KEEP HOLDING ON

muoti
40 kommenttia

minun laukussani on uudet kahvat

Hrr, tulee vilu kun katson näitä toissapäiväisiä kuvia, etenkin kun vasta käppäilin kotiin ja olen vieläkin vähän jäässä! Viime päivät ovat olleet hurjan kivoja – olen nähnyt kavereita, tanssinut Rumassa, käynyt syömässä nepalilaisessa ravintolassa äidin ja isän kanssa, viettänyt syntymäpäivääni, saanut tädin ja serkun iltateelle luokseni ja tänään olin koulun jälkeen syömässä ihanien luokkakavereideni kanssa Ruby & Fellasissa.

lintuheijastin

Muodikas juurikasvu, hahaa. Tässä viikon sisällä multa on kysytty kaksi kertaa, että olenko värjännyt hiuksiani – koulussa kun hiukset olivat kiinni nutturalla ja eilen kun ne olivat auki……… kummallista. En oo tehnyt noille mitään aikoihin, hah. Sitku harvoin tekee jotain, ei kukaan huomaa mitään – meneeks tää nyt ihan oikein hei?!!? Kuvan tarkoituksena oli esitellä alkusyksynä Designtorilta ostettu lintuheijastin. Korea kottarainen näkyy paremmin Soma Collectionin nettisivuilla, käykää kurkkaamassa, siellä on vaikka mitä kivoja heijastimia! Täytyis kyllä vaihtaa tuo heijastin harmaaseen takkiin, se ei erotu edukseen noin tummasta kankaasta.

talvisin

Mustikkatakki on Hennesistä, farkut Nudien (jo tokat mustat menossa, täytyy toivoa etten rakasta näitä yhtä nopsaa puhki mitä ne ekat,hups). Villainen kaulahuivi on Stockan omaa Global Accessories-sarjaa, laukku vintageliike Yesterdaysta ja nahkaiset kiilakorkonilkkurit Biancosta. Tuossa takissa ei tosin pärjää kun mittari näyttää -14, olen siirtynyt parkatakkiin ja pidän hupun visusti päässäni ulkona liikkuessa..

 

translation: -14 celsius degrees::: fuck you

Lisää luettavaa

5 uuden vaatteen vuosi paketissa

Yli neljä vuotta ostamatta pikamuotia

kööpenhamina second hand

Ihanat second hand -putiikit Kööpenhaminassa

Vastuullinen uimapuku

7 x vastuullisempi uikkaribrändi

Kommentit

Jätä kommentti

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.

  1. voi kauhia tuo laukku on aivan ihana :c haluan tuollaisen ison ja silti söpön! harr, laukkumetsästys alkakoon – pitänee suunnata huomenna kirppareille ja toivoa, että kävisi tuuri ::D

    1. tuo laukku on besttttt! jostain pikkupaikkakunnalta tuommoisen voisi kyetä metsästään, täällä en oo törmännyt kuin semmoisiin pieniin lääkärinlaukkuihin kirppiksillä….. pidän peukkuja!!

    1. voi kiiitos!! se on kyllä kasvanut melko pitkäksi joo, mulla ei ole ollut semmoisia kuvia, missä se näkyisi kunnolla – tai sitten hiukset ovat olleet kii :-D

  2. aika gootti!! ahahah eivaa :-D sikasöpö laukku ja hurjasti onnea sikälimikäli oot täyttäny kerta vuosia :))

  3. Nyt kun tuo laukku taas täällä vilahtelee niin tuli mieleen hassu juttu! Meinaan alkusyksystä löysin radiokirppikseltä aivan samanlaisen ja nyt se rikastuttaa omaa laukkuvalikoimaa! :–DD mutta on kyllä aivan ihana laukku <3

    1. OIKEESTI, vau! Sulla on käynyt hyvä tuuri – et varmasti joutunut pulittaan omastasi yhtä paljon kuin minä, noi on meinaan aika kiven alla ja hinnat nousee helposti korkeiksi vintageliikkeissä :- )

  4. voi toi heijastin on valtavan herttanen! Pukee sua kauniisti, kiva yksityiskohta:-)

    olispa mun hiukset yhtä pitkät kun sun.

  5. Laukku on jees. Katoin ekasta kuvasta et sieltä hyppäs ulos tuollainen lyhtytikku. lol. joo pitäis hankkia silmälasit…. 2D ei vaa mee jakeluun.

    Ja happy bird day!

  6. Oi sullahan on jo hyvässä vauhdissa tuo oman värin kasvatus. Mä pelkään, että menetän hermot tälle urakalle jossain vaiheessa, vaikka juurikasvu on vasta ehkä nelisen senttiä.. Onneks löytyy vielä rippeet davinesin värjäävästä hoitoaineesta ja vähän aika sitte sain vielä testiin jotain suoraväriä sisältävää awesomecolor-hoitsikkaa, niin voi vähän updeitata olemusta :)

    1. Jep, niin on! Ja joo, noi sävytteet on pelastus, oon itsekin ajatellut turvautua niihin jos alkaa ahdistaa ;—)

  7. Saako kysyä mitä opiskelet? :> tai edes missä koulussa/tiedekunnassa ymss. Diggailen sun tyyliä ja sen seurauksena myös omaani, meillä on aika hämmentävän sama maku, ollaanko tyylikamuja? :)))

    1. Hahaa, hauskaa, olispa kiva nähdä kuka olet!! :–D opiskelen tamkissa liiketaloutta, markkinointi kiinnostaa ja tämä tuntuu hyvältä ja yleissivistävältä pohjalta :–)

  8. Ihana laukku!
    Olisi joskus mukava kuulla mitä blogeja lueskelet. Ehkä joskus voisit pitää pienen esittelyn? :-)

  9. Ekaks, onneks olkoooon!!!!!!!!!!!! (meinasin aluks laittaa vaa yhen huutomerkin, kunnes muistin ketä onnittelen!) oon pari päivää myöhässä, me apologies!

    Sitten, tiiän, kiinnitän iiihan vääriin asioihin huomiota, mut mun mielestä toi ekan kuvan lyhty on niin sympaattinen, ku sen päällä on melkeen sitä isompi kasa lunta… Joo, mä kuulemma luon tavaroille liian usein persoonallisuuksia.. Mut eiks oo symppis! (saat myös kieltäytyä..)
    Onpa siellä paljon lunta, onkohan helsingissäki.. Jaiks! Kiva asu muuten jälleen kerran, oikein kottarainen ja kaikkea!!

    1. JEEEEEEEE, kIITTSAAA!!! ja jooo, minulle voi laittaa huutomerkin tai pari, en pahastu ^^ :P xD yms…

      Hshhaha, voi kauhia, en edes huomannut! Vallan liikuttava kyllä, hahaha :-D No, onko lunta!? Vai näyttääkö samalta ku Thaimaassa!!?!?!?! hahahah ei ehk………….

      1. Haha, kuten sanoin, kiinnitän vääriin asioihin huomiota…. :D mut joo ei kyllä lunta näy!!! Tänään meinas tulla jopa vettä, ai kauhia!! Muut turistit on ihan äkäsiä, kun tänään oli pilvistä, mä taas nautin viileästä 27 asteesta…. :D voi polosia! Suomeen paluu lauantaina, taitaa olla lumi vielä maassa, jee? On se kai ihan kiva, en osaa vielä sanoa.. Ihan vaan siltä varalta kerroin, et jos sua vaikka kiinnostais mitä mieltä oon lumesta! Nii nyt tiiät..

        1. Vooeevooeee, nyt sie pääset takas tänne ihanaan talvimaailmaan, yök!!! en usko että pidät tätä kivana parin päivän jälkeen:-((((

          1. alkushokki oli…. shokki! mut parin ekan ’lunta lentää suoraan vaakatasossa silmiin uujee’ -päivän jälkeen oon jo ihan fine, saattaa jotenkin liittyy auringonpaisteeseen! ja siihen, et mul on törkee määrä vaatetta päällä.. tanssikaveri lähti eilen illalla treeneistä päällään toppi ja sen päällä nahkatakki?!?!?! sai tuta tarhatädin saarnan..

  10. ihanasti piristää tuo kaulahuivi ! vai voiko harmaa piristää :D? kiva yksityiskohta kuitenkin.

  11. Oi, miten herttainen blogi! Tulee tosi hyväntuulinen olo lueskellessa (mitä siis olen tehnyt koko pitkän illan)!:-)