sitruunainen juustokakku

/// lifestyleTags:
Uudempi &&& paranneltu versio tästä löytyy TÄÄLTÄ.
Löysin Kinuskikissan blogista sitruunaisen juustokakun ohjeen, jota oli pakko päästä kokeilemaan, sillä en ole koskaan aiemmin tehnyt juustokakkua. Olen aina ajatellut että juustokakun tekeminen on hankalaa, mutta eipä se ollutkaan! Ohje, jota käytin, löytyy täältä. Käytin veriappelsiinijugurtin tilalla sitruunan makuista bulgarian jugurttia ja tuorejuusto oli 2%:sen sijaan 5%:sta – hyvää tuli, mutta ensi kerralla voisin jättää valkuaisen määrän hieman vähemmälle, kakusta tuli aika hytkyvä ;—)
Image and video hosting by TinyPic
Eihän tämä koristusten puolesta ole yhtään niin hieno kuin Kinuskikissalla, mutta kelpaa koekakuksi! Tykkäsin tästä niin paljon, että mikäli se miellyttää maultaan myös äitiä, saattanee se päästä ylioppilasjuhlieni kakkupöytään. Haluan juhliini joka tapauksessa jonkinlaisen juustokakun, sillä ne ovat suurta herkkuani. Tämä kakku on maultaan varsin raikas ja loppujen lopuksi suhteellisen kevytkin verrattuna useimpiin juustokakkuihin. En suosi keinotekoisia makeutusaineita, joten käytin sokeria makeutusaineen sijaan ja valitsin jugurtin, jossa ei ole aspartaameja sun muita. Onko teillä mielessä jotain superhyviä juustokakkureseptejä, testailisin mielelläni muitakin ennen juhlia! :- )
Image and video hosting by TinyPic

On se jännää miten paljon enemmän tykkään leipomisesta kuin ruuanlaitosta!:-D Ruuanlaitto on jotenkin niin pakollista ja tylsää, leipoessa sen sijaan saa tehdä jotain makeaa ja suloista, haha. Oletteko te leipojia vai kokkaajia? ;-)

23 kommenttia

  1. Avatar Kiira /// 12/05/2010 / 10:53:22

    Oi näyttää tajuttoman hyvältä, pitää iteki kokeilla :-)

    Vastaa
  2. Avatar Emma and Noora /// 12/05/2010 / 11:33:45

    Toi on ihanan näkönen! Ja kyllä täällä päin mieluummin kokataan, noi leivonnaiset menee tosissaankin suoraan perseeseen ja reisiin :-D:-D

    /Emma

    Vastaa
  3. Avatar Ida /// 12/05/2010 / 11:53:31

    Kiira, suosittelen, oli niin hyvää!:-D

    Emma, hahahah no ymmärrän tonkin kyllä, haha :-D

    Vastaa
  4. Avatar Heli /// 12/05/2010 / 12:29:48

    oi ihanan näkönen, ja varmasti hyvää ! (; mä kans tykkään enemmän leipoa, jotenkin toi ruuanlaitto ei vaan nappaa :p

    Vastaa
  5. Avatar Ida /// 12/05/2010 / 12:30:51

    Heli, nam nam suosittelen kokeileen tota!:-) Ja oon niin samaa mieltä, ruuanlaitto on vähän booooring ellei oo tosi selvät sävelet tms:D

    Vastaa
  6. Avatar mimminen /// 12/05/2010 / 12:47:22

    Namnamnam, tuli heti nälkä tota kattoessa :D Mä oon todellakin samanlainen sun kanssa, leipominen päihittää ruuan laiton 10-0! Ja justiinsa sama toi, että leipominen on sellasta sellasta.. emt :D Mut ruuan laitto on sellasta pakollista hommaa.. Vaikka mä oon kyllä molemmissa niin tajuttoman laiska etten edes tiedä koska oon viimeks esim leiponu :D

    Vastaa
  7. Avatar Ida /// 12/05/2010 / 12:49:04

    mimminen, hahaa, mäki oon kyllä aika laiska leipomaan, mutta ehkä hyvä niin, ei tuu hirveesti herkuteltua tommosilla kakuilla ;-D Mutta niinpä, ruuanlaitto on pakollisen tuntusta ja osittain tylsää jo siks etten yhtään osaa soveltaa mausteiden sun muiden kanssa!

    Vastaa
  8. Avatar Anonymous /// 12/05/2010 / 13:49:37

    Mä oon ehdottomasti enemmän kokkaaja vaikka tykkään myös leipoa.
    Ruokaa laittaessa ei tartte ikinä tuijotella ohjeita vaan voi kaivaa kaapista mitä vaan ja sekoitella keskenään kun taas leipomisessa joutuu aika orjallisesti noudattamaan ohjetta jos haluaa sen onnistuvan. :D

    Vastaa
  9. Avatar Vea /// 12/05/2010 / 14:00:41

    baileys-juustokakku on älyttömän hyvää :) ja myös mangojuustokakku. ja valkosuklaalimekakku :D

    Vastaa
  10. Avatar kankeli_69 /// 12/05/2010 / 14:38:30

    MMMMMMMMMM TUUNKIN SUN YLPPÄREIHINN SYÖMÄÄN (ja Annalle juomaan, haha) =)=)

    Vastaa
  11. Avatar Petra /// 12/05/2010 / 14:47:20

    aww se on suloinen! :-D mun lempparia on valkosuklaa-juustokakku, (kirjoitusasu?) mutta en osaa tehdä sitä itse, odotan että kaveri tekis ;)

    Vastaa
  12. Avatar Jennifer /// 12/05/2010 / 15:46:39

    En osaa kokata juuri lainkaan. Enkä tosin leipoakaan, mutta olishan se kivaa olla leipuri :D

    Vastaa
  13. Avatar juuli /// 12/05/2010 / 17:24:50

    jaksan leipoa äidin kanssa mut en yleensä ikinä ite leipoa :D

    sitruunajuustokakku on mun ehdoton suosikki juustokakkujen vannoutuneena fanina, mun mielipide on et puoltoistakertainen täyte on yleensä hyvin toimiva, hehe… :-D toinen aika toimiva vaihtoehto on valkosuklaajuustokakku + joku marjasurvos, esim vadelma, niin se tasapainottaa sen übermakeuden, että ihan maun mukaan! mulla ei valitettavasti oo kumpaakaan mitään vakireseptejä kuitenkaan mut googlettamalla varmasti löytyy. :)

    Vastaa
  14. Avatar Anonymous /// 12/05/2010 / 17:55:29

    Juustokakkua vastaava kakku ois sellanen rahkakakku, joka on aivan mielettömän hyvää! :—) Voin laittaa reseptin, vaikka et kokeilisikaan.

    Pohjaksi kääretorttupohja, joka leikataan ja laitetaan irtopohjavuoan pohjalle. Vatkataan 2,5dl kermaa, johon sekoitetaan sitten 500g rahkaa, 1dl sokeria, 1rkl (oikeasti ruokalusikka) vaniljasokeria ja 2rkl sitruunamehua (itse laitoin reilummin sitruunaa). Keitetään kattilassa vajaa 1dl nestettä (esim. mangomehu käy todella hyvin), johon liuotetaan sitten 6 liivatetta (jotka ensin pehmitetään tietenkin kylmässä vedessä). Sekoitetaan nauhana muuhun taikinaan. Taikina vuokaan pohjan päälle ja hyytymään jääkaappiin.
    Päälle esimerkiksi 2prk mangopilttiä tai jotain hedelmäsosetta vastaava määrä (mahdollisimman hienoa) ja 0,5dl nestettä (esim sitä mangomehua tähänkin). Keitetään hedelmäsose ja neste kattilassa, lisätään 2 liivatetta ja kaadetaan hyytyneen kakun päälle.

    Vastaa
  15. Avatar Fenia /// 12/05/2010 / 18:09:48

    Näyttää namilta =) Itse en oo varmaan kumpaakaan, koska oon laiska :D

    Vastaa
  16. Avatar amanda /// 12/05/2010 / 19:57:58

    mun ihan ehdoton ykkössuosikko juustokakuis on pätkis-suklaajuustokakku!!
    se ei oo niinkää kovin raikas, mut se on niiiin hyvää ah! se ei onneks oo kumminkaa sellanen äklö-makee(tai siis jos et syö puolta kakkuu kerralla niinku mä tykkään tehdä..) toi kakku on todellaki kokeilemisen arvoinen ja mä oon todenny ton reseptin hyväks! :-))
    eli siis tän ohjeen mukaan mä aina teen;

    http://kakkuparatiisi.blogspot.com/2009/06/patkis-suklaajuustokakku.html

    ja hei kannattaa antaa olla ihan vaik yön yli jääkaapis, jos vaan jaksaa odottaa, se koostumus on paljon parempi useemman tunnin jälkeen :-)

    Vastaa
  17. Avatar anita /// 12/05/2010 / 21:23:06

    Näyttääpä hyvältä, vois kokeilla :)

    Vastaa
  18. Avatar anniina /// 12/05/2010 / 22:15:48

    iiihanan näkönen ! oon miettiny ihan samaa ton leipomisen suhteen, on se kumma…. tavallinen ruoka on tylsää, leivokset kivoja :-D

    Vastaa
  19. Avatar Womppis /// 13/05/2010 / 08:29:06

    Voi itku, toi näyttää älyttömän hyvältä. :p~ Valitettavasti oon ite ehdottomasti enemmän kokkaaja kuin leipuri, normaali ruoanlaitto on musta tosi kivaa mutta leipominen jotenkin tylsää ja sotkuista ja vaivalloista… :D Vaikka leipomisen lopputulokset tietysti houkuttelisi :D
    Jotkut ihan äärimmäisen yksinkertaiset makeat jutut (tyyliin kauralastut :D ) on toki kätsyjä, että jos sulla ois niistä vinkkejä… :D

    Vastaa
  20. Avatar suanna /// 13/05/2010 / 08:47:25

    Tää juustokakku on aivan TAIVAALLISTA(!):
    http://meppu.vuodatus.net/blog/691867/valkosuklaa-juustokakku/

    varsinkin noi minttudominot antaa ihan täydellisen maun. varsinkin jos tykkää mintusta yhtä paljon kuin minä :D

    Vastaa
  21. Avatar Anonymous /// 13/05/2010 / 11:38:35

    Ihanan näköinen :) voisi joskus kokeilla et jos tuommoisen juustokakun tekeminen onnistuisi, jotenkin ne onnistuu aina mulla menee pieleen :O oon sekä kokaaja että leipoja, mutta jotenkin se leipominen on hauskempaa :)

    Vastaa
  22. Avatar lopez /// 13/05/2010 / 17:12:54

    Aion ehdottomasti kokeilla, kiitti :) Tykkään sekä kokkaamisesta, että leipomisesta!

    Vastaa
  23. Avatar Jenni /// 14/05/2010 / 19:13:39

    Tsiisus, että näyttää hyvältä! Juustokakku on heikkouteni, mutten ole vielä koskaan kokeillut tehdä sitä itse. Ehkä pitäisi uskaltautua itsekin leivontapuuhiin. :)

    Vastaa

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.