Liikkumisesta

hyvinvointi
4 kommenttia

En muista koska olisin viimeksi ollut yhtä hiessä ja yhtä innoissani joogatunnin jälkeen, kuin tiistaina olin. Olin Sepänkadulle kesän lopulla avatussa Sagayogassa (mun uus lempparijoogapaikka!) Jonnan Slow Flow-tunnilla ja olin varmaan nimestä päätellen ajatellut, että tunti olisi pikkuisen iisimpi kuin se olikaan. Hahaa, hyvä vaan että jouduin tietämättäni vähän enemmän tahdonvoimaa vaativalle tunnille, olen nimittäin viimeiaikoina aika usein valkkaillut erilaisia rauhallisempia yin-tunteja jokamaanantaisten flow-tuntien kaveriksi.

Mulla on vihdoin suhteellisen selkä ja säännöllisen epäsäännöllinen kalenteri liikkumisen suhteen. Maanantaisin käyn kuntosalin joogassa (joka on muuten varsin hyvä kuntosalijoogaksi jotka eivät toisinaan ole mistään kotoisin!) ja sen lisäksi käyn salilla kerran tai kaksi viikossa ja muilla joogatunneilla ehkä kerran tai kaksi. Siihen nähden että en ole oikeastaan koskaan harrastanut liikuntaa säännöllisesti tämä on mulle ihan tosi kivasti.

leggings are pants

Oon löytänyt sen kuuluisan liikunnan ilon vasta kuluneen 1,5 vuoden aikana. Sitä ennen liikkuminen oli aina tietyllä tavalla pakkopullaa; liikuin, koska tiesin että pitäisi, mutten varsinaisesti koskaan todella saavuttanut sitä kuuluisaa liikunnan iloa tai adrenaliiniryöppyjä juoksulenkkien jälkeen. Juoksemisessakin oon koettanut kunnostautua; vaikka uskonkin, ettei kaikki liikuntamuodot ole kaikille ja että kenenkään ei tarvitse pitää kaikista lajeista, haluaisin ihan tosi kovasti oppia tykkäämään juoksemisesta, sillä se ei ole aikaan ja paikkaan sidottua eikä vaadi kovin suurta satsausta varusteisiin. Olen koettanut valmentaa itseäni salilla juoksumatolla juosten ja kesällä kolmen ja neljän kilsan lenkkejä juosten, mutta tahdonvoima loppuu multa vielä liian nopeasti pidempiä lenkkejä ajatellen.

Ehkä joskus vielä? Tai sitten ei, eikä senkään väliä. Tärkeintä on, että suhtaudun liikkumiseen erilailla mitä ennen – mun ei tarvitsekaan saada siitä sitä kreisiä adrenaliiniryöppyä liikkumisen päätteeksi vaan koetan keskittyä itse tekemiseen sen sijaan, että tavoittelisin lopputuloksena jotain huikaisevaa olotilaa.

Kun menen salille yksin, kuuntelen musiikkia puhelimesta, mutta en vastaa viesteihin tai puheluihin tai selaa Instagramin kuvafeediä. Jos menen salille tai iltakävelylle ystävän kanssa, jätän puhelimen kotiin tai pukkarin kaappiin. Keskityn hetkeen ja keskityn olemaan läsnä ja koetan unohtaa työjutut ja ihmissuhdesotkut niiksi hetkiksi. Joogatunnit (erityisesti yin-tunnit) taas rauhoittavat vilkkaan mielen ja sympaattista hermostoa jonka ansiosta on helpompi päästä irti sellaisesta jatkuvasta stressifiiliksestä.

Liikun siksi, että mieleni ja kroppani pysyisi mukana tässä vilkastahtisessa arjessa ja siksi, että välillä keskittyisin vain yhteen asiaan kerralla. Siksi, että mun olisi vähemmän stressaantunut fiilis ja seesteisempi mieli.

Tampereella asuessa käytiin yksi talvi ja kevät Marin kanssa tosi säännöllisesti salilla ja jumpissa ja se oli kanssa hyvää aikaa oman liikkumisen kannalta, mutta sitten säännöllisyys jäi Helsinkiin muuton myötä. Kävin täällä ensi vuoden salilla joka ei tuntunut kaikessa hienoudessaan ihan omimmalta enkä heti löytänyt joogasalia, joka olisi suhteellisen lähellä ja jossa mulle olisi tullut lämmin ja kotoisa olo. Nyt sellainenkin on tosiaan onneksi löytynyt!

Olen huomannut, että mulle on hyvin oleellista, että sali ja jooga on lähellä tai kulkureittien varrella, sillä muuten sinne meno on todella helppo skipata. Kesällä on ollut ihan parasta käydä itsekseen iltasalilla ja pyöräillä naama punaisena ja hiukset märkänä kotiin. Talvella salilla käynti ei ole ihan yhtä näppärää, mutta onneksi ainakin joogasali on nykyisin ihan naapurissa, niin on helpompi lähteä tunnille myös lyhyellä varoitusajalla. Jos asioita pitää suunnitella ihan liikaa, niin koko homma on helpompi skipata – ja toisaalta, kun kalenterissa on parina päivänä valmiina tietty jooga tai tietty jumppa, on niille tunneilla huomattavasti helpompi mennä, kun ei joudu käymään itsensä kanssa kamppailua siitä että jaksaako vai eikö.

Bay Helsinki, reformer-pilates 

Mun liikkumisintoon vaikuttaa myös asiat joilla ei ehkä pitäisi olla mitään merkitystä: kivat treenivaatteet ja salin infrapunasauna! Kivoissa ja hyvin istuvissa treenivaatteissa on oikeasti niiiiin mukava olla, että tekee mieli julistaa kaikille että leggings are pants ja yoga pants forever – mun loppukesän lemppariasu on ihan oikeasti ollut joogahousut ja huppari. Filippa K:lla on tosi kiva sport-mallisto muuten. Ostin kesällä Filippa K:n myymälän loppuunmyynnistä ihanan treenitopin hyvästä alesta ja vitsit olen ollut tyytyväinen sen laatuun ja tuntuun.

Ja mitä siihen infrapunasaunaan tulee, niin en kyllä tiedä tepsiikö se kuten lupaa (ääreisverenkierron parantaminen, energian kulutuksen lisääminen yms yms) mutta vitsit tykkään siitä hetkestä, kun olen suoriutunut päivän treenistä ja voin istua puolisen tuntia hiljaa saunassa selaillen lehtiä tai ystävän kanssa juoruillen. Ihan parasta. Välillä myös tuntemattomien kanssa syntyy hauskoja keskusteluita siinä pienessä ja hämmentävän kirkkaasti valaistussa kopissa, hehee.

Löysin jostain jemmoistani sen verran monta kulttuuriseteliä, että taidan hankkia itselleni viiden tai kymmenen kerran kortin Bay:n reformer-pilatekseen. Olen käynyt testaamassa tuntia siellä vasta kerran, mutta en muista, koska aika olisi viimeksi hujahtanut niin nopeasti liikkumisen aikana ja seuraavina päivinä mun kroppa oli kipeä sellaisista kohdista ettei ehkä koskaan ennen. Ihan kreisi tunne!

3 x suosikkiliikuntapaikkaani: 

Fressi Kamppi – peruskiva kuntosali jumppineen ja joogineen. Infrapunasaunabest,

SagaYoga Punavuori – ihanan intiimi joogasali, jossa lempeä ja lämmin vastaanotto

Bay Helsinki – reformer-pilates! Myös jooga- ja barretunteja


Millainen suhde teillä on liikuntaan ja liikkumiseen? Onko jokin selkeä hetki, kun ootte löytäneet sen teille oikean liikkumismuodon tai syyn liikkua vai onko se vielä löytymättä? Olis hauska kuulla teidän mietteitä, etenkin jos siellä on muitakin, joille liikkuminen ei ole aina ollut luonteva osa omaa elämää.

Lisää luettavaa

matalat ferritiinit oireet

Mielessä: matalat ferritiinit, rautainfuusio & Cyklokapron

30926265637_b5cd675e1b_o.jpg

Yasuragi – japanilainen kylpylä Tukholmassa

Pehmeämpi ja joustavampi futon

Metsäkylvyssä

Kommentit

Jätä kommentti

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.

  1. Kiitos vinkeistä, reformeria on pitänytkin käydä testaamassa jo pidemmän aikaa!
    Jos sopii kysyä niin millä salilla käyt? Itsellä on ollut jo pidempään hakusessa nimenomaan kuntosali, jossa olisi tarjolla myös laadukasta joogaa. Nämä kun ei aina kulje käsi kädessä niinkuin mainitsitkin, mutta ois mahtavaa saada kaksi kärpästä yhdellä iskulla. :D

    1. Jee, kiva että vinkeistä oli iloa!

      Mä käyn Kampin Fressillä. :) Se on sellainen peruskiva sali, ei ehkä kaunein tai tyylikkäin, mutta siellä on kiva asiakaspalvelu ja jotenkin hyvä, välitön meininki.

  2. Mä en ole myöskään ollut ikinä liikunallinen tai harrastanut liikuntaa (koska hevoset). Mutta nyt olen innostunut joogasta! Tänne meidän pienelle paikkakunnalle avattiin joogasali, jossa on ihana fiilis, kivt ohjaajat ja mikä kivointa, voi käydä erilaisissa joogissa. Oon aiemmin käynyt työväenopiston joogassa, mutta se jäi, osittain vuorotyön takia. Nyt, kun en ole ollut töissä ja muutenkin elämänmuutoksen pyörteissä, on jooga ollut ihan parasta mun päälle ja keholle. Ikää on kuitenkin jo vähän päälle 40, joten kehonhuoltoa on pakko tehdä, jos meinaa pysyä edes jossain kunnossa, sen verran on paikat jäykät. Ja koska on myös selkävaivaa niin jooga on just hyvä. Ja se mielenhoito, kyllä siitä tulee vaan niin hyvä olo ja nyt kun on käynyt kolmisen kuukautta säännöllisesti niin kyllä se on rauhoittanut ja parantanut mielialaa sekä itsemyönteisyyttä (onks toi ees sana?).

    Mä käyn säännöllisesti astangassa ja yinissä (joka on ihanaa) ja vaihdellen muilla tunneilla, lempeä flow on tosi hyvä kans, voima flow, jos haluaa rankempaa ja sit meillä on kerran viikossa aamujooga, jossa myös mukava, suht rauhallinen ja avaava harjoitus. Jooga best! Ja niinkuin sanoit, kyllä ne treenivaatteet vaikuttaa aika lailla. Itse löydän itsekin melko usein haaveilemasta uusista joogahousuista/topeista, vielä kun rakastan värejä niin kaikki ihanat kreisin värikkäät pöksyt on ihania! :)