tuoksu-30-ml/801508/10313/10312/10301

    oh, lola! on jotain täydellisintä.

    Vastaa
  10. Avatar karoliiina /// 25/11/2011 / 13:13:04

    http://sokos.s-verkkokauppa.fi/webapp/wcs/stores/servlet/BrandiTuote/diesel-loverdose-eau-de-parfum-50ml/986022/17486/17486/17486/17486

    Tätä oon nyt käynyt nuuhkimassa melkein päivittäin. Tuoksuu niin ihanalta!

    Vastaa
  11. Avatar Suvi /// 25/11/2011 / 13:17:49

    http://sokos.s-verkkokauppa.fi/webapp/wcs/stores/servlet/Tuote2/marc-jacobs-daisy-eau-so-fresh-edt/481011/10313/10312/10301

    Marc Jacobsin Daisy ois ihana!

    Vastaa
  12. Avatar Suvii /// 25/11/2011 / 13:23:17

    http://sokos.s-verkkokauppa.fi/webapp/wcs/stores/servlet/Tuote2/ck-one-shock-for-her-edttuoksu-50-ml/954009/10313/10312/10301

    Tuo on mun tän hetken lemppari, jota en ole vielä raskinut ostaa itselleni, mutta olen käynyt sitä niin monesti jo nuuhkuttelemassa, että se on saatava! :)

    Vastaa
  13. Avatar enna /// 25/11/2011 / 13:29:19

    http://sokos.s-verkkokauppa.fi/webapp/wcs/stores/servlet/Tuote2/versace-bright-crystal-edttuoksu/152342

    Tää on ollu mun suosikki must have -tuoksu jo pitkään, en oo vaan saanu aikaseksi ostaa.. kaikissa kaupoissa on pakko käydä tuota nuuhkimassa!

    Vastaa
  14. Avatar p.marie /// 25/11/2011 / 13:29:58

    http://sokos.s-verkkokauppa.fi/webapp/wcs/stores/servlet/Tuote2/marc-jacobs-ohlola-edp-tuoksu-30-ml/801508/10313/10312/10301

    Oh, Lola! Haaveiltu, ihana.

    Vastaa
  15. Avatar Jenppu /// 25/11/2011 / 13:31:52

    http://sokos.s-verkkokauppa.fi/webapp/wcs/stores/servlet/BrandiTuote/ck-one-shock-for-her-edttuoksu-50-ml/954009/17428/17428/17428/17428
    Tämä ehdottomasti on paras! Niiin koukuttava :)

    Vastaa
  16. Avatar noora /// 25/11/2011 / 13:32:27

    http://sokos.s-verkkokauppa.fi/webapp/wcs/stores/servlet/BrandiTuote/ck-one-shock-for-her-edttuoksu-50-ml/954009/17428/17428/17428/17428

    kuulosti toi kuvaus niin hyvältä että haluaisin ehdottomasti testata!! tuoksu-uupelo on aika kriittinen tällä hetkellä, tulis tarpeeseen!

    Vastaa
  17. Avatar lauram /// 25/11/2011 / 13:34:13

    http://sokos.s-verkkokauppa.fi/webapp/wcs/stores/servlet/BrandiTuote/diesel-unlimited-eau-de-toilette-50-ml/186193/17486/17486/17486/17486
    tämä kuuluu omiin suosikkeihin l’impératricen ja daisyn ohella :>

    Vastaa
  18. Avatar miiaij /// 25/11/2011 / 13:40:14

    http://sokos.s-verkkokauppa.fi/webapp/wcs/stores/servlet/BrandiTuote/diesel-loverdose-eau-de-parfum-30ml/986023/17486/17486/17486/17486

    Vastaa
  19. Avatar escapi /// 25/11/2011 / 13:42:11

    http://sokos.s-verkkokauppa.fi/webapp/wcs/stores/servlet/Tuote2/marc-jacobs-daisy-eau-so-fresh-edt/481011/10313/10312/10301

    mun lemppari :))

    Vastaa
  20. Avatar minna /// 25/11/2011 / 13:46:05

    http://sokos.s-verkkokauppa.fi/webapp/wcs/stores/servlet/Tuote2/givenchy-play-for-her-edptuoksu/153733/10313/10312/10301 << tästä oon haaveillu jo pidempään!

    Vastaa
  21. Avatar jenni /// 25/11/2011 / 13:46:15

    http://sokos.s-verkkokauppa.fi/webapp/wcs/stores/servlet/Tuote2/marc-jacobs-daisy-eau-so-fresh-edt/481011/10313/10312/10301

    Ehdottomasti suosikkini tämän hetken tuoksuista! (-:

    Vastaa
  22. Avatar nn /// 25/11/2011 / 13:47:27

    http://sokos.s-verkkokauppa.fi/webapp/wcs/stores/servlet/Tuote2/bio-beaute-by-nuxe-eau-fraiche-de-parfumvartalotuoksu/759538/10347/10337/10301

    Tätä Nuxen vartalotuoksua olen pohtinut aiemminkin!:)

    Normaaleja ”synteettisiä” tuoksuja en voi oikein käyttää, kun saan niistä migreenin, mutta luonnonkosmetiikkaversioissa kyseistä ongelmaa ei ole ollut!

    Vastaa
  23. Avatar Anna /// 25/11/2011 / 13:53:06

    Itsellä ei ole tarvetta, mutta CK one on kuin tehty ystävälleni. Olisi ihana antaa hänelle jouluna tällainen tuoksulahja

    http://sokos.s-verkkokauppa.fi/webapp/wcs/stores/servlet/Tuote2/ck-one-shock-for-her-edttuoksu-50-ml/954009/10313/10312/10301

    Vastaa
  24. Avatar aaa /// 25/11/2011 / 13:54:20

    http://sokos.s-verkkokauppa.fi/webapp/wcs/stores/servlet/Tuote2/marc-jacobs-daisy-eau-so-fresh-edt/481011/10313/10312/10301

    Vastaa
  25. Avatar Emppu /// 25/11/2011 / 13:55:48

    Tää: http://sokos.s-verkkokauppa.fi/webapp/wcs/stores/servlet/BrandiTuote/versace-bright-crystal-edttuoksu/152342/19990/19990/19990/19990

    Vastaa
  26. Avatar riikka /// 25/11/2011 / 13:55:58

    http://sokos.s-verkkokauppa.fi/webapp/wcs/stores/servlet/Tuote2/marc-jacobs-ohlola-edp-tuoksu-30-ml/801508/10313/10312/10301

    :—–)

    Vastaa
  27. Avatar Niina /// 25/11/2011 / 13:56:34

    http://sokos.s-verkkokauppa.fi/webapp/wcs/stores/servlet/Tuote2/ck-one-shock-for-her-edttuoksu-50-ml/954009/10313/10312/10301

    Kuulosti niin hyvälle, että kelpaisi varmasti tämmöiselle nirsoilijallekin. :)

    Vastaa
  28. Avatar hedonya /// 25/11/2011 / 13:57:19

    http://sokos.s-verkkokauppa.fi/webapp/wcs/stores/servlet/BrandiTuote/diesel-loverdose-eau-de-parfum-50ml/986022/17486/17486/17486/17486

    Tämä tuoksu nousi hetkessä suosikikseni!

    Vastaa
  29. Avatar milla /// 25/11/2011 / 14:04:35

    http://sokos.s-verkkokauppa.fi/webapp/wcs/stores/servlet/Tuote2/marc-jacobs-ohlola-edp-tuoksu-30-ml/801508/10313/10312/10301

    toi ois niin ihana :) oon käyny monesti tuoksuttelemassa tota mut budjetti lyö aina vastaan :(

    Vastaa
  30. Avatar Enya /// 25/11/2011 / 14:06:23

    http://sokos.s-verkkokauppa.fi/webapp/wcs/stores/servlet/BrandiTuote/especially-escada-edp-30-mltuoksu/802023/22450/22450/22450/22450

    Vastaa
  31. Avatar salla /// 25/11/2011 / 14:06:31

    http://sokos.s-verkkokauppa.fi/webapp/wcs/stores/servlet/Tuote2/marc-jacobs-ohlola-edp-tuoksu-30-ml/801508/10313/10312/10301
    :)

    Vastaa
  32. Avatar Roosa /// 25/11/2011 / 14:06:59

    harmi, ettei tuolta löydy chanelia, mutta voisin kuvitella pitäväni tästä, kun pidän normi-daisystäkin :)

    http://sokos.s-verkkokauppa.fi/webapp/wcs/stores/servlet/BrandiTuote/marc-jacobs-daisy-eau-so-fresh-edt/481011/17571/17571/17571/17571

    Vastaa
  33. Avatar Tiina /// 25/11/2011 / 14:11:02

    http://sokos.s-verkkokauppa.fi/webapp/wcs/stores/servlet/BrandiTuote/marc-jacobs-ohlola-edp-tuoksu-30-ml/801508/17571/17571/17571/17571

    tykkään tästä.

    Vastaa
  34. Avatar eevi /// 25/11/2011 / 14:18:58

    http://sokos.s-verkkokauppa.fi/webapp/wcs/stores/servlet/Tuote2/lancome-tresor-in-love-edptuoksu/186962/17539///9

    Tätä himoitsen joululahjaksi, muttei taida mulle kukaan ostaa..:(

    Vastaa
  35. Avatar Jose /// 25/11/2011 / 14:22:34

    Satuin just eilen käymään Sokoksella tuoksuttelemassa ja ihastuin täysillä Jimmy Choon vaaleanpunaiseen tuoksuun:

    http://sokos.s-verkkokauppa.fi/webapp/wcs/stores/servlet/Tuote2/jimmy-choo-eau-de-toilettetuoksu/617502/10313/10312/10301

    Hassua muuten miten EdT on tuoksultaan paaaaljon miellyttävämpi kuin EdP, sama homma käynyt joskus aiemminkin yhden Burberryn tuoksun kanssa. :)

    Vastaa
  36. Avatar pärsky /// 25/11/2011 / 14:22:46

    http://sokos.s-verkkokauppa.fi/webapp/wcs/stores/servlet/Tuote2/marc-jacobs-ohlola-edp-tuoksu-30-ml/801508/10313/10312/10301

    Vastaa
  37. Avatar shh /// 25/11/2011 / 14:28:13

    http://sokos.s-verkkokauppa.fi/webapp/wcs/stores/servlet/Tuote2/giorgio-armani-acqua-di-gioia-eau-de-parfum-50-ml/187327/10313/10312/10301

    Juurikin tästä on haaveiltu heti sen ilmestymisestä lähtien =))

    Vastaa
  38. Avatar heiniu /// 25/11/2011 / 14:31:23

    http://sokos.s-verkkokauppa.fi/webapp/wcs/stores/servlet/Tuote2/lanvin-jeanne-lanvin-edptuoksu/184989/10313/10312/10301

    Vastaa
  39. Avatar Anne-Mari /// 25/11/2011 / 14:31:49

    Oon himoinnut jo alkusyksystä asti Pradan Candy -tuoksua! Oon ajatellut sitä joululahjakkeeksi itse itselleni, mutta saa nähdä raaskiiko sitä nyt.. :-D

    http://sokos.s-verkkokauppa.fi/webapp/wcs/stores/servlet/Tuote2/prada-candy-edp-50-ml/998513/10313/10312/10301

    Vastaa
  40. Avatar Miikku /// 25/11/2011 / 14:33:44

    http://sokos.s-verkkokauppa.fi/webapp/wcs/stores/servlet/Tuote2/ck-one-shock-for-her-edttuoksu-50-ml/954009/10313/10312/10301

    Aivan ehdottoman ihana tuoksu :3

    Vastaa
  41. Avatar janni /// 25/11/2011 / 14:36:28

    Tää on mun lemppari! :)

    http://sokos.s-verkkokauppa.fi/webapp/wcs/stores/servlet/Tuote2/guess-seductive-i-m-yours-edt-30-ml/1000009/10313/10312/10301

    Vastaa
  42. Avatar Santtu /// 25/11/2011 / 14:37:39

    http://sokos.s-verkkokauppa.fi/webapp/wcs/stores/servlet/Tuote2/sarah-jessica-parker-lovely-edt/346529/10313/10312/10301

    Olen jo kasvanut tähän kiinni, en osaa lähteä minnekkään ilman suihkausta :D uuden tuoksun löytäminen on jopa hieman pelottavaa, tää on vaan ”just-niin-mua” <3

    Vastaa
  43. Avatar noora /// 25/11/2011 / 14:47:58

    http://sokos.s-verkkokauppa.fi/webapp/wcs/stores/servlet/Tuote2/lanvin-marry-me-eau-de-parfum-spray-50-ml/187328/10313/10312/10301
    Tämä pitkäaikainen lemppari! Ainut ongelma tämän kotiuttamiseen on tää opiskelijabudjetti, joka ei tykkää tosta hinnasta :/

    Vastaa
  44. Avatar Linda /// 25/11/2011 / 14:53:53

    http://sokos.s-verkkokauppa.fi/webapp/wcs/stores/servlet/BrandiTuote/marc-jacobs-daisy-eau-so-fresh-edt/481011/17571/17571/17571/17571

    Tää vaan on niin i h a n a!!

    Vastaa
  45. Avatar Ellu /// 25/11/2011 / 14:54:20

    http://sokos.s-verkkokauppa.fi/webapp/wcs/stores/servlet/BrandiTuote/versace-bright-crystal-edttuoksu/152342/19990/19990/19990/19990

    ah<3

    Vastaa
  46. Avatar Oona /// 25/11/2011 / 14:54:35

    http://sokos.s-verkkokauppa.fi/webapp/wcs/stores/servlet/Tuote2/especially-escada-edp-30-mltuoksu/802023/10313/10312/10301

    Oon pari kertaa käynyt nyt haistelemassa ja se oli kyllä rakkautta ensi nuuhkaisulla! :)

    Vastaa
  47. Avatar juulia /// 25/11/2011 / 14:59:21

    http://sokos.s-verkkokauppa.fi/webapp/wcs/stores/servlet/Tuote2/marc-jacobs-ohlola-edp-tuoksu-30-ml/801508/10313/10312/10301

    aivan ihana tuoksu, jo itse pullo on niin kaunis! :)

    Vastaa
  48. Avatar Janina /// 25/11/2011 / 14:59:54

    http://sokos.s-verkkokauppa.fi/webapp/wcs/stores/servlet/Tuote2/marc-jacobs-ohlola-edp-tuoksu-30-ml/801508/10313/10312/10301

    love it!

    Vastaa
  49. Avatar Heini /// 25/11/2011 / 15:00:10

    http://sokos.s-verkkokauppa.fi/webapp/wcs/stores/servlet/Tuote2/especially-escada-edp-30-mltuoksu/802023/10313/10312/10301
    Mun suosikki!

    Vastaa
  50. Avatar nina /// 25/11/2011 / 15:01:16

    http://sokos.s-verkkokauppa.fi/webapp/wcs/stores/servlet/BrandiTuote/diesel-loverdose-eau-de-parfum-30ml/986023/17486/17486/17486/17486

    luin tästä joskus ja se jäi vaan mieleen kummittelemaan, en voi vastustaa lakritsin ja vaniljan yhdistelmää!

    Vastaa
  51. Avatar n /// 25/11/2011 / 15:06:42

    http://sokos.s-verkkokauppa.fi/webapp/wcs/stores/servlet/Tuote2/nina-ricci-nina-lelixir-edptuoksu/177049/10313/10312/10301

    Vastaa
  52. Avatar abbeydawn /// 25/11/2011 / 15:08:02

    tää on mun lemppari, olis tosi kiva saada se omaks! :—)

    http://sokos.s-verkkokauppa.fi/webapp/wcs/stores/servlet/Tuote2/marc-jacobs-ohlola-edp-tuoksu-30-ml/801508/10313/10312/10301

    Vastaa
  53. Avatar nina /// 25/11/2011 / 15:14:13

    http://sokos.s-verkkokauppa.fi/webapp/wcs/stores/servlet/Tuote2/marc-jacobs-ohlola-edp-tuoksu-30-ml/801508/10313/10312/10301

    Oh, Lola! saisinpa sinut:3

    Vastaa
  54. Avatar Tepsu /// 25/11/2011 / 15:21:50

    Olipas vaikea valita monien ihanien tuoksujen seasta, mutta lopulta päädyin tähän hyvinkin suosittuun Burberryn The Beatiin :) http://sokos.s-verkkokauppa.fi/webapp/wcs/stores/servlet/Tuote2/burberry-the-beat-edptuoksu/152420/10313/10312/10301

    Vastaa
  55. Avatar sini:) /// 25/11/2011 / 15:24:32

    http://sokos.s-verkkokauppa.fi/webapp/wcs/stores/servlet/Tuote2/marc-jacobs-ohlola-edp-tuoksu-30-ml/801508/10313/10312/10301

    vooi miten mainiota ois voittaa.. en oo pitkään aikaan tuoksutellu mutta just tänään koitin tota ja oh lolahan oli aika oh niin ihanan hajuista :-)

    Vastaa
  56. Avatar Hanna /// 25/11/2011 / 15:33:14

    http://sokos.s-verkkokauppa.fi/webapp/wcs/stores/servlet/Tuote2/kenzo-flower-by-kenzo-edp-spray-refillabletuoksu/152761/10313/10312/10301

    Vastaa
  57. Avatar katti /// 25/11/2011 / 15:33:51

    http://sokos.s-verkkokauppa.fi/webapp/wcs/stores/servlet/BrandiTuote/ck-one-shock-for-him-edttuoksu-50-ml/954005/17428/17428/17428/17428

    tämä olisi ihana lahja poikaystävälle!

    Vastaa
  58. Avatar Annas /// 25/11/2011 / 15:35:30

    http://sokos.s-verkkokauppa.fi/webapp/wcs/stores/servlet/Tuote2/ck-one-shock-for-her-edttuoksu-50-ml/954009/10313/10312/10301

    Vastaa
  59. Avatar Tiina /// 25/11/2011 / 15:37:45

    Tämä tuote olisi ihana saada itselleni

    http://sokos.s-verkkokauppa.fi/webapp/wcs/stores/servlet/Tuote2/versace-bright-crystal-edttuoksu/152342/10313/10312/10301

    Vastaa
  60. Avatar emmma /// 25/11/2011 / 15:40:45

    http://sokos.s-verkkokauppa.fi/webapp/wcs/stores/servlet/Tuote2/jimmy-choo-eau-de-parfumtuoksu/617504/10313/10312/10301

    päätin valita tuoksun kivoimman pullon perusteella ja jotenkin toi iski silmään!:)

    Vastaa
  61. Avatar papu /// 25/11/2011 / 15:42:37

    Nyyh siellä ei ollut suosikkiani, Chanel Chance Eau Tendreä.(mun kallis maku vie kyllä ennemmin mut, tai jonkun muun perikatoon..) Suosikiks joka ois kiva saaha ellen itse raski hankkia, nous tuolta
    http://sokos.s-verkkokauppa.fi/webapp/wcs/stores/servlet/Tuote2/giorgio-armani-acqua-di-gioia-eau-de-parfum-50-ml/187327/10313/10312/10301
    jota olen myös käynyt useasti tuoksuttelemassa!

    Vastaa
  62. Avatar Nipsuu /// 25/11/2011 / 15:43:40

    http://sokos.s-verkkokauppa.fi/webapp/wcs/stores/servlet/Tuote2/jean-paul-gaultier-le-male-edt-spraytuoksu/181715/11939/10312/10301 lemppari miestentuoksu poikaystävälle :)

    Vastaa
  63. Avatar Laura. L /// 25/11/2011 / 15:46:08

    http://sokos.s-verkkokauppa.fi/webapp/wcs/stores/servlet/BrandiTuote/ck-one-shock-for-her-edttuoksu-50-ml/954009/17428/17428/17428/17428?cm_mmc=indiedays-_-joulu2011-_-ad-_-tuoksulahjat

    Mm, tämä tuoksuu niin hyvälle! <3

    Vastaa
  64. Avatar Roza /// 25/11/2011 / 15:53:41

    http://sokos.s-verkkokauppa.fi/webapp/wcs/stores/servlet/Tuote2/ck-one-shock-for-her-edttuoksu-50-ml/954009/10313/10312/10301 onse kieltämättä ihana ;) <3

    Vastaa
  65. Avatar HannaL /// 25/11/2011 / 16:01:24

    Ikisuosikkini Marc Jacobs ei petä koskaan, Oh, tämä olisi rakkautta:

    http://sokos.s-verkkokauppa.fi/webapp/wcs/stores/servlet/BrandiTuote/marc-jacobs-ohlola-edp-tuoksu-30-ml/801508/17571/17571/17571/17571

    Vastaa
  66. Avatar kirahvilammas /// 25/11/2011 / 16:03:34

    http://sokos.s-verkkokauppa.fi/webapp/wcs/stores/servlet/BrandiTuote/versace-bright-crystal-edttuoksu/152342/19990/19990/19990/19990

    Versacen Bright Crystal se vaan ihastuttaa aina yhtä paljon. :)

    Vastaa
  67. Avatar emily /// 25/11/2011 / 16:08:03

    oikeita lemppareitani eli Chanelin Change eau de fraichea, viktor & rolfin flowerbombia ja stella mc cartneyn stellaa ei löytynyt sivuilta mutta tämä on myös yksi lemppari noiden jälkeen :–) http://sokos.s-verkkokauppa.fi/webapp/wcs/stores/servlet/Tuote2/jean-paul-gaultier-ma-dame-edttuoksu/184922/10313/10312/10301

    Vastaa
  68. Avatar kakku /// 25/11/2011 / 16:21:39

    namnam http://sokos.s-verkkokauppa.fi/webapp/wcs/stores/servlet/Tuote2/escada-incredible-me-edp-30-mltuoksu/153114/10313/10312/10301

    Vastaa
  69. Avatar Kati /// 25/11/2011 / 16:22:08

    Ihastuin tähän Dieselin uutustuoksuun heti kun nuuhkaisin sitä ensimmäisen kerran!:)

    http://sokos.s-verkkokauppa.fi/webapp/wcs/stores/servlet/Tuote2/diesel-loverdose-eau-de-parfum-30ml/986023

    Vastaa
  70. Avatar Minna /// 25/11/2011 / 16:22:19

    Tuttu ja turvallinen ihana tuoksu :)
    http://sokos.s-verkkokauppa.fi/webapp/wcs/stores/servlet/Tuote2/issey-miyake-leau-dissey-edp-refillable-spraytuoksu/183738/10313/10312/10301

    Vastaa
  71. Avatar Plugia /// 25/11/2011 / 16:33:40

    http://sokos.s-verkkokauppa.fi/webapp/wcs/stores/servlet/BrandiTuote/marc-jacobs-daisy-eau-so-fresh-edt/481011/17571/17571/17571/17571

    Daisyhan se on ollut jo kauan hankintalistalla aivan ykkösenä, sillä se on juuri sopivan tyttömäinen. Sokoksen sivuillakin oli muuten ihana kuvaus: ”Tuoksu, joka vie mukanaan pitämään hauskaa, olemaan onnellinen ja nauttimaan auringon lämmöstä.” Juuri tätä minä tarvin tämän pimeyden keskelle! Oi.

    Vastaa
  72. Avatar anniina /// 25/11/2011 / 16:33:40

    http://sokos.s-verkkokauppa.fi/webapp/wcs/stores/servlet/Tuote2/marc-jacobs-ohlola-edp-tuoksu-30-ml/801508/10313/10312/10301

    :–)

    Vastaa
  73. Avatar jeppis /// 25/11/2011 / 16:41:03

    http://sokos.s-verkkokauppa.fi/webapp/wcs/stores/servlet/Tuote2/jean-paul-gaultier-le-male-edt-spraytuoksu/181715/11939/10312/10301

    ihana tuoksu (,jota olen himoinnut jo pitkään) maailman parhaalle poikaystävälleni:)

    Vastaa
  74. Avatar loo-ta /// 25/11/2011 / 17:00:05

    Oi, tahtoisin niin tämän tuoksun lämmittämään talvi-iltojani…

    http://sokos.s-verkkokauppa.fi/webapp/wcs/stores/servlet/Tuote2/hugo-boss-hugo-deep-red-edp-30-ml/182316/10313/10312/10301

    Vastaa
  75. Avatar sini /// 25/11/2011 / 17:05:37

    törmäsin tuoksuun joskus vuos takaperin ja rakastuin ihan täydestä sydämestä, voi olla että tää jää mun mummotuoksuksikin vielä:-D http://sokos.s-verkkokauppa.fi/webapp/wcs/stores/servlet/BrandiTuote/john-richmond-for-woman-edp-tuoksu/330536/28901/28901/28901/28901

    Vastaa
  76. Avatar Mintsi /// 25/11/2011 / 17:10:27

    Seuraava on ehdoton lempparini :)

    http://sokos.s-verkkokauppa.fi/webapp/wcs/stores/servlet/Tuote2/marc-jacobs-ohlola-edp-tuoksu-30-ml/801508/10313/10312/10301

    Vastaa
  77. Avatar Pilvi /// 25/11/2011 / 17:14:00

    En ole kehdannut ostaa itselleni Lavinin Marry me – nimistä tuoksua, vaikka se ihana onkin :D
    Nyt jos kävisi tuuri… ;)

    http://sokos.s-verkkokauppa.fi/webapp/wcs/stores/servlet/Tuote2/lanvin-marry-me-eau-de-parfum-spray-50-ml/187328/10313/10312/10301

    Vastaa
  78. Avatar wuuuh /// 25/11/2011 / 17:19:58

    Uusi tuoksu on hakusessa ja tää voisi ehkä olla se.. :)

    http://sokos.s-verkkokauppa.fi/webapp/wcs/stores/servlet/BrandiTuote/nina-ricci-nina-lelixir-edptuoksu/177049/17610/17610/17610/17610

    Vastaa
  79. Avatar olga /// 25/11/2011 / 17:20:08

    http://sokos.s-verkkokauppa.fi/webapp/wcs/stores/servlet/Tuote2/guess-seductive-i-m-yours-edt-30-ml/1000009/10313/10312/10301

    Vastaa
  80. Avatar tsipe /// 25/11/2011 / 17:26:24

    http://sokos.s-verkkokauppa.fi/webapp/wcs/stores/servlet/Tuote2/diesel-fuel-for-life-denim-women-eau-de-toilette-30-ml/1038007/10313/10312/10301

    Vastaa
  81. Avatar Milena /// 25/11/2011 / 17:27:53

    Jee, ihania nää tällaset arvonnat! :DD

    Ite oon kaipaillu tätä jo jonkin aikaa:
    http://www.bloglovin.com/m/2218229/336805226/b/2218229/aHR0cCUzQSUyRiUyRmlkYTM2NS5pbmRpZWRheXMuY29tJTJGMjAxMSUyRjExJTJGMjUlMkZqb3VsdWxhaGphdmlua2tpLW5yby0xLXR1b2tzdWphJTJG

    mil_3na@hotmail.com

    Vastaa
    • ida365 ida365 /// 25/11/2011 / 18:29:02

      uups, nyt tuli joku ihan kumma linkki?:-)

      Vastaa
  82. Avatar Merly /// 25/11/2011 / 17:34:21

    http://sokos.s-verkkokauppa.fi/webapp/wcs/stores/servlet/Tuote2/versace-yellow-diamond-edt-30-ml/1125005/10313/10312/10301

    Vastaa
  83. Avatar Marianna /// 25/11/2011 / 17:40:16

    http://sokos.s-verkkokauppa.fi/webapp/wcs/stores/servlet/BrandiTuote/marc-jacobs-ohlola-edp-tuoksu-30-ml/801508/17571/17571/17571/17571

    Vastaa
  84. Avatar saara /// 25/11/2011 / 17:50:47

    Monia kivoja tuoksuja tuolla sivuilla oli, mutta päädyin silti tuohon postauksessasikin näkyvään CK One Shock for Her -tuoksuun. Oon käynyt parikin kertaa Sokoksella sitä tuoksuttelemassa, ja jos olis tarvetta uudelle tuoksulle (tai no tarvettahan aina on, mutta ostin vähän aikaa sitten uuden), niin ehdottomasti tuohon päätyisin!

    Eli linkkinä: http://sokos.s-verkkokauppa.fi/webapp/wcs/stores/servlet/Tuote2/ck-one-shock-for-her-edttuoksu-50-ml/954009/10313/10312/10301

    Vastaa
  85. Avatar vips /// 25/11/2011 / 18:07:37

    http://sokos.s-verkkokauppa.fi/webapp/wcs/stores/servlet/BrandiTuote/versace-yellow-diamond-edt-30-ml/1125005/19990/19990/19990/19990

    tää on ihana! tykkään siitä bright crystalistakin tosi paljon. :))

    Vastaa
  86. Avatar Hanna /// 25/11/2011 / 18:09:46

    iih! http://sokos.s-verkkokauppa.fi/webapp/wcs/stores/servlet/Tuote2/burberry-brit-pour-femme-edt-spraytuoksu/152190/10313/10312/10301

    Vastaa
  87. Avatar heihei /// 25/11/2011 / 18:10:07

    tahtoo!! : http://sokos.s-verkkokauppa.fi/webapp/wcs/stores/servlet/Tuote2/versace-yellow-diamond-edt-30-ml/1125005/10313/10312/10301

    Vastaa
  88. Avatar jjansku /// 25/11/2011 / 18:13:42

    http://sokos.s-verkkokauppa.fi/webapp/wcs/stores/servlet/Tuote2/diesel-loverdose-eau-de-parfum-30ml/986023

    tää on niin ihana!! aivan pakko saada! (:

    Vastaa
  89. Avatar jii /// 25/11/2011 / 18:21:14

    Mulla on aika monta lempi hajuvettä, mutta kahta mieluisinta ei löytynyt sokoksen verkkokaupasta. Onneksi kuitenkin yksi monista tykkäämistäni hajuvesistä löytyi sieltä:

    http://sokos.s-verkkokauppa.fi/webapp/wcs/stores/servlet/Tuote2/kenzo-amour-edp-spraytuoksu/152305/10313/10312/10301

    Vastaa
  90. Avatar Annika /// 25/11/2011 / 18:30:47

    http://sokos.s-verkkokauppa.fi/webapp/wcs/stores/servlet/BrandiTuote/ck-one-shock-for-her-edttuoksu-50-ml/954009/17428/17428/17428/17428?cm_mmc=indiedays-_-joulu2011-_-ad-_-tuoksulahjat

    Vastaa
  91. Avatar Vilja /// 25/11/2011 / 18:34:56

    http://sokos.s-verkkokauppa.fi/webapp/wcs/stores/servlet/Tuote2/diesel-loverdose-eau-de-parfum-50ml/986022/10313/10312/10301

    Vastaa
  92. Avatar Eeru /// 25/11/2011 / 18:49:42

    Mun uusi suosikkituoksu on Dieselin Loveoverdose. Siinä on makeutta, vahvuutta ja romatiikkaa enemmän kuin tarpeeksi jotta selviän tulevan talven tuulista ja tuiskuista ;-)

    http://sokos.s-verkkokauppa.fi/webapp/wcs/stores/servlet/BrandiTuote/diesel-loverdosetuoksupakkaus/1038003/17486/17486/17486/17486

    Vastaa
  93. Avatar Kissankello /// 25/11/2011 / 19:03:32

    http://sokos.s-verkkokauppa.fi/webapp/wcs/stores/servlet/Tuote2/nina-ricci-nina-lelixir-edptuoksu/177049/10313/10312/10301

    Tätä olen käynyt nuuhkimassa kuusi vuotta aina kävellessäni Sokkarin hajuvesiosaston ohi, mutta budjetti ei ole koskaan venynyt niin pitkälle että olisin raaskinut ostaa… Voi sitä onnea, jos onnetar kerrankin suosisi!

    Vastaa
  94. Avatar katya /// 25/11/2011 / 19:08:09

    http://sokos.s-verkkokauppa.fi/webapp/wcs/stores/servlet/Tuote2/marc-jacobs-daisy-eau-so-fresh-edt/481011/10313/10312/10301
    Harmi, että tuolta ei löydy Dioria! Olen saanut joskus lahjaksi laatikon 5 pientä minipurkkia Diorin hajuvesiä ja ne on vaan niin upeita. Varsinkin Miss Dior Chérie. Myös jotkut Zaran hajuvedet ovat hyviä.
    Tämän valitsin sinun suosiosi takia. Sen ulkonäkö jo viehettää aika paljon. Sekä sun kuvaus, että nettisivun tuntuu oikealta ja mieleiseltä. En tykkää yhtään ylimakeista tuoksuista. Mielestäni ne vaa saa pahan olon aikaiseks. Mutta sen tuoksun pitäisi kumminki olla jonkun verran ”syötävä” :-)
    Mulla ei mun muistaakseni ollut ikinä sellaista isoa hajuvesipurkkia (kun kerran joskus Zarasta ostin). Olen aina ostanut tai yleensä saanut jostain semmosia miniversioita, joten olisi sairaan kiva saada tämä! Alan himoita tota koko ajan enemmän ja enemmän :-D
    Kiitän!

    Vastaa
  95. Avatar mmnks /// 25/11/2011 / 19:14:16

    http://sokos.s-verkkokauppa.fi/webapp/wcs/stores/servlet/Tuote2/ck-one-shock-for-her-edttuoksu-50-ml/954009/10313/10312/10301

    Kelpaisi oman tuoksukokoelman täydennykseksi, kun nykyiset suosikit alkaa olemaan jo loppu.

    Vastaa
  96. Avatar Riikka /// 25/11/2011 / 19:21:24

    http://sokos.s-verkkokauppa.fi/webapp/wcs/stores/servlet/Tuote2/versace-yellow-diamond-edt-30-ml/1125005/10313/10312/10301

    Tää kiinnostais mua kovasti, kun sitä ollaan joissakin blogeissakin kehuttu :)

    Vastaa
  97. Avatar ankka /// 25/11/2011 / 19:32:22

    http://sokos.s-verkkokauppa.fi/webapp/wcs/stores/servlet/Tuote2/diesel-loverdose-eau-de-parfum-50ml/986022

    tää tuoksuu ihanalle!:)

    Vastaa
  98. Avatar jannuska /// 25/11/2011 / 19:59:41

    http://sokos.s-verkkokauppa.fi/webapp/wcs/stores/servlet/Tuote2/beyonce-heat-rushtuoksupakkaus/1039512/11407/10312/10301

    Tää on kivan tuoksunen, tulee kesä mieleen :)

    Vastaa
  99. Avatar TiiaMariia /// 25/11/2011 / 20:24:20

    Le Male miehelleni <3
    http://sokos.s-verkkokauppa.fi/webapp/wcs/stores/servlet/BrandiTuote/jean-paul-gaultier-le-maletuoksupakkaus/1078024/17523/17523/17523/17523

    Vastaa
  100. Avatar Sabrina /// 25/11/2011 / 20:25:48

    http://sokos.s-verkkokauppa.fi/webapp/wcs/stores/servlet/Tuote2/diesel-unlimited-eau-de-parfumtuoksu-naiselle-50-ml/331003/11409/10312/10301

    Ah, toi Dieselin hajuvesi on niin herkullinen<3!

    Vastaa
  101. Avatar cherry /// 25/11/2011 / 20:33:22

    http://sokos.s-verkkokauppa.fi/webapp/wcs/stores/servlet/Tuote2/marc-jacobs-daisy-eau-so-fresh-edt/481011/10313/10312/10301

    oi daisy eau so fresh, sinut haluan<3 !

    Vastaa
  102. Avatar Iiida-aa /// 25/11/2011 / 20:41:23

    http://sokos.s-verkkokauppa.fi/webapp/wcs/stores/servlet/Tuote2/marc-jacobs-daisy-eau-so-fresh-edt/481011/10313/10312/10301

    Tää on ollu niin pitkään mun lemppari tuoksu! :) <3

    Vastaa
  103. Avatar Laura /// 25/11/2011 / 20:58:06

    http://sokos.s-verkkokauppa.fi/webapp/wcs/stores/servlet/BrandiTuote/marc-jacobs-daisy-eau-so-fresh-edt/481011/17571/17571/17571/17571

    tätä on nyt himoittu vuoden päivät;) katotaan jos nappaa!!

    Vastaa
  104. Avatar Tytönhupakko /// 25/11/2011 / 21:08:44

    http://sokos.s-verkkokauppa.fi/webapp/wcs/stores/servlet/Tuote2/jennifer-lopez-glow-edt/152193

    J’Lon tuoksut on ihanan raikkaita eikä lainkaan liian raskaita

    Vastaa
  105. Avatar nanni /// 25/11/2011 / 21:09:15

    http://sokos.s-verkkokauppa.fi/webapp/wcs/stores/servlet/Tuote2/clean-edptuoksu-30-ml/152773/10313/10312/10301

    En oikein osaa käyttää vahvasti tuoksuvia hajuvesiä, joten olen miettinyt näitä raikkaita Clean-tuoksuja :)

    Vastaa
  106. Avatar Jokkeri /// 25/11/2011 / 21:10:31

    http://sokos.s-verkkokauppa.fi/webapp/wcs/stores/servlet/Tuote2/lancome-hypnose-homme-edttuoksu/183913/11939/11902/10301

    Hyvä ja miehekäs tuoksu

    Vastaa
  107. Avatar helikaa /// 25/11/2011 / 21:15:15

    http://sokos.s-verkkokauppa.fi/webapp/wcs/stores/servlet/Tuote2/bulgari-omnia-amethyste-edt-spraytuoksu/152409/11407/10312/10301

    Kukkaistuoksu

    Vastaa
  108. Avatar petriina /// 25/11/2011 / 21:18:30

    http://sokos.s-verkkokauppa.fi/webapp/wcs/stores/servlet/Tuote2/jean-paul-gaultier-classique-edp-spraytuoksu/181707/10313/10312/10301
    Komia pullo ja niin on sisältökin

    Vastaa
  109. Avatar emilia /// 25/11/2011 / 21:40:24

    http://sokos.s-verkkokauppa.fi/webapp/wcs/stores/servlet/Tuote2/diesel-loverdose-eau-de-parfum-50ml/986022/10313/10312/10301

    ::)

    Vastaa
  110. Avatar nirtsuuuuu /// 25/11/2011 / 21:40:34

    http://sokos.s-verkkokauppa.fi/webapp/wcs/stores/servlet/Tuote2/diesel-loverdose-eau-de-parfum-50ml/986022/10313/10312/10301
    toi ulkomuoto ei imo oo ihan niin houkutteleva mut tuoksu sen sijaan on!

    Vastaa
  111. Avatar Marikki /// 25/11/2011 / 21:50:23

    Tämä on suosikkini:
    http://sokos.s-verkkokauppa.fi/webapp/wcs/stores/servlet/Tuote2/prada-candy-edp-50-ml/998513/10313/10312/10301

    Vastaa
  112. Avatar Liinu /// 25/11/2011 / 21:52:20

    http://sokos.s-verkkokauppa.fi/webapp/wcs/stores/servlet/Tuote2/lanvin-jeanne-la-plume-eau-de-parfum-spraytuoksu/414513

    Ah, tämä on niin nami tuoksu. Ihastellut tätä jo monta kertaa. :-)

    Vastaa
  113. Avatar Jenna /// 25/11/2011 / 22:02:07

    Ehdoton lempparini on hennon pehmeä Burberry London, joka käy sekä arkeen että juhlaan. Aivan ihana!

    http://sokos.s-verkkokauppa.fi/webapp/wcs/stores/servlet/BrandiTuote/burberry-london-edp-spraytuoksu/152256/17417/17417/17417/17417

    Vastaa
  114. Avatar riinam /// 25/11/2011 / 22:04:14

    http://sokos.s-verkkokauppa.fi/webapp/wcs/stores/servlet/Tuote2/lanvin-marry-me-eau-de-parfum-spray-50-ml/187328/10313/10312/10301

    Ehdottomasti tuo ihana Lavinin Marry Me -tuoksu parfyyminä (: On aivan ihana tuoksu, mutta opiskelijan kukkarolle turhan hintava >:

    Vastaa
  115. Avatar idappa /// 25/11/2011 / 22:08:40

    http://sokos.s-verkkokauppa.fi/webapp/wcs/stores/servlet/Tuote2/ck-one-shock-for-her-edttuoksu-50-ml/954009/10313/10312/10301

    tämä on se, mitä tarvitsen juuri nyt (:

    Vastaa
  116. Avatar Lyydia /// 25/11/2011 / 22:28:13

    itselleni haluan http://sokos.s-verkkokauppa.fi/webapp/wcs/stores/servlet/Tuote2/prada-candy-edp-50-ml/998513/10313/10312/10301
    Rakkaalleni myös http://sokos.s-verkkokauppa.fi/webapp/wcs/stores/servlet/Tuote2/biotherm-force-eau-de-toilette/187052/11939/10312/10301

    Vastaa
  117. Avatar theodora /// 25/11/2011 / 22:33:57

    http://sokos.s-verkkokauppa.fi/webapp/wcs/stores/servlet/Tuote2/lancome-tresor-midnight-rose-eau-de-parfum-30-ml/1016505/10313/10312/10301

    Vastaa
  118. Avatar iituliina /// 25/11/2011 / 23:36:16

    http://sokos.s-verkkokauppa.fi/webapp/wcs/stores/servlet/Tuote2/cacharel-scarlett-eau-de-toilette-35-ml/177037/10313/10312/10301
    Tätä minä kävin aina koulun jälkeen tuoksuttelemassa Stockmannilla<3

    Vastaa
  119. Avatar Nel /// 25/11/2011 / 23:58:20

    http://sokos.s-verkkokauppa.fi/webapp/wcs/stores/servlet/BrandiTuote/burberry-brit-sheer-edttuoksu/152438/17417/17417/17417/17417

    Tämä kuulostaa hyvältä vaikken olekaan päässyt tuoksettelemaan (:

    Vastaa
  120. Avatar Mauu /// 25/11/2011 / 23:59:08

    http://sokos.s-verkkokauppa.fi/webapp/wcs/stores/servlet/Tuote2/marc-jacobs-daisy-eau-so-fresh-edt/481011/10313/10312/10301?cm_mmc=indiedays-_-joulu2011-_-ad-_-tuoksulahjat<http://sokos.s-verkkokauppa.fi/webapp/wcs/stores/servlet/Tuote2/marc-jacobs-daisy-eau-so-fresh-edt/481011/10313/10312/10301?ad=indi2011

    Ai että <3 Olispa kyllä ihanaa saada tuommonen!

    Vastaa
  121. Avatar f /// 26/11/2011 / 00:25:46

    http://sokos.s-verkkokauppa.fi/webapp/wcs/stores/servlet/Tuote2/elie-saab-le-parfum-edptuoksu/1133545/10313/10312/10301

    Tämän bongasin Sokoksesta ihan vähän aikaa sitten ja ihastuin siihen täysin. :)

    Vastaa
  122. Avatar Saltede /// 26/11/2011 / 00:54:35

    http://sokos.s-verkkokauppa.fi/webapp/wcs/stores/servlet/BrandiTuote/marc-jacobs-daisy-eau-so-fresh-edt/481011/17571/17571/17571/17571

    Myös minun valintani on Daisy Eau so Fresh EdT! Kesästä muistuttavan tuoksun lisäksi myös pullo on aivan uskomattoman kaunis <3 Kyllä tuollainen erottuisi vitriinissä muista hajuvesipulloista

    Vastaa
  123. Avatar k. /// 26/11/2011 / 00:54:45

    http://sokos.s-verkkokauppa.fi/webapp/wcs/stores/servlet/Tuote2/burberry-the-beat-edptuoksu/152420/10313/10312/10301

    Ihanin (:

    Vastaa
  124. Avatar Nainen /// 26/11/2011 / 08:44:22

    http://sokos.s-verkkokauppa.fi/webapp/wcs/stores/servlet/Tuote2/esprit-doscar-edp-50ml/685501/10313/10312/10301

    Tässä minun rakas tuoksuni

    Vastaa
  125. Avatar heeka /// 26/11/2011 / 10:09:23

    itse asiassa en oo tätä testannu, mutta luulisin tykkääväni siitä, kun säkin tykkäät!:D

    http://sokos.s-verkkokauppa.fi/webapp/wcs/stores/servlet/Tuote2/ck-one-shock-for-her-edttuoksu-50-ml/954009/10313/10312/10301

    Vastaa
  126. Avatar miss /// 26/11/2011 / 10:26:36

    http://sokos.s-verkkokauppa.fi/webapp/wcs/stores/servlet/Tuote2/burberry-london-edp-spraytuoksu/152256/10313/10312/10301

    Tämä on vaan niin klassikkolemppari!

    Vastaa
  127. Avatar sylvesteri /// 26/11/2011 / 11:10:55

    http://sokos.s-verkkokauppa.fi/webapp/wcs/stores/servlet/Tuote2/ralph-lauren-ralph-eau-de-toilette-50-ml/181697/10313/10312/10301

    I’m in! Suuri rakkauteni Ralph <3

    Vastaa
  128. Avatar Sofia /// 26/11/2011 / 11:51:26

    http://sokos.s-verkkokauppa.fi/webapp/wcs/stores/servlet/Tuote2/ck-one-shock-for-her-edttuoksu-50-ml/954009/10313/10312/10301

    Olen itsekin fiilistellyt tätä, joten mulletämänytkiitosheti!!

    Vastaa
  129. Avatar PS /// 26/11/2011 / 12:23:04

    Haluaisin kokeilla tuota Acqua di Gioia-tuoksuakin, mutta mun uusin ihastus on Love, Chloé:
    http://sokos.s-verkkokauppa.fi/webapp/wcs/stores/servlet/BrandiTuote/chloe-lovechloe-edptuoksu/152762/17432/17432/17432/17432

    Vastaa
  130. Avatar karo /// 26/11/2011 / 13:19:03

    http://sokos.s-verkkokauppa.fi/webapp/wcs/stores/servlet/Tuote2/marc-jacobs-daisy-eau-so-fresh-edt/481011/10313/10312/10301

    lempparilemppari :–D ja toinen lemppari tuo CK:n uutuustuoksu,joka tuoksuu mielestäni mandariinille ?? :D

    Vastaa
  131. Avatar Kottarainen /// 26/11/2011 / 13:24:29

    Oioi. Ihanan herkullinen, nimittäin tää:

    http://sokos.s-verkkokauppa.fi/webapp/wcs/stores/servlet/BrandiTuote/prada-candy-edp-50-ml/998513/43435/43435/43435/43435

    Vastaa
  132. Avatar honey /// 26/11/2011 / 13:46:33

    pitkään tätä oon havitellu!

    Vastaa
  133. Avatar honey /// 26/11/2011 / 13:48:15

    http://sokos.s-verkkokauppa.fi/webapp/wcs/stores/servlet/Tuote2/diesel-fuel-for-lifeeau-de-parfumtuoksu-naiselle-50-ml/331001/10313/10312/10301

    siis tämä, väärään kohtaan sijoitin!

    Vastaa
  134. Avatar salainen /// 26/11/2011 / 15:04:33

    http://sokos.s-verkkokauppa.fi/webapp/wcs/stores/servlet/BrandiTuote/escada-desire-me-edp-30-mltuoksu/186113/22450/22450/22450/22450

    tätä oon halunnu pitkään mut en raaski ostaa ku on liian kallis :(

    Vastaa
  135. Avatar LadyW /// 26/11/2011 / 15:46:49

    http://sokos.s-verkkokauppa.fi/webapp/wcs/stores/servlet/Tuote2/marc-jacobs-daisy-eau-so-fresh-edt/481011/10313/10312/10301

    Daisy on ihana ja pullokin on niin soma:))

    Vastaa
  136. Avatar Katjuska /// 26/11/2011 / 16:01:14

    http://sokos.s-verkkokauppa.fi/webapp/wcs/stores/servlet/Tuote2/diesel-loverdose-eau-de-parfum-50ml/986022/10313/10312/10301

    Vastaa
  137. Avatar katja /// 26/11/2011 / 16:34:36

    http://sokos.s-verkkokauppa.fi/webapp/wcs/stores/servlet/Tuote2/versace-bright-crystal-edttuoksu/152342/10313/10312/10301

    Vastaa
  138. Avatar Iida /// 26/11/2011 / 16:45:26

    http://sokos.s-verkkokauppa.fi/webapp/wcs/stores/servlet/BrandiTuote/lanvin-jeanne-lanvin-edptuoksu/184989/20429/20429/20429/20429

    Ooh, tämä olisi ihana. :-)

    Olisin valinnut tuolta sen D&G:n 3 L’Impératricen, mutta en onnistunut löytämään sitä. :/

    Vastaa
  139. Avatar Myy /// 26/11/2011 / 17:04:08

    http://sokos.s-verkkokauppa.fi/webapp/wcs/stores/servlet/BrandiTuote/morgan-love-love-sun–love-edttuoksu-35-ml/719505/42408/42408/42408/42408

    Vastaa
  140. Avatar hheidi /// 26/11/2011 / 17:31:13

    http://sokos.s-verkkokauppa.fi/webapp/wcs/stores/servlet/Tuote2/ck-one-shock-for-her-edttuoksu-50-ml/954009/10313/10312/10301

    namnamNAM !

    Vastaa
  141. Avatar Hali /// 26/11/2011 / 17:59:48

    http://sokos.s-verkkokauppa.fi/webapp/wcs/stores/servlet/Tuote2/diesel-loverdose-eau-de-parfum-50ml/986022/10313/10312/10301

    Tämä olisi ihan täydellinen tuoksu kokoelmien jatkoksi!

    Vastaa
  142. Avatar radioactive /// 26/11/2011 / 18:12:08

    http://sokos.s-verkkokauppa.fi/webapp/wcs/stores/servlet/BrandiTuote/especially-escada-edp-30-mltuoksu/802023/22450/22450/22450/22450

    aivan ihana escadan uusin :)

    Vastaa
  143. Avatar hanna-mari /// 26/11/2011 / 18:26:45

    http://sokos.s-verkkokauppa.fi/webapp/wcs/stores/servlet/BrandiTuote/ck-one-eau-de-toilettetuoksu-100-ml/181647/17428/17428
    Calvin Kleinin One ollut kesto suosikkini heti markkinoille tulosta asti, ja miksipäs sitä hyvästä luopumaan.

    Vastaa
  144. Avatar Sara /// 26/11/2011 / 18:43:56

    http://sokos.s-verkkokauppa.fi/webapp/wcs/stores/servlet/Tuote2/ck-one-shock-for-her-edttuoksu-50-ml/954009/10313/10312/10301

    Mun ykkösvalinta ois kyllä ollut se D&G:n 3, mutta en löytäny sitä tuolta nii tää tulee ehottomasti hyvänä kakkosena!! :-) oon onnistunu saamaan jonkunlaisen pakkomielteen näistä molemmista, onneksi kohta on joulu hihi :-)

    Vastaa
  145. Avatar siiri /// 26/11/2011 / 19:06:47

    http://sokos.s-verkkokauppa.fi/webapp/wcs/stores/servlet/Tuote2/lancome-hypnose-senses-edptuoksu/186229/10313/10312/10301
    ehdoton suosikki ja pullokin on niin kaunis ! :)

    Vastaa
  146. Avatar char /// 26/11/2011 / 19:30:04

    http://sokos.s-verkkokauppa.fi/webapp/wcs/stores/servlet/Tuote2/kenzo-eau-de-fleur-de-plum-edttuoksu/480003/10313/10312/10301

    Vastaa
  147. Avatar sara /// 26/11/2011 / 19:33:05

    http://sokos.s-verkkokauppa.fi/webapp/wcs/stores/servlet/BrandiTuote/versace-yellow-diamond-edt-30-ml/1125005/19990/19990/19990/19990

    Vastaa
  148. Avatar julppa /// 26/11/2011 / 19:40:48

    http://sokos.s-verkkokauppa.fi/webapp/wcs/stores/servlet/BrandiTuote/versace-yellow-diamond-edt-30-ml/1125005/19990/19990/19990/19990

    Aivan ihana ! Ei muuta. :)

    Vastaa
  149. Avatar Johanna /// 26/11/2011 / 20:15:08

    http://sokos.s-verkkokauppa.fi/webapp/wcs/stores/servlet/Tuote2/giorgio-armani-acqua-di-gioia-eau-de-parfum-50-ml/187327/10313/10312/10301

    <3

    Vastaa
  150. Avatar mini /// 26/11/2011 / 20:49:03

    Tämä vaan on niin ihana, naisellinen mutta raikas

    http://sokos.s-verkkokauppa.fi/webapp/wcs/stores/servlet/Tuote2/diesel-unlimited-eau-de-parfumtuoksu-naiselle-50-ml/331003

    Vastaa
  151. Avatar Evie /// 26/11/2011 / 21:17:26

    http://sokos.s-verkkokauppa.fi/webapp/wcs/stores/servlet/Tuote2/marc-jacobs-daisy-eau-so-fresh-edt/481011/10313/10312/10301

    Vastaa
  152. Avatar Nanum /// 26/11/2011 / 21:18:34

    iik miten ihana tuoksu :)

    http://sokos.s-verkkokauppa.fi/webapp/wcs/stores/servlet/Tuote2/prada-candy-edp-50-ml/998513/10313/10312/10301

    Vastaa
  153. Avatar heidua /// 26/11/2011 / 21:23:51

    http://sokos.s-verkkokauppa.fi/webapp/wcs/stores/servlet/Tuote2/marc-jacobs-ohlola-edp-tuoksu-30-ml/801508/10313/10312/10301

    haluun tämän tuoksun ihan vain ton pullonb ulkomuodon perusteella :D

    Vastaa
  154. Avatar MÄ! /// 26/11/2011 / 21:51:48

    http://sokos.s-verkkokauppa.fi/webapp/wcs/stores/servlet/Tuote2/hugo-boss-hugo-deep-red-edp-30-ml/182316/10313/10312/10301

    3. pullo menossa, ja siltikin vain ihastun joka päivä uudestaan tähän tuoksuun.

    Vastaa
  155. Avatar petra /// 26/11/2011 / 22:06:29

    http://sokos.s-verkkokauppa.fi/webapp/wcs/stores/servlet/Tuote2/beyonce-heat-rush-edt-30-ml/732019/10313/10312/10301

    Tästä tykkään tosi paljon !!<3 Toisaalta se on tosi kesäinen, mutta toispahan ainakin pirteyttä talven keskelle:))

    Vastaa
  156. Avatar ella /// 26/11/2011 / 22:36:32

    http://sokos.s-verkkokauppa.fi/webapp/wcs/stores/servlet/Tuote2/giorgio-armani-acqua-di-gioia-eau-de-parfum-50-ml/187327/10313/10312/10301

    tätä oon käyny monesti nuuhkimassa sokkarilla, mutta en oo vielä hennonut ostaa :-D

    Vastaa
  157. Avatar Noora:) /// 26/11/2011 / 23:43:29

    Sain tässä vähän aikaa sitten näytteen tästä ja tykästyin!

    http://sokos.s-verkkokauppa.fi/webapp/wcs/stores/servlet/BrandiTuote/diesel-loverdose-eau-de-parfum-50ml/986022/17486/17486/17486/17486

    Vastaa
  158. Avatar Sara /// 26/11/2011 / 23:56:37

    Haluaisin tämän tuoksun, sillä mieheni kysyi vasta saman kysymyksen minulta ;)

    http://sokos.s-verkkokauppa.fi/webapp/wcs/stores/servlet/BrandiTuote/lanvin-marry-me-edptuoksu/187329/20429/20429/20429/20429

    Vastaa
  159. Avatar pinja /// 27/11/2011 / 01:18:27

    http://sokos.s-verkkokauppa.fi/webapp/wcs/stores/servlet/Tuote2/especially-escada-edp-30-mltuoksu/802023/10313/10312/10301

    Escadan tuoksut ovat olleet lemppareitani, joten tällekin varmasti löytyisi käyttöä.

    Vastaa
  160. Avatar Irkku /// 27/11/2011 / 09:58:19

    http://sokos.s-verkkokauppa.fi/webapp/wcs/stores/servlet/Tuote2/marc-jacobs-daisy-eau-so-fresh-edt/481011/10313/10312/10301?cm_mmc=indiedays-_-joulu2011-_-ad-_-tuoksulahjat%3Chttp://sokos.s-verkkokauppa.fi/webapp/wcs/stores/servlet/Tuote2/marc-jacobs-daisy-eau-so-fresh-edt/481011/10313/10312/10301?ad=indi2011

    Tuoksuttelin kaupassa ja ihanan fresh ja raikas :)

    Vastaa
  161. Avatar Sasu /// 27/11/2011 / 11:41:36

    http://sokos.s-verkkokauppa.fi/webapp/wcs/stores/servlet/Tuote2/diesel-fuel-for-life-denim-women-eau-de-toilette-30-ml/1038007/10313/10312/10301

    Tyttöystävä tästä tykkäsi niin tahtoisin yllättää jouluna! :–)

    Vastaa
    • Avatar Peeta /// 27/11/2011 / 17:11:53

      Kyl mää suosittelisin sitä edP:tä ennemminki ku toilettia, pysyy tuoksu pidempään ;—) Hintansa väärti

      Vastaa
      • Avatar Sasu /// 28/11/2011 / 21:10:01

        Oijoi! Enpäs tajunnutkaan. Vieläköhän ehtisi vaihtaa. :–D no tokkopa se arpaonni mua kuitenkaan suosii.

        Vastaa
  162. Avatar milla /// 27/11/2011 / 13:08:58

    http://sokos.s-verkkokauppa.fi/webapp/wcs/stores/servlet/Tuote2/lacoste-essentialpakkaus/151718

    oon ostanu poikaystävälle jo ainakin 3 hajuvettä, siitä on aikaa kun viimeks niin tämä olis aika huippu joululahjaksi :>

    Vastaa
  163. Avatar ainoo /// 27/11/2011 / 13:22:05

    http://sokos.s-verkkokauppa.fi/webapp/wcs/stores/servlet/BrandiTuote/nina-ricci-nina-edt/183640/17610/17610/17610/17610

    Vastaa
  164. Avatar Anna /// 27/11/2011 / 13:44:29

    tätä tuoksua tuoksuttelin ja jäin kerrasta koukkuun! :)

    http://sokos.s-verkkokauppa.fi/webapp/wcs/stores/servlet/Tuote2/ck-one-shock-for-her-edttuoksu-50-ml/954009/10313/10312/10301

    Vastaa
  165. Avatar Emma /// 27/11/2011 / 14:17:31

    Kiinnostavin: http://sokos.s-verkkokauppa.fi/webapp/wcs/stores/servlet/Tuote2/lancome-miracle-edptuoksu/181702/10313/10312/10301

    Vastaa
  166. Avatar Eveliina /// 27/11/2011 / 14:51:41

    http://sokos.s-verkkokauppa.fi/webapp/wcs/stores/servlet/Tuote2/chloe-edttuoksu/479519/10313/10312/10301

    tätä aina silloin tällöin suihkuttelen kaupassa ja saattaisin haluta itsellenikin tai joululahjaksi äidille.

    Vastaa
  167. Avatar Nathalia /// 27/11/2011 / 15:38:40

    http://sokos.s-verkkokauppa.fi/webapp/wcs/stores/servlet/Tuote2/jessica-simpson-fancy-edptuoksu/152470/10313/10312/10301

    Vastaa
  168. Avatar Karol /// 27/11/2011 / 16:24:26

    http://sokos.s-verkkokauppa.fi/webapp/wcs/stores/servlet/Tuote2/prada-candy-edp-50-ml/998513/10313/10312/10301

    Prada Candy EdP 50 ml <3

    Vastaa
  169. Avatar NN /// 27/11/2011 / 16:35:28

    http://sokos.s-verkkokauppa.fi/webapp/wcs/stores/servlet/BrandiTuote/moschino-hippy-fizz-edttuoksu/152418/17592/17592/17592/17592

    Vastaa
  170. Avatar Peeta /// 27/11/2011 / 17:10:41

    Luulen, että tämä on aika suosittu joululahja tänä vuonna, enkä mäkään haluiais jäädä ilman! :) Loverdosessa on tuoksun lisäks hyvää toi pullon siisti muotoilu. Me wants!

    http://sokos.s-verkkokauppa.fi/webapp/wcs/stores/servlet/Tuote2/diesel-loverdose-eau-de-parfum-50ml/986022/10313/10312/10301

    Vastaa
  171. Avatar cerfo /// 27/11/2011 / 17:37:28

    http://sokos.s-verkkokauppa.fi/webapp/wcs/stores/servlet/BrandiTuote/versace-yellow-diamond-edt-30-ml/1125005/19990/19990/19990/19990

    Uusi Versace rökittää ylivoimaisesti vanhan suosikin, Bright Crystalin.

    Vastaa
  172. Avatar jens /// 27/11/2011 / 18:26:00

    http://sokos.s-verkkokauppa.fi/webapp/wcs/stores/servlet/Tuote2/diesel-loverdose-eau-de-parfum-50ml/986022/10313/10312/10301

    Vastaa
  173. Avatar sofiiaa /// 27/11/2011 / 18:55:58

    http://sokos.s-verkkokauppa.fi/webapp/wcs/stores/servlet/BrandiTuote/marc-jacobs-ohlola-edp-tuoksu-30-ml/801508/17571/17571/17571/17571

    Marc Jacobsin Oh Lola! -tuoksua oon himoinnut jo vähän pidemmän aikaa… :D

    Vastaa
  174. Avatar nupsi /// 27/11/2011 / 19:09:43

    http://sokos.s-verkkokauppa.fi/webapp/wcs/stores/servlet/Tuote2/clean-cotton-t-shirt-edp-30-ml/606561/10313/10312/10301 (minulla ei ole ollut tätä hajuvettä, mutta pidän kaikesta miedon ja raikkaan tuoksuista, joten tämä voisi olla aika kiva minulle:D )

    Vastaa
  175. Avatar roosa /// 27/11/2011 / 19:34:10

    http://sokos.s-verkkokauppa.fi/webapp/wcs/stores/servlet/Tuote2/ck-one-shock-for-her-edttuoksu-50-ml/954009/10313/10312/10301

    Tämän joulun must, piristävää aloittaa uusi vuosi uudella ja näin ihanalla tuoksulla!

    Vastaa
  176. Avatar maj /// 27/11/2011 / 19:43:26

    <3: http://sokos.s-verkkokauppa.fi/webapp/wcs/stores/servlet/BrandiTuote/escada-incredible-me-edp-30-mltuoksu/153114/22450/22450/22450/22450

    Vastaa
  177. Avatar sanni /// 27/11/2011 / 20:06:55

    http://sokos.s-verkkokauppa.fi/webapp/wcs/stores/servlet/Tuote2/marc-jacobs-ohlola-edp-tuoksu-30-ml/801508/10313/10312/10301

    Sain tästä tuoksusta näytteen ja rakastuin heti! Aivan ihana tuoksu:)

    Vastaa
  178. Avatar Mirla /// 27/11/2011 / 20:07:55

    uutta tuoksua kaipailisin :) http://sokos.s-verkkokauppa.fi/webapp/wcs/stores/servlet/Tuote2/burberry-brit-pour-femme-edt-spraytuoksu/152190/10313/10312/10301

    Vastaa
  179. Avatar Laura /// 27/11/2011 / 20:38:00

    http://sokos.s-verkkokauppa.fi/webapp/wcs/stores/servlet/BrandiTuote/marc-jacobs-daisy-eau-so-fresh-edt/481011/17571/17571/17571/17571

    Oi, tuon Daisyn ku saisin niin olisin suunnattoman onnellinen! Oon haikaillut tuota jo useamman ajan, mutta ei oo koskaan oikeen tuo hinta ollut sopiva meikäläisen kukkarolle.
    Ois aivan ihanaa tuoksua Daisylle ja pitää tota supersöpöä pulloa hyllyssä esillä… <3

    Vastaa
  180. Avatar Eve /// 27/11/2011 / 22:12:37

    Tää ois aika herkku http://sokos.s-verkkokauppa.fi/webapp/wcs/stores/servlet/Tuote2/diesel-loverdose-eau-de-parfum-50ml/986022/10313/10312/10301

    Tuoksu tuntuu niin täydelliseltä ja pullo sopisi hyvin omaan hyllyyn :)

    Vastaa
  181. Avatar marppa /// 27/11/2011 / 23:25:43

    http://sokos.s-verkkokauppa.fi/webapp/wcs/stores/servlet/Tuote2/calvin-klein-beauty-edptuoksu/152765/10313/10312/10301

    tykkäilen valtavasti :)

    Vastaa
  182. Avatar sheidi /// 28/11/2011 / 00:10:57

    http://sokos.s-verkkokauppa.fi/webapp/wcs/stores/servlet/Tuote2/clean-cotton-t-shirt-edp-30-ml/606561/10313/10312/10301
    Tällainen raikas tuoksu olis kiva. :-)

    Vastaa
  183. Avatar Mona /// 28/11/2011 / 10:12:08

    http://sokos.s-verkkokauppa.fi/webapp/wcs/stores/servlet/Tuote2/diesel-loverdose-eau-de-parfum-50ml/986022/10313/10312/10301

    Kun uusin Trendi tuli ja tästä tuoksusta oli näyte siellä välissä niin…
    Nuuskuttelin näytettä pari päivää, kunnes se haihtui pois. Toi on pakko saada!

    Vastaa
  184. Avatar vadelmahattara /// 28/11/2011 / 10:41:03

    http://sokos.s-verkkokauppa.fi/webapp/wcs/stores/servlet/Tuote2/marc-jacobs-ohlola-edp-tuoksu-30-ml/801508/10313/10312/10301 ehdottomasti! Hurjan söpö pullo+ihana tuoksu=täydellinen hajuvesi! :-D

    Vastaa
  185. Avatar Maria /// 28/11/2011 / 11:17:07

    http://sokos.s-verkkokauppa.fi/webapp/wcs/stores/servlet/Tuote2/lancome-hypnose-edptuoksu/183291

    Vastaa
  186. Avatar 4nna /// 28/11/2011 / 12:15:02

    http://sokos.s-verkkokauppa.fi/webapp/wcs/stores/servlet/BrandiTuote/kenzo-kenzopower-edttuoksu/331004/13990/13990/13990/13990

    täydellinen poikaystävälle!

    Vastaa
  187. Avatar Maana /// 28/11/2011 / 13:05:51

    http://sokos.s-verkkokauppa.fi/webapp/wcs/stores/servlet/Tuote2/lanvin-jeanne-la-plume-eau-de-parfum-spraytuoksu/414513/10313/10312/10301

    Olen totaalisen pihalla tässä tuoksujen sekamelskassa mutta nyt olen päättänyt ottaa asiakseni löytää viimeinkin sen oman! Tämän ainakin tiedän olevan hyvä joten en pistäisi pahakseni vaikka saisin sen jouluksi kotiin. Pullokin on perfect <3

    Vastaa
  188. Avatar s44r4 /// 28/11/2011 / 14:15:07

    http://sokos.s-verkkokauppa.fi/webapp/wcs/stores/servlet/BrandiTuote/versace-versense-edttuoksu/152527/19990/19990/19990/19990

    Vastaa
  189. Avatar carvel /// 28/11/2011 / 14:49:43

    http://sokos.s-verkkokauppa.fi/webapp/wcs/stores/servlet/Tuote2/marc-jacobs-daisy-eau-so-fresh-edt/481011/10313/10312/10301 munkin sydän sykkii tolle daisy eau so freshille! :))

    Vastaa
  190. Avatar sasu /// 28/11/2011 / 15:19:14

    Tuli juuri erään lehden välissä tästä näyte ja ihastuin välittömästi!

    http://sokos.s-verkkokauppa.fi/webapp/wcs/stores/servlet/Tuote2/giorgio-armani-acqua-di-gioia-eau-de-parfum-50-ml/187327/10313/10312/10301

    Vastaa
  191. Avatar Saara /// 28/11/2011 / 15:40:30

    http://sokos.s-verkkokauppa.fi/webapp/wcs/stores/servlet/Tuote2/chloe-edttuoksu/479519/10313/10312/10301

    Vastaa
  192. Avatar A /// 28/11/2011 / 16:23:56

    http://sokos.s-verkkokauppa.fi/webapp/wcs/stores/servlet/BrandiTuote/burberry-the-beat-for-men-edttuoksu/152506/17417/17417/17417/17417

    Vastaa
  193. Avatar alli /// 28/11/2011 / 17:37:28

    http://sokos.s-verkkokauppa.fi/webapp/wcs/stores/servlet/Tuote2/ck-one-shock-for-her-edttuoksu-50-ml/954009/10313/10312/10301

    kuulostaa hyvältä!

    Vastaa
  194. Avatar suklaasydän /// 28/11/2011 / 17:51:49

    http://sokos.s-verkkokauppa.fi/webapp/wcs/stores/servlet/Tuote2/ralph-lauren-romance-always-yours-elixir-de-parfum-30-ml/186503/10313/10312/10301

    Tää on aika ihana :) En ole juuri tätä vielä tuoksutellut, mutta Ralph Laurenin edelliset Romancet oli kyllä mieleen :)

    Vastaa
  195. Avatar AnnieLynn /// 28/11/2011 / 19:53:44

    http://sokos.s-verkkokauppa.fi/webapp/wcs/stores/servlet/Tuote2/lancome-o-dorangerie-eau-de-toilette-50-ml/556527/10313/10312/10301

    Tää tuoksu on niin mua :)

    Vastaa
  196. Avatar tiiu /// 28/11/2011 / 20:59:07

    Tämän tahtoisin
    http://sokos.s-verkkokauppa.fi/webapp/wcs/stores/servlet/Tuote2/clean-skin-edptuoksu-30-ml/732017/10313/10312/10301

    Vastaa
  197. Avatar Piitu /// 28/11/2011 / 21:31:00

    http://sokos.s-verkkokauppa.fi/webapp/wcs/stores/servlet/Tuote2/clean-warm-cotton-edptuoksu-30-ml/152770/10313/10312/10301

    Vastaa
  198. Avatar sepi /// 28/11/2011 / 22:30:10

    http://sokos.s-verkkokauppa.fi/webapp/wcs/stores/servlet/Tuote2/kenzo-leau-par-kenzo-pour-homme-edt-spraytuoksu/152221

    Vastaa
  199. Avatar Jenni /// 28/11/2011 / 23:01:26

    Harmikseni ei sokoksen verkkokaupasta löytynyt sitä ihan ykkössuosikkiani, jota olen jo pitkään ihaillut (John Gallianon Parlez-Moi dAmour), mutta tämä on se oikein mainio kakkos vaihtoehto! (:

    http://sokos.s-verkkokauppa.fi/webapp/wcs/stores/servlet/Tuote2/lanvin-marry-me-eau-de-parfum-spray-50-ml/187328/10313/10312/10301

    Vastaa
  200. Avatar Sarita /// 28/11/2011 / 23:01:31

    http://sokos.s-verkkokauppa.fi/webapp/wcs/stores/servlet/Tuote2/jean-paul-gaultier-classique-edp-spraytuoksu/181707/10313/10312/10301

    Vastaa
  201. Avatar mikko /// 28/11/2011 / 23:18:30

    http://sokos.s-verkkokauppa.fi/webapp/wcs/stores/servlet/Tuote2/calvin-klein-eternity-aqua-for-men-edttuoksu/152654/11939/10312/10301

    Vastaa
  202. Avatar Anne /// 28/11/2011 / 23:57:07

    http://sokos.s-verkkokauppa.fi/webapp/wcs/stores/servlet/Tuote2/kenzo-eau-de-fleur-de-yuzu-edttuoksu/480006/10313/10312/10301

    Vastaa
  203. Avatar laura /// 29/11/2011 / 20:15:54

    http://sokos.s-verkkokauppa.fi/webapp/wcs/stores/servlet/Tuote2/burberry-the-beat-edptuoksu/152420/10313/10312/10301

    Vastaa
  204. Avatar Ronja /// 08/12/2011 / 11:33:02

    http://sokos.s-verkkokauppa.fi/webapp/wcs/stores/servlet/Tuote2/marc-jacobs-ohlola-edp-tuoksu-30-ml/801508/10313/10312/10301

    Vastaa

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.