Uudessa yhteisessä kodissa – vihdoin!

lifestyle, sisustus
Jätä kommentti
KAUPALLINEN YHTEISTYÖ OP & OP KOTI

Terkkuja uudesta kodista! Me ollaan vihdoin päästy muuttamaan meidän kesällä löytämäämme kotiin. On ollut ihanaa spottailla uuden kodin seinillä tanssivia valolänttejä ja tutustua pikkuhiljaa uuteen asuinalueeseen. En olisi uskonut, mutta tämä koti on tuntunut ekasta yöstä lähtien kodilta.

Keväällä 2021 aloitettu uuden yhteisen kodin etsiminen ja siihen liittynyt vanhan asunnon myynti on nyt vihdoin kaikki hoidettu ja seuraavaksi saamme keskittyä uuden kodin laittamiseen. Ollaan saatu isoimmat jutut täällä paikoilleen, mutta osa tavaroista etsii vielä paikkaansa ja ostoslistalla on mm. matto olohuoneeseen, työhuoneen säilytysratkaisut ja mahdollisesti kirjahylly. Menee varmasti tovi ennen kuin täällä on valmiimpaa ja taulut ja peilit seinillä, mutta se ei haittaa, meillä on aikaa. Pikkuhiljaa.

Haluan tässä postauksessa summata tämän koko asunnonvaihtoprosessin, sillä tiedän Instagramin yksityisviesteillä käymieni keskustelujen perusteella, että moni muukin miettii asuntokauppoja ja siihen liittyviä koukeroita. Ja tietty haluan fiilistellä vähän uutta kotia kanssanne!

ida hanhiniemi uusi koti

Uudesta asunnosta haaveileva – tee asuntolainahakemus ja pyydä lainatarjous

Ihan ekana, jo ennen kuin alkaa selailla asuntoja edes puolitosissaan, kannattaa tehdä asuntolainahakemus ja pyytää lainatarjous pankilta. Jos pyydät lainatarjousta pariskuntana, kurkkaa täältä lisätietoja aiheeseen liittyen. Lainatarjouksen pyytäminen ei sido mihinkään eikä maksa mitään, mutta sen avulla on helppo arvioida itselle sopivaa lainamäärää. Kannattaa myös keskustella pankin kanssa, miten turvaa omaa talouttaan esim. säästämisen tai korkokaton avulla.

Kun lainaneuvottelu on käyty pankin kanssa, tietää, millaisin speksein asuntoja kannattaa lähteä etsimään ja toisaalta on mahdollisuus toimia nopeasti, jos se unelmien asunto tulisi vastaan saman tien. Koska meidän asunnon etsiminen kesti yli vuoden, täytyi lainatarjoustakin muistaa uusia välissä. Se sujui helposti pankkiin yhteyttä ottamalla ja omaa tilannetta päivittämällä.

Olen kirjoittanut laina-asioiden edistämisestä yksityiskohtaisemmin täällä – kannattaa lukaista, jos aihe on juuri nyt ajankohtainen.

Uusi koti ida hanhiniemi

Haaveissa yhteinen koti kauempana keskustasta

Kun tapasin puolisoni, asuimme molemmat omissa kaksioissamme. Olimme ostaneet ensiasuntomme puolen vuoden sisällä toisistamme ennen kuin aloimme tapailla. Puolisoni kohdalla kaksi vuotta asumista tuli täyteen noin puoli vuotta ennen minua, joten hän myi asuntonsa ensin, muutti luokseni ja aloimme etsiä meille yhteistä isompaa kotia. Aloitimme kodin etsimisen jo keväällä, vaikka tiesimme, että voisin tehdä kaupat silloisesta asunnostani aikaisintaan syksyllä kun olisin asunut asunnossani kahden vuoden ajan. Tuolloin meille ei ollut vielä kirkastunut, että millaista kotia etsimme ja mietimme myös remppakohteita, joten oli hyvä aloittaa etsinnät ajoissa jos vaikka uuteen kotiin tarvitsisi tehdä remonttia ennen sinne muuttamista.

Vaikka asuntokauppa kävi kuumana, meitä kiinnostavia asuntoja ei ollut tarjolla paljoa. Molempien asuntovahdit piippasivat jatkuvasti, selasimme päivittäin yli vuoden ajan kaikki potentiaaliset asunnot, joita asuntovahdit meille tarjosivat. Kävimme katsomassa paikan päällä kuitenkin vain kahta asuntoa ennen tätä, vaikka intoilimme useasta muusta ilmoitusten perusteella. Monen asunnon kohdalla hylkäsimme ajatuksen mm. tulevien isojen remonttien takia ja esimerkiksi viereisen tontin ison rakennusurakan vuoksi. Kävimme tuon reilun vuoden aikana katsomassa yhtä ihanaa asuntoa Meilahdessa, mutta sen hinta kohosi meille turhan korkeaksi ja toista Roihuvuoressa, mutta siitä asunnosta ei tullut oikeanlainen fiilis näytöllä, se ei ollut meitä varten. Lisäksi kävimme useilla eri asuinalueilla fiilistelemässä, olisiko alue meitä varten, sillä olimme kumpikin asuneet vain kantakaupungissa.

Sitten kesällä bongasimme tämän nykyisen kotimme ilmoituksen ja huomasin tietysti saman tien, että sitä välitti sama OP Kodin välittäjä, jonka kanssa olimme sopineet vanhan asuntoni myymisestä sitten kun meille löytyisi uusi koti. Soitin tutulle välittäjälle heti, mutta harmiksemme aikataulut meinasivat mennä pahasti ristiin; olin juuri lähdössä työreissulle jonka takia en pääsisi katsomaan asuntoa tulevina päivinä. Olin varma, että juuri remontoitu, kaunis ja valoisa asunto myytäisiin nopeasti, mutta pyysin välittäjää kuitenkin ilmoittelemaan minulle seuraavalla viikolla, jos sitä vielä pääsisi katsomaan. Ja niinhän siinä onneksi kävi, että pääsimme näytölle seuraavalla viikolla!

Ida365 uusi koti
Senkki toimittaa tällä hetkellä kirjakaapin virkaa olohuoneessa

Mihin ihastuimme uudessa kodisssa?

Ihastuin tässä asunnossa sen valoisuuteen (joka ei tule näissä joulukuun pimeydessä otetuissa kuvissa esille parhaalla mahdollisella tavalla) ja avaruuteen – ikkunat aukeavat päätyhuoneistossa kolmeen eri ilmansuuntaan ja koti kylpee valossa. Asunto on hetki sitten remontoitu kauttaaltaan taloyhtiön putkiremontin yhteydessä ja valitut pintamateriaalit miellyttivät meitä suurimmilta osin.

Asunto on tilava ja sellainen, että tänne voi kuvitella itsensä useaksi vuodeksi eteenpäin. Asunnossa on mulle oma työhuone ja riittävästi tilaa meidän isolle ruokapöydälle, jotta sen ääreen mahtuisi jatkossakin perhettä ja ystäviä illalliselle. Omaa pihaa ei kerrostaloasunnossa ole, mutta oma parveke kylläkin ja taloyhtiön yhteinen piha. Asunnossa on suloiset 60-luvun ikkunalaudat ja kiva keittiö, jossa iso jääkaappipakastin, pesukone ja kauniit kivitasot. Kylppärissä ihana tiilenvärinen kuusikulmainen lattialaatta ajan henkeen sopien ja paikka isolle pyykinpesukoneelle.

Ihastuimme asuntoon ensivisiitillä. Jotenkin mulla oli alusta asti sellainen kutkuttava fiilis, että asunto olisi meitä varten, mutta käytiin kyllä sen verran pitkä neuvottelu asunnon hinnasta, että välissä ehdimme jo luopua toivosta. Lopulta hinnasta päästiin yhteisymmärrykseen ja sovimme kaupoista niin, että asunto vapautuisi meille marraskuussa – edellisillä asukkailla oli vielä seuraava koti löytämättä.

Asuntokaupat digitaalisesti kotoa käsin

Kaupat tehtiin alkusyksystä digitaalisesti kotoa käsin. Vaikka pankissa tehdyissä kaupoissa on kieltämättä oma fiiliksensä, oli kauppojen tekeminen digitaalisestikin kutkuttavaa. Asiaankuuluvasti kippistelimme kotona hyväksyttyjen kauppojen jälkeen.

Uuden kotimme taloyhtiössä on tehty hetki sitten putkiremppa ja edelliset omistajat olivat remontoineet sen yhteydessä koko asunnon – materiaalivalinnat ovat suurimmilta osin meitä miellyttäviä, ei siis tarvetta remontille. Keittiön taso toistaa ikkunalautojen tyyliä ja lankavetimet sopivat 60-luvun talon henkeen loistavasti

Minne muuttaa – mietteissä uusi asuinalue?

Uusi kotimme sijaitsee rauhallisen oloisella ja viihtyisällä alueella. Täältä on hyvät yhteydet keskustaan, mutta tämä on kuitenkin selkeästi oma alueensa. Jos haaveilet asumisesta Helsingissä niin, että keskustaan pääsee kätevästi julkisilla mutta kuitenkin hieman kauempana keskustan hulinasta, suosittelen kurkkaamaan, mitä asuinalueita OP Kodin välittäjä suositteli meille. Me löydettiin tämä uusi koti noiden suositusten perusteella alueelta, joka ei ollut meille entuudestaan tuttu, mutta ihastutti visiiteillämme.

Uudessa kodissa
Vanhat kiinteät kaapit on säästetty remontissa ja kaappien vetimet vaihdettu uusiksi
Ida365 uusi koti
Meillä on erillinen makuuhuone! Edellisessä kodissa nukuimme olkkarin alkovissa ja ratkaisu toimi siellä hyvin, mutta nyt arvostan sitä, että makuuhuone voi olla pyhitetty ainoastaan nukkumiselle ja pukeutumiselle ja että huoneen saa sälekaihtimien ja pimennysverhon yhdistelmällä pilkkopimeäksi. Meidän uudet yöpöydät ovat vintage-löytö

Asunnon myyntiin laittaminen – ota yhteys kiinteistönvälittäjään ja pyydä arvio asunnon hinnasta

Kirjoitin tästä aiheesta hetki sitten kattavasti täällä. Jos mietit asuntosi myyntiä, kannattaa pyytää arvio asunnon hinnasta OP Kodin kiinteistövälittäjältä, jotta tiedät, millainen budjetti sinulla on seuraavaa asuntoa ajatellen. Minä laitoin asuntoni myyntiin vasta uuden jo löydyttyä, mutta tässä markkinatilanteessa kannattaa keskustella oman pankin kanssa järjestyksestä; voi olla, että nykyinen asunto kannattaa myydä ensin ja etsiä sitten vasta seuraava.

Oli todella mutkatonta myydä asunto OP Kodin välittäjän avulla. Sain luottaa siihen, että ammattilainen tekee työnsä eikä minun tarvinnut käyttää aikaani näyttöjen järjestämiseen tai papereiden tekemiseen. Välittäjä piti mut ajan tasalla myynnin etenemisestä ja koska olimme keskustelleet välittäjän kanssa markkinatilanteesta, tiesin varautua aiempaa pidempään myyntiaikaan vanhalla asuinalueellani.

Koko prosessi asuntolainan hakemisesta, lainan yksityiskohtien neuvottelusta aina uuden kodin ostamiseen ja vanhan asunnon myymiseen on sujunut loistavasti OP:n ja OP Kodin asiantuntijoiden avulla. Olen ollut OP:n asiakas kaikissa (niin omissa kuin yrityksenikin) pankki- ja laina-asioissa teini-ikäisestä saakka, joten oli luonnollista lähteä myymään vanhaa asuntoa OP Kodin asiantuntijoiden avustuksella. Myös puolisoni lainat ja pankkiasiat ovat olleet OP:ssa, joten uuteen kotiin haettiin yhteinen laina sekin OP:lta ja oli kiva huomata että osuuspankin omistaja-asiakkuudesta oli iloa esimerkiksi OP Kodin välittäjän laskua maksaessa; osan summasta sai kuitattu kertyneillä OP-bonuksilla.

Uuden kodin ostaminen korkojen nousu
Kuten sanoin, osa tavaroista etsii vielä paikkaansa ja mun työhuone on vielä ihan kesken, kun pitää päättää millaista säilytystilaa sinne kannattaa valita ennen kuin ratkaistaan paikkaa pöydälle jne

Asuntolaina ja korkokatto
Asuntomarkkinat 2022

Vaikka nyt on vuoden hämärin aika, on tässä kodissa valoisaa kolmeen suuntaan olevien ikkunoiden ansiosta. Se olikin ensimmäinen asia, johon tässä kodissa ihastuin jo myyntikuvien perusteella – valon määrä.

Hymyilytti, kun huomasin tätä reilu vuosi sitten kirjottamaani postausta lukiessani, että kaikki haaveeni uudesta kodista toteutuivat ja saatiin paljon sellaista, mistä ei osattu edes haaveilla. Asunnonvaihto sijoittui muuttuneeseen markkinatilanteeseen, mutta oleellisinta oli miettiä tarkkaan, millainen meidän tilanteemme on ja miten olemme varautuneet erilaisiin muutoksiin. Näistä keskusteltiin monipuolisesti OP:n ja OP Kodin asiantuntijoiden kanssa ja oli luottavainen fiilis lähteä asuntokaupoille, vaikka markkina olikin muuttunut lyhyessä ajassa paljon. Ihanaa, että meille löytyi koti, jossa uskon meidän viihtyvän pitkään.

Jos asunnonvaihto on ajankohtaista, niin millaisesta kodista sinä haaveilet?

Asuntolainan ja korkokaton myöntää osuuspankki.
Asunnot välittää OP Koti kautta maan.

Lisää luettavaa

Meikkipussin päivitys syksyyn ja hyvää tekevä kuivakuppausrutiini

Kesäkuulumisia

ida365 asunnon myynti

Miten asunto myydään? Kokemuksia ja tietoa asunnon myymisestä välittäjän avulla

Rakkauskirje Kalliolle

Rakkauskirje Kalliolle

Kommentit

Jätä kommentti

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.