KOS-VINKIT

matkailu
7 kommenttia

Nyt olisi luvassa parit vinkit Kosin saarelle matkaaville, tai matkaa sinne suunnitteleville!

Hotelli & matkat: 

x Varattiin matkat Apollomatkojen kautta. Lomapakettiin pystyi valitsemaan kuljetukset kentältä hotellille ja takaisin, sekä ruokailut lentokoneessa ja aamupalat hotellilla. Onneksi otimme hotelliaamupalan, sillä vaikka aamiainen ei ollut kovin kummoinen, oli kiva ettei aamusta tarvinnut itse tehdä ruokaa tai miettiä mistä saisi aamiaista ennen altaalle suuntaamista. Aamupalalla oli leipiä, kreikkalaista jugurttia, mysliä, muroja, tuoreita hedelmiä, munia ja munakaasta, leikkeleitä, juustoja, pekonia ja mehuja. Lentokoneruoka Aegean Airlinesin koneessa oli ihan ok, mutta en tiedä maksaisinko siitä uudelleen. Lennot kestivät reilu 3h suuntaansa, joten oli hyvä olla jotain syömistä, mutta mun annos ei ollut kovin kummoinen. Jos halusi kasvisruokaa, piti valita vegaaninen vaihtoehto. Ei ollut siis vegetaristin vaihtoehtoa. Siispä sain menolennolla (päivälento) ja paluulennolla (todella aikainen aamulento) saman annoksen, eli pastaa tomaattikastikkeella ja oliiveilla, kun normiannoksen ottaneet saivat aamupalaksi aamiaista, eivät lämmintä ruokaa.

x Aegean Blu -hotellimme sijaitsee Lambin alueella, n. 900 metrin päässä Kosin keskustasta. Neljän tähden siisti huoneistohotelli. Lambin alue on täynnä kivaa pikkukivistä rantaa ja rantaravintoloita. Hotellia vastapäätä on pieni kauppa josta saa vedet, tuoreet hedelmät, juustot, viinit, jäätelöt ja muut tarpeelliset. Aavistuksen kauempana, mutta silti ihan lähellä, on myös isompi Supermarket. Siellä me pyörittiin yksi ilta ihmettelemässä paikallisia tuotteita ja krääsää.

x Vuokrasimme pyörät koko viikoksi, maksoivat 3€/päivä. Suosittelen! Pyörän selässä matka keskustaan ja kauemmas taittui todella nopsaa ja etenkin iltaisin kiitti itseään, kun ei tarvinnut kävellä hotellille illallisen jälkeen. Vuokrattavana on kaupunkipyörien lisäksi maastopyöriä, skoottereita ja mönkkäreitä.
x Taksi on suhteellisen edullinen Kosilla, vartin matka maksoi 7 euroa.
x Bussit (esim. retkille ja lentokentälle) saapuvat miten sattuu, kannattaa varautua siihen, että ne ovat myöhässä. :-D Meidän bussi oli myöhässä yli puolituntia kun suuntasimme Paradise Beachille.

Rannat:

x Artemis Heaven -ranta Lambissa, n. 800m keskustaan. Tämä ranta valikoitui suosikiksemme kauniiden ranatatuolien ja varjojen takia, sekä ystävällisen palvelun vuoksi. Tuolit eivät maksaneet mitään, kunhan teki tilauksen Artemis Heavenin keittiöön. Tilaukset tultiin kysymään rantatuoleilta ja annokset tuotiin siihen tuoleille nautittavaksi. Omat eväät tuolla rannalla olivat sen vuoksi kiellettyjä.

 

Ruoka & juoma:

x Hanavesi on juomakelpoista, tosin siinä maistuu kloori, eikä sitä suositella kaikista herkkävatsaisimmille. Me ostettiin vettä kaupasta juomavedeksi, mutta esim. hampaat pestiin hanavedellä. Vesipullot ovat halpoja, 6 x 1,5l paketti maksoi 2,50€

x Tuorepuristetut mehut on lähes Suomi-hinnoissa, mutta ihan törkeän hyviä! Raikkaan appelsiinin lisäksi suosittelen ananasta ja vesimelonia, mmm. Kauppojen ja hotellin aamupalan mehutarjonta on sellaista sokerilitkua.

x Viini on edullista, mutta valkoviinit poikkeuksetta aika vetisiä. Ihan menetteleviä silti ruuan kanssa, etenkin kun hinnat vaihtelivat lasillisen suhteen 2,5-4€. Karahvin (0,5l) saattoi saada neljällä eurolla.

x Hyviä, laadukkaita ravintoloita oli tosi vaikea löytää. Kaikkea tavallista, kuten pizzaa ja kreikkalaista salaattia, sai kyllä joka paikasta, mutta kivoja illallispaikkoja oli hankala löytää. Kävimme monessa kreikkalaisessa ravintolassa, mutta jokaisessa ruuat olivat aika huonosti maustettuja ja kasvisruokavaihtoehtoja oli usein yksi tai kaksi. Reissun jälkeen ei tee mieli pastaa eikä täytettyjä paprikoita ja tomaatteja… Kanagyros oli kuulemma hyvää, sen sai jostain paikoista onneksi myös ilman lihaa pelkillä kasviksilla (ja ranskiksilla… siis ranskiksia Gyroksen sisällä, haha!). Tsatsiki oli taivaallisen hyvää, samoin oliivit suurimmassa osassa paikoista.

x Jälkiruuat: Jos tilaat frozen yoghurtia, kysy saada maistaa ennen ostopäätöstä. Monessa paikassa frozen yoghurtit olivat täynnä esansseja, mutta onneksi myös naturellia, ihanan hapanta jugujädeä sai jostain paikoista. Jälkkäriksi crepa, eli lättykäärö jonka sisälle voi valkata täytteeksi vaikkapa sulatettua suklaata ja mansikoita. Löysimme autenttisimman, paikallisten suosiman paikan, Lambin rantatieltä matkalla hotellillemme.

x Paras ravintola: Ciao vanhassa kaupungissa. Suosittelen Sea Bass -kala-annosta ja Maj kehui prosciutto-risoton taivaalliseksi. Aperol Spritzit ja kuohuvat olivat täällä hyvät ja palvelu mainiota. Jälkiruoaksi otimme kahdesti mansikka-mascarpone-basilika-annoksen, joka oli ihan tajuttoman hyvä kombo. Viihtyisä, vaikkakin sijaitsee keskellä vanhan kaupungin ostoskatua.


Retket Kosilla:

x Paradise Beach oli ainut retkikohteemme; viikon lomalla ei oikeasti tehnyt mieli hirveästi aikatauluttaa, kun loman ensisijainen tarkoitus oli rentoutua. Tämä oli mun elämäni eka rantaloma ja vihdoin ymmärrän sellaisen tarkoituksen! Siinä missä kaupunkilomalla haluaa nähdä kaikki kiinnostavat paikat ja syödä siisteimmissä ravintoloissa, voi rantalomalla keskittyä akkujen lepäämiseen. Se ei onnistu multa Suomessa, kun kaikki työasiat on niin lähellä.

Paradise Beachille maksoi muistaakseni 16€ meno-paluu. Matka ostettiin suomalaisen matkaoppaan kautta, joka kävi hotellilla pari kertaa viikon aikana. Matka bussilla rantaan kesti n. tunnin. Rantaa mainostettiin paratiisirantana, ja vaikka se oli ainut hiekkaranta jolla kävimme (Kosin keskustan lähellä olevat rannat ovat pikkukiveä), olisi reissun voinut jättää välistäkin. Ranta oli kunnon turistirysä, vähän nuhjainen ja kulahtanut. Pari kahvilaravintolaa löytyi, mutta ne olivat täyteen ammuttuja.

Jos haluaa kunnon laguunifiilistä, on saaren eteläosassa kuulemma joku oikea paratiisiranta. Siitä en tiedä mitään huhupuheita enempää, mutta kannattaa googlailla ja kysellä paikallisilta ja oppailta jos sellainen kiinnostaa.

 

+ muuta:

x Joka paikassa törmää pikkukisuihin ja koiriin. Osa kulkukoiria, osa vapaana panta kaulassa. Kissat varmaan suurin osa villejä ja vapaasti saarella liikuskelevia. Olivat suhteellisen hyvinvoivan oloisia.

x Matkalle kannattaa varata käteistä. Me mentiin pelkällä käteisellä, se osoittautui hyväksi vaihtoehdoksi. Tippiä kannattaa jättää vähän, monet tarjoilijat, siivoojat ja muut elävät tosi pienillä palkoilla tuolla.

 

x Matkalle mukaan: useammat bikinit, kevyitä ja ohkaisia vaatteita. Oma pyyhe rannalle, hotellin pyyhkeitä ei saa viedä edes allasalueelle.

x Minikaiutin (mulla on blogin kautta saatu Sony SRS-X11) on kätevä, jos haluaa kuunnella musiikkia iltaisin hotellihuoneessa tai vaikkapa rannalla. Spotify-listat vaan offline-tilaan niin saa taustamusaa vaikkei ois wifiäkään! Älyttömän kätevää. Tämä Sonyn kaiutin on yksi näteimmistä mihin olen törmännyt.

x Hattu on ehdoton! Heräsin ajatukseen vähän viiveellä ja ostin hattuni pari päivää ennen reissua; elokuun lopussa kaupat eivät varsinaisesti pullistele kesähattuvalikoimillaan… Onneksi H&M:stä löytyi tämä musta, kevyt ja leveälierinen hellehattu:

x Kosin saarella ei ole shoppailtavaa. Vanha kaupunki ja keskusta on täynnä krääsää ja turistikamaa, mutta jos haluat viedä kotiin jotain, osta oliiviöljyä, oliiveja ja käsintehtyjä oliviisaippuoita.


Tuleeko teille mieleen muita Kos-vinkkejä? 

Lisää luettavaa

Kokkola-vinkit

Museokierros Tallinnassa

ida365 tallinna kirppisvinkit

Tallinnan parhaat second hand -putiikit & kirpparit

Giungano – Amalfi – Salernon alue

Kommentit

Jätä kommentti

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.

  1. Pakko mainita Kolmen saaren risteily -retkestä, oli ainakin meidän lomalla varmaan reissun parhaita kokemuksia! Me varattiin reissu suoraan satamasta, katottiin vaan kivan näköinen paatti, ne on semmoisia vähän ”merirosvolaivan” näköisiä. Päivän aikana käytiin kolmessa aivan ihanassa pikkusaaressa (kahdessa pääsi omatoimisesti tutustumaan söpöihin pikkukyliin, kolmannessa pysähdyttiin lähinnä snorklaamaan, uimaan ja valokuvaamaan.) Nähtiin päivän aikana luonnonvaraisia delfiinejä ja otettiin rennosti aurinkoa merellä tuulen vilvoittaessa just sopivasti! :-) Hintaa oli muistaakseni 30€, mikä ei kokopäiväretkestä ollut paha, etenkin kun lounas sisältyi hintaan :-)

    1. Tota mekin harkittiin, mutta päädyttiin reissupäivänä sit tohon Paradise Beachiin. Olis pitäny valita toi saarihyppely mieluummin! :-D

  2. Ihania kuvia ja kaunis sinä! Mitä tuossa 5. kuvassa tapahtuu, näyttää uimapatjalta täynnä drinkkejä :v <3

  3. Hei!

    Kosilta ei itselläni ole kokemusta, mutta lähisaarilta ja muualta Kreikasta kyllä ja ruoka-asioihin sanoisin, että kannattaa ehdottomasti tilata useampia pikku-annoksia koko pöytäseurueelle, eikä vain yksiä pääruoka-annoksia. Omat Kreikan matkat olisivat varmaan olleet gastronomisest pettymyksiä, jos olisimme vaan tilanneet pääruoka-annokset kullekin syöjälle.
    Itselleni kreikkalainen salaatti maistui viikon lomalla joka päivä (jopa useaan kertaan), mutta ei koko annoksena vaan muiden ruokien kanssa. Olen myös kasvissyojä ja Kreikka on mielestäni siitä varma matkakohde, että siellä löytää aina myös kasvissyöjälle useita vaihtoehtoja. :)

    1. Heippa Henna!

      Tuo on kyllä todella hyvä vinkki; olen itseasiassa pari kertaa matkan jälkeen puhunut tyyppien kanssa samasta aiheesta ja nyt vähän harmittaa ettei tajunnut silloin tilailla vain useampia alkupaloja sekaisin, koska eihän sitä tosiaan tarvitsisi tilata pääruokaa. Pääruuat oli niiiin tylsiä, höh. Alkupalat taas useimmiten erittäin jees, olis pitänyt hoksata!

      Ens kerralla siis sitten :-) Alkupaloissa olikin paljon enemmän kasvisruokia, pääruuissa yleensä yksi tai kaksi vaihtoehtoa vaan.