Everyday Minerals – iltameikki

/// kauneus, luonnonkosmetiikkaTags: , ,

Everyday Mineralsin sävyvalikoima on saanut täydennystä! Jos joku kaipaamasi sävy on ollut loppu, niin nyt löytyy! :-) Verkkokaupan valikoimiin on tullut myös ihania uutuuksia, nimittäin kauan kaivatut meikinpohjustusaineet*, primerit. En ole vielä päässyt testaamaan noita itse, mutta vitsit vaikuttavat hyviltä. Raportoin lisää kunhan olen ehtinyt testailla noita itse.

Maj teki mulle iltameikin Everyday Mineralsin* meikeillä. Ensin aloitettiin ihan perusmeikkipohjasta ja kulmista, siis niistä tuotteista, joita käytän itse joka päivä.

Ennen meikkipohjan levittämistä sudin kasvoilleni Mint-korjausväriä*. Levitän sen tuolla Flat Top -siveltimellä* (kuvassa oleva on ollut 5 vuotta päivittäisessä käytössä ja kokenut kymmenittäin pesuja ja se on yhä täydessä terässä!) nenälle ja poskille, joskus otsalle ja leukaankin. Sitten levitän samalla siveltimellä Semi-Matte Light 2N -meikkipohjaa* muutaman ohuen kerroksen. Mineraalimeikkipohjia levittäessä kannattaa aina aloittaa tosi pienestä määrästä ja levittää useampi ohut kerros iholle, eikä koskaan yrittää saada peittävyyttä aikaan yhdellä tai kahdella paksummalla kerroksella.

Mineraalimeikkipohjasävyistä mulle sopii parhaiten neutraalin sävyinen Light 2N. Käytän pohjatyypeistä Semi-Mattea, mutta talvea kohden ajattelin testata myös miten Jojoba-mineraalimeikkipohja* sopii iholleni. Se on vielä kuulaampi ja kosteuttavampi mitä Semi-Matte, joten talvella se voisi olla täydellinen pintakuivalle iholle.

Aina en muista viimeistellä meikkiä viimeistelypuuterilla*, sillä mineraalimeikkien kanssa se ei ole niin justiinsa, mutta kun haluan meikin pysyvän mahdollisimman hyvänä, kiinnitän meikkipohjan värittömällä Viimeistelypuuterilla* (Finishing Dust). Viimeistelypuuteria voi käyttää myös primerina kosteusvoiteen päälle ennen mineraalimeikkipohjan levittämistä – tätä kikkaa en ole vielä kokeillut itse, mutta näin Everyday Mineralsin sivuilla neuvotaan ja itseasiassa näin mulle ollaan kerran tehty juhlameikki meikkaajan toimesta.

Poskipunana mulla on nyt superluonnollisen hehkun antava Primrose*. Se on kaunis, vaalealle iholle sopiva lämmin vaaleanpunaisen sävy. Nyt kun Everyday Mineralsin varastot ovat taas täydentyneet, tekisi kyllä mieli testata myös Peony Petal* – se on Maj:n suosikki ja älyttömän upea sävy, ihmeellisen kirkas, mutta silti luonnollinen. Nuo kaksi sävyä olivat I love me -messuilla ne myydyimmät sävyt. Noiden lisäksi kauniin oranssi All Smiles* ja Fresh Rose Blossom* olivat tosi kysyttyjä.

Kulmiin käytän päivittäin Brown Eyed Girliä – se on oikeasti mineraalirajausväri, mutta sitä voi käyttää myös kulmille ja intensiivisenä luomivärinä. Kun rajaussiveltimen* kastelee ennen tuon levittämistä, saa tarkan ja voimakkaan rajauksen. Jos siis metsästät esimerkiksi tummansinistä tai kauniin vihreää pigmenttistä luomiväriä, kurkkaa Everyday Mineralsin silmänrajausvärit*.

Meikkipohja ja kulmat, tähän asti olisin osannut homman itsekin, mutta sitten siirryttiinkin silmämeikkiin… Ai niin, paitsi että enpäs olisi ihan osannutkaan! Silmänalusia peitettiin kevyesti Multi-tasking -peitevärillä*, jota olen huomannut tarvitsevani tämän meikkikokeilun jälkeen viikoittain. Mun silmänaluset eivät onnekseni ole tosi tummat, mutta pientä korjailua niiden väri toisinaan kaipaa. Tuo Multi-tasking on kätevä, se sopii useimmille vaaleaihoisille ja sitä voi käyttää myös highlighterina esim. kulmaluulle.

Mitäs sanotte?! Aika eri look, mitä yleensä, vai mitä?

Silmämeikissä käytettiin sävyinä We will* – ja She’s Desire* -mattaluomivärejä, highlighterina silmienalusiinkin käytettyä Multi-tasking -peiteväriä.


Joko te olette kokeilleet Everyday Mineralseja? Jos ette, niin vinkkaan että koodilla ”EVERYDAYMINERALS” saa -15% alennusta tilauksesta 15.11. asti. Kannattaa myös tilata Everyday Mineralsin uutiskirje, sillä uutiskirjeen tilaajille on luvassa sellaisia etuja, joita ei muualta saa. :-)

19 kommenttia

  1. Avatar Hanna /// 09/11/2015 / 13:49:02

    Tilailin juuri sun innoittamana testiin pari kappaletta meikkipohjia! Mua kiinnostais tietää kuinka hyvin noita tuotteita voi käyttää sekaisin markettikosmetiikan kanssa? Mulla ei ole rahaa uusia koko meikkipussia, joten mietin kuinka hyvin esim valokynä ja primeri toimivat mineraalimeikkipohjan kanssa?

    Vastaa
    • ida365 ida365 /// 09/11/2015 / 13:56:39

      Uskoisin että valokynä ja primeri toimivat ihan hyvin mineraalimeikkipohjan kanssa. Laita ne ensin ja sen jälkeen vasta meikkipohja jollain keskikokoisella sudilla tai kabukilla :-) Kiva että innostuit tilaamaan testereitä!

      Vastaa
  2. Avatar Sanna /// 09/11/2015 / 16:32:20

    Heippa!
    Täällä yksi hölmöläinen ihmettelee että onko näillä mitään meikkivoidetta? en ole ikinä kuullut että meikkipohjan voi tehdä ihan ”irtojauholla” vai onko mineraalimeikeillä edes mitään voidemaisia juttuja?
    Yritin sivuilta lueskella miten näillä meikki tehdään mutta ei ainakaan osunut silmään.. eli ymmärsinkö oikein että esim. aamulla kun olen kosteutusvoiteen laittanut niin sen jälkeen laitan meikkipohjan ja siihen päälle vielä halutessani jonkun puuterin? Olen aina käyttänyt meikkivoiteita, niin sen takia vähä vieroksun tätä asiaa mutta hirveesti nämä mineraalimeikit kiinnostaisi! :)

    Vastaa
    • ida365 ida365 /// 09/11/2015 / 16:41:54

      Heippa Sanna! Siis oikein olet päätellyt :-) kaikissa aidoissa mineraalimeikeissä meikkivoiteen korjaa mineraalimeikkipohja. Se on puuterimainen, mutta se sulautuu ihan tosi kauniisti iholle tehden peittävän tai kevyen meikkipohjan – riippuen siitä paljonko tuotetta levität. Levitykseen tarvitset tiiviin siveltimen (esimerkiksi long handled Kabuki tai Flat top -sivellin). Mä esimerkiksi köytän tuota Semi-Matte -pohjaa sävyssä LIGHT 2N. Sen päälle laitan vielä viimeistelypuuteria kuten laittaisin meikkivoiteen päälle myös. :-)

      Vastaa
  3. Avatar Sanna /// 09/11/2015 / 16:55:29

    Ok, kiitos tästä! Pitääpä laittaa tilaukseen nämä :3

    Vastaa
    • ida365 ida365 /// 11/11/2015 / 11:43:17

      Jee!! :-)

      Vastaa
  4. Avatar Markka / Marenkia ja neilikoita /// 10/11/2015 / 13:33:08

    Oi, onpas kaunis iltameikki! :) Meikkipohjaan oon ollut niin tyytyväinen, että nyt kiinnostaisi kokeilla meikinpohjustusainetta ja rajausväriä :)

    Vastaa
    • ida365 ida365 /// 11/11/2015 / 11:43:51

      Voi kiitos!! :-) Mäkin otan meikinpohjustusaineen vasta nyt testiin, iiks ja jee! Rajausväri on tosi hyvä, sitä suosittelen!

      Vastaa
  5. Avatar Ninni /// 10/11/2015 / 17:40:05

    Nuo korjausvärit vaikuttaa todella mielenkiintoisilta! Hitto, kun en tullu sua I love me- messuilla hiillostamaan noista :-D

    Vastaa
    • ida365 ida365 /// 11/11/2015 / 12:06:20

      No voihan nenä!!! Kysyppä tässä niin jeesin;–)

      Vastaa
      • Avatar Ninni /// 12/11/2015 / 12:58:57

        Yritin laittaa tilausta testereistä noista korjausväreistä, mutta ilmeisesti niitä ei ole saatavilla? Miten noiden tuotteiden levitys esim. silmän alle. Voiko levittää myös sormipelillä vai toimiiko sivellin paremmin?

        Vastaa
        • ida365 ida365 /// 12/11/2015 / 13:52:06

          Korjausväreistä ei ole valitettavasti testereitä saatavilla ollenkaan. Mutta levitys parhaiten siveltimellä, tiiviillä, esim. luomivärisivellin tai peitevoidesivellin sopivat hyvin. :-)

          Vastaa
          • Avatar Ninni /// 15/11/2015 / 19:45:10

            Kiitos vinkeistä <3 Pitää käydä testaamassa.

            Vastaa
  6. Avatar Mona /// 10/11/2015 / 18:15:24

    Wauuu!! <3 Oot upee :) Ihana meikkikin. Vaikka on tummempi ei silti oo yhtään "tunkkainen" tai liian vahva:)
    Ja toi jojoba on niiiiin hyvä! ;) Mä ihastuin siihen melkein nyt parin viikon kokeilun jälkeen eniten :)

    Vastaa
    • ida365 ida365 /// 11/11/2015 / 12:37:57

      Voi Mona, KIITOS! <3 Tumma ei oo kyllä arjessa mun juttu, mutta juhliin voisin opetella itsekin tekemään tummemman.

      Oioi, ihana kuulla!! Mä haluan kans talveksi jojoba-pohjan!

      Vastaa
  7. Avatar Elli /// 13/11/2015 / 13:32:22

    Heips! Tilailin testereitä ja mietinkin nyt mikä olisi hyvä kosteusvoide meikkipohjan alle? Tykkään käyttää öljyjä (ei toiminut näiden alla, ylläri :D) ja luonnonkosmetiikkaa muutenkin, mutta pintakuiva ja rasvoittuva ihoni reagoi helposti muutoksiin näppylöillä. Onko hyvää vinkkiä?
    Mietin myös miten meikinpohjustusaine, joka peittää punaisuutta, eroaa jo aikaisemmin myynnissä olleesta vihertävästä korjausväristä? Muuta kuin, että se sopii myös tummille silmänalusille. Voikohan ainesosissa mainittu Silica tukkia ihohuokosia, jos siihen on taipumusta..?
    Kiitos jo etukäteen! :)

    Vastaa
    • ida365 ida365 /// 13/11/2015 / 17:51:31

      Heippa Elli! :–) Mä käytän itse NAFHAN kosteuttavaa päivävoidetta (http://www.biodelly.fi/kasvovoiteet/493-nafha-kosteuttava-paivavoide.html?search_query=nafha&results=10), sillä se sopii tosi hyvin mineraalimeikin alle; imeytyy nopsaa ja jättää ihosta mattaisen. Oon kokeillut ties kuinka monet luonnonkosmetiikan päivävoiteet ja tämä on ainoa, jota kehtaan suositella päivävoiteista rasvoittuvalle mutta pintakuivalle iholle. Mäkin käytän öljyä öisin :-)

      Meikinpohjustusaineista otin itsekin just testiin tuon Yellow:n. Nämä eroavat korjausväreistä siinä, että nämä on tarkoitettu koko kasvojen iholle ja auttavat kiinnittämään meikin. Keltainen sävy taittaa esim. silmäalusten ja verisuonien sinisyyttä pois mutta häivyttää myös punoitusta. Jos on näppyjä tai tosi tummat silmänaluset, kannattaa ostaa erikseen peiteaine tai korjausväri, meikinpohjustustuotteen ensisijainen tarkoitus on hoitaa ihoa ja luoda meikille täydellinen pohja, vaikka sävyt tasoittavat myös ihoa ja tummia silmänalusia.

      Ainesosissa oleva Silica on piioksidi, ei siis missään nimessä silikooni! Huh, incit on niin harhaanjohtavia. (http://www.incihaku.fi/ainesosa/17007/silica) Silica on maa-ainesta, hiekkaa tai kvartsia (mineraalimeikithän siis tehdään mineraaleista, eli kivestä), joten tässä on kyse siitä. :-) Everyday Mineralsin tuotteissa ei ole mitään synteettistiä raaka-aineita, ei siis näin ollen silikoonia kuten varmaan tuosta todella harhaanjohtavasta nimestä päättelit :-)

      Tässä vielä inci mix -blogista lainaus:

      ”Pii on maaperässämme (ainakin Suomessa) yleisin alkuaine heti hapen jälkeen ja se esiintyy yleensä piidioksidina (SiO2). Esimerkiksi hiekka ja kvartsi ovat piidioksidia. Piidioksidia käytetään myös kosmetiikassa ja sen INCI-nimi on Silica. Silica (piidioksidi) ei ole silikoni. Silikonit puolestaan eivät ole mitään hiekkaa tai kiveä. Silikonit ovat ihmisen kehittämiä, synteettisesti eli aina labrassa tuotettuja aineita. Silikoneja ei siis koskaan löydy luonnosta sellaisenaan.”

      https://incimix.wordpress.com/2012/09/30/silikoni/

      Vastaa
      • Avatar Elli /// 17/11/2015 / 14:15:06

        Oi, jes! Kiitos kovasti tietoiskusta! Jostain syystä tuo NAFHA on jäänyt kokeilematta, vaikka olen jo aikaisemminkin kuullut siitä hyvää. Pitääpä testata. :)

        Vastaa
  8. […] Everyday Minerals -testailua mm. täällä, täällä ja täällä. […]

    Vastaa

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.