Kiitos 2019

/// lifestyleTags:

Voi luoja millainen vuosi. Ihmeellinen!

Oon varma, että 2019 jää mun mieleen vuosilukuna, vaikken yleensä muista yksittäisiä päivämääriä tai vuosia mitenkään erityisinä; vuosien ja ajanjaksojen sijaan muistan paljon herkemmin tunteita ja tunnelmia, mutta 2019 vuoden kohdalla tapahtunee poikkeus. Tuntuu että tänä vuonna tapahtui kaikki. (Ja kun kirjoitan noin, tiedän, ettei se todellakaan ole niin ja että joskus vielä ajattelen, että hah, mitähän silloin kuvittelin, mutta siltä musta just nyt tuntuu.)

Viime vuosi on ollut upea, outo, riipaiseva ja välillä vähän raskaskin. Tuon kaiken keskellä on tuntunut siltä että oon ollut enemmän kuin vuosiin oma itseni.

ida365

Oon ollut parhaani mukaan läsnä kaikessa, mitä on tullut vastaan. Valoheijastukset talojen seinissä on olleet kauniimpia, oon kuunnellut biisien sanat tarkemmin ja kirjoittanut päiväkirjaa enemmän kuin viimeisen viiden vuoden aikana yhteensä.

Oon ollut rakastettu ja rakastanut. Tuntenut oloni tärkeäksi ja monta kertaa miettinyt, että hitto miten ihania tyyppejä mun elämässä on.

Oon ollut lohduttaja ja lohdutettavana.

Oon opetellut hyväksymään, että on paljon asioita, joihin en voi vaikuttaa ja muistanut, että on paljon, joihin voin. Tärkeimpänä se, miten suhtaudun asioihin ja ihmisiin.

Sain viime vuonna yhden tosi tärkeän pestin; musta tuli kummitäti suloiselle ja uteliaalle pienelle tytölle.

Opettelin rajojani. Jaksamisen suhteen ja sen, mikä kuuluu mun harteille ja mikä ei. Asioista kieltäytyminen on aina saanut mut empimään, mutta on ollut helpottavaa huomata, että kieltäytymisestä seuraa välillä hyviä asioita; on ollut aikaa olennaisille asioille ja ihmisille. Kuulostaa naurettavan yksinkertaiselta tähän kirjoitettuna, mutta ein sanomisen opettelu on ollut kaikkea muuta. Ein sanominen kivoille asioille ja ihmisille on tosi vaikeaa.

Oon huomannut, etten enää vastaa ”mitä kuuluu?” kysymykseen ”hyvää, mutta kiireistä”, vaikka sekin olisi välillä totta. Tai jos vastaan, saan siitä itseni samantien kiinni ja mietin, että äh, miksi vastasin noin. Vaikka mun elämä olisi täynnä tapahtumaa, en halua glorifioda kiirettä tai antaa kellekään sellaista kuvaa, että kiire olisi jotenkin olennaista tai tärkeää. Ei ole. Se on sitä, ettei osaa sanoa ei, ettei osaa priorisoida tai delegoida ja ettei osaa pitää itsestään huolta. Sitä, että tulee tärkeä olo siitä että on kiire. Mulle se ainakin on ollut vakuuttelua siitä, että riitän, kun teen niin kamalasti ja sitä, etten osaa tai tohdi sanoa ei. Onneksi oon alkanut ymmärtää, että riitän vähän vähemmälläkin itselleni ja että se, että sanon joskus ei johonkin, on ihan todella ok. Että saan sanoa niin ja että mun pitää itse pitää omasta jaksamisestani huolta.

Oon tänä vuonna majoittanut monta ystävää mun sohvalle tai lattialle, välillä mun pienessä Tehtaankadun yksiössä oli kerralla useampikin yökyläilijä. Se on ollut ihanaa!

ida hanhiniemi

Silloin kun kroppa ja mieli oli eniten solmussa, kävin monta kertaa viikossa vastapäisellä joogasalilla. Kävin kävelyillä ja opettelin olemaan tekemättä koko ajan jotain ”hyödyllistä”. Jatkan opettelua. Olen tajunnut, etten voi keksiä mitään uutta, jos koko ajan touhuan jotain enkä varaa elämääni yhtään tyhjää tilaa.

Olen mokannut, pyytänyt anteeksi ja korjannut mokani parhaani mukaan.

Olen opetellut olemaan avoimempi kuin olen aikoihin uskaltanut olla ja ymmärtänyt, että asioita ei tarvitse tehdä vaikeammaksi kuin ne on. Jos haluaa ja päättää, ei ole mitään pelejä.

Olen käynyt tuntemattomien ihmisten kanssa ihan älyttömän hyviä keskusteluita. Osan aloittanut itse, toisissa on riittänyt, että olen ollut läsnä ja valmis kohtaamaan toisen ihmisen.

Eiran puistonpenkit tuli kesällä tosi tutuiksi. Istuin niillä tunteja lukemassa, kirjoittamassa ja miettimässä. Aion etsiä Kalliosta tai jostain lähistöltä samanlaisen lempparispotin ensi kesänä.

Laitoin puhelimen lentokonetilaan useammin kuin ennen; iltakävelyillä, ennen joogatunteja ja kelluntoja. Oon varmasti ollut huonompi vastaamaan viesteihin nopeasti, mutta se on tehnyt mulle tosi hyvää, että osaan jättää puhelimen huomiotta. Mitä vähemmän vietän aikaa puhelimellani, sen vähemmän koen selittämätöntä ahdistusta.

Tein ekan matkan ikinä rinkka selässäni. Se ei ollut mikään tyypillinen reppureissu, mutta niksautti tarpeeksi totutusta.

Olen lähentynyt sellaisten ihmisten kanssa, joiden olen aina tiennyt olevan merkityksellisiä mutta joiden kanssa en silti syystä tai toisesta ole ollut aiemmin niin läheinen, kuin olisin toivonut olevani. Olen saanut uusia ystäviä ja nähnyt joitakin tärkeitä tyyppejä aivan liian vähän.

Oon ollut kiitollinen siitä, että oon luottanut itseeni enkä kuunnellut muita varsinkaan silloin, kun en ole pyytänyt mielipidettä tai neuvoa.

Oon onnellinen, että edellisen vuoden lopussa tehty päätös nelipäiväsestä työviikosta alkoi näkyä omassa hyvinvoinnissa ja jaksamisessa. Hiukset ei enää tipu päästä enkä enää herää aamuyöllä siihen, että sydän meinaa tulla ulos rintakehästä ja päässä pyörii joku isossa mittakaavassa merkityksetön to do -lista.

Selasin kuukausia asuntoilmoituksia ja muutin mulle kolmanteen osoitteeseen Helsingissä. Tajusin, että meni kaksi vuotta, ennen kuin Helsinki alkoi tuntua kodilta, mutta nyt on helppo ja kevyt olo siitä, että tämä todella on mun koti nyt. Täällä on mun elämä ja mun ihmiset. Aluksi olo oli irrallinen ja vaikka kaupunki tuntui heti oikealta, meni hetki, ennen kuin sosiaaliset ympyrät täällä alkoivat vakiintua.

Oon oppinut itsestäni häkellyttävän paljon uutta. Tai sitten vaan uskaltanut myöntää asioita, jotka oon jo tiennyt. Kirjoitin päiväkirjaan joskus keväällä, että ”Tää on ollut hassu aikakausi. Vähän kuin oisin tehnyt sovinnon itseni kanssa, virallisesti, vaikka tiedän, että ainekset on olleet valmiina jo kauan. Ehkä oon vaan uskaltanut olla enemmän minä kuin hetkeen?” 

ida hanhiniemi

Yksi juttu vielä: mietin monesti kesäöinä uinuvan kaupungin läpi polkiessani, että luoja oon onnekas, kun oon elossa. Miten pieni todennäköisyys on, että ollaan täällä ja saadaan kokea tää kaikki.

Mieluummin kaikki tää kuin ei mitään – se oli muuten yksi viime vuoden läpi mukana kulkeneista mantroista ja aika hyvä, pätee hyvässä ja pahassa.

·

Suosituksia pimeään marraskuuhun

/// lifestyleTags: , , , ,

Kuva lainattu täältä. Ellen Thesleff: Thyra Elisabeth, 1892 / Kuva: Hanna Kukorelli

 

Asioita, jotka ovat suositusten arvoisia marraskuussa:

Ellen Thesleffin Minä maalaan kuin jumala -näyttely HAM:ssa. Thesleff on yksi mun suosikeista, mitä tulee suomalaisiin taiteilijoihin ja näyttely HAM:ssa oli kiva sukellus Thesleffin teoksiin ja elämään.

Kulttuurisauna. En tajua, miten en ollut ennättänyt sinne aiemmin. Neljäasteinen vesi oli hullun kylmää, mutta tuntui ihan hullun ihanalta heti pulahtamisen jälkeen. Saunomisen jälkeen voi tilata vichyä ja tyrnimehua emalimukeista nautittavaksi ja fiilistellä rauhallisen kohteliasta tunnelmaa saunarakennuksen aulatilassa, joka on riisutusta olemuksestaan huolimatta hyvin tunnelmallinen.

And then we danced -elokuva. Ihana georgialainen leffa. Voi olla että olen myöhässä suositukseni kanssa, sillä Finnkinossa vika näytös näytti menneen tänään, äh! Mun ystävä suositteli tätä mulle saatesanoin ”vuoden paras leffa, jotain samaa fiilistä kuin Call me by your namessa”. Mua tää sykähdytti upeiden pitkien yksittäisten ottojen ja kauniiden sävyjen vuoksi. Leffassa oli upeita yksittäisiä ruutuja ja hienoja tunnelmia.

Yado Oikawa. Miten liikuttavan ihana japanilainen majatalo Pukkilassa. Käytiin Yado Oikawassa työporukalla ja tykättiin kaikki kovasti. Mia kirjoitti visiitistä ihanan postauksen Muslaan, käy lukemassa täältä jos mietit nyt että ööö, niin että mitä. 

Ragnar Kjartansson The Visitors -teos Kiasmassa on upea! Mene yksin tai yhdessä, kuuntele ja fiilistele koko tunnin mittainen esitys. The Visitors on tunnin mittainen musiikkiesitys, joka on kuvattu vanhassa upeassa huvilassa. Kiasman viidennen kerroksen näyttelytilassa on useita eri seiniä, joille heijastuu yksittäisiä huoneita huvilasta – välillä joku näytöistä sammuu ja museovieraat vaeltavat porukalla näytöltä toiselle fiilistelemään esitystä.

Teos tuntuu takuulla eriltä joka kerta riippuen siitä, millaisessa porukassa sitä menee – siksi aion mennä uudelleen ennen helmikuun loppua.

Tavalliset arki-illat ystävien kanssa. Kutsu ystävä iltapalalle (teetä, kauraleipää ja jotain hyvää suklaata) tai mene kylään ja vie osa illallistarpeista mukanasi. Erilaiset curryt, linssimuhennokset ja kasvissosekeitot valmistuvat nopeasti ja helposti isommallekin porukalle.

Kiss the girls and make them cry -soittolista. Jos sad indie, badass women, alternative 10s, modern psychedelia ja vanhat klassikot kiinnostaa. Mun marraskuun soitetuimmat, vaikkakin oon näköjään aloittanut listan kokoamisen jo heinäkuussa. Oon tainnut olla silloin ajoittain vähän romanttisen melankolisissa tunnelmissa koska lista on mulle nyt ihan selkeä syksylista.

– Punaviini! Hah, voisiko kliseisempää marraskuista suositusta ollakaan? Mä en ole ennen tätä vuotta oikein innostunut punaviineistä, mutta nyt oon löytänyt pari oikein hyvää. Tää on uusin löytö (tai no siis, osaan ehkä sanoa kolme punkkua josta tykkään, että saa jakaa suosituksia).

Näiden lisäksi mua kiinnostaa just nyt: Taika Mannilan ja Fanni Suvilan Baby Pink Space Tiketti-galleriassa, Succession-sarja HBO:lla, akupunktio, Yrjönkadun uimahalli ja Liv Strömquistin sarjakuvat.

·

Keskeneräisyyden sietämistä

/// sisustusTags: ,

Ihana uusi koti; vallaton epäjärjestys ja kasojen valtakunta.

Kaiken tämän keskeneräisyyden sietäminen tekee varmaan tosi hyvää isossa mittakaavassa. Siis ihan hienohan on tuo kuvassa näkyvä ergonominen työpisteeni sekä tämä etualalla oleva käytännöllisen kokoinen ruokapöytäni – ja näkisittepä vaatekaappini! Avonainen matkalaukku toimii tosi hyvin, kuka sitä nyt henkareita saati suoria vaatteita kaipaa.

Ida365 kallio

Ja pyykit, ne voi hyvin kuivata suihkuseinää vasten henkareihin virittämällä tai sitten vaikka tuolin selkänojilla ympäri kämppää… no joo, pikkuhiljaa.

Eihän mulla ole kiire mihinkään, mutta huomaan vaan olevani huono sietämään keskeneräisyyttä – verrattain lystikästä, kun mun työhöni kuuluu paljon juurikin sitä, keskeneräisyyden sietämistä. Ehkä just siksi tuntuu tärkeältä saada asiat kotona pian jonkinlaiseen järjestykseen. Olis ihanaa, että kaikelle olisi paikkansa.

Mun ystäväni asetti kämpän pohjapiirrustuksen oikeisiin mittasuhteisiin ja auttoi piirtelemään Illustratorilla huonekaluille oikeat paikat, jotta olisi helpompi suunnitella mitä mihinkin sopii. Ennen kuin voin ostaa uuden sängyn täytyy tietää millainen vaatekaappi olisi fiksuin ja ennen kuin voin harkitakaan lamppuja tai muita kivoja yksityiskohtia, haluan tietää missä nurkassa työpiste on fiksuin ja minkä kokoinen ruokapöytä mun keittiöön valikoituu.

Uusi koti Ida365

Mut vitsit miten suloista on herätä uudesta kodista, iloita päivittäin siitä että mulla on taas pitkästä aikaa tiskikone ja induktioliesi ja kolme ikkunaa. Ja sellainen söpö lattia kylppärissä jota en takuulla olis itse valinnut mutta joka onkin tosi kiva. Ja että saa päivittäin valita jonkin uuden reitin kotiin tai kauppaan ja opetella uusia ratikkareittejä. Ja kutsua ystäviä kylään, vaikka kaikki on ihan kesken. Vähitellen.

·