Yöpöydällä

/// lifestyleTags:

yöpöydällä

middlesex

Minua odottaa melkoinen luku-urakka joskus keväämmällä kun olen saanut opiskeluihin liittyvät kirjat luettua. Mun arki on just nyt niin kiireistä, että ei mitään toivoa että ehtisin lukea mitään muuta kuin alaani liittyvää kirjallisuutta. Lukeminen on siinä mielessä puuduttavaa, että markkinointiin liittyvän kirjan kanssa aherrettua ei tee mieli rentoutua romaanin parissa. Syvennyn näihin sitten keväämmällä kun on paremmin aikaa! Lolitan aloitin varmaan kuukausi sitten ja taidan vieläkin olla sivulla sata ja jotain…

Mihinhän noista mahdan syventyä ekana!? Olen kuullut paljon kehuja kaikista noista kirjoista ja siksi olenkin ostanut ne itselleni vaikka olen tiedostanut etten ehdi syventyä niihin vielä. Sinä päivänä maksoi 9,90€ Stockalla alennusmyyntien aikaan, ihana Alisa osti mulle Lolitan 5€:lla toisesta kaupungista ja vinkkasi myöhemmin että Suomalaisesta kirjakaupasta saa kolme pokkaria 12 eurolla. Menin siis ja ostin Jonathan Safran Foerin Eläinten syömisestä, Torey Haydenin Häkkipojan ja Jeffrey Eugenideksen Middlesexin. Tuo Sinä päivänä löytyi myös Suomalaisen pokkarivalikoimasta, joten suunnatkaahan sinne jos kaipaatte luettavaa edullisesti!

Ps. Sori että huijasin otsikossa………….:(:(:(:

17 kommenttia

  1. Avatar hami /// 15/02/2013 / 14:20:09

    et saa anteex… ite luin lolitan joululomalla ja tykkäsin tosi paljon. oon aiemmin kattonu sen leffana, mutta tietenkin kirjana se tarina aukeaa paremmin :—)

    Vastaa
    • ida365 ida365 /// 16/02/2013 / 11:21:35

      x((( srryy…..
      ja juuu mä haluun nähdä leffan kanssa mutta lukea kirjan ensin!!!

      Vastaa
  2. Avatar Katri /// 15/02/2013 / 15:44:28

    Middlesex ja Sinä päivänä ovat mainioita, Häkkipoikaa en oo lukenut, mutta muut Haydenin kirjat ovat olleet tosi hyviä ja Lolita ja Eläinten syömisestä on mullakin luettavien listalla! Ihan mahtavaa, että näyttäis menevän kirjamaku jonkun kanssa samaan suuntaan, kavereita kun ei mun tyyliset kirjat kiinnosta.. Kai kirjoitat noista blogiin sitten kun pääset niitä lukemaan? :)

    Vastaa
    • ida365 ida365 /// 16/02/2013 / 11:22:10

      Hahaa, samiksiii ;—) voisin joo jotain kirjustella sitten kirjavinkeistä:-) ai että mun on ikävä lukemista, siis muiden kirjojen kuin opiskelu… yhy!

      Vastaa
  3. Avatar Henje /// 15/02/2013 / 17:03:46

    Mulla on tällä hetkellä kesken tuo Eläinten Syömisestä. Mä kyllä suosittelen sitä, on kyllä avartanut silmiä…. Ja muutenkin mielestäni mielenkiintoinen. Varoitus silti, se on osittain aika rajua. Esim. broilereista kertovan kappaleen luin leuat auki loksahtaneina ja ällöttyneenä.

    Vastaa
    • ida365 ida365 /// 16/02/2013 / 11:32:22

      No huhhh hyii oon varma että ton lukemisen jälkeen kanaa ei tee mieli tätäkään vähää:D hyrhh! uskon kyllä että varsin avartavaa luettavaa.

      Vastaa
      • Avatar henje /// 16/02/2013 / 11:40:15

        Joo ei kyllä.. Itse ällöttelin ääneen, että miten vuosi sitten söin vielä vähän kanaa. Enää ei kyllä tee mieli ja olen jakanut noita faktoja järkyttyneenä kavereillekin. Moni ei kyllä siltikään usko ja väittävät ”vegaani host-perheesi on vain käännyttänyt sun pään” Tungen kirjan kauniiseen käteen ja pistän ne lukemaan. Olin kyllä aiemminkin jossain määrin tietoinen faktoista broilerin kasvatuksessa (varsinkin USAssa), siksi jo aiemmin kana vähentyi huomattavasti ruokavaliossa. Mutta kun ne luki kaikki peräjälkeen kirjasta niin huhhuh. Boom boom boom tietoa tippui. Sekin jo, että mitä kaikkea paskaa itseensä tunkee sitä kanaa syödessä, se kun on itsessään niin täyteen pumpattu kaikkea mahdollista.

        Vastaa
        • ida365 ida365 /// 16/02/2013 / 11:48:23

          Hyi yääääk mä tiedän!!! elinolosuhteet on ihan hirveät, mutta joskus sen unohtaa kun tarjolla ei ole mitään muuta……. kyllä tieto lisää tuskaa, huhhuh. Ja joo, uskon että sun kohdallas varmasti vedotaan host-perheeseen, mutta kirja kauniiseen käteen on hyvä keino avata muidenkin silmiä :-) tuputtaminen ja faktojen kertominen ei tunnu aina toimivan, joten voi olla fiksumpaa että tyyppi lukee itse saman tiedon kirjasta. Hhhuhui onneks en ikinä sentään itse osta kanaa kotiin, mutta joskus ”pakon edessä” kyllä syön sitäkin… urhg

          Vastaa
  4. Avatar Anne /// 15/02/2013 / 20:11:46

    Sinä päivänä on aivan uskomattoman hyvä!! Siihen jää aivan totaalisen koukkuun <3 Luin sen englanniksi, mutta varmaan suomenkielinenkin on hyvä! Eli lue se ekana, haluan kuulla sun mielipiteen siitä! :)

    Vastaa
    • ida365 ida365 /// 16/02/2013 / 11:33:35

      Huih eli se sitten lukuun kun alkaa olla aikaa:-D äidillä on tuo englanniksi ja se oli pitkään mun yöpöydällä, mutten vaan saanut luettua sitä. Suomeksi ehkä helpompi!

      Vastaa
  5. Avatar Tepsu /// 16/02/2013 / 11:10:38

    Itellä on tuo sinä päivänä kirjaston muistilistalla, että luen sen sitten kun se on vapaana. Lolitaa taas alotin lukemaan joskus vuoden 2012 aikana ja lainasin sitä uudestaan ja uudestaan niin pitkään, että uusimisraja ylitty. Olin kans ehtiny ehkä sivulle sata ja jotain ja päätin lopulta luovuttaa. Ehkä joskus rohkaistun kokeilemaan uudestaan.. Noita omia pokkareitakin löytyy hyllystä kolme kappaletta, joista yhtä joskus alotin, mutta sinne se on jääny. Ehkä vielä jonain päivänä, mutta opiskelujen keskellä ei kyllä paljoa jouda aiheeseen liittymättömiä kirjoja lueskella. Mulla on ikävä tapa hamstrata kirjastosta iso kasa kirjoja ja lainaan niitä sen puoli vuotta enkä siltikään ennätä niitä lukea. Löytyy mm. Tuhansien aurinkojen alla, jonka pitkään toivoin kirjastosta löytäväni ja nyt se on ollu koskemattomana hyllyssä ja se pitää jo palauttaa…

    Vastaa
    • Avatar Tepsu /// 16/02/2013 / 11:13:19

      Tai sitten sen kirjan nimi oli tuhat loistavaa aurinkoa eikä tuhansien aurinkojen alla hahaha :D mietinkin että ei kuulosta nyt kyllä oikeelta :D

      Vastaa
      • ida365 ida365 /// 16/02/2013 / 11:36:59

        HAhaha mä tajusin heti että tarkoitat tuota :-D Tuhat loistavaa aurinkoa on aivan ihana kirja.

        Mutta ymmärrän sua, mullakin käy usein noin että olis viis hyvää kirjaa lainassa enkä ehdi lukea yhtäkään!:-D ihan naurettavaa, priorisoinnista tässäkin on kyse.

        Mutta joo, onneks Lolita on oma niin kyllä se siitä sitten etenee ;-)

        Vastaa
  6. Avatar Jennifer /// 16/02/2013 / 21:37:24

    Ihana selkämys tossa lolitassa :3! Ite luin sen joskus melkeen loppuun, mutta sitten alko jotenkin ällöttää kun tajusin sen tytön olevan samanikäinen kuin mun sisko. Nyt alotin uudestaan ja ehkä mä kestän :D Pistin kans kirjastoon varaukseen pari noista kirjoista. Muistin et sul oli instassa kuva ku ei yhtään tullu mieleen mitä ois voinu lainata : )

    Vastaa
  7. Avatar Roosa /// 17/02/2013 / 17:57:01

    olin just lainannu ton ”sinä päivänä” kirjastosta ku näin instassa sun kirjakuvan, joten suomalaisesta tarttu mukaan eläinten syömisestä lisäksi virgin suicides (oon ehkä maailmankaikkeuden ainoa, joka ei ollu mitenkään supervaikuttunu siitä elokuvasta, ehkä se on parempi kirjana..?) ja kjell westön halkeamia. nyt on yks luku luettuna sinä päivänää (ihanasti taipuu nää kirjojen nimet :D) ja vaikuttaa ihan lupaavalta!

    ärsyttää kyllä, kuinka helposti mieluummin valitsee kirjan sijasta leffan tai jonkun tv-sarjan rentoutuakseen… lukeminen on ihanaa mutta sen alottaminen tuntuu jotenkin raskaalta kun muutenkin saa (pitää) lukea kaikkee kouluun liittyvää ://

    Vastaa
  8. Avatar Hosuli /// 17/02/2013 / 19:08:10

    Mulla on kans Sinä päivänä, tai oikeastaan se alkuperäiskielinen versio, kuvaannollisella yöpöydällä odottamassa. :) Middlesex pitäis kans lukea, sitä on kehuttu niin paljon. Oottelen sun arvioita!

    Vastaa
  9. Avatar Emmisofia /// 20/02/2013 / 21:28:21

    Oon lukenu ton Sinä päivänä englanniksi ja sit myöhemmin kattonu myös elokuvan,aivan ihana!! :)

    Vastaa

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.