Nättejä koruja tragukseen

/// kauneusTags: ,

tragus ida365

kultainen kukka tragus

Pari päivää sitten joku teistä kyseli, että mites mulla kävi kun joskus aiemmin metsästin nättiä korua tragukseen ja kyselin näköhavaintoja sellaisesta täälläkin. Sain silloin hyvän vinkin joltain toiselta ja ennen kuin ehdin tosissani miettiä korun tilaamista (ne olivat aika kalliita), satuin itsekin löytämään täydellisen kukkakorun tragukseen – ja vieläpä samasta verkkokaupasta, josta olen kaikki traguskorut ostanut. Jipiii!! 

Crazy Factoryltahan se sitten löytyi. Eikä kyllä ollut mitenkään edullinen, kun oon tottunut maksamaan tapista ja normipallosta yhteensä about euron :- D No mutta, onhan tuo kukkanen sentään päällystetty 18K kullalla (kultaseppä äitini (JEP, KULTASEPPÄ, ei mikään koruseppä, ei sellaista edes ole, urpot xD löysin eilen itsestäni mielenkiintoisen keskustelun kun googlasin löytääkö nimelläni esseitä, jotka olen ladannut Proakatemian esseepankkiin) ei kyllä arvosta, hehe) ja kaikkea. Hintaa oli siis melko suolaiset 28€. 

Se on aika paljon korusta, jonka hintaa ei voi perustella eettisyydellä saati materiaalilla, mutta kun! Olen monta kertaa kysellyt voisiko äiti tehdä mulle tragukseen jonkun korun, ja se on osoittautunut aika ongelmalliseksi. Haluan tapin, en rengasta. Tappiin pitää tehdä kierteet, jolla esim tuo kukka tai pallo kierretään siihen tappiin. Jengat menee heti, jos pallon kiertäisi tappiin väärässä asennossa. Siinä menisi sitten se kallis koru….. 

Eniveis, jos nätit korut tragukseen kiinnostaa, niin kurkatkaas Crazy Factory. Nättien korujen valikoima ei ole mieletön, mutta sieltä saa ainakin tätä kukkaa, toista intialaishenkistä kristallikoruapieniä kirkkaita koruja ja tuota samaa kristallipalloa mikä näkyy ekassa kuvassa. 

15 kommenttia

  1. Avatar emmisofia /// 11/12/2013 / 11:50:52

    Oioi, mäkin tilasin mun tragukseen tuolta uusia koruja joku aika sitte ja yllätyin kuinka nopeasti ne tuli! :–) Se on kyllä harmi, kun tuntuu että kivoja _tyylikkäitä_ ja suht laadukkaita palloja on hirveen vaikee löytää ja kaikki on sitä muovista kirkkaanoranssi-lime-turkoosi-sirkus -luokkaa. Ainut miinus tossa lävistyksessä on ehkä se, että se on ihan hiton vaikeeta saada se saakelin pallo pyöriteltyä siihen tappiin :—DD Muutaman kerran on meinannu mennä hermot ku ei näillä nakkisormilla vaan ekalla kerralla onnistu………… Mut, looking good, vois itekki jotain jouluylläreitä tuolta itelle taas hamstrata!!! ^_^

    Vastaa
    • ida365 ida365 /// 12/12/2013 / 16:43:38

      Loistavaa!:–) En tajua miks mitään nättejä ei oo missään, suurin osa hirveää muovikrääsää joka näyttää niin mauttomalta, että! Ja jooo, etenkin jos haluaa pienen pallon niin meinaa itku tulla :D enkä itse saa (tai uskalla!!) työntää tappia tuosta läpi, pelkään että vetäisin sen vinoon….

      Vastaa
  2. Avatar Maukku /// 11/12/2013 / 12:19:22

    tuo sulkulause sulkulauseen sisällä meni tosi ohi, ehkä en vain tajua tässä nuhassa mitään…mutta nätti kukkanen, vaikka kallis onki!

    ja hitsi et meni pitkään miettiessä et mikä toi ”tragus” on. ekaks luulin et se on joku salainen juhla, johon etsit koruja päällepantavaksi….onneksi olkoon, tämä on ehkä kryptisin postauksesi ever.

    Vastaa
    • Avatar mustikka /// 11/12/2013 / 23:16:07

      Ohi meni minultakin sulkulause vaikka luin moneen kertaan :<

      Vastaa
      • ida365 ida365 /// 12/12/2013 / 16:47:38

        hhahaha:D no siiis!!! googlasin omaa nimeäni tossa yks ilta kun meille on tullut koululle sellainen esseepankki nettiin, että jos ei erikseen valitse rajattua näkyvyyttä, löytyis kaikki mun esseet mun nimellä. ei löytynyt esseitä, mutta mielenkiintoinen vauva.fi:n keskustelu…… jossa äitini oli nimetty korusepäksi – ei sellaista ammattia ole olemmassakaan, se on kultaseppä!! ja tämä asia jotenkin vaan todella löyhänä aasinsiltana tuohon postauksen koruaiheeseen.

        tragus kuulostaa kieltämättä joltain manga-anime-larppijuhlalta XD ahhaahha!!!!

        Vastaa
  3. Avatar Minna /// 11/12/2013 / 12:46:19

    Ahhah, noloa myöntää, mutta mulla on ollut tragus varmaan 4 vuotta, enkä ole kertaakaan ottanut sitä liikkeessä laitettua korua pois/vaihtanut palloja jne. Koru on vähän liian pitkäkin ja palloissa on pöljät pinkit blingit, kun lävistäjältä oli ne tavalliset pallot loppuneet, mutta jotenkin en vaan ole jaksanut tehdä asialle mitään…

    Vastaa
    • ida365 ida365 /// 12/12/2013 / 16:50:14

      ahahhaha eikä!:-D onhan toi koru aika kinkkinen vaihdettava, mä en uskalla laittaa sitä tappia itse kun pelkään että runnon sen jotenkin vinoon…. :– D hahahaha!

      Vastaa
  4. Avatar K /// 12/12/2013 / 15:54:41

    Sattuiko tuo traguksen ottaminen? Tiedän, vähän typerä kysymys, kun jokaisella on oma kipukynnyksensä, mutta välillä vaan mietin tuollaisen ottamista… Tai kivun tuota laittaessa kyllä kestäisin, mutta kuinka kauan sulla kesti se parantuminen?

    Vastaa
    • ida365 ida365 /// 12/12/2013 / 16:54:18

      No ei! Mutta tämähän on siis ERITTÄIN henkilökohtainen juttu:-D otettiin siskon kanssa yhtä aikaa samat lävistykset ja sisko epäili etukäteen ettei tragus varmaankaan sattuisi, sillä hänellä on rustossa korvis eikä sen ottaminen sattunut. Mä taas olin ihan rikki etukäteen ja pelkäsin että tekisi kipeää. Siinä kävi niin että Emmaa sattui kovasti ja mua ei yhtään :–D

      Mulla tää parani kyllä varmaan puoli vuotta :s meinasi kasvaa semmoista rustopattia ja oli ikävä nukkua aluksi, mutta kyllä se siitä. Mulla tosin taitaa kaikki lävistykset parantua vähän hitaasti kun normikorviksienkin paranemiseen meni aikoinaan se puolisen vuotta!

      Vastaa
  5. Avatar miia /// 12/01/2014 / 19:09:52

    Moikka! Mistä tiedät että koru on vain päällystetty kullalla? :) ettei se ole kokonaan kultaa? Onko kultaus haalistunut? :) kyselen vaan koska aijon tilata saman korun ja sattumalta löysin tän blogin! :D

    Vastaa
    • ida365 ida365 /// 14/01/2014 / 15:38:31

      heiii SORI, mä luulen että oon mokannut, kyllä tuo taitaa kokonaan 18k kultaa olla :-o 18k kultahan ei ole täyttä kultaa vaan seosta, joten varmaan jotenkin sitä miettiessäni olin mennyt sekaisin ja muotoillut asian väärin. :-) jos tämä tosiaan on kultainen, niin se selittää sen, ettei tämä ole lainkaan kulunut. Suosittelen siis!:–)

      Vastaa
      • Avatar miia /// 14/01/2014 / 20:49:10

        Okei kiitos paljon!!! :) pitääpä käydä tilaamassa semmoinen itsekin! On niin söpö! :)

        Vastaa
        • ida365 ida365 /// 14/01/2014 / 20:51:12

          no on, supernätti! harvoin löytyy näin nättejä tragus-koruja :–)

          Vastaa
          • Avatar miia /// 17/01/2014 / 18:10:27

            No niiimpä!! :D

            Vastaa
  6. […] ekat korut taisin tilata Crazy Factorylta, niistä kuvia täällä. Olin tyytyväinen myös heidän toimitukseen ja koruihinsa, mutta valikoimassa ei ole kovin paljoa […]

    Vastaa

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.